Ensin oli normina se perinteinen ydinperhe joka koostuu miehen ja naisen välisestä heterosuhteesta. Sen jälkeen eliitti alkoi muokkaamaan tätä käsitystä niin että on ihan ok olla bi. Nuoruudessani koulussa muistaakseni opetettiin että kasvuiässä voi välillä olla sellaisia samaan sukupuoleen kohdistuvia seksuaalisia ajatuksia jotka menevät nopeasti ohi. Taustalla oli ajatus että ihmisestä kuitenkin kuoriutuu luultavasti hetero aikuisiällään. Nyt ollaan homojen ihannoimisen aikakaudella.
On mielenkiintoista kuinka transvetismin agendaa pusketaan läpi samaan aikaan kuin homojen palvontaa. Tämä liittynee siihen että 2020-luvulla eliitti on kiihdyttänyt maailmandominoimisagendaansa kiihtyvällä tahdilla. Ensin oli homot ja sitten transvestiitit. Miksi? Siksi koska nämä agendojen ajamiset ovat tarkoituksellista psykologista ajatusten muokkausta askel askeleelta kohti lopullista päämäärää. Tämä asteittainen agendojen ajaminen johtuu siitä että tällöin eliitin hulluudet eivät saa niin helposti vastarintaa kun asiat tapahtuvat vähitellen kohti transhumanismia.
Tästä päästäänkin siihen mikä on agendan seuraava askel. Se on aseksuaalisuus jonka jälkeen epäseksuaalisuus. Eliitti haluaa että sukupuolet ja seksuaalisuus kitketään ensin ajatuksen tasolla psykologisesti, jonka jälkeen myös fyysisesti eli biologisesti. Transhumanismi tarkoittaa sitä että ihmisestä on vaikea sanoa päällisin puolin kumpaa sukupuolta hän on. Tämä liittyy esimerkiksi siihen että sellaisen ihmisen hormonitasot ovat alhaalla, samoin hedelmällisyys. Hedelmällisyys on alati tippumassa ihmisillä, syitä siihen voidaan sitten hakea erikseen. Agendana on tuottaa ihmisistä ensin osittain synteettisiä kyborgeja ja end game on että massoista tehdään kirjaimellisesti robotteja. Tämä koko agenda liittyy siihen että eliitti haluaa rajoittaa massiivisesti ihmisten lisääntymistä väestönkasvun kontrolloimiseksi. Tältä kehityssuunta näyttää ja tiedostan kyllä sen että tällainen agenda on kuitenkin vain spekulaatiota eikä todisteita sen olemassaolosta voi oikein hankkia. Aika näyttää kuitenkin mikä on homman nimi, ja se tulee olemaan suora todiste siitä miten tämä asianlaita on.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tähän asti on jo päästy Jenkeissä: https://t.me/GeneralPatton17/196
Ala-asteella kouluissa opettajat ohjaavat 10-14 vuotiaita vaihtamaan sukupuoltaan, kertomatta siitä lapsen vanhemmille.
Tuo kaksisukupuolisuus juontaa alkuunsa eliitin palvoman "jumalan" ulkoisista merkeistä. Naisen rinnat ja miehen sukupuolielin on kuvattu kaikissa hänen ulkoisina tuntomerkkeinään. Samoin kuin pukinsorkat jalkoina ja pässinsarvet päässä.
Hyvä juttu ,mitä ollaan tämän agendan takana ajamassa ihmisiin:
https://rumble.com/v1rkt0k-transhumanism-and-the-alien-agenda-w-kerry-cassidy-conversations-on-the-fri.html
Tuon transhumanismi on jo kääntynyt täydeksi uskonnoksi maailmalla. Tässä on hyvä yhteenveto liikkeestä: https://rumble.com/v1kv0ax--what-you-need-to-know-about-transhumanism.html