Aika työvoimahallinnon lakkauttamiselle

http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1101979467540

Olen kerrankin ministeri Pekkarisen kanssa samaa mieltä siitä, että syntyvässä ratkaisussa työvoimahallinnnosta tulee enemmänkin sosiaaliturvalaitos. Työvoimahallintoa emme tarvitse tuossa muodossa, vaan esim. kela voi hoitaa sen jäljelle jäävät asiat sekä toivon mukaan perustettava elinkeinoministeriö ja sen alainen hallinto.

Nim. Aikaisemminkin työvoimahallinnon lakkauttamista esittänyt
12310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tuosta lyhyestä uutisesta ei käy ilmi, luodaanko nyt uusi johto-organisaatio työvoimatoimistojen johtamista ja henkilökunnan paimentamista varten.

Työvoimatoimistojahan tarvitaan edelleen, koska niiden tehtävä on työn ja työvoimakoulutuksen välitys hyvin henkilökohtaisella tasolla. Myös työnantajalle maksettavien työllistämistukien päätökset ja niihin liittyvä kirjanpito kulkee työvoimatoimistojen kautta.

Sen sijaan työvoimakorvausten välitys ynnä muu sosiaaliturva ei kuulu nykyäänkään työvoimatoimistoille. Ne vain kirjoittavat maksajalle (työttömyyskassat ja KELA) vahvistuksen, että hakija on todella työtön.

Äänestä

Jossakin Hämeessä oli kerran esitelmätilaisuua, esitelmöitsijä oli Helsingistä.
"
Paikallislehti uutisoi tapahtumaa: Esitelmä oli niin vaikeaselkoine, että sitä ei käsittänyt kuin paikkakunnan eläinlääkäri, mutta hänkin käsitti väärin"

Tuossa Hesarin uutisessa ei puhuttu halaistua sanaa "työvoimahallinnon lakkauttamisesta"

Äänestä
  • uudestaan. Aiheetta enempään.

    Äänestä

  • Luetun ymmärtäminen kirjoitti:

    uudestaan. Aiheetta enempään.

    Tuossa linkittämässäsi jutussa ei puhuttu halaistua sanaa "työvoimahallinnon lakkauttamisesta" toisin kuin väärin tulkitsit, tuossa "otsikossasi ja jutussasi"

    Hesarin uutisesta kävi selville, että kyse on työvoimapalvelujen irroittamisesta TE-keskuksista, jonka jälkeen niistä tulee pelkkiä elinkeinokeskuksia.

    Jos olisit malttanut lukea tuon uutisen kokonaan olisi selvinnyt perustelutkin; " TE-keskusten työvoimapalvelut ovat eriytyneet liian kauaksi
    työvoimahallinnon alaisten työvoimataimistojen toiminnasta.

    Tämä 15 paikkakunnalla toiminut ja 350 virkamiestä työllistävä TE-keskusten toiminto perustettiin
    sen paljon mainostetun lääniremontin yhteydessä.

    Perinteinen työvoimahallinto jatkaa entiseen malliin.

    Äänestä

  • ...veli hyvä kirjoitti:

    sen menevän perille, kun tapasi mukaan haluat vaan jankuttaa.

    Erota HS:n uutinen ja söörin mielipide työvoimahallinnosta.

    Ne ovat kirjoituksen kaksi eri asiaa.
    Ei söör väittänyt missään, että HS:n uutisessa
    vaaditiin työvoimahallinnon lakkauttamista.

    Miksi haluat ryhtyä joka kerta asioista
    vääntämään.

    P.s. Mutta taitaa se työvoimahallinnon remontti tulla kuntaremontin tavoin >ennustan ! Kepukin kannattaa ! Söör onkin kepun paras neuvonantaja nykyään !!!

    Äänestä

  • Remonttimies kirjoitti:

    ..."kirjoituksen ja otsikon".
    Ja tuossa kirjoituksessa nojattiin Hesarin juttuun, otsikon väite toistettiin vielä pariin kertaan.

    Ei se ole nyt niin mahdoton häpeä tunnustaa joskus erehtyneensä - ei aatelismiehenkään.

    Siis - työvoimahallintoa ei olla lakkauttamassa.

    Äänestä

  • Alluhan itse kehoitti lukem... kirjoitti:

    perusteena käytettiin tulevaa kehitystä työvoimahallinnossa.

    Olet sinä aika jäkättäjä.

    Missä ovat perusteesi työvoimahallinnon entisenlaiselle säilyttämiselle. Taitaa käydä yhtä köpelösti kuin vastaaninttämisessä kuntaremontissa, ettei mitään saisi tehdä.

    Äänestä

  • Alluhan itse kehoitti lukem... kirjoitti:

    ..."kirjoituksen ja otsikon".
    Ja tuossa kirjoituksessa nojattiin Hesarin juttuun, otsikon väite toistettiin vielä pariin kertaan.

    Ei se ole nyt niin mahdoton häpeä tunnustaa joskus erehtyneensä - ei aatelismiehenkään.

    Siis - työvoimahallintoa ei olla lakkauttamassa.

    ... Taitaa olla taas "Juva Päivät" Vaajakoskella... Mistä tuo katkeruus ja huonot
    tavat johtuvat. Vai tekeekä taas "impulsiivisuus"
    tepposia? Mitähä Aatu sanoisi tuollaista jänkyttämisestä? Sinua, taas harmittaa huomenna
    nämä "päästöt".

    Äänestä

  • Pelle roinen kirjoitti:

    ... Taitaa olla taas "Juva Päivät" Vaajakoskella... Mistä tuo katkeruus ja huonot
    tavat johtuvat. Vai tekeekä taas "impulsiivisuus"
    tepposia? Mitähä Aatu sanoisi tuollaista jänkyttämisestä? Sinua, taas harmittaa huomenna
    nämä "päästöt".

    Jyvässeudulla on taas iso pyörä päällä.

    Äänestä

  • nhyujm kirjoitti:

    Jyvässeudulla on taas iso pyörä päällä.

    taitaa Keskustalla mennä heikosti. Olisko
    tuo vakaan ja harkitsevaisen Vanhasen törttöilyt
    ottaa lujille? Ihan kuin Annelin sekoilut ja
    tämä yksi lammas perässä... Tämä harmiton veli-
    veikkonen on korkannut Marlin.

    Äänestä

  • Suomen Lukko kirjoitti:

    taitaa Keskustalla mennä heikosti. Olisko
    tuo vakaan ja harkitsevaisen Vanhasen törttöilyt
    ottaa lujille? Ihan kuin Annelin sekoilut ja
    tämä yksi lammas perässä... Tämä harmiton veli-
    veikkonen on korkannut Marlin.

    ...

    Äänestä

  • otsikossa hymiö kirjoitti:

    ...

    Lampolan hemmo panee taas parastaan. Taitaa
    käydä lämpöisenä. Ottaa kuntien tuleva yhdistyminen koville. Mikään ei mene lampolan
    oppien mukaisesti....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sir Alfred kirjoitti:

http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1101979467540

Olen kerrankin ministeri Pekkarisen kanssa samaa mieltä siitä, että syntyvässä ratkaisussa työvoimahallinnnosta tulee enemmänkin sosiaaliturvalaitos. Työvoimahallintoa emme tarvitse tuossa muodossa, vaan esim. kela voi hoitaa sen jäljelle jäävät asiat sekä toivon mukaan perustettava elinkeinoministeriö ja sen alainen hallinto.

Nim. Aikaisemminkin työvoimahallinnon lakkauttamista esittänyt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu