Juutalaisten perseennuolennalla ei näytä olevan tänäpäivänä mitään rajaa. USA on täysin juutalaisten hallinassa ja on ilmeisesti valmis hyökkäämään juuri sinne minne Israel sitä käskee. Israel saa syyllistyä minkälaisiin hirmutekoihin hyvänsä, eikä kukaan ilmeisesti uskalla edes arvostella, koska pelkää leimautuvansa antisemitistiksi, lutheruksen pojaksi, natsiksi, fasistiksi tai joksikin muuksi rasistiksi. Toisaalta juutalaiset ovat saavuttaneet merkittävän taloudellisen vallan yhdysvalloissa jonka lonkerot ulottuvat pitkälle kaikkiin länsimaihin, ja siitäkin syystä asiaa "hyssytellään". Juutalaiset omistavat myös Hollywoodin kokonaan mikä näkyykin miltei kaikissa amerikkalaisissa TV sarjoissa ja elokuvissa. Sellainen TV sarja tai elokuva jossa juutalaisuutta ei mainittaisi ollenkaan on todella vaikeaa bongata. Juutalaiset yrittävät epätoivon vimmalla tehdä juutalaisuudesta jotakin helvetin muoti-ilmiötä? Myös nämä maalle palkatut lahkolaissaarnaajat tekevät tehokasta työtä juutalaisuuden eteen maaseutua kiertäessään. Tästä meillä on surullisia esimerkkejä tälläkin palstalla. Myös mielisairaalat, vankilat, huumevieroitusklinikat, alkoholistiparantolat yms. on tehokkaasti vallattu. "Siirto" ei ole välttämättä huono. Ajatelkaa kuinka tehokas joku maniaa sairastava hullu voi olla levittäessään Israel sanomaa tyyliin, joka sinua siunaa sitä jne. jne. tästä meillä on myös esimerkkitapauksia tälläkin palstalla. Israelin hirmutekojen varaukseton ja käsittämätön hyväksyminen on tämän päivän ilmiö!
Ilmiö
juudas
16634
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
uskalla arvostella.
Taidat olla se yksi ja sama, joka tällä palstalla jatkuvasti 'ei uskalla arvostella'.
Rivikansalaisen arvostelu ei ollut se mitä minä tarkoitin. Tarkoitin poliittista arvostelua, pakotteita yms. Israel on vähät välittänyt YK:sta ym. Haageista. Sen ei ole jostakin syystä tarvinnut. Tämä kertoo mielestäni juutalaisten vallasta noissa ja muissa instansseissa. Mikään yksittäinen valtio, eikä myöskään mikään liittouma kuten esim. EU ei ole uskaltanut sanoa käytännössä yhtään mitään. Päinvastoin! Israel toivotetaan jostakin käsittämättömästä syystä tervetulleiksi esim. yleisurheilun em kisoihin ym. euroviisuihin? Kuuluuko Israel europpaan? Minun mielestäni ei kuulu.
On herrakansaa, joka kävelee meidän käännytettyjen ja pakanoiden yli jumalan rinnalla.
Huom! Jumalan rinnalla, ei alapuolella, ja ehkä välillä hieman jumalansa yläpuolella, koska sehän on heidän luomuksensa!
Meidän muiden pikkusielujen ongelmat eivät koske heitä. Meidän pakanoiden maalliset tuomioistuimet eivät ole heille este, vaan vain enintään hidaste.
He ovat tehneet maastaan ja valtionsa rajoista taivaallisia ja Jumalastaan maallisen, omaa terroristipolitiikkaansa puolustavaksi epäjumalaksi.
Tietääkö kukaan miksi Israel on mukana näissä euroopanmaille tarkoitetuissa mittelöissä kuten euroviisuissa, em jalkapallossa ja yleisurheilukilpailuissa?
ovat estäneet sen osallistumisen Aasian urheilu-ym tapahtumiin. Niillä on suuri vaikutus erilaisissa Aasian alueen järjestöissä, sekä määrällisesti ja taloudellisesti. Knasainvälisillä järjestöillä on sääntönsä, jonka mukaan valtiota saa/ei saa sulkea liittojen ulkopuolelle mutta Aasia liitot kieltäytyivät toimimasta näiden pykälien mukaan, joten Israel otettiin mukaan eurooppalaisten järjestöjen toimintaan.
Boikotit jäävät nyt yksittäisten maiden ratkaisuiksi, esim olympiakisoissa tietyt muslimimaat eivät anna urheilijoidensa vieläkään kilpailla israelilaisia vastaan- tämä on vastoin sopimuksia, mutta näitä rikkomuksia katsotaan läpi silmien ja seurauksena on vain luovutusvoitto ilamn rangaistustoimenpiteitä.
että jos Uganda tai Somalia suljetaan afrikan kisojen ulkopuolelle niin he ovat tervettulleita euroopanmestaruuskisoihin? Vastauksesi ei oikein tyydyttänyt ainakaan minua. Mitä se meille eurooppalaisille kuuluu miten afrikkalaiset ja aasialaiset urheilukilpailut menevät? Siis vielä, mitä ihmettä Israel tekee esimerkiksi euroviisuissa? Halutaanko Turkki siksi mukaan EU:hun että myös Israel voitaisiin liittää mukaan tähän rypäleeseen?
Muualle,kuin saharaan.
ainakaan ole halukas edes EU:hun liittymään eikä Euroviisuilla ole sen asian kanssa edes yhtään mitään tekemistä.
Euroopan urheilujärjestöihin Israel otettiin koska se muuten olisi jäänyt kaiken urheilutoiminnan ulkopuolelle. Asiat oli näin helpompi selvittää kuin esim boikotoida sopimuksia rikkovia eri aasialaisia urheilujärjestöjä. Urheiluliikkeen mm Olympialiikkeen toimivuus vaatii että ongelmat jotenkin ratkaistaan. Tässä tapauksesa ne ratkaistiin näin. Kisat ja kilpailuthan ovat yhteisiä, samalla tasa-arvoperusteella mm Suomi voi niihin osallistua -tai ei. Jos Suomea boikotoitaisiin poliittisista syitä sekin olisi kaikkien sopimusvaltioiden ongelma. Jokaisella on oikeus kilpailla jonkin alueellisen kattojärjestön alla. Siksihän on järjestäydytty ja sopimukset tehty.
Israel voi olla euroviisuissa, koska on yksi näistä eurovisionmaista. Eurooppa ja euroviisut eivät siis liity toisiinsa. Jos en väärin muista, niin mukana voisi olla myös esim. Libanon ja joitain Pohjois-Afrikan maita. Israel voisi olla samoissa kilpailuissa näiden kanssa, mutta ei toisin päin.
Libanon on kuin onkin mukana tämän vuoden viisuissa. Ilmoittivat tosin aiemmin, että Israelin kappaleen aikana näyttävät mainoksia ennemmin... Eurovisionin kanta tähän oli, että kaikki näytettävä tai turha haaveill osallistumisesta...
ei enää uutisoida mitään? Onko sinne tullut rauha? Jos on, niin miksei Israel vedä joukkojaan ja kansalaisiaan omien rajojensa sisäpuolelle? Miksi se yhä jatkaa laitonta ja ahnetta miehitystään?
Jos tilanne ei ylitä uutiskynnystä ihan joka päivä, niin lue sikäläisiä lehtiä vaikka täältä netistä.
Mitähän ne rajat oikein ovat? Heidän pitäisi varmasti jatkaa neuvotteluja, jotta olisi rajat joiden sisäpuolelle asettua. Sitähän molemmat osapuolet haluavat.
Mieluiten menisin jonnekkin keitaalle, jos sopii?
yritti joku kiihkojuutalaisryhmä räjäyttää moskeijan taivaan tuuliin!
Laura Voutilaisen mukaan Euroviisut eivät ole mikään laulukilpailu, vaan voiton määrvät aivan muut tekijät kuin sävel tai esitys. Tämä on eittämättä helppo uskoa kun muistaa vaikkapa Iasraelin voittobiisin jonka se transvestiitti esitti parivuotta sitten.