Kelan työttömyysetuuksista jopa 48 % menee vieraskielisille

Mitä työministeri Haatainen tehnyt asian eteen ? Annan vastauksenkin -ei mitään.
Odottaa vain sosialismin nousevaa kuuta, jota ei edes ole.

– Asiantuntija: "Hurjasti yliedustettuina"
Työttömyystukea saavien vieraskielisten määrä kasvaa vuosi vuodelta.
Kelan etuisuuksia pääkaupunkiseudulla saavista yhä useampi on nykyään vieraskielinen.

Tammi-elokuussa esimerkiksi Kelan vantaalaisille ja espoolaisille myöntämästä työttömyystuesta jo peräti 48 prosenttia meni hakijoille, jotka puhuvat äidinkielenään muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea.

Helsingissä vastaava luku on reilut 37 prosenttia.
Perustoimeentulotuen euroista Vantaalla ja Espoossa hieman yli 37 prosenttia myönnettiin vieraskielisille, Helsingissä vajaat 32 prosenttia.

Vieraskielisten osuus on kasvanut vuosi vuodelta.
Koko maassa työttömyyskorvausten ja toimeentulotuen saajista vieraskielisiä on keskimäärin vain joka viides.

Vieraskielisten mittava osuus tuensaajien joukossa on tuttua arkea Espoon sosiaalitoimen johdolle.
– Tämä kehitys ei ole mitenkään yllättävä, mutta se kertoo siitä, että vieraskieliset eivät ole kotoutuneet Espooseen toivotulla tavalla.

Kun ajatellaan, että kaikista espoolaisista hieman alle viidennes on vieraskielisiä, on heidän suhteellinen osuutensa todella hurjasti yliedustettuna tukien saajien keskuudessa.
Kehityskulku huolestuttaa, ja ongelmaa on nostettu jo pitkään esille päättäjien suuntaan.

Vantaalla viVantaalla vieraskielisten työttömyystuen saajien osuus on kasvanut vuodesta 2019 lähtien yli neljällä prosenttiyksiköllä ja Espoossa yli kuuden prosenttiyksikön verran. Helsingissä tilanne on sen sijaan pysynyt viime vuosina käytännössä ennallaan.

Avaimet siihen, että tuettavan vieraskielisen väestön osuus kaikista tuensaajista supistuisi, löytyy ennen kaikkea työllisyystoimien avulla.

– Jos suomen kielen taito on hyvä, se ilman muuta edistää työllistymistä ja vähentää esimerkiksi työttömyysturvan tarvettaeraskielisten työttömyystuen saajien osuus on kasvanut vuodesta 2019 lähtien yli neljällä prosenttiyksiköllä ja Espoossa yli kuuden prosenttiyksikön verran. Helsingissä tilanne on sen sijaan pysynyt viime vuosina käytännössä ennallaan.

Avaimet siihen, että tuettavan vieraskielisen väestön osuus kaikista tuensaajista supistuisi, löytyy ennen kaikkea työllisyystoimien avulla.
– Jos suomen kielen taito on hyvä, se ilman muuta edistää työllistymistä ja vähentää esimerkiksi työttömyysturvan tarvetta.

29

209

    Vastaukset 29

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eduskuntavaalit
      Kuka uskaltaa enään asettua ehdolle vihreänliiton ehdokaksi?...

    • Anonyymi

      Tärkeää että on merkkivaatteita Kela tuilla.

    • Anonyymi

      Fattapersu huolissaan tulovirrastaan?

    • Anonyymi

      Sitä se teettää oikeiston hinku käyttää hämärätyövoimaa ja kun projekti on tehty, niin sitten kelan luukulle.
      Porvareitten kyltymätön halu teettää työt ilmanverokirjaa, pimeetä touhua.

    • Luvut osoittavat, että kotouttaminen on hoidettu maassamme falskisti. Suomi pystyy paljon parempaan ja virheistä voi oppia jos tahtoa riittää.

      • Anonyymi

        Oikeisto haluaa ulkomaista halpatyövoimaa siksi, että tietämättömiä voi vetää kölin alta ja täten nakertaa myös työehtopolitiikan edellytyksiä. En tiedä, ovatko ay-liikkeessä tutkineet, kuinka moni työllistynyt maahanmuuttaja tuntee työehtosopimusjärjestelmämme.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Emme tarvitse ulkomaista halpatyövoimaa. Kotouttamisen ensimmäinen askel on tarjota laadukasta Suomenkielen opetusta, toinen askel vähentää valtiovallan asettamia työllistymisesteitä, kolmas askel on koulutuksen tarjoaminen, neljäs askel on pyrkimys vähentää aikuisten ennakkoluuloja suomalaisten keskuudessa muualta tulleita kohtaan, viides askel on pyrkiä integroimaan tänne mahdollisimman monta työhaluista työkykyistä maahantulijaa, myöntää näille perheineen Suomen kansalaisuus ja minimoida heidän lastensa kouluissa kohtaama muukalaisviha. Monikulttuurisuus on rikkaus.

      • Anonyymi
        Aragoni kirjoitti:

        Enpä paljonhuutelisi monikulttuurisen rikkauden perään.
        Mitä se sitten onkin?

        Eikä tuo kotouttaminenkaan näytä onnistuvan, koska se toinen ja kolmassukupolvi täälläolevista maahanmuuttajista, yllättäen eivät sopeutuikaan suomalaiseen yhteiskuntaan.
        Ruotsissa on juuri tämä ilmiö menossa ja häiriöt lisääntynyt.

        Tämä on sitä faktaa johon Suomen ei kannata kompastua, saati sitten hirttäytyä.

        Ruotsi on tehnyt virheitä kotouttamisessa, virheitä, joista me voimme ottaa opiksemme.

    • Anonyymi

      suudet työttömyys lukemat lasketaan suomalaisten työttömien piikkiin,

    • Anonyymi

      Pääkaupunkiseutu kuluttaa kohtuuttomasti muuhun maahan verraten. Punavihreys tulee kalliiksi vihersiirtymineen. Mitä on fossiiliton? sitä tuskin käytännössä edes on.
      Hake ei riitä, enemmän kasvava turve hylättiin. Turve kasvaa 10 3 hehtaarille vuodessa, puu 5 m3. Vesivoimaakaan ei saanut parantaa, ydinvoima ollut kielletty viherhörhöille. Millä jatketaan on hiili ja öljy pakosta.

      • Anonyymi

        Muistutetaanpas nyt taas kerran turve(nuija)majuria lätistessään lämpimiä.

        "Koko maan turpeen keskimääräinen kerrostumisnopeus on 0,32 mm vuodessa. Yli kaksi metriä syvissä soissa kerrostumisnopeus on 0,4 mm vuodessa, kun pohjoiset aapa- ja palsa-alueet on poistettu laskelmista."

        https://tupa.gtk.fi/julkaisu/opas/op_052_pages_023_028.pdf

        Kauanko ajattelit jatkaa höpötarinasi kertomista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä usko vihreitten taulukoita, ne ideologisesti pielessä.

        Lisäksi kun muistetaan, että energiakäyttöön soveltuvien soiden osuus on alle 1% , turvetta on kuivatettava ulkona aumoissa ennen kuin se saavuttaa saapumistilakosteutensa tuotantolaitokselle, tuotantolaitoksen on kustannussyistä oltava lähellä turvesuota, turve soveltuu kunnolla ainoasteen seospolttoaineeksi hakkeen kanssa ja turpeen sekapolttoon sopivia käyttökohteita on varsin rajallisesti, on katsottu, että maksimissaan, suurin investoinnein, turpeen käyttö voitaisiin tuplata nykyisestä.

        Ekologisesti olisi viisainta jättää jokseenkin kaikki turvesuot luonnontilaan, lopettaa turpeiden metsityshankkeet ja lisätä soiden ennallistamista. Myös turvemaiden ekologinen lajikirjo on merkittävä. Luonnonvarainen suo sitoo kasvunsa perusteella hiiltä maaperään tuhansiksi vuosiksi, joten luonnonvarainen suo on keskimäärin suurempi hiilinielu kuin puiden nettokasvun tuottama lyhytaikaisempi hiilensidonta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä usko vihreitten taulukoita, ne ideologisesti pielessä.

        Näyttää pikemminkin oma pääsi himmenneen ideologisista syistä.

    • Anonyymi

      Isispreseitä maahanlennättänyt kremlinkepu ei pysty sulkemaan rajaaryssiltä

    • Anonyymi

      Paksuin turvekerros, 12,3 m on löydetty Tammelan
      ylänkömailta Etelä-Suomesta, jossa pohjaturpeen
      ikä on 10 530 kalenterivuotta.
      Suurimmat kerrostumisnopeudet ovat 2–3 mm
      vuodessa nuorissa rannikkosoissa.
      Turpeen vertikaalinen kerrostumisnopeus 39 tur-
      vepatsaan eri tasoilta saatujen ajoitustulosten mu-
      kaan väheni aikajaksolla 10 000–5 000 cal. BP. Vii-
      meksi kuluneiden 5 000 vuoden aikana kerrostu-
      misnopeus on voimistunut selvemmin keidassoissa
      kuin aapasoissa. Keidassoiden kerrostu-
      misnopeuksien voimakas kasvu ei osoita ainoastaan
      kehitystä kohti rahkavaltaisempaa kasviyhdyskuntaa
      vaan myös muutosta kohti kosteampaa ja viileämpää
      ilmastoa. Viimeksi kuluneiden 1 000 vuoden aikana
      turpeen kerrostumisnopeus on ollut keidassoissa 0,8
      mm vuodessa (2,0 mm vuodessa nuoressa keidas-
      suossa) ja aapasoissa 0,5 mm vuodessa.

      Lainattu yllä olevasta geoloogeilta.

      • Anonyymi

        Kyseessä on suojeltu, kohosuo-tyypinen Torronsuo, jonka keskisyvyys on 6 m ja syvimmillään turvekerros on tuon 12,3 m.

        Ei geoloogi vaan geologi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyseessä on suojeltu, kohosuo-tyypinen Torronsuo, jonka keskisyvyys on 6 m ja syvimmillään turvekerros on tuon 12,3 m.

        Ei geoloogi vaan geologi.

        Goeoloogi se on. Näin kansanomaisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Goeoloogi se on. Näin kansanomaisesti.

        Goeoloogi? Niin, yli kolmen promillen kiljupöhnässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Goeoloogi? Niin, yli kolmen promillen kiljupöhnässä.

        Ihan oikeasti kansan kielessä.

    • Anonyymi

      Tämä on ihan yleinen trendi kautta Euroopan. Jos vihervasemmiston annetaan jatkaa vallassa kevään vaalien jälkeen niin luku on parin vuoden kuluttua 60-65%

    • Anonyymi

      Kelan työttömyysetuuksista jopa 48 % menee vieraskielisille – Asiantuntija: "Hurjasti yliedustettuina"

      https://www.vantaansanomat.fi/paikalliset/5363493

      23.9.2022

      Kelan etuisuuksia pääkaupunkiseudulla saavista yhä useampi on nykyään vieraskielinen.

      Tammi-elokuussa esimerkiksi Kelan vantaalaisille ja espoolaisille myöntämästä työttömyystuesta jo peräti 48 prosenttia meni hakijoille, jotka puhuvat äidinkielenään muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea.

      Helsingissä vastaava luku on reilut 37 prosenttia.

      Perustoimeentulotuen euroista Vantaalla ja Espoossa hieman yli 37 prosenttia myönnettiin vieraskielisille, Helsingissä vajaat 32 prosenttia.

      Vieraskielisten osuus on kasvanut vuosi vuodelta.

      .
      .
      .

      Linkistä loput.

      Kepulandiassa kaikki hyvin???

    • Anonyymi

      kiittäkää Juha Sipilää

      laita googleen= maahanmuutto 2015 suomi ja kts. wikipedia Juha Sipilä maahanmuutto

      • Anonyymi

        Ei se noin mene, silloin Venäjä kokeili rajoja. 2019 jälkeen kasvua on paljon.
        Kai kansakoulun sait läpäistyä kun et näytä asioista käsittävän, mongkerrat vain sitä omaasi kuin kehitysvammainen.

        Vieraskielisten osuus on kasvanut vuosi vuodelta.
        Vantaalla vieraskielisten työttömyystuen saajien osuus on kasvanut vuodesta 2019 lähtien yli neljällä prosenttiyksiköllä ja Espoossa yli kuuden prosenttiyksikön verran. Helsingissä tilanne on sen sijaan pysynyt viime vuosina käytännössä ennallaan.

        Kelan etuisuuksia pääkaupunkiseudulla saavista yhä useampi on nykyään vieraskielinen.
        Tammi-elokuussa esimerkiksi Kelan vantaalaisille ja espoolaisille myöntämästä työttömyystuesta jo peräti 48 prosenttia meni hakijoille, jotka puhuvat äidinkielenään muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea.

        Helsingissä vastaava luku on reilut 37 prosenttia.
        Perustoimeentulotuen euroista Vantaalla ja Espoossa hieman yli 37 prosenttia myönnettiin vieraskielisille, Helsingissä vajaat 32 prosenttia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se noin mene, silloin Venäjä kokeili rajoja. 2019 jälkeen kasvua on paljon.
        Kai kansakoulun sait läpäistyä kun et näytä asioista käsittävän, mongkerrat vain sitä omaasi kuin kehitysvammainen.

        Vieraskielisten osuus on kasvanut vuosi vuodelta.
        Vantaalla vieraskielisten työttömyystuen saajien osuus on kasvanut vuodesta 2019 lähtien yli neljällä prosenttiyksiköllä ja Espoossa yli kuuden prosenttiyksikön verran. Helsingissä tilanne on sen sijaan pysynyt viime vuosina käytännössä ennallaan.

        Kelan etuisuuksia pääkaupunkiseudulla saavista yhä useampi on nykyään vieraskielinen.
        Tammi-elokuussa esimerkiksi Kelan vantaalaisille ja espoolaisille myöntämästä työttömyystuesta jo peräti 48 prosenttia meni hakijoille, jotka puhuvat äidinkielenään muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea.

        Helsingissä vastaava luku on reilut 37 prosenttia.
        Perustoimeentulotuen euroista Vantaalla ja Espoossa hieman yli 37 prosenttia myönnettiin vieraskielisille, Helsingissä vajaat 32 prosenttia.

        Tuolla edellä jotkut kinastelevat "geologi" nimen kirjoitustavasta ja samalla soista.
        Niistä kirjoituksissa olisi paljonkin korjattavaa mutta otan esiin vain yhden näkökulman asiassa.
        Suomessa on soita n. 10 miljoonaa hehtaaria mutta jo 1 %:n suoalalla eli 100.000 hehtaarin alalla olevan turpeen lämpöarvo on nykyisten öljyn hintoihin verratessa
        n. 350 miljardia euroa !!!
        Eikö sillä olisi merkitystä Suomen energiaomavaraisuudelle yhdessä atomi-, vesi- ja tuulivoiman kanssa.
        Arvaan että tätä ei huomioida mitenkään vaan vihertrollit alkaa väittämään että turve saastuttaaaa koko luonnon ja menetetään arvokkaat luontoarvot.
        Nehän ovat tietysti kaikki juuri tuolla 1 %:n alalla ja niillä 99 %:n alalla ei mitään.

    • Anonyymi

      Ottamatta kantaa aiheeseen, mutta miten tää liittyy Suomen Keskustaan?

    • Anonyymi

      Miksi tämä avaajapersu ei ole omalla palstallaamn?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      113
      1427
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      950
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      145
      740
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      586
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      540
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      113
      512
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      457
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe