Saksassa aivan toisin

Anonyymi

Saksan hallitus haluaa avata venäläisille tien Eurooppaan ja Saksaan. Siellä ajatellaan asioista hieman toisin kuin Suomessa.
Saksan hallitus perustelee asiaa sillä, että näin heikennetään Putinin sodankäyntiä. Lisäksi Venäjän taloutta haittaa näin työvoiman puute.

29

127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Missäs näin kertoillaan?
      Linkki?

      • Anonyymi

        Juuri oli YLE:n teksti-tv:ssä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri oli YLE:n teksti-tv:ssä.

        Sehän on hyvä puhua sellaisten, jotka eivät ole Venäjän rajanaapureita. Suomella ja Saksalla on täysin eri tilanne, Suomen tilanna on lähinnä samanlainen kuin balteilla ja puolalaisilla.


    • Anonyymi

      Nyt saksalaiset sotkevat Suomen hallituksen hyvät suunnitelmat.
      Haavisto ilmoitti juuri, että viisumit perutaan, eikä uusia myönnetä venäläisille.
      Kuinkahan on sitten muiden maiden myöntämien viisumien kanssa?

      • Anonyymi

        Pekka pelkää venäläisten vievän muslimien paikat suomessa?


      • Anonyymi

        Kestää vuoden vaihteeseen, ja perutaan ennen kun toteutuu. Pekkaan ei voi pieni poikanen luottaa, se suuten ikävän ....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pekka pelkää venäläisten vievän muslimien paikat suomessa?

        Venäläiset vie työpaikat, ei musut niihin pysty.


      • Anonyymi

        Suomen kautta ei kulje yhtään sotilaskarkuria tai kutsuntakarkuria Saksaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen kautta ei kulje yhtään sotilaskarkuria tai kutsuntakarkuria Saksaan.

        Ei ole sun päätettävissä, ja kyseessä on ihmisoikeusasia, ja siksi Saksa ottaa määräyksen saaneet vastaan. Sen ihmisoikeuden rikkomisesta saattaa tullla jopa elinkautinen, ja sen vuoksi suositan harkitsemaan myös omia ajatuksiasi tarkemmin tästä eteenpäin; sekä laillisista syistä, että oman turvallisuutesi vuoksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole sun päätettävissä, ja kyseessä on ihmisoikeusasia, ja siksi Saksa ottaa määräyksen saaneet vastaan. Sen ihmisoikeuden rikkomisesta saattaa tullla jopa elinkautinen, ja sen vuoksi suositan harkitsemaan myös omia ajatuksiasi tarkemmin tästä eteenpäin; sekä laillisista syistä, että oman turvallisuutesi vuoksi.

        Ei ole sunkaan päätettävissä, vaan sen päättää Suomen hallitus ja eduskunta miten me venäläisiin turvallisuusuhkiin suhtaudumme. Sitä eivät ryzzänaZit ja uhkailevat putinistit päätä, kuten eivät päätä täällä mitään muutakaan koskaan.


    • Anonyymi

      Kuinkas nyt sitten Suomessa tehdään näiden venäläisten turvapaikkahakijoiden kanssa, jos nämä haluavat turvapaikan pakoillakseen liikekannallepanoa?
      Lähetetäänkö Saksaan? Sehän olisi ratkaisu.

      • Anonyymi

        Sodan loppumisen kannalta näitä venäläisiä nuoria miehiä pakolaisina olisi vain hyvä!


      • Anonyymi

        Jos Suomen kapasiteetti tulee täyteen, suhteessa muihin EU-maihin (jne.), niin voidaan ohjata heidät toiseen maahan, joissa sitä kapasiteettia on vielä jäljellä. Yhdelläkään EU-maalla ei ole oikeutta kieltäytyä poliittisen turvapaikan tarjoamisesta muulla perusteella. Siten voidaan ohjata heitä myös sopivaksi katsomaamme EU-maahan, koska EU:lla ei ole oikeutta kieltäytyä vastaanottamasta legittejä pakolaisia.


    • Anonyymi

      Eikö tämä pekka perärutku halunnut humanitäärisen viisuminen juuri näitä venäläisiä varten jotka pakenevat Putinia? Näinhän sitä perusteltiin vaikka tosiasiassa se on tarkoitettu taas jollekin musumatulle joka tulee somaliasta 50 perheenjäsenensä kanssa.

      • Anonyymi

        Mielummin niitä Venäläisiä. Niillä on mahollisuus edes sopeutua tänne, tai meillä niihin.
        Ne o luotettavia, katsovat silmiin ja hymyilevät. Jotenkin, kotoisia☺🤗


    • Anonyymi

      Hyvä Saksa!

    • Anonyymi

      Ens viikolla aukee kaasuputki , hjyvä Suomi , Unipeerit ja Fortumit meni ja vihelsi mennessään 20-30 miljardia !!!!!

    • Anonyymi

      Kyllä Suomi ottaa vastaan Kaikki Venäläiset,pakeni ne mitä vaan ja oli niitä sitten 300 000 tai 19 00000. Ja jos tulee ongelmia, ni ei se päättäjiä kinos☺😊🙂😌

    • Anonyymi

      Ei pääse Turistina, mutta turvapaikan saavat heti, asunnon, vaatteet, auton , ruuan ja viikkorahan.

      Venäläiset mukavia, eivät valita ruuasta.

      Perheen yhdistämiseksi lähetetään Haavisto siperiaan etsimään kaukaisimpia sukulaisia.

      • Anonyymi

        Ei se, että kieltätyy kutsusta lähteä sotimaan ole peruste turvapaikalle. Jos siitä kieltäytymisestä seuraa kohtuuton vankeusrangaistus, vainoaminen,kiduttamista, tieto siitä, että kieltäätyjä joutuu tekemään sotarikosia yms. vakava saattaa olla hyväksyntä turvapaikalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se, että kieltätyy kutsusta lähteä sotimaan ole peruste turvapaikalle. Jos siitä kieltäytymisestä seuraa kohtuuton vankeusrangaistus, vainoaminen,kiduttamista, tieto siitä, että kieltäätyjä joutuu tekemään sotarikosia yms. vakava saattaa olla hyväksyntä turvapaikalle.

        Tyhmää kikkailua sanoilla; jokainen tietää, mistä päästä tämä hevonen kusee.


    • Anonyymi

      Taitaa Suomen viisumirajoitukset mennä uusiksi. Eduskunta ei hyväksy uusia rajoituksia.
      Tai se esityshän on, että kaikki viisumit mitätöidään.
      Tuleeko Suomessa matkaavien venäläisten osalla sitten humanitaarinen ongelma?
      Jos tänne on jäänyt turistiviisumilla, niin varmaan pitää sitten jatkaa matkaa Saksaan.

    • Anonyymi

      Hah, hah! Mitä enemmn niitä vastaanhangoittelijoita jää Venäjälle, sitä nopeammin siellä kansa alkaa kapinoida. Eihän siellä mitään muutosta tapahdu, jos kaikki muutosta haaveilevat lähtevät käpälämäkeen.

      • Anonyymi

        Vain määräyksen saaneet ovat oikeutettuja.


    • Anonyymi

      Saksassa avattiin 2015 teitä kaiken maailman sotapakolaisille. Isosti noita tulikin. Taisi olla heti alkuvaiheessa n 2 miljoonaa hädänalaista partaressukkaa. Ja kuinkas sitten kävikään? Tulijavirta ei edelleenkään ole loppunut. Antaa saksalaisten nyt maustaa omat liemensä ihan rauhassa ja keskenään.

      • Anonyymi

        Sakemannit potee vieläkin syyllisyyttä II maailmansodan tapahtumista. Ylikompensoivat tapahtunutta hyysäämällä pakolaisia maailman eri kolkista.


    • Anonyymi

      Vastahan ne sai suomelta monta miljardia rahaa joten hyvähän se nyt taas leikkiä hyväntekijää.

    • Anonyymi

      Onneksi on maita minne venäläiset ovat tervetulleita ostosmatkalle

    • Anonyymi

      Ehkäpä Seppo Räty oli sittenkin oikeassa puhuessaan Saksasta?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan kauden päätöksen seuranta

      Sitten vain seuraamaan kuinka kulkee. Taitaa olla elämänsä kunnossa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      386
      1620
    2. Rakastan sinua työkaverini

      Niin rakastan vaikka kuinka yritän kieltää tunteeni. Aina mielessä.
      Ikävä
      62
      1277
    3. Millä kirjaimella alkaa

      voitko kertoa millä kirjaimelle kaivattusi alkaa. Entä sinä?
      Ikävä
      44
      1008
    4. Lähes 6 miljoonaa Ukrainalaista on vapautunut Kiovan oligarkkien orjuudesta demokraattisesti

      Vaalit jotka sinetöivät vapaan kansan synnyn Ukrainaan Nato johtoisen oligarkki orjuuden alta. Ihmiset ova onnellisia orjuuden päättymisestä , paitsi
      Maailman menoa
      416
      978
    5. Yrität parannella ulkonäköäsi

      vaikka se ei paremmaksi muutu. 🤦‍♂️
      Tunteet
      84
      942
    6. Tietysti ihastuin sinuun

      Olet mies minulle luotu
      Ikävä
      54
      901
    7. Kerroin kaverille

      Että olen rakastunut sinuun. Se vastasi, että eihän siihen saa rakastua! Sanoin, että no miks ei, ihminenhän se hänkin on.
      Ikävä
      34
      897
    8. Onko kaivattusi tumma vai vaalea

      Onko hän pitkä vai lyhyt?
      Ikävä
      62
      854
    9. Kuka höperö uskoo

      Joihinkin kaksoisliekkeihin ja telepatioihin? Samaa sarjaa kuin kaikki erityisherkkyydet ja enkeliterapiat. Täyttä huuhaata.
      Ikävä
      66
      764
    10. Hei rakas nainen

      Anteeksi, jos oon sotkenu kaiken. Erehdyin luulemaan että hän on se oikea :( Sain nyt varmuuden ettei oo. Toivottavasti et oo vielä kadonnu täältä. Ra
      Ikävä
      23
      730
    Aihe