Verraton kaksikko

Näiden kaheleiden mukaan tekstikokonaisuudesta ja asiayhteydestä jauhaminen on evankeliumia, sovituksen julistaminen filosofeeraamista.

Raivostuttavinta tällaisten helvettiuskovaisten kanssa vääntämisessä on ollut se

kun perustelen Pietarin helluntaisaarnajulistusta KAIKEN ennalleen asettamisesta esimerkiksi kohdalla 2 Kor. 5:19

"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan ja uskoi meille sovituksen sanan",

he väittävät, että sovitus koskee ainoastaan niitä, jotka "ottavat sovituksen sanan vastaan".

Jotta heidän täysin antikristillinen, harhainen ja järjetön vasta-argumenttinsa ei tuhoaisi itse itseään, heidän on raiskattava itse tuo jae.

Onhan nimittäin niin, että jonkin sanoman vastaanottaminen tarkoittaa sitä, että suostuu myöntämään sen pitävän paikkansa - mikä yllä olevan jakeen kyseessä ollessa tarkoittaa sitä, että suostuu myöntämään, että Jumala tosiaan sovitti KOKO MAAILMAN itsensä kanssa. Jos siis väittää ottaneensa tuon sovituksen sanan "vastaan", silloin on väitettävä samalla, että se pitää paikkansa - että Jumala tosiaan sovitti jo KOKO maailman itsensä kanssa. Tätä tarkoittaa "sovituksen sanan vastaanottaminen".

Jotenkin mystisesti juuri tässä kohtaa Uutta testamenttia - sen kaikkein tärkeimmässä kohdassa - sielujemme vihollinen on onnistunut tekemään kristikunnan enemmistöstä kuolaavia idiootteja (ja Jumala on jostain syystä sallinut sen).

Paavalille sovituksen sanassa oli kyse uutisesta. Uutinen on tiedote jostakin aiemmin tapahtuneesta tapahtumasta. Totuudellinen uutinen kertoo tapahtuneen TOSIASIAN. Totuudellinen uutinen on toisin sanoen TOTTA, USKOIPA SIIHEN SITTEN KUKAAN TAI OLI USKOMATTA. Totuus kun ei kaipaa kannattajia puolelleen; totuus on totuus aina ja kaikkialla. (2 + 2 = 4 ei muutu todeksi vasta sitten, kun joku uskoo sen olevan totta. Maapallo ei ole pyöreä vasta sitten, kun joku uskoo siihen.) Paavalin julistamassa evankeliumissa, "sovituksen sanassa", kyse oli koko maailmaa koskevasta historiallisesta tapahtumasta ja tosiasiasta, joka tapahtui siinä vuoden 33 jKr. paikkeilla: Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.

Se, kuinka kristikunta on onnistunut vääntämään ja raiskaamaan tämän historiallista tosiasiaa kuvaavan uutisen jonkinlaiseksi kummalliseksi maagiseksi, ilmassa leijuvaksi kaksikasvoiseksi uhkavaatimuksen ja ilosanoman sekasikiöksi, jonka totuusarvo eli VAIKUTUS riippuu täysin kuulijan suhtautumisesta (uskoako vaiko eikä uskoa?) siihen, on itselleni mysteeri.

Minusta on toisin sanoen kummallista, kuinka sadat miljoonat ihmiset onnistuvat lukemaan jakeen

"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan ja uskoi meille sovituksen sanan"

seuraavasti:

"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti itsensä kanssa ne, jotka uskovat Jeesukseen."

Tai:

"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti itsensä kanssa ne, jotka uskovat Jumalan sovittaneen juuri HEIDÄT itsensä kanssa."

Tai oikeastaan:

"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti itsensä kanssa ne, jotka uskovat Jumalan sovittaneen itsensä kanssa ne, jotka uskovat Hänen sovittaneen itsensä kanssa ne, jotka uskovat - -"

Tuon päättymättömän rimpsun voi itse kukin leikata omalla kohdallaan sen pituiseksi kuin minkä pituisena katsoo sen omaa uskoaan täsmällisesti kuvaavan.

Monet saavat tästä pikkuriikkisestä huomautuksesta paniikkihäiriön sekaisen astmakohtauksen, VAIHTAVAT PUHEENAIHETTA ja alkavat sössöttää, että "tulee uskoa Jeesukseen voidakseen pelastua!"

Ikään kuin tuossa sovituksen sanassa EI PUHUTTAISI JEESUKSESTA. Jos joku väittää uskovansa Jeesukseen, ehkä hänen kannattaisi ruotia omaa "Jeesus-uskoaan" ja kysyä itseltään:

"Uskonko SIIHEN JEESUKSEEN, JOSSA JUMALA OLI JA JOSSA JUMALA SOVITTI JO KOKO MAAILMAN ITSENSÄ KANSSA? Jollen usko, mihin ihmeen Jeesukseen minä sitten uskon?"

Mutta en pidättele hengitystäni. Fariselaisesta uskonnosta saa omanlaistaan nautintoa.