Pohdin tuossa täällä näiden ihmisten tunnetaitoja . Suurimman osan tuntuu olevan aika hukassa. Perus kohteliaisuus kuuluu ihan hyvään käytöseen. Ei ole oikein laukoa mitä mieleen tulee. Jos ei ole jonkin sortin häiriö kyseessä. Muut eivät tiedä ongelmasi.
Etkä ole anonyymi kanavan keskipiste.
Olettamus toisesta ei tee siitä totuutta. Aikuisuuteen kuuluu myös vastuunkanto eli jos auot jollekin päätäsi. On sinun myös pystyttävä siitä kantamaan vastuu ja keskustelemaan. Sekä jos olet oikeustoimikelpoinen. Voit joutua tekemisistä myös rikosvastuuseen. Muiden ihmisten tekemiset ja tekemättä jättämiset eivät kuulu ulkopuolisille. Kenenkään ei tarvitse kertoa syitä tänne kirjoitteluun. Tai hakea jotain hyväksyntää muilta siihen. Muiden ulkonäkö on asia mikä ei kuulu muille. Ihan perus kauraa. Hyvää yötä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Hyvää yötä. :) en ymmärrä tätä aihetta yhtään.
Ei tätä tarvitse ymmärtää alkoi vain ärsyttää jotkut tekstit.
Joskus se on sellaista että ärsyttää. Itsellä myt hyvin tyyni olo jostain syystä.
Olet oikeassa. Tuntuu välillä, kuin oltaisiin jossain lastentarhassa. Aloituksiin tulee vaikka minälaisia kommentteja jotka eivät mitenkään liity aloituksen aiheeseen vaan kuvaataan negatiivisesti joko ulkomuotoa, ikää, sukupuolta tai henkisiä ominaisuuksia. Mieti, miten töissä palaverissa kävisi, jos porukka laukoisi tuollaisia päättömyyksiä.
Hyvää Yötä
Anonyymiteetin suojissa on hyvä pööpöillä. Se on tullut havaittua. Sellaisia jotkut ihmiset ovat.