jonkun kivan valkopesujutun marinista, missä estoitta nostetaan tyhjäpäätä, eikä tietenkään puhuta hänen pääministeriyteen liittyvistä asioista mitään.
Tekeekö joku valtamedia taas tänäänkin
Anonyymi-ap
1581
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Sehän on pakollista, koska kannatus on jyrkässä laskussa, niin vihervassarimedia auttaa Sannukka.
Missä laskussa ?
Suosionsa laskussa.
Miksi sinä seuraat uutisia jos aina on paha mieli. Katsele vain seiskan pyllyjä.sinun älykkyysosamäärä ei muuhun pystykään.
Lienee katkera persu. Persujen politiikka iskee juuri näihin ongelmatapauksiin. Mitä enemmän persujohto valittaa ja nalkuttaa, sen paremmalta näistä ihmisistä tuntuu. Näiden valittajaitkijöiden pitäisi kävellä peilin eteen ja tunnustaa elämänsä ongelmien johtuvan ihan omasta persoonastaan jota harhauttaakseen pitää syyllistää joku muu syypääksi omille ongelmilleen.
Käyn työssä ja kaikki on hyvin. Toki valtion velka ja verot pitäisi saada laskuun muttei se näillä ammattiliitoilla onnistu. Ihmiset eivät ymmärrä elintason laskua pakon edessä, siis elämme velaksi kunnes pakko tulee eteen kuten Kreikassa, Espajassa ja Italiassa.
Voi itku että olet sekaisin.
Media käsitteli silkkihansikkain Marinin "huumekohua" ja valtion silmitöntä verovarojen haaskausta. Heti julkaisevat "galluppeja" joissa pyritään osoittamaan että kaikki hyvin, kansa tykkää Marinista vaikka suunnilleen tuhoaa Suomen.
Muistakaa, että media uutisoi globalistien agendaa. Konnajoukkoa medioineen.
No tulihan se sieltä. Ilta-Sanomat avasi pelin tänäänkin!
Tämä boomeriei kyllä muista että pääministerit olisivat
julkaisseet insgrammeja päivä tapahtumista ja self kuvia
itsestään eri asennoissa.
Onko sairaalloinen pätemisen tarve vai mikä.Vai liian vähän
töitä.Ei normaalisiti näin käyttäydytä
Esimerkiksi Sipilä Ruisrockissa. Sipilä Voguen kannessa. Sipilä Instagramissa poseeraamassa filtteröityine kuvineen. Sipilä naistenlehtien kannessa ja viihdeohjelmissa. Sipilä bailaamassa kesärannassa, jossa miehet pussaavat pääministerin tiedotustaustan edessä. Sipilä lähettää tekstarin Olofille kesken festareiden että Tytti hoitaa.
Sipilä kaatokunnossa Teatterin VIP-tilassa, jossa hinkkaa itseään toista miestä vasten ja joku nuolee kaulaa. Sipilä rave-bileissä joissa huudetaan "jauhojengi" ja "mä vedin ne linkut". Ja media kehuu ja vakuuttelee että kansa tykkää edelleen Sipilästä.
Voisitteko kuvitella moista? Miespääministerihän olisi raahattu niskasta ulos jo ensimmäisen kohun jälkeen.
Ei vaan Sipilä olisi raahannut niskaperseotteella jokaisen ulos ja antanut jokaiselle potkut, koska narsisti eikä kestä arvostelua.
Sipilä antaisi potkut häntä arvosteleville suomalaisille? "Hei, Sipilä tässä. Teidän firmasta putkimies Ryynänen puhui minusta ilkeästi. Teidän pitää antaa hänelle potkut!" Kova homma olisi Sipilällä soitella läpi pari miljoonaa suomalaista.
Entä jos pääministeri olisikin ollut joku Pertti Virtanen ja olisi käyttäytynyt tuolla tavalla? Olisitko kehunut vieläkin hänen pääministeritaitojaan?
🤣😂🤣
Tuosta maantuhoojasta ei voi tehdä kauniita juttuja ammatillisesta osaamisesta, niin siksi paukutetaan kaikesta, mikä ei millään tavalla liity hänen työhönsä.
Tuo hypetys on vähänkin omia aivoja omaavien mielestä jo törkeän irstasta.
Maamme on kaiken mahdollisen kurjimuksen keskellä ja pääministeri on täysin kyvytön tehtävänsä hoitamiseen, niin samalla mediat hehkuttaa miten ihqu hän on.
Ei vaan koska hän on nainen niin ulkonäkö ja naiseus on pääasiassa, mutta olisitteko voineet kuvitella Kataisesta samaa?
Oletteko persutrollit koskaan ihmetelleet että miksi oikeistolaisten konservatiivien hallitsema Yle ei teidän Marin öyhötystänne kannata eikä tue?
Kannattaisi teidänkin sille asialle muutama ajatus suoda, siis jos se on mahdollista.