Valtion tuloverotus kiristyy ensi vuonna. Samalla kaikkien kuntien kunnallisveroprosenttia alennetaan. Valtionverotus kiristyy ensi vuodelle, mutta se ei ole koko totuus. Samalla, kun valtion tuloveroa kiristetään, kunnallisveroa alennetaan saman verran. Tämä johtuu sote-uudistuksesta, joka astuu voimaan ensi vuoden alussa. Ensi vuoden alusta lähtien sote-palveluiden ja pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta hyvinvointialueille. Niiden rahoitus tulee valtiolta, joten myös verotusta siirretään kunnilta valtiolle.
Kuntien kunnallisveroprosentit laskevat siis 12,64 prosenttiyksiköllä. Jos kunnallisveroprosentti on aiemmin ollut 20, ensi vuonna se laskee 7,36 prosenttiin.
Tavoitteena on, ettei veronmaksajien verotus keskimäärin kiristyisi sote-uudistuksen johdosta. Valtion tulovero on progressiivinen vero, eli sitä maksetaan tulojen mukaan. Kunnallisvero taas on luonteeltaan tasavero, mutta sekin on vähennysten vuoksi tosiasiallisesti progressiivinen. Esimerkiksi tämän eroavaisuuden takia verotukseen tulee joillekin joitakin muutoksia.
Joillakin verotus kiristyy, mutta keskimäärin enintään 0,2 prosenttiyksikköä. Joillakin – esimerkiksi reilut 30 000 euroa vuodessa eläketuloja saavilla – ansiotuloverotus taas kevenee, jopa 1,5 prosenttiyksikköä.
Verotuksessa on paljon vähennyksiä ja poikkeuksia, joiden vuoksi sote-uudistuksen mukanaan tuomaa veromuutosta ei pystytä tekemään niin, ettei se näkyisi jonkun kukkarossa. Tavoite on, ettei kenenkään verotus kiristy tai kevenny liikaa.
Jotta kenenkään verotus ei kiristyisi enempää kuin 0,2 prosenttiyksikköä, valtion ansiotuloverotusta kevennetään ensi vuodeksi noin 300 miljoonalla eurolla.
Tavoite, että kaikki tulisi verolle myös ammattiliitot. Se perinne tulisi purkaa ensitilassa. Jokainen maksakoon omat veronsa, ettei naapurille jää. Tämänkin palkan maksaja on veroton.>
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/nain-tienasivat-tyomarkkinapomot-ay-johtajalle-yli-25-000-kk/d7964909-4584-4c29-98db-4b4f9c29499a

Vastaukset 7
Vanhimmat
Esimerkiksi noin 40 000 euroa vuodessa tienaavan palkansaajan ansiotuloverotus kevenee noin 0,4 prosenttiyksikköä, eli noin 160 euroa vuodessa.
20 000 euroa vuodessa tienaavan palkansaajan ansiotuloverotus taas kiristyy noin 0,04 prosenttiyksikköä, mikä on noin kahdeksan euroa.
100 000 euroa vuodessa tienaavalla palkansaajalla verotus kiristyy noin 0,08 prosenttiyksikköä, eli noin 80 euroa.
Verokorteissa veroprosentti määräytyy kuitenkin puolen prosentin tarkkuudella, joten nämä kevennykset ja kiristykset eivät välttämättä näy siinä, kuinka paljon veroja pidätetään.
Kojamon viime vuoden tulos oli selvässä kasvussa. · Tulos ennen veroja nousi edellisvuoden 391,2 miljoonasta eurosta 1 278,9 miljoonaan euroon.
Miksei näitä veroteta ?
Kojaamo on entinen VVO. Ammattiliitot kuten Teollisuusliitto, OAJ, JHL, Rakennusliitto, Pro ja PAM VVO muuttui yleishyödyllisestä asuntorakentajasta kovaksi bisnekseksi ja osakeyhtiöksi. Sen sijaan että voittoja olisi käytetty vuokrien pitämiseksi kohtuullisena, niillä alettiin tehdä kunnolla voittoa. Vuokrat olivat ay-väen omistamissa korkotuetuissa asunnoissa jopa kovemmat kuin kovan rahan vapailla markkinoilla.
SAK on ehdottanut AY-liikkeen pääomatuloille lähdeveroa. Syy, miksi se ei toteudu on RKP. Lähdeveromalli tarkoittaisi, että myös säätiöiden pääomatulot tulisivat saman lähdeveron piiriin ja kun Suomessa tunnetusti on todella suuria pääomatuloja tienaavia ruotsinkielisiä säätiöitä, jotka ovat RKP:n merkittäviä vaalirahoittajia, niin RKP pistää kapuloita rattaisiin minkä kerkeää.
Rahalla ei saa kaikkea, mutta säätiöt ovat saaneet rahalla hallitukseen puolueen, joka pitää huolta heidän pääomatulojensa verottomuudesta.
Veropohjan laajennukselle löytyy vastustusta EK:n ja siten myös Kokoomuksen riveissä.
On perin huvittavaa, että täällä ay-liikkeen niskaan syytöksiä kippaavien kirjoituksissa verovapauden poistamisen todellisia vastustajia ei mainita sanallakaan. Siksi nämä ay-liikkeeseen kohdistuneet kritisoinnit siltäosin ovat todella absurdeja.
Miksi keskustan palstalla?
Miten kunnallisveron siirtäminen valtion verotukseen tehdään niin, että progressio ei entisestään kiristy? Kunnallisverohan on ollut progressioltaan lievä, mutta valtionverotus erittäin jyrkkä.
Miten kunnallisveron siirto valtionverotukseen voi kohdella neutraalisti sekä 20.000e vuodessa että 200.000e vuodessa ansaitsevia?
Kaikki verolle ja pulinat pois, myös Kojamo.