Helsingin Saalemiin uusi pastori Lokakuussa

Helsingin Saalemin uusi pastori aloittaa työt Lokakuussa. Vaikuttaa ihan lupaavalta. Helsingin Saalem on yksi Suomen suurimmista seurakunnista ja vaikuttaa varmasti muuallekin.

https://www.ristinvoitto.fi/elama/seurakunta_rakentuu_suhteista_-_helsingin_saalemissa_on_alkamassa_stefan_sigfridsin_aika/
Se, mitä Saalemissa tapahtuu, on tärkeää muillekin seurakunnille, Sigfrids pohtii.
Sigfridsin mukaan seurakunnan tehtävä ei ole muuttunut tai muuttumassa.
– Pitää elää siinä ajassa, missä nyt olemme.
Sigfrids on viisi viime vuotta työskennellyt Tukholman Filadelfia-seurakunnassa, josta kaksi vuotta suomalaisen seurakunnan johtajana.
Solut ovat Sigfridsillä vahvasti mielessä nytkin. Toisaalta niitä on kokeiltu eri aalloissa Saalemilla ennenkin, eikä solujen läpimurtoa ole vielä nähty.

– Samalla myös se ongelma on ennallaan, että monella on se kokemus, että seurakuntaan on vaikeaa päästä sisälle, ainakin sen tiedon perusteella, mikä minulla on, Stefan Sigfrids sanoo.

– Jos näin on, kenties päästruktuuriamme pitäisi muuttaa. Mutta olen sanonut monessa seurakunnassa, että soluhomma ei onnistu, koska sitä yritetään laittaa lisäksi kaiken vanhan päälle.

Uskon, että soluja tarvitaan. Ihmiset voivat niiden avulla tulla seurakuntaan sisään, ja ilman suhteita on paljon helpompi päätyä seurakunnasta ulos.
292724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Saalem johdatti helluntailaiset kirkoksi joka on liiyossa katolisten paavinpalvojien ja uuskarsimaattisten eksyttäjien kanssa.

Tukholman Filadelfiassa näkyi (youtube) vielä joku aika sitten oikeaa Jeesuksen seuraamista. Mikä lienee tilanne nykyään.

Raamatussa Paavali sanoo olleensa usein VAARASSA VALHEVELJIEN keskellä. Suomessa ei koskaan puhuta valheveljistä koska heitä "ei varmaankaan ole edes olemassa".

Heitä vastaan Paavali TAISTELI. Mutta nykyseurakunnat sanoo heille sydämellisesti tervetuloa huutamaan kokoukseen. Mitä suurempi huuto sitä suurempi "voitelu".

Äänestä
  • >Saalem johdatti helluntailaiset kirkoksi<

    Olisi siinä ValtterLuodon lisäksi muitakin pastoreita. Bapstisti kirkon seurakunnat ovat täysin itsenäisiä vaikka ovat SBK uskonnollisen yhdyskunnan jäseniä. Miksi helluntailaisilla ei ole samaa systeemiä?

    >nykyseurakunnat sanoo heille sydämellisesti tervetuloa huutamaan kokoukseen<

    Niilo Ylivaino toi kaatums ilmiöllään sielullisuuden helluntaiherätykseen. Ilman Ylivainion kaatumistemppuja ei torontolaisuus ja ylistyshumppa olisi koskaan päässyt helluntaiseurakuntiin. Onneksi sentään menestysteologia torjuttiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    >Saalem johdatti helluntailaiset kirkoksi<

    Olisi siinä ValtterLuodon lisäksi muitakin pastoreita. Bapstisti kirkon seurakunnat ovat täysin itsenäisiä vaikka ovat SBK uskonnollisen yhdyskunnan jäseniä. Miksi helluntailaisilla ei ole samaa systeemiä?

    >nykyseurakunnat sanoo heille sydämellisesti tervetuloa huutamaan kokoukseen<

    Niilo Ylivaino toi kaatums ilmiöllään sielullisuuden helluntaiherätykseen. Ilman Ylivainion kaatumistemppuja ei torontolaisuus ja ylistyshumppa olisi koskaan päässyt helluntaiseurakuntiin. Onneksi sentään menestysteologia torjuttiin.

    Täh? Helluntaikirkkoon kuuluvat seurakunnat ovat myös itsenäisiä.

    Äänestä

Uusi johtaja vannoo ajan hengen nimeen:
>> Pitää elää siinä ajassa, missä nyt olemme.<<

Huolestuttavaa ja täysin epäraamatullista.
Näin ei puhu uuudestisyntynyt.

Äänestä
  • >>Huolestuttavaa ja täysin epäraamatullista.
    Näin ei puhu uuudestisyntynyt.<<

    Kyllä se on hyvä asia että on nykyajan tekniikka käytössä kunhan sisältö on tervettä evankeliumia. Onhan se edistystä että seurakunnat striimaavat omia tilaisuuksiaan ja niitä voi katsella youtubessa. Ainakin Pielaveden helluntaiseurakunnan tilaisuuksissa myös sisältö on asiaa.

    Pielaveden Helluntaiseurakunta Striimattiin livenä 18.9.2022
    https://www.youtube.com/watch?v=5f-LtCwLfww&t=2050s

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    >>Huolestuttavaa ja täysin epäraamatullista.

    Kauko Nevalaisen juttuja en kyllä kuuntele. Kertonut itse olleensa puliukkonakin kaduilla. Mitä tälläisten saarnat voivat kenellekään antaa???

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kauko Nevalaisen juttuja en kyllä kuuntele. Kertonut itse olleensa puliukkonakin kaduilla. Mitä tälläisten saarnat voivat kenellekään antaa???

    >>Kauko Nevalaisen juttuja en kyllä kuuntele>>

    Nevalaisesta en tiedä, mutta Pielaveden Kari Dahl puhuu asiaa.

    Äänestä

  • Jotain on todella pahasti hukassa, jos uskoa ei pysty soveltamaan tähän päivään.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    >>Huolestuttavaa ja täysin epäraamatullista.
    Näin ei puhu uuudestisyntynyt.<<

    Kyllä se on hyvä asia että on nykyajan tekniikka käytössä kunhan sisältö on tervettä evankeliumia. Onhan se edistystä että seurakunnat striimaavat omia tilaisuuksiaan ja niitä voi katsella youtubessa. Ainakin Pielaveden helluntaiseurakunnan tilaisuuksissa myös sisältö on asiaa.

    Pielaveden Helluntaiseurakunta Striimattiin livenä 18.9.2022
    https://www.youtube.com/watch?v=5f-LtCwLfww&t=2050s

    Uskon tähän päivään soveltaminen on paljon muutakin kuin striimauksia. Oletko esim. miettinyt miten kristinuskon perustaa - lähimmäisen rakkautta - ilmennetään käytännössä yhteiskunnassa?

    Äänestä

  • Ja missä mielessä?

    Äänestä

Uskon todistus

"Olin puliukko tai olin narkkari ja aivoni pehmenivät aineista.
Tein uskonratkaisun ja liityin helluntaiseurakuntaan koska aivoni olivat melkein sökönä. Vihaan vauvana kippokastettuja."

Äänestä

Jauhojengi vauhdisssa partytunnelmissa Stefanin johdolla.
Yksi pastoreista huonossa kunnossa.
https://images.cdn.yle.fi/image/upload/f_auto,fl_progressive/q_88/w_3200/w_3200,h_1801,c_crop,x_0,y_65/w_1100,h_620,c_fit/v1410939918/14-svyle-19081554193bd508c54.jpg

Äänestä

Ja kaikki ne pastorit, jotka lähtevät Amerikkaan tai muualle ulkomaille "oppia" hakemaan, saavat jäädäkin sinne. Sieltä kun ei mitään raitista yleensä takkiin tartu.

Äänestä

Jo tämä kommentti paljastaa vääräksi paimeneksi:

" – Samalla myös se ongelma on ennallaan, että monella on se kokemus, että seurakuntaan on vaikeaa päästä sisälle, ainakin sen tiedon perusteella, mikä minulla on, Stefan Sigfrids sanoo. "

Eli kaikki vaan sisälle, ovet auki kaikille uskosta osattomillekin ja eksyttäjille !

Voi voi voi................

Äänestä
  • Haloo! Seurakuntien suurin ongelma kaikkialla maailmassa on se, että seurakuntalaiset tuntevat itsensä ulkopuolisiksi. Sen vuoksi monet lakkaavat käymästä seurakunnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Haloo! Seurakuntien suurin ongelma kaikkialla maailmassa on se, että seurakuntalaiset tuntevat itsensä ulkopuolisiksi. Sen vuoksi monet lakkaavat käymästä seurakunnassa.

    Olet aivan oikeassa. Rukoussolut ovat hurjan tärkeitä, jotta tutustutaan toisiimme. Järkkyä nähdä miten täällä keskustellaa, rakkaudellisuudesta ei tietoakaan.

    1Äänestä

Ap.t.20:29-38 Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, teidän omasta joukostanne puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa. Valvokaa sentähden ja muistakaa, että minä olen kolme vuotta lakkaamatta yötä päivää kyynelin neuvonut teitä itsekutakin. Ja nyt minä uskon teidän Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen, joka on voimallinen rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan kaikkien pyhitettyjen joukossa. En minä ole halunnut kenenkään hopeata tai kultaa tai vaatteita; te tiedätte itse, että nämä minun käteni ovat työllänsä hankineet, mitä minä ja seuralaiseni olemme tarvinneet. Kaikessa minä olen osoittanut teille, että näin työtä tehden tulee huolehtia heikoista ja muistaa nämä Herran Jeesuksen sanat, jotka hän itse sanoi: Autuaampi on antaa kuin ottaa. Ja tämän sanottuaan hän polvistui ja rukoili kaikkien heidän kanssansa. Ja he ratkesivat kaikki haikeaksi itkemään ja lankesivat Paavalin kaulaan ja suutelivat häntä, ja enemmän suretti heitä se sana, joka hän oli sanonut, etteivät he enään saisi nähdä hänen kasvojansa. Ja he saattoivat hänet laivaan.

1Äänestä

No nyt taas, suomen anti-terveys viranomaiset tahtovat rätit naamalle.

Jos "vanhat" merkit pitävät paikkansa, niin Suomen Hell/untai KIRKKO ja sen PAAVI, antoi viime kaudella, kun luonnollinen nuha on liikkeellä, mahti käskyn, Bullan (?) kysykää onko Bulla oikea sana ja termi, Juha Ahviloita, joka vielä edes vähän Julistaa Oikea oppia ja tervettä oppia :)
Nyt siis
HELL/untai KIRKON Paavi antoi BULLAN, mahtikäskyn:

VAIN TERVEET (ja synnittömät) saavat tulla Herra Jeesuksen luokse!
Kun olet tullut terveeksi, olet tervetullut Herran Jeesuksen tykö,
Jos olet SAIRAS. älä tule tänne!
vaan psitä rätti naamalle ja ole yksin kotona, ja sinulla on Seurakunta yhteys netin kautta !
ja virtuaalinen Herran pöytä!
Mutta älä tule meitä lähelle etteme kuole, sillä Kuolema ei ole meille VOITTO vaikka Paavali sekä Jeesus niin väittää:

ME, HELL/untailaiset pelkäämme kuolemaan ja pyrimme tekemään kaiken , kirjaimellisesti kaiken etteme kuole ja "juodu" Herran eteen!

Älkää tulko meille ellet ole synnitön ja terve,
Terveisin HELL/untai KIRKKON puolesta Herran Jeesuksen SIJAINEN maanpäällå!

ja sitten lisää kahvia!

Äänestä
  • Toisen ihmisen huomioiminen - myös niin ettei tartuta tauteja - on yksinkertaisimpia lähimmäisen rakkauden muotoja.

    1Äänestä

HELL/untai KIRKON suositukset!

https://suomenhelluntaikirkko.fi/2021/12/03/korona-rajoitukset-ja-rokotteet/

Viranomaiset ovat antaneet jälleen uusia määräyksiä siitä, kuinka toimia koronatartuntojen rajoittamiseksi.

ja kävi käsky, joka ei ota pedon merkkiä kuolee varmasti!
kävi käsky, joka ei kumarra, TOTTELE viranomaisia, surmataan!

kävi käsky, kuka ei kiroa Herra Jeesusta, syötetään leijonille kaiken muun HELL/untai kansan iloksi ja riumuksi, voit katsoa livenä tahi uutupesta koti.sohvalta!

Eli, Meidän uskovien ei tule tehdä kuten viranomaiset vaativat ja pelottelevat, vaikka, itse Pietari, Jaakob ja Johannes vaatisi että sinun tulee ympräileikata itsesi, ellet ympärileikkaa itseäsi,
ET VOI PELASTUA!

Herra ei ole tämä HELL/uatai KIRKON julistuksen eli valheen ja petoksen takana eli mukana!

KAVAHTAKAA heitä!

Äänestä

Nyt, mukamas, on tulossa uusi korona viruss, joka on muuttunut ,ja sitä ei, rasistisesta syystä, vihapuhe, kutsuta enää apinarutoksi, vaan muuksi.

TÄMÄ EI OLE muuta kuin ISOROKON muunnos jolle JOKAISELLE SUOMALAISELLE on JO täydellinen immuniteetti suoja,
NEUVOLASTA saatu piikki, ennen käteen nyt takapuoleen.

Kys, joltain tuoreelta äidiltä, mitä piikkejä ne antavast vauvoille ja lapsille!

meillä SUomessa ja pohjois-maissa on täydellinen suoja , vastustkyky tätä isorokko- apinaruttoa vastaan!

Tutki itse, THL:n sivuilta, tämä ei ole meillä vaaraksi!

Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

Äänestä

Turvasuunnitelma kokoontumisia varten
Yleinen / Kirjoittaja Esko Matikainen

HELL-Kirkko kirjoittaa:
Tulemme kirkolle vain terveenä
Pesemme kädet kirkolle tultaessa
Käytämme käsidesiä
Käytämme kasvomaskia
Myös esiintyjät käyttävät maskia lukuun ottamatta lavalla oloa
Pidämme vähintään kahden metrin turvavälit myös lavalla

https://suomenhelluntaikirkko.fi/author/esko-matikainen/
Kuka on se joka valtuuttaa, Herran Seurakunnassa, viran tahi toimen?
eikö Herra itse?

Kuka valtuuttaa HELL.kirkon virat ja toimet!

"Valtakirjojen uusiminen ja täydennyskoulutus
Uutiset / Kirjoittaja Esko Matikainen"

Joten, HELL-kirkon PAAVI myöntää 5 vuoden valtakirjan !

Missä on Herra Jeesus!
saako Herra olla ja tulla omaan Huoneeseensa!

eli tätä on nyky saalemin ja sen muotomeno!

Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

Äänestä

Jaak.3:1 Biblia (1776) Älkäät, rakkaat veljeni jokainen pyytäkö opettajana olla, tietäen, että me sitä suuremman tuomion saamme.

Äänestä

Joh.10:1-15

Äänestä

>Uskon tähän päivään soveltaminen on paljon muutakin kuin striimauksia. Oletko esim. miettinyt miten kristinuskon perustaa - lähimmäisen rakkautta - ilmennetään käytännössä yhteiskunnassa?<

Moni seurakunta jakaa hävikkiruokaa ja ruokajonoissa käy paljon ihmisiä. Kaiken maailman ompeluseuroja sekä sählykerhoja on ollut jo vuosikymmeniä. Mielestäni tilaisuuksien striimaukset ovat hyvä vanhuksille ja lapsiperheille joissa on vauva-ikäisiä. Mielestäni kristinuskon ongelma on ensisijaisesti jokaisen uskovaisen henkilökohtainen uskonelämä ja toiseksi se on epäraamatullinen opetus seurakunnissa. Vapaiden suuntien seurakuntien ongelma on ollut äärikarismaattisuus jo ainakin 30-40 vuotta.

Äänestä

Sigfrid Siikavaara oli lahkosaarnaaja Oulun seudulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Helsingin Saalemin uusi pastori aloittaa työt Lokakuussa. Vaikuttaa ihan lupaavalta. Helsingin Saalem on yksi Suomen suurimmista seurakunnista ja vaikuttaa varmasti muuallekin.

https://www.ristinvoitto.fi/elama/seurakunta_rakentuu_suhteista_-_helsingin_saalemissa_on_alkamassa_stefan_sigfridsin_aika/
Se, mitä Saalemissa tapahtuu, on tärkeää muillekin seurakunnille, Sigfrids pohtii.
Sigfridsin mukaan seurakunnan tehtävä ei ole muuttunut tai muuttumassa.
– Pitää elää siinä ajassa, missä nyt olemme.
Sigfrids on viisi viime vuotta työskennellyt Tukholman Filadelfia-seurakunnassa, josta kaksi vuotta suomalaisen seurakunnan johtajana.
Solut ovat Sigfridsillä vahvasti mielessä nytkin. Toisaalta niitä on kokeiltu eri aalloissa Saalemilla ennenkin, eikä solujen läpimurtoa ole vielä nähty.

– Samalla myös se ongelma on ennallaan, että monella on se kokemus, että seurakuntaan on vaikeaa päästä sisälle, ainakin sen tiedon perusteella, mikä minulla on, Stefan Sigfrids sanoo.

– Jos näin on, kenties päästruktuuriamme pitäisi muuttaa. Mutta olen sanonut monessa seurakunnassa, että soluhomma ei onnistu, koska sitä yritetään laittaa lisäksi kaiken vanhan päälle.

Uskon, että soluja tarvitaan. Ihmiset voivat niiden avulla tulla seurakuntaan sisään, ja ilman suhteita on paljon helpompi päätyä seurakunnasta ulos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu