Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Valehtelijoita

Anonyymi-ap

Lauri Nummenmaa on kirjoittanut hyvän kirjan valehtelusta. Totuus on, että jehovan todistajuus on tautista valehtelua.

Niin on kyllä entisten jehovan todistajien tarinat. Usein kun Veljesseurassa luin noita p*skapuheita, niin Kysyin itseltäni, että miksi nämä tarinat tuntuvat niin vieraalta? Ne eivät pääosin vastanneet sitä kokemusmaailmaa yli 50 jt vuodeltani.
Intutio kertoi viestiä, eli jutut olivat täyttä skeidaa ja totuutta vain siteeksi.

Ilmeisesti moni lukija kanssani oli samaa mieltä, kun skeidan suosio taittui. Ihminen joka pääsee skeidasta eroon (jehovan todistajat) eivät jaksa vapaaehtoisesti lukea toista skeidaa vuosia. Veljesseura ja kaiken maailman uutiset hiipui.
Hyvä niin.

Entisiä jehovan todistajia vaivasi Woke kulttuuri, ennen kuin punavihreät toivat Woken valtavirtaan.
Eriäviä mielipiteitä ei siedetty. Ex-jt:eet eivät sietäneet, edes toisiaan, jotka ajattelivat toisin.
Entiset jehovan todistaja näyttivät olevan täydellisen kykenemättömiä sivistyneeseen keskusteluun. Kuinka paljon syytä oli taustayhteisössä (jehovan todistajat) vai puhtaassa luonnevioissa?

Uskon kuitenkin entisten jehovan todistajien olevan aivan tervettä porukkaa. Siitä todistaa se, että pääosin exät jättivät Veljesseuran hörhölauman varsin nopeasti. P*ska vain eri paketissa menetti kiinnostavuutensa nopeasti. Alkujaan Veljesseura oli yritys päästä pois H2o:n täydellisestä sekoilusta, mutta tässä Veljesseura epäonnistui.
Suomessa vain ei kyetty saamaan maltillista ja sivistynyttä kanavaa exille. Sääli, sillä sitä juuri olisi moni tarvinnut ilkeiden gurujen sijaan.

34

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Lauri Nummenmaa on kirjoittanut hyvän kirjan valehtelusta. Totuus on, että jehovan todistajuus on tautista valehtelua. "

      Kristinusko kokonaisuudessaan on itselleen ja toisille valehtelua herransa ohareineen, 2000-vuotisine "pikaisine paluineen" ...

      Mitä VS:n tulee, niin en ole havainnut että siellä Vartiotorniseuran todellisuudesta, oppihistoriasta ja sen muista edesottamuksista olisi harrasteltu tuota laajalla pensselillä maalailtua valehtelua.

      • Anonyymi

        Niin tarkoitat varmasti oppihistorian tarkastelua. Varsin gurun ottein vastasit. Ei oppihistorian käsittelyssä varmasti "laajalla pensselillä " valehdeltu ;-)
        Tulee mieleen eräs sanakkikkailija.

        Ongelma olikin luonnevikaisissa guruissa ja päättömissä tarinoissa henkilöhistorioissa.


    • Anonyymi

      Onhan Veljesseurassa ollut paljon asiallistakin keskustelua, turhaan yleistät. Monille on tärkeää käydä traumansa läpi tällä tavalla, eikä sekään kai mitään haittaa, että kirjoittelee vähän aikaa ja jää sitten pois. Jos se auttaa jäsentämään ajatuksia, sehän on täyttänyt tarkoituksensa. Julkisessa foorumissa on se hyöty, että ajatukset voivat olla avuksi muillekin, verrattuna yksityisempään ajatustenvaihtoon.

      • Anonyymi

        Veljesseura voi olla parhaillaan vertaistukea. Traumat käydään läpi terapiassa.

        En yleistä. Onko vertaistuen tarve vähentynyt? Ei, vaan tuen tarvitsijat ovat äänestäneet jaloillaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veljesseura voi olla parhaillaan vertaistukea. Traumat käydään läpi terapiassa.

        En yleistä. Onko vertaistuen tarve vähentynyt? Ei, vaan tuen tarvitsijat ovat äänestäneet jaloillaan.

        Traumoja voi käydä läpi myös vertaistuessa, ei se terapian yksinoikeus ole. Keskustelu on pääasiassa siirtynyt muualle, mm. Discrodiin, jos sitä ihmettelet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Traumoja voi käydä läpi myös vertaistuessa, ei se terapian yksinoikeus ole. Keskustelu on pääasiassa siirtynyt muualle, mm. Discrodiin, jos sitä ihmettelet.

        Traumoja käsittelee terapeutti, muu on puoskarointia. Eipä usko keskustelun siirtyneen. Voit toki todistaa väitteeni vääräksi tuomalla näyttöä laajasta keskustelusta kyseisellä kanavalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Traumoja käsittelee terapeutti, muu on puoskarointia. Eipä usko keskustelun siirtyneen. Voit toki todistaa väitteeni vääräksi tuomalla näyttöä laajasta keskustelusta kyseisellä kanavalla.

        Kyllä traumaterapia kuuluu psykokoogin tehtäviin , eikä kenenkään muun


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Traumoja käsittelee terapeutti, muu on puoskarointia. Eipä usko keskustelun siirtyneen. Voit toki todistaa väitteeni vääräksi tuomalla näyttöä laajasta keskustelusta kyseisellä kanavalla.

        "Traumoja käsittelee terapeutti, muu on puoskarointia."

        Tuo on sinun määritelmäsi. Trauma viittaa fyysiseen tai henkiseen vaurioon, joka on koettu esim. onnettomuuden tai väkivallan seurauksena. Mikään ei estä tällaisista asioista keskustelua myös vertaisten kanssa ilman lääketieteellistä tai ammatillista kytköstä.

        "Eipä usko keskustelun siirtyneen. Voit toki todistaa väitteeni vääräksi tuomalla näyttöä laajasta keskustelusta kyseisellä kanavalla."

        Eli toimittaisin sinulle kuvakaappauksia tms. luottamukselliseksi tarkoitetusta keskustelusta vain siksi, ettet itse viitsi selvittää asiaa? Juu ei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Traumoja käsittelee terapeutti, muu on puoskarointia."

        Tuo on sinun määritelmäsi. Trauma viittaa fyysiseen tai henkiseen vaurioon, joka on koettu esim. onnettomuuden tai väkivallan seurauksena. Mikään ei estä tällaisista asioista keskustelua myös vertaisten kanssa ilman lääketieteellistä tai ammatillista kytköstä.

        "Eipä usko keskustelun siirtyneen. Voit toki todistaa väitteeni vääräksi tuomalla näyttöä laajasta keskustelusta kyseisellä kanavalla."

        Eli toimittaisin sinulle kuvakaappauksia tms. luottamukselliseksi tarkoitetusta keskustelusta vain siksi, ettet itse viitsi selvittää asiaa? Juu ei.

        No se on minun käsitykseni, josta pidän kiinni.

        Kokeilin googlata tuon tarjoamasi nimen. Aivan helpolla tämä keskustelualusta ei aukea. Hieman epäilen keskustelun laajuutta ja tasoa.
        Toki, jos Veljesseuran gurut ovat sinne siirtyneet, niin eipä kukaan mitään menetä, jos sitä ei löydä.
        Jos pääguru on siellä, niin saattaa mielenterveys olla paremmassa turvassa "keskustelun" ulkopuolella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Traumoja käsittelee terapeutti, muu on puoskarointia. Eipä usko keskustelun siirtyneen. Voit toki todistaa väitteeni vääräksi tuomalla näyttöä laajasta keskustelusta kyseisellä kanavalla.

        Muuan psykoterapeutti on kirjoittanut kirjan jotakin tyyliin, 'miten välttää terapian / divaanin' ja kertoo sen miksi terapiat ovat nykyisin niin yleisiä.

        Tiivistettynä hän kertoo, että nyky-yhteiskunnissa hyvien ja luottamuksellisten ihmissuhteiden rappeutuminen, sekä puuttuminen ja sen seurauksena vertaistuen puute johtaa terapeuttien pakeille.

        Hän mainitsee, että lukuisissa elämän kriisi- ja haastetilanteissa vertaistuki toimii jo itsessään riittävänä terapiana.

        Sitten vaikeammissa ja vakavemmisa tilanteisa on toki hyvä *edellisen lisäksi* etsiä _hyvä_ terapeutti tueksi, sillä myös terapioissa on puoskarointia, eli sopivan henkilön etsiminen selektiivisesti. Mikäli kemiat eivät natsaa eikä luottamusta synny, niin uuden terapeutin hakua on parempi jatkaa ,kuin jatkaa vahingollisessa terapiassa.


    • Anonyymi

      Olet oikeassa siinä, että moni olisi tarvinnut maltillista kanavaa, jossa olisi keskusteltu rauhassa vaikkapa kyllästymisestä kenttäilyyn, kokouksiin. Pohdittu rauhallisesti miten jaksaa ja sopiiko toimettomuus minulle eroamista paremmin.

      Ei eihän se käynyt. Se guru joka sielä riehui oli kyllä kauhea.

      • Anonyymi

        "Se guru" taitaa olla nyt tämän ketjun aloittaja?
        Ja mitä tulee tuntemuksiin JT ajan jälkeen, niin pitäisikö olla kun ei olisikaan, kun on vedetty ensin höplästä vuosi tolkulla ja sitten vielä vainotaan säännöllisillä ovikellon plimputuksilla:" olisitko jo valmis palaamaan lahkoomme mutta muista takapenkissä istumisvelvollusuus puolivuotta".
        Ja pitäisi olla siinäkin asiassa kun ei olisikaan, kun omat perheenjäsenet mököttävät?
        Kyllä siinä rauhallisemmallakin ihmisellä tulee ärräpäitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Se guru" taitaa olla nyt tämän ketjun aloittaja?
        Ja mitä tulee tuntemuksiin JT ajan jälkeen, niin pitäisikö olla kun ei olisikaan, kun on vedetty ensin höplästä vuosi tolkulla ja sitten vielä vainotaan säännöllisillä ovikellon plimputuksilla:" olisitko jo valmis palaamaan lahkoomme mutta muista takapenkissä istumisvelvollusuus puolivuotta".
        Ja pitäisi olla siinäkin asiassa kun ei olisikaan, kun omat perheenjäsenet mököttävät?
        Kyllä siinä rauhallisemmallakin ihmisellä tulee ärräpäitä.

        Huonon käytöksen puolustuspuhe.


    • Anonyymi

      Lahkon intressi on arvostella foorumia, missä käsitellään lahkoa itseään ja missä saa kysellä entisiltä lahkolaisilta heidän kokemuksiaan lahkossa sekä syytä heidän irtautumiseensa lahkosta.

      Aktiivitodistajat ovat sitoutuneet mainostamaan lahkoa valehtelua myöten, ja muutoin heitä uhkaa vähintään mökötystuomio.

      Entiset todistajat ovat esteettömiä ja vapaita rehelliseen kerrontaan

      • Anonyymi

        Lahkon tavoite on pitää jehovantodistajat poissa keskustelusta.

        Veljesseuran paskoneiden tavoite on, ettei asiasta keskustella.


    • Anonyymi

      Skeida ???????????

    • Anonyymi

      Tässäkin topicissa on vastauksia enemmän, kuin keskustelua Veljesseurassa viikossa?
      Taisi jopa Veljesseuran pilannut gurukin käydä.

      Siis, keskustelijoita on, mutta eivät viihdy Veljesseurassa.
      KUINKA NÄIN?

      Totuus on, että tuotemerkki on pilattu ja se haisee.
      Ei edes Veljesseuran pilalle sontineet viihdy enää siellä.
      Säälittävää.

      • Anonyymi

        Noin siis vartiotorniuskonto ilmaisee itseään.
        Ja lupaa kaupustelijoilleen leijonat hymyilemään, tarjoamaan korvantaustan rapsutusmahdollisuutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin siis vartiotorniuskonto ilmaisee itseään.
        Ja lupaa kaupustelijoilleen leijonat hymyilemään, tarjoamaan korvantaustan rapsutusmahdollisuutta.

        Tyypillinen veljesseuralainen pitää päästä pilkkaamaan ja sylkemään katkerana vartiotorni uskovaista. Hän kinaa aina, jos ei ole torni seuran kannattajia, niin sitten kinataan keskenään luopioiden kanssa.


    • Anonyymi

      Ainoa veljesseura on JT. Luopiot lähtee litomaan ylpeyttänsä eikä moiset keskenään pärjää (tietenkään). Kaikki luopiosivustot kaatuu koska ainoa henki niissä on peräilma.
      Jopo hyppäs 1975 junaan pelastaakseen OMAN nahkansa. Ei pysynyt totuudessa koska ei siitä lopulta ollu edes kiinnostunut. Vain AITO kiinnostus Jumalaan saa hänet vetämään luokseen. Luopiot ilmentävät herransa luonnetta. Nöyrämielinen ei loukkaannu. Mitäpä vingutte? Eipä tarvitse käydä kentällä eikä kokouksissa.
      Onnellisia pitäisi luopioiden olla kun ei totuus kelpaa.

      • Anonyymi

        "Ainoa veljesseura on JT".
        Hah!
        Ämmäkerho se on. Hame päälle noille valehtelijoille.


      • Anonyymi

        "Ei pysynyt totuudessa koska ei siitä lopulta ollu edes kiinnostunut."

        Jehovan todistaja ei saa kiinnostua totuudesta niin paljon, että ryhtyisi tutkimaan järjestön oppia ja tekemisiä kriittisesti. Tärkeintä on järjestöuskollisuus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei pysynyt totuudessa koska ei siitä lopulta ollu edes kiinnostunut."

        Jehovan todistaja ei saa kiinnostua totuudesta niin paljon, että ryhtyisi tutkimaan järjestön oppia ja tekemisiä kriittisesti. Tärkeintä on järjestöuskollisuus.

        Kahdeksan amerikan huuhaaukon mielestä ei saa huomata, että on iskenyt näppinsä backoon. Amerikkalaiseen löysään cribulibascoon kyynärpäitä myöten.
        Heitä ottaa päähän, että joku pääsee sellaisesta eroon. Heitä ottaa se niin päähän, että meinaavat repiä pelihousunsa. Ainakin "miestä väkevämpää" pitää sen vuoksi ottaa, aina Rutherfordista alkaen näin on tehty.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kahdeksan amerikan huuhaaukon mielestä ei saa huomata, että on iskenyt näppinsä backoon. Amerikkalaiseen löysään cribulibascoon kyynärpäitä myöten.
        Heitä ottaa päähän, että joku pääsee sellaisesta eroon. Heitä ottaa se niin päähän, että meinaavat repiä pelihousunsa. Ainakin "miestä väkevämpää" pitää sen vuoksi ottaa, aina Rutherfordista alkaen näin on tehty.

        Alkoholin naukkailu on todistajissa sallittua ja kohtuuden käsite venyvä. Ei ihme jos maistuu, jos on huomannut tulleensa vedetyksi humpuukiin, mutta on liian syvällä systeemissä lähteäkseen pois.


      • Anonyymi

        1975 junaan hyppäsi valtava määrä ihmisiä, kun ovilla kierreltiin toimittamassa lopusta. Jaettiin jopa maailmanlaajuisesti traktaattia lopusta ovilla. Massat liittyivät lopun pelossa JT uskontoon. Kun loppua ei tullutkaan syksyllä 1975, ihmisiä alkoi virrata pois JT uskonnosta.


    • Anonyymi

      Mitä nämä vs:n paskapuheet ovat ja kuinka suuren osan keskustelusta arvioisit niiden kattaneen?

      • Anonyymi

        Jos backo puheisiin mennään, niin todellista aivo-oksennusta tulee vt-tiedottajan kynästä.


      • Anonyymi

        Näissä asioissa ei ole tapana antaa esimerkkejä, eikä niin tapahtunut tälläkään kertaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näissä asioissa ei ole tapana antaa esimerkkejä, eikä niin tapahtunut tälläkään kertaa.

        Sitä vähän oletinkin. Aloittaja on tyylilleen uskollisesti epärehellinen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä vähän oletinkin. Aloittaja on tyylilleen uskollisesti epärehellinen.

        Vaikuttaa trollijehovantodistajalta.
        Olisikohan itse tiedottajanplanttu.


    • Anonyymi

      Anonyymi 29.09.2022 04:32

      "Jopo hyppäs 1975 junaan pelastaakseen OMAN nahkansa. "
      -------------------

      -JoPo: Miten ja milloin Johanneksen pojan internetsivut syntyivät?

      Kaikki alkoi oikeastaan tammikuussa 2005. Espoo Läntisessä seurakunnassa eräs vanhin käyttäytyi sopimattomasti kolmea seurakunnan jäsentä kohtaan. Yksi heistä oli tienraivaajasisar, yksi vanhin ja yksi minä, Johanneksen poika, tavallinen rivijulistaja.

      Sisar Tienraivaajan, veli Vanhimman ja Johanneksen pojan yhteinen kirjelmä 29.11.2005
      Rakas veli Vanhin! (Lähetetty kaikille vanhimmille ja myös Suomen haaratoimistoon)

      Meitä huolestuttaa seurakunnassamme pitkään jatkunut epäoikeudenmukaisuus.

      Meistä jokainen on asiansa yhteydessä ottanut Mat. 18:15, 16 mukaiset askeleet. Nyt on pakko noudattaa jakeessa 17 olevaa neuvoa: ”Jos hän ei kuuntele heitä, puhu seurakunnalle…”
      Lähestymme veljiä, kaikki kolme henkilöä yhdessä, jotta sanoillamme olisi riittävä painoarvo.

      ”Älä ota huomioon syytöstä vanhinta vastaan muun kuin kahden tai kolmen todistajan todistuksen perusteella.” (1.Tim. 5:19)

      Uskomme että haluatte noudattaa ohjetta, joka on 1. Tim.5:21 ”Velvoitan sinua vakavasti Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen ja valittujen enkelien edessä noudattamaan näitä asioita ilman ennakkopäätöstä, tekemättä mitään ennakkomieltymyksen mukaan.”

      Kysymmekin miksi annatte yhden vanhimman seurakunnassa määrätä ajatteluanne mieleisekseen? Vaikka hän esittää vain omia mielipiteitään ja uskomuksiaan asioiden tueksi, ette ole kuitenkaan kysyneet asioista tarkemmin asianomaisilta. Hoidetaanko asiat Raamatun suosittelemalla tavalla? Millaisen viestin tämä antaa vanhimmistosta ystäville seurakunnassa?

      Pyydämme, että kun teette päätöksen asiassamme ja kirjaatte sen vanhimmiston kokouksen pöytäkirjaan, niin kiinnittäkää erityishuomiota siihen, minkä todisteiden perusteella on päädytty mihinkin päätökseen.

      Tätä pyydämme siksi, että tulemme myöhemmin vaatimaan henkilötietolain 523/1999 §28 (Liite1) mukaan nämä mahdolliset pöytäkirjat tai meitä koskevat tiedot kirjallisina nähtäväksemme. (Room.13:1-5)

      Ainoastaan tällainen avoimuus jota Raamattu suosittelee (1.Kun.3:16,27, Apt.5:33-40), voi johtaa siihen haluttuun tilanteeseen, että seurakunta vahvistuu ja lujittuu.


      Tämän kirjeen ja muun aineiston toimittaminen vanhimmille ja haaratoimistoon tuotti kyllä "tuloksia". Sisar tienraivaaja menetti tienraivaajan aseman, vaikka hän ei ollut tehnyt mitään väärää. Vaikka hän vetosi haaratoimiston ylimpään johtoon, hänelle ei palautettu tienraivaajan asemaa.

      Veli Vanhimman asiaa käsiteltiin virallisesti yli 10 tuntia. Allekirjoitetun loppuraportin mukaan hän ei ollut tehnyt mitään väärää, mutta siitä huolimatta hänet poistettiin vanhimmistosta.

      Johanneksen pojalle (minulle) ei kukaan suostunut edes vastaamaan. Yksikään seurakunnan vanhin ei vastannut, eikä haaratoimisto vastannut. Kun oli kulunut melkein vuosi tuon kirjelmän jättämisestä, soitin haaratoimistoon Jukka Ropposelle ja kysyin, kuka vastaa kirjelmään. Jukka Ropponen oli hyvin tyly eikä aikonut tehdä asiassa mitään. Lähetin sen jälkeen Jukka Ropposelle kaksikin sähköpostia (14.09.2006 ja 23.10.2006), joissa vetosin asioiden selvittämisen puolesta. Mutta tämä johti vain täydelliseen hiljaisuuteen.

      Niinpä sitten 31.10.2006 avasin internetiin "Myllynkivisivut"

      https://johanneksenpoika.fi/dokumentit/jopo_sivujen_historiaa.html

      • Anonyymi

        Suomen Jehovantodistajat oy, Tikkurila, on pyytänyt poliisia sulkemaan JoPon kotisivut.
        Poliisi tutki asian, JoPon kotisivut, ja päätyikin kehumaan ne.


      • Anonyymi

        Tuo asian käsittelemisen tekniikka, että etukäteen tiedetään lopputulos, ja ongelmana on vain perustelut (nyt päädytty esim. täydelliseen hiljaisuuteen) on käytössä myös lahkon pedofiilien suojelemisessa.
        Vartiotorniseuran kirjettä noudatetaan käytännössä täydellisenä suojeluohjeena.
        Yleispäteväksi keinoksi otettu "koska ei ole kahta todistajaa..."

        Kehtaatko ostaa vartiotornin ?


    • Anonyymi

      Lahko on antanut vartiotornikaupitteluun työkaluksi valehtelun.

      Valehtelu on niin tärkeää, että sille on omistettu oma lahkoslangi-ilmauksensakin, teokraattinen sodankäynti

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      71
      2358
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2133
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      80
      1764
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1567
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1556
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1495
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1459
    8. 54
      1325
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      83
      1284
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe