1. Laki: Perhekuntoutuksen pitää olla vapaaehtoista
Meidän perhekuntoutuksemme tapahtui niin, että äiti uhkasi jättää lapsen yksin, jos en hoida lasta ja menen töihin. Pyysin sossua puhumaan äidille. Sossu ei puhunut vaan vei lapsen kiireelliseen sijoitukseen. Meille hän sanoi, että voitte nähdä lastanne vain jos suostutte perhekuntoutukseen ja lapsi tuodaan sinne. Perhekuntoutuksessa minulle huudettiin kakattamisesta, jonka koin järkyttävänä. Olen se vastuullinen, taitava ja tunneälykäs vanhempi. Sanoin heille, että olen terve. Perhekuntoutus sanoi sossulle, ettei täällä voida tehdä mitään, koska isä sanoo olevansa terve. Minulle tehtiin rajoittamispäätös ja sain nähdä poikaani tunnin päivässä 2 kk. He halusivat hoitaa äitiä. Se päätettiin ja johtava sosiaalityöntekijä sanoi, nyt tämä siirretään kotiin ja se oli vasta alussa. Avohuollon sossu sanoi 5 kk päästä kieltäydyttyäni avohuollosta, että kaikki tukitoimet ovat epäonnistuneet.
Me emme riitele äidin kanssa. Äiti purki avioliiton ja hankki kumppanin. Annan hänen tehdä omalla hoitovuorollaan mitä haluaa ja molemmille sopii mikä tahansa järjestely. Ainoa ongelma on hallintoalamaisena oleminen valtaapitävän mielivallan uhreina. Lapsi on viety pois ja tapaamisissa minulle keksitään psykiatrisia sairauksia, joilla huostaanoton jatkamista perustellaan. Niitä keksittiin alusta asti huostaanoton saamiseksi. Äiti käy siellä, ja voit kuvitella, että häntä ei auteta vaan se jatkuu ikuisesti. Niin tai siis äiti ei tarvitse lastensuojelua eikä hoitoa enkä minäkään. Minut on syrjitty.
https://www.youtube.com/watch?v=Ea90u-OiCZo Meille ei annettu tukea - kaikki tukitoimet epäonnistuivat
2. Laki: Sijaishuolto on aina tilapäistä
Lastensuojelulle sijaishuolto on pysyvää niin kauan kunnes vanhempi alistuu heidän tahtoonsa. Sopii ainakin itseeni. He voivat aina väittää, että heidän mielenterveysvalheensa estää edelleen lapsen kotiutumisen. Ja heidän valheitaan ei voi todistaa valheiksi.
Anna lisää esimerkkejä
Sosiaalityöntekijän rikostavat todisteineen
0
87
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka912531- 671465
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww841423EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131208- 81943
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19910Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta105804Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe36800- 54783
- 30716
