Mainitaan heti ekaksi muutamat pahimmista
Saalemin Pastori-ko, Pinnasänky ja Tähtiryhmä.
Kaksi ensimmäistä ovat demonisia räyhääjiä ja pilkkahenkiä. Viimeisin on surkea trolli, joka yrittää saada kristillisyyttämme typerillä kirjoituksillaan outoon valoon. Nämä kolme kirjoittajaa dominoivat tällä palstalla ja estävät rakentavan ja kehittävän keskustelun. Moni järkevämpi keskustelija onkin vetäytynyt tältä palstalta kokonaan pois.
Saalemin Pastori-ko, Pinnasänky ja Tähtiryhmä.
Kaksi ensimmäistä ovat demonisia räyhääjiä ja pilkkahenkiä. Viimeisin on surkea trolli, joka yrittää saada kristillisyyttämme typerillä kirjoituksillaan outoon valoon. Nämä kolme kirjoittajaa dominoivat tällä palstalla ja estävät rakentavan ja kehittävän keskustelun. Moni järkevämpi keskustelija onkin vetäytynyt tältä palstalta kokonaan pois.
Vastaukset 101
Vanhimmat
Täällä riehuu hyvin paljon ovelia Jumalan selkeän ja raikkaan rakkauden sanoman vääristelijöitä, jotka teeskentelevät uskovia. Heillä on myös oma fanittaja laumansa myöntelemässä lapsellisia väitteitään. Tosi kristitty huomaa kyllä nämä demonin riivaamat, He yrittävät saada riitaa eri kristillisien seurakuntien välille, teeskennellen , milloin minkäkin "lahkon" jäsenyyttä. Surullista, että he heittelevät arvottomia herjojaan, keskelle nautittavaa ja älykästä ja sivistynyttä keskustelua. Mitä ylivoimaisempi kristityn asiallinen ja hedelmällinen kirjoitus täällä ilmestyy, sen brutaalimmin sen kimppuun käydään. Mutta ei se meihin vaikuta. Pyydetään näille vähimmille veljillemme Jeesuksen siunausta ja johdatusta pelastukseen.
Itseäni aikanaan miellyytti tällä palstalla se, että vl:t vastasivat aina asiallisesti eivätkä lähteneet provosointiin mukaan, vaikka itsekin epäuskoisena sitä harrastin. Josta päästäänkin asiaan miksi vl-usko joitakin ulkopuolisia ärsyttää. Se on se, että uskoa ajatellaan pelkästään kulttuurin kautta, niiden ns.sääntöjen. Ei saa tehdä sitä taikka tätä, vaikka ei tajuta miksi uskovaiset eivät halua niitä tehdä. Eikä siihen halutakkaan perehtyä, tyydytään vain haukkumaan aivopesun tuotteiksi kaikkia. Toinen asia mikä minua ärsyttää ja varmasti se on syy, miksi vanhemmat ex-vl:t täällä kirjoittelevat, on hoitokokoukset. Joskus kauan sitten 70-luvulla tapahtuneet asiat ja vääryydet, joista ollaan vieläkin katkeria. Ymmärrän kyllä katkeruuden, olen kokenut sitä paljon omassa elämässä, mutta sitä en ymmärrä miksi pitää kaivella vanhoja asioita, eikä oteta selvää mitä vl-liike nykyään niistä ajoista sanoo. Pinnasänky esim.on ollut kai joskus vl-liikkeen seuroissa, vuosikymmeniä sitten..Kuuleppa pinna voin sanoa että vl-usko on muuttunut jo 2000-luvustakin tähän 2020-lukuun nähden aika paljon, joten voisin kysyä häneltä milloin hän on viimeksi ajatuksella kuunnellut vaikkapa nettiseuroista yhden puheen? Kannattaa tutustua vl-liikkeeseen vm2022, eikä haikailla jotain vm1950 tai vm1970 raakuuksia. Eikö tuommoinen pahan kaunan ajattelu käy raskaaksi pidemmän päälle, itse en jaksaisi noin kauan kantaa kaunaa. Antakaa anteeksi ja menkää eteenpäin. Jumalan rauhaan!
Uskonneko on muuttunut? Mitä ihmettä?
Kuitenkin saarnataan, että SRK on ainut muuttomaton usko Jeesuksen ajoista lähtien?
Meniköhän hieman pieleen.
Kun esim.teknologia on kehittynyt, on normaalia nykyään katsoa tv:tä puhelimesta. Kulttuuri on liberalisoitunut, ja se on vaikuttanut myös vl-kulttuuriin. Some on yksi esimerkki. Kun sinä pinna olet kirjoittanut vl-uskosta täällä niin siitä saa kuvan jostain 50-luvun vl-liikkeestä. Eli aivan liian vanhanaikaisen. Tutustu rohkeasti nykypäivään.
Teologia ei kehity, ainoastaan tieto siitä, löytyneiden kirjoituksien kautta.
Ai, ai.... Käyttekö te lestat hakemassa helvetistä aiempina vuosikymmeninä sinne tuomitsemanne TV:n katselusyntiin joutuneet sielut?
Mahtaa helvetin lieskoissa lusivia sieluja ottaa päähän, kun se TV:n katselu oli syntiä 50-, -60, -70 ja vielä -80 luvullakin. Nyt se ei siis enää syntiä ole.
Muuttumattoman opin VL-lahko..
Hyi rutto ja ryöttinäs sentäs!
Voitko olla noin pahasti demonien riivaama, kun jaksat vain haastaa riitaa vuodesta toiseen. Vapautuisit sinäkin demoneistasi!
Haha.. 😀
Totta turiset. MustavalkoTV:n katsominen oli ehdottomasti syntiä ja siitä joutui helvettiin. Onnksi jumala loi väriTV:n, jonka myötä TV:n synnillisyys poistui.
Kiitos jumalalle!
Tiedätkö Sinä jo kaiken?
Tajusi pettää, minähän vastastasi wellun kirjoitukseen, on sielläkin jotain fiksuja.
Katso tarkemminpa.
Laitan kaverin kirjoituksen näkyviin; Ai, ai.... Käyttekö te lestat hakemassa helvetistä aiempina vuosikymmeninä sinne tuomitsemanne TV:n katselusyntiin joutuneet sielut?
Mahtaa helvetin lieskoissa lusivia sieluja ottaa päähän, kun se TV:n katselu oli syntiä 50-, -60, -70 ja vielä -80 luvullakin. Nyt se ei siis enää syntiä ole.
Muuttumattoman opin VL-lahko..
Hyi rutto ja ryöttinäs sentäs!
Kirjoittaja; Anonyymi
05.10.2022 07:53
Pientä tarkkuutta, ryöttinäs sentäs?
Eiku, puhe oli "teknologiasta" mutta sinä todellisena Hengen miehenä luit "teologia" 😉
Tottelemattomuus on taikauskoa. Siitä on kysymys telkkariristittyjen kohdalla.
Minäkin olen surullinen, että tällä vl-palstalla käydään niin vähän asiallista ja Jumalan sanan mukaista rakkauden täyteistä keskustelua.
On selvää, että myös me vl:t teemme virheitä, mutta tänne halutaan kaataa kaikki huonot asiat ja unohtaa hyvät kokonaan. Onkohan niin, että ihmisillä on tänä päivänä niin paha olla, että täytyy etsiä joku, jonka syyksi kaikki laitetaan, jos se sitten helpottaisi oloa? Joku kohtuus meidänkin syyttelyllä pitäisi olla.
Ja nuo alussa kaksi ensimmäisenä mainittua kommentoijaa, ihmettelen kuinka jollakin on aikaa ja kiinnostusta jatkaa koko ajan suoranaista häiriköintiä. Auttaisiko joku terapia, että pääsisivät irti samojen asioiden vatvomisesta? Sanon tämän ilman mitään irvailua.
Tähtiryhmästä en tiedä, mitä he ovat. Voisivat kirjoittaa joskus pidemmästi ja selventää, mikä heidän uskonsa on.
Mitään varsinaista tähtiryhmää ei ole.Kyseessä on eräs mies henkilö jonka ajatusmaailma ei aina ole ihan terveellä pohjalla.
Ei olekaan ja kaikki sen tietää.
Etkö tajua. Olemme, me kaksi ensimmäistä ainoita jotka tuovat Teille valoa pimeyteen ja kaikkivaltiaan Jeesuksen mahdollisuutta pestä syntinne pois, ehtoollisessa sekä kasteessa.
Mieti nyt hieman.
Äläpä valehtele, et ole sanallakaan saarnannut ehtoollisesta tällä palstalla, ja kasteesi taas on vapishömppää, ei kukaan järkevä mene uudestikasteelle ja sitäpaitsi se on kasteen halveksimista ja Jumalan silmissä vääryys.
Lueppa tarkemmin. Etkö muista, ehtoollisessa saa synnit anteeksi, ei vellujen suulla toiselle.
Missä lapsikaste on Raamatussa, ainoa kaste on upottaa babtzoo.
Ripottelu on Jumalan pilkkaa, myös pilkkaa sen asettajaan Jeesukseen.
Etkö Sinä väsy, teidän väärään opetukseen?
1. Löydätkö yhtään paikkaa Raamatusta, jossa joku ihminen antaa toiselle synnit anteeksi, jopa vilkuttelulla? Matt. 9:6 Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" -- hän puhui nyt halvaantuneelle - - "nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."
2. Kerrotko jonkun kohdan, jossa joku kastaa (ripottelee) vauvansa?
3. Kerrotko mihin perustuu se, kun Wellut opettavat, että ihminen mene taivaaseen kuoltuinaan? ( Todiste, ettei ole yhtään Wellua taivaassa) Joh 3;13 Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika.
4. Että ehtoollisessa ei saa syntejä anteeksi? Ap. t. 2:38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
5 Upotuskaste on turha? Mark. 16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Joten Wellut ei pelastu?
Minä elän mm näiden, Jeesuksen opetukseen mukaan, joten nyt siitä, miksi me tällä palstalla olemme, tuomme teille mahdollisuutta pelastua.
Millon pinna olet viimeksi ollut ristiäisissä, siellä ei nimittäin ripotella vaan kastetaan vauvan pää. Jeesus käski kastaa kaikki Isän,Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, joten se on minusta aivan oikea kaste. Jos se upotuskaste on niin tärkeä niin miksi Raamatussa ei sanota selkeästi että pitää upottaa ihminen sinne veteen? Upottiko Johannes Jeesuksen sinne jokeen ja miten se onnistui yhden miehen voimalla?
Sinun opetuksesi on saalemien harhaa. Ketään ei kiinnosta. Persoonasi on iljettävä ja sanomasi turhaa. Palstan kestotuhoaja.
Milloin Raamatussa on ollut ristijäisiä?
Jeesus ei käskenyt kastaa missään lapsia.
Kaikki kastetut, kuten Hoviherra tunnustivat uskonsa ennen kastetta, mutta tunnustaako vauva sitä miten?
Se on osan pakanoiden mielestä väärä näkökohta, en halua kommentoida uskoasi, jospa joskus Jeesus kutsuu Sinut kasteellensa.
Kyllä sanotaan, babtizoo on upottaa ihminen nesteeseen. Löytyy alkutesteissä monesti.
Ei siinä ongelmia ole, ei minulla kastaa, kuten ei kollegoillanikaan. Haastatellaan ensin kastettavaa, että Hän on löytänyt Jeesuksen ja lupaa lähteä seuraamaan Häntä, kävellään vyötärön syvyyteen veteen ja sanotaan kastesanat, ja kastetaan Hänet pitäen takaa, niskasta tukien painetaan veden alle, se vesi pesee synnin ja epätiedon pois.
Vauvalla ei ole vielä tiedostavaa uskoa, mutta hänelläkin on oikeus Jumalan liittoon. Eipä se Jeesus erittele minkä ikäisiä saa kastaa, mutta sanoi että lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta.
Mitä?
Jumalan liittoonko?
Jumalan Liitto on vain Israelilla.
Mieti tarkoin, mihin lapsi kastetaan Hänen tahtomattaan; - tämän seurakunnan jäseneksi?
Hänestä tehdään luterilainen, eli se on vain veromerkki tulevaan kirkollisveroon.
Kyllä erottelee, Hän opettaa, että kastakaa minuun uskovia, ei muihin uskovia.
Vauva ei tajua uskosta mitään, joten se on juuri päinvastoin, sekularismia.
Näin on Jumalan Valtakunta, siellä ei mennä miehelle eikä naiselle, kaikki paha on pois, kunhan se tulee tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen.
Siihen pääsee vain Jeesuksen valitut, Ilmestyksen mukaan n. 1/3 kaikista ihmisistä ja löytyy ILm 21;1-6.
Kolmannekset taas Ilm 8 luku.
Miksi et usko ja lue Raamattua.
Kommentoi asiaa, jota Wellut eivät tiedä, Raamatusta ulkona, elävinä harhassa.
Joku viisaampi onkin sanonut, ettei tänne kannata kirjoitella ja olen samaa mieltä. Hyvä, että otitte esille tämän asian.
Käydään seuroissa ja eletään siitä uskosta mikä meille on rakasta ja omia arvojamme.
Ei ole rakennukseksi nämä palstat nykyään, tulee vain paha mieli, joten parempi lukea muuta tekstiä, kuin näitä "pulinoita" !
Hyvää syksyä kaikille, kohta on joulu, valon juhla uskoville !!!
Kiitos samoin sinulle. Ja juu näin se on, itse olen vaan niin kärsimätön persoona että tulee välillä täällä väännettyä uskonasioista. Vaikka turhaahan se on, kun ei ulkopuoliset tätä uskoa pysty käsittämään mikäli Jumala ei anna heille parannuksen armoa.
Minä taas ilahdun aina, kun huomaan, että tänne on kirjoitellut joku toinenkin vl-uskova. En paljon välitä herjaavista kirjoituksista, joita ei ole tarkoitettu asialliseksi keskusteluksi, hypin niiden yli lukiessani. Minusta me vl:t voisimme vallata enemmän tätä meille tarkoitettua sivustoa ja välittää vain rakentavaksi tarkoitetusta keskustelusta (ei jätetä huomiotta asiallista kritiikkiä, mutta täältä on hukassa meidän uskomme valoisa ja turvallinen puoli!).
jumalanterve vaan kaikille ja moi muille!
Vanhoillislestaadiolainen uskonto on paras ja ainoa oikea uskonto!
Tämä oin iahan ja turvallinen lintukoto ja paha maailma ei meitä koske.
jumalanrauhaan vaan kaikille ja hei muille!
Yhteisön arvojen mukaan elävistä huokuu rauha ja kunnioitus kaikkia ja kaikkien elämää kohtaan. Hyvä käytös tulee syvältä sielun sopukoista. Keskustelua täällä aiheuttavat yhteisön joukossa kulkevat toisten kyttääjät ja kiusaajat, jotka eivät ole sinut oman persoonansa kanssa. He eivät kanna minkäälaista vastuuta tekemisistään. He ovat ongelma sekä yhteisön sisällä että ulospäin. Hoitokokoukset/-tilaisuudet ovat hyviä esimerkkejä siitä, mihin kateuden katkeroittama yhteisössä elävä elämäänsä tyytymätön "susi" pystyy.
Milloin Jeesus opetti eksklusiivisuutta?
Luuk 14:16-24
"Palveliat" on jo sulle tuttu käsite.
Se vertaus loppuu näin:
23. Niin Herra sanoi palvelijalle: 'Mene teille ja aitovierille ja pakota heitä tulemaan sisälle, että minun taloni täyttyisi;24. sillä minä sanon teille, ettei yksikään niistä miehistä, jotka olivat kutsutut, ole maistava minun illallisiani.'
Ei kannata panna toivoa kasteeseen tai mihinkään jos on hylännyt kutsun.
Moikkelis vaan kultsipuppeli, minäkin toivotan julmanrauhaa meitseille ja paskarauhaa muille!
Kuuleppas häkkisänky: Silloin kun tsiisuksesta tuli meitsi!
Joka harhailee, eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Isää eikä Poikaa.
AMEN.
Muuten, kutsu on aina voimassa, niin kaunan, että tärppäät, tai käy kuten welluille, joutuu toiseen jonoon, joita Jeesus ei tunne.
Tämä on hyvä palsta!
Sangen moni eli usea palstaa lukenut VL-lahkon edustaja on nykyään ex-VL, kiitos täällä esiin tuotujen tosiasioiden, joista lahkon keskuudessa ei saa/ sovi puhua.
Jatketaan siis kirjoittelua!
"Ihminen ilman historiaa on kuin puu ilman juuria". Malcolm X .
Tulivatko kaiken pahuuden voimin jo sitten.
Täys roskapalsta tämä on alusta alkaen ollut.
En ite mene antamaan kun viihde arvon tälle ja kaikille muille palstoille.
Uskon, että pääsääntöisesti ne, jotka tuntevat syyllisyyttä yhteisön hirvittävistä hoitokokous- vääryyksistä, eli ovat itse toimineet väärin eivätkä ole korjanneet tekojaan, yrittävät vähätellä tämän palstan arvoa. Kannattaa tosiaan pysyä pois täältä ja mennä nauttimaan viihteestä johonkin muualle kuin tälle palstalle. Hoitokokousvääryydet on edelleen selvittämättä ja korvaamatta niille, joita kohdeltiin ihmisarvoa häpäisten väärin. Tunnen useita henkilöitä, jotka eivät ole korjanneet tekojaan.
En ole hoitokokouksen pitäjä ja miten voinkaan olla kun en ole edes silloin vielä syntynyt.
Mitä olen hoitokokouksista kuullut niin,Niskuri porukkaa on yritetty saada rakkauden kautta kuuliasiksi Jumalan lapsiksi.Mutta kun he eivät olleet suostuneet luopumaan maailmallisesta elämän menosta ja elämään Jumalanvaltakunnan ohjeitten mukaan niin ei tämmöstä ihmistä voi pitää enää uskovaisena.
Oho, olipas asiaton kommentti. Parempi olisi pitää sisällään tällaiset kommentit, jos ja kun ei ole tarkempaa tietoa asioista ja/tai on hoitovääryyksiin syyllistyneiden jälkikasvua. Tiedän näistä tapahtumista todella paljon ja tuntemissani tapauksissa hoitajina räyhäsivät pitäjän kateelliset juoruilijat. En ole missään vaiheessa pitänyt heitä uskovaisina. He eivöt ole korjanneet asioitaan.
Niin juuri. Kaikki TV-syntiin joutuneet heitettiin VL-lahkosta pihalle. Samoin kävi, jos erehtyi äänestämään väärän puolueen edustajaa tai käymään E-kaupassa.
Rakkaudellinen lahko tämä VL-lahko
Katsoppa sinä lestantti youtubesta Hannu Karpon ohjelma Syntisin silmin
https://www.youtube.com/watch?v=_ohM83eUaJQ
Saatanan lahko!
Kerrot, että et ole ollut edes syntynyt hoitokokousten aikaan, et todellakaan voi tietää minkälaisia ne oli, varsinkaan kun et usko mitä täällä on kirjoitettu niistä.
Kyllä hoitomiehet vieläkin haluavat kertoa, että hoidetut olivat niskuriporukkaa. Se ei todellakaan pidä paikkansa. Niskureita ja valehtelijoita, ovat nämä hoitomiehet, jotka eivät halua tehdä parannusta siitä, mitä ne aiheuttivat syyttömille ihmisille.
En ole täältä lukenut läheskään kaikkia tarinoita hoitokokouksista.
Päivämieslehessä kirjoitettiin ehkä joku n10vuotta sitte hoitokokouksista suurimmaksi osaksi posiitivista olleet siis suurimmaksi osaksi siunauksellisia.
Keneen uskoa ja keneen ei?
Ei niitä olisi heitetty jos ne olisi nöyrtynyt parannukseen ja luopunut syntisestä elämästä.
Kato nyt stana se Karpon dokumentti sieltä Youtubesta!
Ehkä se uskosi VL-lahkoon loppuu siihen, näin ainakin toivon.
Haista iso pas***ka!
Katso Karpon dokumentti hoitokokouksista.
https://www.youtube.com/watch?v=_ohM83eUaJQ
Hoidot eivät olleet 10V sitten vaan -70 luvusta alkaen ja ihmiset pakotettiin eroamaan sekä itsemurhiin, joten olivat kaiketi siunauksellisia, siihen loppuivat tuskat ja lestadiolaisuus.
En ole niin tarkoittanutkaan vaan että hoitokokousista oli juttua joku10v sitten.
Onko sulla ongelmia luetun ymmärtämisessä?
"Saatanan lahko!"
Voi sitä näinki ajatella jos ei asioista mitään ymmärrä.
Se olisikin ollut helppo, jos synnillä olisi ollut nimi tehdä parannus.sitä vain syytettiin ,vaikka uhri ei tiennyt mistä piti tehdä parannuksen ,näin oli asialaita.
14. Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.15. Mutta jos veljesi tulee murheelliseksi ruokasi tähden, niin sinä et enää vaella rakkauden mukaan. Älä saata ruuallasi turmioon sitä, jonka edestä Kristus on kuollut.
Niille muille Jumalan lasten keskinäinen rakkaus ja rauha oli tärkeä. Toisille se oli halpa. Maailma oli tärkeämpi.
Niin, jos ihmisellä on väärä henki niin sitä ei välttämättä huomaa itse. Tälläisestäkin voi olla ollut kyse. Minun on vaikea kuvitella että turhan päiväisesti ruvettaisiin porukkaa heittämään pihalle, eihän siinä mitään järkeä olisi? Joku syy siihen on ollut.
Ei ole, mutta viralliset hoidot oli silloin, katsoin niitä kauhulla ja SRK lupasi niiden loppuneen, joten hyvä, että tunnustat, että elätte vielä tässä saatanan juonessa.
Onnea.
Asioista paljon ymmärtävä ymmärtää sen, että VL-lahko on lahko muiden lahkojen joukossa, vieläpä sieltä pahimmasta päästä oleva lahko.
"Joku syy siihen on ollut."
Varmasti kiusaamisrn syy on jokin. Ja eräässä tietämässäni tapauksessa, jossa syytä ei useista suorista kysymyksistä huolimatta ole sanottu, syy on keskusteluissa esille tulleiden irstsiden vihjailujen perusteella hoitajien puhuteltavaa kohtaan tuntema valtava kiima. Hoitajat hakeutuivat tilanteisiin, jossa he tyydyttivät viettejään ja yrittivät teettää puhuteltavalla parannusta omasta irstaasta ajatusmaailmastaan ja himoistaan. Ällötävää on olla vanhojen ukkomiesten kiiman kohde, mutta ällöttävintä mitä tiedän kuitenkin on naisena joutua naisen kiiman kohteeksi.
Tuohan on helevetin vanaha ohjelma joka vieläpä sisältää mielettömästi asiavirheitä. Jokainen meikäläinen huomaa ne asiavirheet, mutta epäuskovaisille nuo meni, ku voi sulaan voihin, eli täydestä.
SRK:n mielestä, seurakuntalainen on väärässä, jos sanoo oman mielipiteen ja se on vastaan SRK:n mielipidettä, näinhän hoitokokouksissa kävi. Seurakuntaan kuuluvat eivät hyväksyneet TV -kieltoa ja se ei SRK:lle sopinut, nämä seurakuntaan kuuluvat heitettiin saatanan haltuun.
Nyt SRK on hyväksynyt TV:n, niin kaikki vl-seurakuntaan kuuluvat voivat katsoa TV:tä, vaikka ennen sen takia joutui saatanan haltuun.
SRK sanelee, mikä on syntiä ja mikä ei ole syntiä, seurakunta tekee sen mukaan.
Kerro toki, mitä asiavirheitä Karpon ohjelmassa mukamas oli?
Kerroppa pinnasänky kun olet olevinaan niin pätävä näissä asioissa että keneltä saatana on saanut opit omiin juoniinsa?kuka mahtaa olla hänen oppi-isänsä?
Raamattu ei kerro, että olisi mentori.
Texteistä voi kuitenkin päätellä syyn, miksi Hänestä tuli kapinoiva, eli siksi, kun Jumala ei antanut Heille lisääntymis- madollisuutta, vaan pani heidät ihmisten palvelijoiksi.
Jumala ajoi heidät pois Taivaasta, jossa ei ole mitään pahaa. Ilm 12;9 9 Tuo suuri lohikäärme, tuo muinaisaikojen käärme, jota kutsutaan Paholaiseksi ja Saatanaksi, tuo koko ihmiskunnan eksyttäjä, syöstiin maan päälle, ja samoin syöstiin alas sen enkelit.
Lisää kohdissa Luuk. 10:18 | Sak. 3:1,2; Luuk. 22:31,32; Joh. 12:31, Joh. 16:11
Siksi osa heistä maan päälle päästyvään yhtyi maan neitoihin, josta tuli jättiläisiä.
Israelia kohtaan he myös protestoivat 1 Aikak. 21;1 Saatana nousi Israelia vastaan ja viekoitteli Daavidin toimittamaan Israelissa väenlaskun.
Kaiken kaikkiaan, mentoria ei ole, mutta pahoja se on tehnyt ja tekee, mutta Se sinun tulee ymmärtää ja tietää, - että saatanalla on valtaa juuri sinuun, sen mitä Sinä sille annat, Jeesuksen suojelus ja usko Häneen kaikkivaltiaana riittää, jos seuraat Häntä, Hänellä on kaikki valta, joka ylittää myös saatanan vallan.
Jokainen meikäläinen on kyllä jäävi, sillä ohjelmassa kritisoidaan liikettä voimakkaasti. Ja en ole uskovaisella urallani kuullut, että hoitamisia ja pahoja tekoja olisi oikeasti kaduttu.
Tämä on totuus.
Ei kuulosta uskottavalta nuo sinun jutut.
Täysin liioteltuja ja yliammuttuja.
Kerro yksikään juttu, missä meni pieleen, älä ammuskele pensaasta.
Jeesuksen nimessä ja veressä on ainoa totuus, puhdas kannibalistinen verimagia on ainoa totuus. Kaikki muu on syntiä.
Yep, lihalla ja verellä on kiva mässäillä
missä Pastori ja pinna ovat väärässä, Tähtiryhmä on taas haihallelia, Israelin juttujensa osalta
Keskusteltuani useammankin henkilön kanssa palstan kokemmuksista, tuo yksi herra (kahdella nikillä) on saanut monet suhtautumaan suopeammin vanhoillislestaadiolaisiin. Vaikka ei vanhoillislestadiolainen oppi heitä houkuta, mutta se hellustelu vaikuttaa hullustelulta tällä palstalla. Vl: t eivät kirjoittele niin asiattomia.
"Kukapa se kissan hännän nostaa, ellei kissa itse"
Onhan sekin parempi, kuin kakkia omalle hännälle.
Olisi mielenkiintoista kuulla vapaana kristittynä lestojen ajatuksia Kristuksesta ja elämåstä kristittynä näinä aikoina.
Painetta kun pukkaa kuten tiedämme joka puolelta.
Normi keskustelua siis.
Maailma on nykyään täynnä yllätyksellisiä tapahtumia, ja tulevaisuus tuntuu monesta pelottavalta. Minua kuitenkin rauhoittaa se, että Jumala johtaa kaikkea, mitään ei tapahdu, ellei Hän salli, ei maailmassa eikä omalla kohdallani.
vl
jumala sallii sen, että tulet kokemaan hitaan ja tuskallisen syöpäkuoleman
He toimivat samoin, kuin hoitomiehet. Eli eivät ole siinä asiassa yhtään paremmpia. Ilmeisesti purkavat huonoja kokemuksiaan tuolla tavoin. Mutta se ei ole kristillistä. Eivät hoitomiehetkään itsessään vikaa nähneet. Omasta mielestään olivat oikealla asialla.
"He toimivat samoin, kuin hoitomiehet."
Oli myös hoitonaisia.
Yksi vakikirjoittaja (miljoonanikki) pilaa saittia enemmän, kuin sata tavallista öyhöttäjää.
Ei hän pilaa, hän pitää saitin eläväisenä.
Totta puhut. Tosin aina joukossa löytyy työttömiä kehitysvammaisia joiden ainoa missio on maalittaa yhteiskunnan tuottavia jäseniä.
Sinä siis olet parempi vl-uskovainen,
Suoraan sanottuna, kyllä kehitysvammasetkin ovat fiksumpia kuin sinä.
Olet siinä oikeassa, ei vamma ihmistä pilaa, vaan käytös. Ei kelpaa Jeesuksellekaan varmasti tuollainen. Häpäisee Häen nimensä.
Kehitysvammaiset pääsevät taivaaseen, lestat ei. Siinä on vissi ero
Hellareissa ei ole vaivaisia kun kaikki parannetaan.
Niin siellä ei olekaan kuin terveitä, siksi ne eivät pääsekään taivaaseen (jumalansanan mukaan)
Nämä taitaa olla just niitä lopunaikojen eksyttäjiä mistä Raamattu puhuu ja varoittaa.
Jeesus tässä moikkuli moi!
suomi24:ssa on maailmankaikkeuden parhaimmat jutut
Ei mulla tällä kertaa muuta
Terkuin jeesus
Miten on. Onko Jussi oksana Jeesus-puussa, vai taitoitko se nötskiin?
Miksi Jussin asioista huolehdit.
Pidä huoli itsestäsi, niinhän raamattukin opettaa.
Palstan saalemilainen pahansuopa harhauttaja pilaa palstan. Kaukana kristitystä.
Pinna ei todellakaan pilaa palstaa, vaan tuo esille vl-liikkeen harhaan menon.
On muuten tosi ällöttävä tyyppi.
Osa vl-liikkestä toki on mennyt harhaan mutta ei sentäs koko liike.Jos koko liike olisi päätynyt epäuskoon emme täälä enää olisikaan.
Ihmettelen, miten tuollainen saastuttaja on olemassa.
He ovat kai tiellä ja matkalla teosofiseen ajatteluun.
Toi onkin hyvä: . ..ttuilu onkin teosofista ajattelua