Katselin tuossa ensin telkkarista lähetystä ja lähetyksen päätyttyä siirryin jatkamaan katselua netissä. Välikysymykseen osallistuivat persujen lisäksi kristilliset sekä Liike Nyt eli Hjallis.
Varsinaisen välikysymysesityksen sekä puoluevastausten jälkeen alkoi yleinen keskustelu, jolloin sali tyhjeni persuja lukuunottamatta. Lähetys jatkuu ja siellä persut pitävät puheita toisilleen. Persujen kansanedustaja Juha Mäenpää kritisoi Kokoomusta, ettei sillä ilmeisesti löytynyt mielenkiintoa asiaa kohtaan. Niin, vai olisiko ollut siten, että Kokoomus ei voinut allekirjoittaa persujen vaatimuksia niistä toimista, joita persut esittävät energianhintojen taittamiseksi? Kokoomus ei kuten eivät hallituspuolueetkaan halua esim. irroittaa Suomea eurooppalaisesta energiamarkkinasta ja päästökaupasta. Vuorineuvokset nimittäin tulisivat lankoja pitkin kertomaan teollisuuden näkökannan ja se ei ole persujen kanssa yhtenevä.
Melkoista turvejeesustelua koko persuhumppa ajatellen, että Suomi tuotti viime vuonna sähköstä 3 % turpeella. Ja tämä näyttäisi nyt olevan persujen ratkaisu energiavajeeseen. Pitäisikö Suomen siis tehdä kepulainen temppu persuversiona ja investoida aivan helkkaristi uusiin turvekattiloihin, jotka eivät ehdi koko elinikänään kuolettamaan niihin sijoitettuja panostuksia? Turvetta tullaan käyttämään talvella se maksimimäärä, mitä nykyisellä laitoskapasiteetilla voidaan käyttää, joten persujen turvehumppa on pelkkää populistista puhetta, koska kriisitilanteessa näin toimitaan riippumatta siitä, mitä persut sanovat.
Se, että persut jäivät itsekseen pitämään puheita eduskuntaan muiden nostaessa sieltä kytkintä kertoo, kuinka yksin persut ovat energiapoliittisen ohjelmansa kanssa. Perjantaina eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta ja eipä tuolla kaartilla sitä pahemmin heilutella.
Varsinaisen välikysymysesityksen sekä puoluevastausten jälkeen alkoi yleinen keskustelu, jolloin sali tyhjeni persuja lukuunottamatta. Lähetys jatkuu ja siellä persut pitävät puheita toisilleen. Persujen kansanedustaja Juha Mäenpää kritisoi Kokoomusta, ettei sillä ilmeisesti löytynyt mielenkiintoa asiaa kohtaan. Niin, vai olisiko ollut siten, että Kokoomus ei voinut allekirjoittaa persujen vaatimuksia niistä toimista, joita persut esittävät energianhintojen taittamiseksi? Kokoomus ei kuten eivät hallituspuolueetkaan halua esim. irroittaa Suomea eurooppalaisesta energiamarkkinasta ja päästökaupasta. Vuorineuvokset nimittäin tulisivat lankoja pitkin kertomaan teollisuuden näkökannan ja se ei ole persujen kanssa yhtenevä.
Melkoista turvejeesustelua koko persuhumppa ajatellen, että Suomi tuotti viime vuonna sähköstä 3 % turpeella. Ja tämä näyttäisi nyt olevan persujen ratkaisu energiavajeeseen. Pitäisikö Suomen siis tehdä kepulainen temppu persuversiona ja investoida aivan helkkaristi uusiin turvekattiloihin, jotka eivät ehdi koko elinikänään kuolettamaan niihin sijoitettuja panostuksia? Turvetta tullaan käyttämään talvella se maksimimäärä, mitä nykyisellä laitoskapasiteetilla voidaan käyttää, joten persujen turvehumppa on pelkkää populistista puhetta, koska kriisitilanteessa näin toimitaan riippumatta siitä, mitä persut sanovat.
Se, että persut jäivät itsekseen pitämään puheita eduskuntaan muiden nostaessa sieltä kytkintä kertoo, kuinka yksin persut ovat energiapoliittisen ohjelmansa kanssa. Perjantaina eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta ja eipä tuolla kaartilla sitä pahemmin heilutella.
Vastaukset 71
Vanhimmat
Mitä Halla-aho sanoi? Se kun ei nykyään näytä tietävän, onko persu vai vihreä.
Mpp
Halla-aho kannattaa vihreää siirtymää eli pois fossiilista energianlähteistä.
Mutta mitä se sanoi välikysymyskäsittelyssä?
Ei mitään!
Siinä se on peruspersumestari oikein sitten, kun samaan aikaan kenttäpersut huutaa vihreiden olevan täyshulluja.
No, en käy kyllä vastaan väittämään, jos joku Halla-ahoa hulluksi sanoo.
Breivik kyllä kehui, mutta minä en.
Jos energiasta on pulaa niin sitä pitää tuottaa lisää eikä siinä kohtaa piitata paskaakaan "vihreästä siirtymästä". Jos tuulivoima ei kykene tuottamaan riittävästi sähköä, kuten usein on, niin jostain se sähkö pitää aina tulla samalla sekunnilla. Vaikka sitten käynnistämällä hiilivoimaloita tai polttamalla turvetta tai puuta. Ja, kyllä, 3% on kuitenkin ihan merkittävä määrä kun sähköstä on pulaa.
Eikä päästökauppaa tarvitse lopettaa, vaan voimme ostaa päästöoikeuksia lisää ja käynnistää hiilivoimalat. Suomessa on ainakin pari hiilivoimalaa, jotka voitaisiin energiakriisissä käynnistää, mutta tietyt narsistiset vihreät eivät siihen suostu. Energiakriisin ratkaiseminen on 1000 kertaa tärkeämpi asia kuin jokin merkityksettömät päästötavoitteet täysin kuvitteellisen ilmastonmuutoksen takia.
Energiantuotannossa sähkön pitää olla saatavilla välittömästi, joten jos sähköä ei tule riittävästi niin pitää katkaista sähköjä kuten nyt on puhuttukin.
Halla-aho on ihan persuksesta fossiilivapauksineen. Mikä persu se tuollainen on? Ketkä sitä kannattaa?
En piittaa Halla-ahon höpinöistä. Jos Suomessa on pulaa sähköstä ja sähkön hinta nousee pilviin tai sähköjä joudutaan jopa katkomaan niin silloin ainoa järkevä keino välttyä tältä on hylätä kaikki päästötavoitteet ainakin talven ajaksi. Hiilivoimalat vaan käyntiin. Näin muut maat Keski-Euroopassa ovat tekemässä, eivät he nyt piittaa päästöistä. Energiakriisin selvittäminen on tärkeämpää kuin päästöt. Joten oikeasti kukaan EU:ssa ei tällä hetkellä piittaa vaikka Suomi käynnistäisikin hiilivoimalat ja polttaisi turvetta mielin määrin. Päinvastoin he kannustaisivat siihen.
Aika levotonta puhetta EU:sta ajatellen sitä, että kaikki EU-maat ovat sitoutuneet Pariisin ilmastosopimukseen. Meinaavatkos persut kaataa EU:n vai ajaa Suomen ulos Pariisin ilmastosopimuksesta?
Ja silti esimerkiksi Saksa ja Tanska ovat ilmoittaneet käynnistävänsä uudestaan kivihiilivoimaloitaan tänä talvena. Kun sähköä tarvitaan niin sitä pitää tuottaa heti eikä jokin tuleva sähköntuotanto merkitse paskaakaan.
''Hiilivoimalat vaan käyntiin.''
Suomessa on seitsemän voimalaitosta joissa voidaan polttaa kivihiiltä. Osa on saanut purkutuomion, onneksi ei ole vielä purettu:)
Turve saastuttaa enemmän kuin kivihiili.
Kun kaasun saatavuus ja hinta on noussut, myös kolin hinta on noussut.
Myös kolin rahtihinnat ovat nousseet. Kannattaa tuoda mahdollisimman suuria määriä, esim. USA:sta on tuotu n.50 000t lasteja. USA-Suomi, toimitusaika 4-5vk
Persut näemmä lemppaavat entisiä puheenjohtajiaan heti, jos he vähäkin sattuvat järkiintymään. Ensin alettiin haukkumaan Soinia ja nyt näemmä jo itse Mestaria, Halla-ahoa.
Meno persulassa on kuin 30-luvun Saksassa. Selkäänpuukottajia riittää.
Ja samaan hengen vetoon Suomen hallitus puhuu vain vihreästä siirtymässä vuoteen 2035 .... HIILINEUTRAALISUUDESSA EDELLÄKÄVIJÄ MAA !
MISTÄÄN MUUSTA EI TIEDETÄ.
THänk Gaaad tätä hallitusta ei ole enää tämän jälkeen vuosi 2035 on totaalisesti unohdettu
Tietääkös persuli, että vuoden 2035 hiilineutraalius on kirjattu Suomen Lakiin? Persuli saattaa unohtaa, mutta korkein hallinto-oikeus ei.
Lain voi muuttaa yhdellä äänestyksellä. Tavoitteen voi helposti hävittää vaikka kokonaan laista.
Ja ollaan jo todettu, että hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä on mahdotonta eikä sitä tapahdu. Aivan sama kuin tavoite 600 000 sähköautosta vuoteen 2030 mennessä, sitäkään ei tapahdu.
Kuvitteletko, että eduskunnan enemmistö kaataisi säätämänsä lain silläkin uhalla, että seurauksena olisivat massiiviset sakot Pariisin ilmastosopimuksen rikkomisesta?
Voi teidän yksinkertaisten ajattelukykyä. Jotta lakia olisi ylipäätään kannattavaa muuttaa, niin ensin pitäisi neuvotella ilmastosopimuksen ehtojen muuttamisesta. Pelkkä lain kumoaminen ei riitä. Vain sillä tavalla estettäisiin seuraamukset sopimusrikkomuksesta. Toinen keino on irtisanoutua ilmastosopimuksesta, mutta sillä vasta voisikin olla valtaisat seuraukset niin talouteen kuin vientiteollisuuteenkin. Kolmas konsti on ostaa päästöoikeuksia lisää ja sekin maksaa.
Edelleen, vaikka laissa olisikin maininta jostain tavoitteesta niin sillä ei ole mitään seurausta vaikka siihen ei päästäisikään. Tavoitetta ei tarvitse saavuttaa.
Suomi ei tule olemaan hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä ja mitään seuraamuksia ei siitä tule.
MIKÄ YHTEEN SATTUMA ETTÄ MOLEMNAT LOVIISAN LAITOKSISTA TAKKUILEE....ai niin sil saadaan sähkönhintaan epävarmuutta ja ylös.
IHMINEN ON AJATTELEVA. EIKÄ TYHMÄ !
Loviisan ydinvoimalan ykkösyksikössä vuoto – vuosihuolto käynnissä https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c2d19d53-a252-4558-a81a-3a72d663a275
Luepa tarkemmin. Tuo vuoto on ykkösreaktorissa, joka on se reaktori joka on nyt huollossa. Kakkosreaktorissakin oli ongelmia, mutta sen pitäisi olla (toivottavasti) korjattu ja se on toiminnassa tällä hetkellä.
Heh, aina vttuilemassa viesteille jotka olet kirjoittanut itse 😂
Ihan jokaisessa viestiketjussa.
No tähä mie taas kyllä kopiolla pistän . . .
Kopiopersu
Heh, tärkeä ja toistuva väite. Toteen näyttämätön tietysti, niin kuin kaikki häiriköintisi väitteet palstalla.
Noillakin hassatuilla valtion rahoilla olisi palkannut monta sairaanhoitajaa. Mieluummin sitä satsaisi hoitajien palkkoihin kuin saksalaisten sähkölaskuihin.
Persujen välikysymys meni jälleen persuulleen ja pelleilyksi.
Miten ?
Kokonaisuudessaan.
Niin kuin kaikki mihin persut ryhtyy! Reisille menee kuten se hallitusvastuu viiden ministerin voimin Sipilän hallituksessa! Voiko surkeammin mennä?
Huom. Soini ei ollut persu vaan kunnoton luopio
No mitenkäs koko puolue voi ylipäätään olla olemassa, jos sen perustajajäsen ei ollut persu?
Mikä tässä energia tilanteessa on koomista, se että hallitus antoi itselleen luottamuksen päin honkia menevässä energia politiikassa, Uniper sotkuineen, valtavat tappiot, keskusta on ollut mukana kaikessa alusta alkaen ja reisille meni, mutta puolen vuoden päästä näemme onko kansalaiset samaa mieltä, vastaan pölvästeille jo nyt, eivät ole.
Lintilä jankuttaa samaa levyä viikosta toiseen, europan yhteiset energia markkinat, yksi Uniper sotkun aiheuttaja, mutta Saarikko on luvannut pelastaa miljardi Mikan vihreän siirtymän taakse menemällä, kusetus ei muuta.
Tulihan mediasta viimein oikeaakin kantaa esiin.
"KAUPPALEHTI
Fortum olisi voinut säästää jopa miljardeja, jos olisi kuunnellut – Tästä on kyse
25.9.2022 11:02päivitetty 25.9.2022 12:23
Fortum sai Uniper-kaupoista heti alussa kriittisiä kommentteja ympäristöjärjestöiltä ja työntekijöiltä. Ne olisivat nyt ehkä jopa kuuden miljardin euron arvoisia. Pitäisikö jo huolestua suomalaisten osto-osaamisesta?"
JA NÄIN SIINÄ SITTEN KÄVI
"Fortum arvioi, että tappiosta huolimatta oma pääoma säilyy riittävällä tasolla.
6.10.2022 14:57päivitetty 6.10.2022 15:02
Fortum on julkistanut oikaistun konsernin tuloslaskelman, konsernin laajan tuloslaskelman, konsernin rahavirtalaskelman ja keskeisten tunnuslukujen vertailutiedot vuoden 2021 vuosineljänneksiltä sekä vuoden 2022 ensimmäiseltä ja toiselta vuosineljännekseltä. Segmenttitiedoissa Uniper on luokiteltu lopetetuksi toiminnoksi.
Kokonaisuutena tappiota Uniper-seikkailusta Fortumille tulee hieman alle 6 miljardia euroa. Tappio koostuu Uniperin osakkeisiin nettona sijoitetusta noin 7,2 miljardista eurosta, 0,5 miljardin euron saatavasta kauppahinnasta sekä noin 0,9 miljardin euron osingoista Uniper-omistuksen ajalta.
Fortum kertoo tiedotteessaan, että vaikka divestoinnista aiheutuva tappio pienentää yhtiön omaa pääomaa, säilyy se riittävällä tasolla eikä oman pääoman ehtoiselle lisärahoitukselle ole tarvetta.
Konsernin tasetta ei ole oikaistu ja tasetta koskevat luvut eivät sisällä Uniperin dekonsolidoinnin vaikutusta, joka kirjataan kolmannen vuosineljänneksen osavuosikatsaukseen.
Oikaistut vertailutiedot on nähtävissä Fortumin tiedotteesta.
Uniper-seikkailu tulossa päätökseensä
Fortum, Saksan hallitus ja Uniper allekirjoittivat 21.9.2022 periaatesopimuksen pitkäaikaisesta ratkaisusta Uniperille, jonka mukaisesti Fortum myy koko osakeomistuksensa Uniper SE:ssä Saksan valtiolle 0,5 miljardilla eurolla.
Osana sopimusta Fortumin Uniperille myöntämä 4 miljardin euron laina maksetaan takaisin ja Uniper vapauttaa Fortumin 4 miljardin euron emoyhtiötakauksen.
Sovitun järjestelyn toteutuminen edellyttää vielä lopullisten sopimusten solmimisen Saksan valtion ja Uniperin kanssa sekä viranomaishyväksyntöjä useilla maantieteellisillä alueilla, mukaan lukien lupia Euroopan komissiolta sekä viimeiseksi Uniperin ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksen.
Fortum kertoo tiedotteessaan, että suunnitellun järjestelyn odotetaan toteutuvan tämän vuoden loppuun mennessä."
Niin, tämäkin osoittaa todeksi sen, että varsinainen virhepäätös tehtiin vuonna 2017.
"Varsinaisen välikysymysesityksen sekä puoluevastausten jälkeen alkoi yleinen keskustelu, jolloin sali tyhjeni persuja lukuunottamatta. Lähetys jatkuu ja siellä persut pitävät puheita toisilleen. "
Persut ovat turha joukko. Kukaan muu ei jaksaa kuunnella tyhjänpäivästä hölötystä ja räksytystä.
Onko se demarien vika, jos persujen tyhjänpäiväisiä hölötyksiä ei muissa puolueissa jakseta kuunnella? Koko muu sali kun tietää, että persujen esitykset ovat vastoin Suomen virallista energialinjausta ja ymmärtävät, että persujen taantumuksellisilla vaatimuksilla ei lakiin kirjattua hiilineutraalisuustavoitetta tultaisi saavuttamaan määräajassa. Lisäksi erityisenä vaarana olisi se, että energiayhtiöt joutuisivat investoimaan museovoimalaloihin, joita eivät ehtisi kuolettamaan määräaikaan mennessä.
Miksi tuollainen idiootimainen tavoite on kirjattu lakiin? Ja lakiahan voi muuttaa helposti aivan kuten muutenkin tavoitteita.
Voi tsiisus.... Tottakai lakia voi muuttaa, mutta hintalappu sille on niin kallis, että tuskin kovin moni kansanedustaja on valmis tekemään sillä lopun omasta poliittisesta urastaan. Vai oletko kuullut yhdenkään kannattamasi puolueen kansanedustajan ehdottavan sitä? Purra on pariin otteeseen vaatinut, että päästökauppa pitäisi keskeyttää vaan tuskinpa niinkään massiiviseen ratkaisuun lähdetään, koska teollisuusyritystemme vuorineuvokset jyrähtäisivät siitä takuuvarmasti. Päästökauppa on keskeinen tekijä teollisuuden vihreän siirtymän kirittäjänä ja yritykset hyötyvät taloudellisesti tekemistään panostuksista saavutettuaan päästötavoitteensa.
Oikeastaan lakia ei tarvitse edes muuttaa. Tavoite ei tarkoita mitään eikä se ole sama asia kuin lupaus. Vaikka tavoitetta ei saavutettaisi niin se ei merkitse mitään.
Suomi ei tule olemaan muutenkaan hiilineutraali vuonna 2035, tuo tavoite on täysin mahdoton saavuttaa. Suomi ei ole hiilineutraali edes vuonna 2050.
Lisään... Tuo hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä on yhtä mahdoton tavoite kuin se, että sähköautoja olisi liikenteessä yli 600 000 vuoteen 2030 mennessä. Sitäkään ei tule tapahtumaan.
Olipa asia miten tahansa tavallista kansalaista eniten koskettavat asiat ovat energia, ruuan hinta ja inflaatio. Näyttää siltä, että poliitikot ovat avuttomia toimissaan. Varsinkin vihreät viisaudet ovat vähissä, varsinkin Vihreällä liitolla.
''...eniten koskettavat asiat ovat energia, ruuan hinta ja inflaatio...
Järjestys on väärä, inflaatio aiheuttaa kaksi ensin mainittua.
Jos sinulla on hyviä neuvoja inflaation alentamiseksi, tai jopa poistamiseksi, anna kuulua.
Suomessa inflaatio on 9,1%
Muualla EU alueella jossain enemmän, jossain vähemmän....
https://www.stat.fi/tietotrendit/blogit/2022/inflaatio-euroopassa-ennatysvauhdissa-alkuvuonna-2022-miten-kay-maiden-valisille-hintaeroille/
Myös demariduunarit maksavat kallista laskua Marinin hallituksen viherkiimasta, onko pakko olla demari siksi että on aina ollut demari?
Sannan uus-kannattajajoukko taas koostuu pissiksistä jotka eivät tajua mistään mitään.
On aina ilo lukea älykön kommentti.
Suomen vihreän siirtymän / me ensin tavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä välittämättä siitä aiheutuvista kustannuksista ja esim. energian hintojen noususta.
Mitä sillä sitten saadaan maailman ilmastoa paremmaksi joka kai sen tavoite on.
Suomen päästöjä kuvataan luvulla 50 ja jo neljän suurimman saastuttajamaan luku on 24000. Nämä ovat päättäneet lisätä päästöjään vuoteen 2030 saakka n. 10 % (mm. Kiina 9 % ja Intia 11 %) ja tämä tekee saasteiden lisäysluvuksi 2400.
Laskekaapa mikä on Suomen päästöjen (50) alenemisen vaikutus maailman ilmastoon vuonna 2030 ???
Matematiikkaa käyttäen voi laskea paljonko parannusta on tullut vaiko onko se vain huonontunut. ??
Kun kerran olet välkky, laske paljonko viimeisen sadan vuoden aikana kiina ja intia ovat sotkeneet verrattuna EU alueen sotkuihin. Vihje, intiassa ja kiinassa teollisuus oli lähinnä nyrkkipaja tasolla 60 v sitten.
Toiston toistoa...
https://www.google.fi/search?q=Suomen päästöjä kuvataan luvulla 50 ja jo neljän suurimman saastuttajamaan luku on 24000.&nfpr=1&filter=0&biw=1280&bih=625&dpr=1.5
Turpeella siis kertomasi mukaan tuotettiin vain 3% suomen sähköntuotannosta?
Minkähän takia?
Syy on vihreissä ilmastomuutoshysteerikoissa. Vihreitä on syyttäminen nykyisestä tilanteesta.
Nyt tarvitaan kotimaisen energian lisäksi ydinvoimalla tuotettua puhdasta, turvallista ja halpaa sähköä.
Tuuli- ja aurinkovoima ovat pelkkä lisä sähköntuotantoon. Siitäkin on erilaisten tukien muodossa valunut erinäisille businessmiehille mehevät rahat.
Maksajina nykyisen hallitustouhujen mukaan me veronmaksajat.
"Syy on vihreissä ilmastomuutoshysteerikoissa. Vihreitä on syyttäminen nykyisestä tilanteesta."
Onko siis mielestäsi Suomen energiateollisuus vihreiden kynsissä? Tuo kolmen prosentin osuus tuotannosta oli vuodelta 2021. Jotta siihen ollaan päästy, niin aika monen hallituksen on täytynyt tehdä toimia, jotta poliittinen ohjailu on onnistunut viemään turpeen käytön erityisesti sähköntuotannossa näin alas. Sillä tiellä oli myös itse PersKeKo-hallitus, joka itseasiassa määritteli ns. biosekoitevelvoitteen lisäykset tälle vuosikymmenelle. Outoa, että siitä pitäisi syyttää vihreitä. Kyllä taustalla on pikemminkin halu kotimaisen bioetanolin sekä biodieselin käytön lisäämisestä liikennepolttoaineissa. Sillä halutaan myös vähentää raakaöljyn hankinnan tarvetta.
En ole vihreiden kannattaja, mutta pitää muistuttaa vääristä olettamuksista. Ikävä piirre nykyajan politiikassa.
Kyllä vihreä Saksa on suurin syyllinen nykyiseen energiakriisiin. Atomivoimaloiden alasajo ja Venäjän kaasuun luottaminen vei tilanteen siihen mikä nyt on.
Suomessa vihervassut aikoinaan Hassin johdolla saivat vääryydellä ja lopuksi arvalla turpeen uusiutumattomaksi vaikka se mm. Ruotsissa luetaan uusiutuvaksi ja Suomen valtio saa siellä turvealalla toimivalta yritykseltä osinkoja.
Nyt tämä sama porukka yrittää ajaa EU:ssa osaa Suomen metsistä uusiutumattomaksi ??
Eli kyllä heitä voi hyvällä syyllä syyttää nykyisestä energiapulasta niin Saksassa kuin Suomessakin..
Sinulla on siis sitkeä käsitys saksalaisten ydinvoimaloiden sulkemisista, että se olisi Saksan vihreiden ajama juttu? Todellisuudessa kun kysymys on Saksassa tehdystä päätöksestä Fukushiman ydinonnettomuuden jäljiltä, johon syynä oli onnettomuuden seurauksena yhteiskunnassa levinnyt pelko ja sen myötä poliittinen paine, että nämä ikääntyneet voimalat tulisi sulkea. Nämä voimalat kun ovat samaa voimalatyyppiä tuon Japanissa tuhoutuneen voimalan kanssa. Ja päätöksen takana on Saksan kristillisdemokraattisen puolueen CDU:n johtama hallitus. Ja vuosi oli 2011.
Merkelin II hallitus oli liittokansleri Angela Merkelin johtama Saksan musta-keltainen koalitiohallitus, jonka virkakausi oli 28. lokakuuta 2009 - 17. joulukuuta 2013. Sen muodostivat Saksan kristillisdemokraattinen unioni CDU ja sen Baijerissa toimiva sisarpuolue CSU sekä Vapaa demokraattinen puolue FDP.
"Saksan energiasuunnitelmista kertoi kristillisdemokraattinen ympäristöministeri Norbert Röttgen varhain maanantaiaamulla. Päätös syntyi Saksan hallituspuolueiden johtajien tapaamisessa, joka alkoi sunnuntai-illalla ja jatkui aamuyöhön saakka. Kokousta emännöi liittokansleri Angela Merkel.
Saksassa oli ennen Japanin Fukushiman onnettomuutta toiminnassa 17 ydinvoimalaa. Seitsemän vanhinta sammutettiin pian Fukushiman turman jälkeen turvallisuustarkistuksia varten.
Hallituksen päätöksen mukaan kuusi muuta voimalaa suljetaan viimeistään 2021 ja kolme viimeistä, eli maan moderneimmat voimalat, vuonna 2022."
https://yle.fi/uutiset/3-5368386
Ja olet edelleen sitä mieltä, että Saksan vihreät olivat päätöksen takana?
Kyllä olen sitä mieltä että vihreä Saksa on pääsyyllinen nykyiseen tilanteeseen. En sanonut että Saksan vihreä puolue joskin se oli erikoisesti asiassa mukana mutta siellä oli myös jostain syystä muissa puolueissa paljon "vihreitä" .
Tuntuu että ei edes hölmöläiset olisi keksineet niin tyhmää päätöstä että käyttökunnossa olevat voimalat suljetaan ensi keväänä vaikkei energian riittävyydestä ole mitään tietoa ja se on ainakin kallista.
Yksi erikoisuus on vihreiden Suomessa ajama tuulivoima jonka vuoksi uusia voimaloita syntyy kuin sieniä sateella.
Ei vaan ole ajateltu miten ne saadaan liitettyä sähköverkkoon ja siksi niitä odottaa jopa vuosien odotusaika että Fin grid joskus laittaa niille sähköjohtoja.??
No mutta eikö tuossa taas ole syynä se, etteivät kantaverkkoyhtiöt ole ehtineet omissa projekteissaan etenemään yhtä vauhdikkaasti kuin millä tahdilla energiayhtiöt ovat myllyjä pystyttäneet? Vaikka sähköenergia tuotettaisiin millä tahansa tavalla, niin kun se tiedetään että energiantuotantoa tulee kasvattaa, niin samalla kantaverkkoa tulee myös kasvattaa. Eli tämä epäsuhta ei poistu ellei noita kantaverkkoja huomattavasti lisätä. Oikeastaan nyt ollaan menty siinä mielessä perse edellä puuhun, että kantaverkojen rakentamisen pitäisi kulkea sähköntuotantolaitosten projektien edellä ja nyt ne kulkevatkin perässä.
''..eli maan moderneimmat voimalat, vuonna 2022."
Saksa pitää kaksi voimalaa käytössä 04/2023 asti. Vahva epäily, molempien käyttö jatkuu toukokuussa 2023....
Ja vielä hieman yli 10 vuotta sitten Saksassa oli 17 voimalaa.
🤥🤥🤢🤢🥱🥱
Mykkä kommentoi?
Vihreä ilmastokiima tulee kovaa myös demareiden nilkkaan, ja hyvä niin.
Sitä saa mitä tilaa.
Ja tässäpä se tulivatkin esiin persujen nerokkaat ajatukset koskien energiapolitiikkaa :))))))))))
Persujen ilmastopolitiikka tekisi suomesta 70-luvun ulkomuseon.
Ilmastopolitiikka ja EU vastaisuus takaa persuille taas neljä vuotta oppositiossa.
Ehkä se on tarkoituskin ??
Ja nykyinen idioottimainen ilmastopolitiikka takaa sen, että tulee jättimäinen lama. Ja energiakriisi ei tule päättymään ainakaan muutamaan vuoteen. Mikään toimenpide ei ole niin nopea, että se merkittävästi vaikuttaisi energian hintoihin pitkään aikaan.
Edellä oleva on totta että nopeita ratkaisuja ei ole.
Siksi voisi luetella muutama vanha ratkaisu jotka tähän tilanteeseen olisivat vaikuttaneet.
1. Vesivoimaloiden tekoaltaiden tekoa vastustettiin ja ne jäivät tekemättä.
2. Turve ajettiin uusiutumattomaksi.
3. Uskottiin idän kaasuun joskin vähemmän kuin esim. Saksassa.
4. Ydinvoimaloita vastustettiin joskin sen osalta vastustus on vähentynyt.
Ketkähän näihin möhläyksiin ovat sitten syypäitä.
Vihervassuthan tämän kunnian ansaitsevat ja jatkavat samalla mallilla "vihreän siirtymän" varjolla edelleen.
Kepulit ja vihreät yhdessä ei tiedä mitään hyvää suomalaisille tulevaisuutta ajatellen, onneksi tämän kihlaparin kannatus on laskussa, toivoa on.
Ulkomainen energia on täysin päästötöntä, kotimainen taas tuottaa erittäin paljon haitallisia päästöjä.
Tämä on hallituksen linja.
Demarit taapertaa sossuun sähkölasku kourassa, ja hurraa Marinia.
On huippua kun demarit saavat käkättimeen, omat puree nilkkaan.
Edellä joku vähätteli että turpeella tuotetaan vain 3 % sähkön tuotannosta.
Mikähän siihen on syy:
Se on vihervassujen turpeen alasajo ja turvekoneiden romutuspalkkiot.
Suomessa on soita n. 10 miljoonaa hehtaaria ja siitä turvetuotantoon käypää n. 1,2 miljoonaa hehtaaria.
Jo 2 %:n suoalalla eli 200.000 hehtaarilla olevan turpeen lämpöarvo on n 700 miljardia euroa ja tämä olisi käytettävissä jollei em. alasajoa olisi tehty.
Selvitykseksi määrän suuruudesta saadaan kun verrataan sitä Suomen valtion velkoihin
joihin verrattuna lämpöarvo on yli neljä kertaa SUUREMPI.
Tämä summa olisi käytettävissä Suomen energiaomavaraisuuteen jos sitä älyttäisiin käyttää. Mutta sitä älliä ei vain näy löytyvän.
Turve saastuttaa enemmän kuin kivihiili.
Edelliseen voisi todeta että poltettaessa kivihiili todella tuottaa vähemmän päästöjä mutta jos otettaisiin molempien koko elinkaaren kiertokulku mm. kuljetusten päästöt niin tilanne muuttuisi päinvastaiseksi ja lisäksi turve on kotimainen tuote..
Kivihiiltä tuotetaan avolouhoksissa ja yhä enemmän syväkaivauksin jopa 1,5 kilometrin syvyydestä josta se ei varmaan ilman päästöjä nouse pinnalle.
Osa kaivauksista suoritetaan voimakkain vesisuihkuin ja näin pääsee elohopeaa ja muita raskasmetalleja maastoon. Lisäksi vuosittain satoja hiilikaivostyöntekijöitä kuolee kaivoksissa saamastaan pölystä ym.
Puhutaan veritimanteista ja samoin voisi puhua raatokivihiilestä.
onko perää että P,S juha mäenpää on luvannut puuttua korkeisiin sähkönsiirtohintoihin,jos hän miehen sanalla lupaa tehrä niin,täältä meirän porukasta lapualta lähtee ainakin 10 ääntä varmasti