Juuri näin

Ei voi kyllä muuta sanoa kuin että, ne jotka itsensä fundamentalisteihin lukevat ovat asioista TODELLA PAHASTI hakoteillä. Järkyttävimpänä esimerkkinä fundamentalistista: puolimieli-maailmanpoliisi-ryöstäjä-pohjois-amerikan presidentti George W Bush (kärjistetty esimerkki).

Raamattu on omasta mielestäni täynnä vertauskuvia. En kuitenkaan rupea kiistämään, etteikö siinä mainuttuja asioita olisi oikeasti saattanut tapahtua. Raamatun tärkein oppi on nähdäkseni elää 10 käskyn mukaisesti. Nämä säännöthän ovat nyt yleispäteviä niin uskovien, kuin ateistienkin keskuudessa.

Ensiksi: Raamatussahan sanotaan että: "minä olen herra sinun jumalasi, sinulla ei saa olla muita jumalia". Kirjaimellisesti tulkittunahan tämä tarkoittaisi että kaikki, jotka eivät ole kristittyjä luetaan harhaoppisiin, jotka joutavat helvettiin, riippumatta siitä miten ovat eläneet.

Toisekseen: Mistä sitä voi lopulta tietää, mikä Raamatussa on alunperin totta, ja mikä ei. Eivätköhän ihmiset sitä ole ehtineet muokata ja ajanmukaistaa 2000 vuoden aikana?! Tämän pohjalta korostaisin niissä "ei-niin-kovin-perustavaalatua" olevien kysymysten suhteen terveen järjen käyttöä.

Raamatun tulkitseminen kirjaimellisesti, ei osoita mitään muuta kuin YKSINKERTAISUUTTA ja useissa tapauksissa TEKOPYHYYTTÄ (luullan että näin sitä pääsee taivaaseen, eikä ymmärretä koko Raamatun ja kristinuskon perusideaa).

Fundamentalistien mielestähän uskonnon varjolla käydyt sodatkin sitten varmaan ovat oikeutettuja ja tärkeitä. Täytyyhän maailman ainoa oikea uskonto nyt ängetä joka maailmankolkkaan, ja pakottaa kaikki kristityiksi, tai henki lähtee.

Monethan vastustavat esimerkiksi naispappeutta henkeen ja vereen, Raamattuun vedoten. En tiedä mitä Raamatussa naispappeudesta mainitaan, mutta minkä takia Jumala haluaisi vaikeuttaa ihmisten elämää tällaisilla säädöksillä? "itsesaastutuksenkin" ymmärrän paremmin kuin tämän.

Sitten toiseen kysymyksen, joka on homot ja lesbot. Raamatussahan on tähän kaiketi aika yksiselitteinen kanta. Mutta pitäisikö heteroista poikkeavia silti syrjiä?

Jokainen ihminenhän on perusluonteeltaan ITSEKÄS, tätä ei käy kiistäminen. Siis jokaisessa valintatilanteessa ihminen tavoittelee ITSELLEEN jonkinlaista mielihyvää. Tämän asian ymmärtää kyllä, kun vähän yrittää miettiä... Pätee myös uskontoihin. (Tämä viisaus sivuaa vähän aihetta).
1212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Järkyttävimpänä esimerkkinä fundamentalistista: puolimieli-maailmanpoliisi-ryöstäjä-pohjois-amerikan presidentti George W Bush (kärjistetty esimerkki). "

- Missä välissä Baptistis ovat liittyneet Fundamentalistien joukkoon?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Black Jack kirjoitti:

Ei voi kyllä muuta sanoa kuin että, ne jotka itsensä fundamentalisteihin lukevat ovat asioista TODELLA PAHASTI hakoteillä. Järkyttävimpänä esimerkkinä fundamentalistista: puolimieli-maailmanpoliisi-ryöstäjä-pohjois-amerikan presidentti George W Bush (kärjistetty esimerkki).

Raamattu on omasta mielestäni täynnä vertauskuvia. En kuitenkaan rupea kiistämään, etteikö siinä mainuttuja asioita olisi oikeasti saattanut tapahtua. Raamatun tärkein oppi on nähdäkseni elää 10 käskyn mukaisesti. Nämä säännöthän ovat nyt yleispäteviä niin uskovien, kuin ateistienkin keskuudessa.

Ensiksi: Raamatussahan sanotaan että: "minä olen herra sinun jumalasi, sinulla ei saa olla muita jumalia". Kirjaimellisesti tulkittunahan tämä tarkoittaisi että kaikki, jotka eivät ole kristittyjä luetaan harhaoppisiin, jotka joutavat helvettiin, riippumatta siitä miten ovat eläneet.

Toisekseen: Mistä sitä voi lopulta tietää, mikä Raamatussa on alunperin totta, ja mikä ei. Eivätköhän ihmiset sitä ole ehtineet muokata ja ajanmukaistaa 2000 vuoden aikana?! Tämän pohjalta korostaisin niissä "ei-niin-kovin-perustavaalatua" olevien kysymysten suhteen terveen järjen käyttöä.

Raamatun tulkitseminen kirjaimellisesti, ei osoita mitään muuta kuin YKSINKERTAISUUTTA ja useissa tapauksissa TEKOPYHYYTTÄ (luullan että näin sitä pääsee taivaaseen, eikä ymmärretä koko Raamatun ja kristinuskon perusideaa).

Fundamentalistien mielestähän uskonnon varjolla käydyt sodatkin sitten varmaan ovat oikeutettuja ja tärkeitä. Täytyyhän maailman ainoa oikea uskonto nyt ängetä joka maailmankolkkaan, ja pakottaa kaikki kristityiksi, tai henki lähtee.

Monethan vastustavat esimerkiksi naispappeutta henkeen ja vereen, Raamattuun vedoten. En tiedä mitä Raamatussa naispappeudesta mainitaan, mutta minkä takia Jumala haluaisi vaikeuttaa ihmisten elämää tällaisilla säädöksillä? "itsesaastutuksenkin" ymmärrän paremmin kuin tämän.

Sitten toiseen kysymyksen, joka on homot ja lesbot. Raamatussahan on tähän kaiketi aika yksiselitteinen kanta. Mutta pitäisikö heteroista poikkeavia silti syrjiä?

Jokainen ihminenhän on perusluonteeltaan ITSEKÄS, tätä ei käy kiistäminen. Siis jokaisessa valintatilanteessa ihminen tavoittelee ITSELLEEN jonkinlaista mielihyvää. Tämän asian ymmärtää kyllä, kun vähän yrittää miettiä... Pätee myös uskontoihin. (Tämä viisaus sivuaa vähän aihetta).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu