Seuraava hallitus?

Anonyymi-ap

Mikä mahtaa olla seuraavan hallituksen koostumus? Gallupeissa kokoomus on 5 % edellä demareita. Keskusta on historian alhaisimmalla kannatuksella. Ps nostaa kannatustaan samaan tahtiin kuin sdp menettää sitä. Todennäköisesti keväällä sdp ja persut ovat tasoissa tai persut jopa demareiden yläpuolella. Keskusta tuskin hallitukseen lähtee ja demareille hallitusyhteistyö kokoomuksen ja perussuomalaisten kanssa on myrkkyä. Myöskään perussuomalaisten hallitukseen osallistuminen ei ole itsestään selvää. Mielenkiintoinen aika on tulossa.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hallitusneuvottelut ketkuneuvottelut!

    • Anonyymi

      Nykyisen viiden puolueen hallituskokoonpano on: SDP, keskustapuolue, vihreät, vasemmistoliitto ja ruotsalainen kansanpuolue. Hallitus kauteen on sisältynyt korona-pandemia ja rokotusohjelmat, Uudenmaan sulku ja koronan leviämistä estävää lainsäädäntöä. Myös kok-sopimusta korjattiin.
      Tehtiin toisen asteen koulu-uudistus, jonka mukaan jokainen voi peruskoulun jälkeen opiskella maksuttomassa lukiossa tai ammattikoulussa .
      Lukuisia edelliseltä hallitukselta kesken jääneitä hankkeita vietiin maaliin ja korjattiin. Sote-uudistus hyväksyttiin jne.

      Ukrainan sota on aiheuttanut Suomelle ja Euroopalle isoja ongelmia muun muassa energian saannin osalta. Valitettavasti Sipilän porvarihallituksen aikana v. 2017 Fortum sai luvan ostaa enemmistön saksalaisesta Uniperistä, jonka kaasun saanti Venäjältä loppui sanktioiden vuoksi ja sitten Uniper kansallistettiin. Fortum menetti sijoituksensa. Öljyn hinta on tuplaantunut ja Venäjän kauppa loppui. Energiakriisi on Euroopan suurimpia ongelmia, mikä tulee aiheuttamaan työttömyyttä, konkursseja ja ison inflaation myös Suomessa.
      Nykyisellä hallituksella on ollut runsaasti uusia haasteita, mutta myös edellisen hallituksen aiheuttamia.
      Valtion velkaantumiseen on syynsä:
      - korona-pandemia hoito, yritysten tukeminen, terveydenhoitomenojen lisäys jne.
      - monen miljardin koronasta johtuvat tuet yrityksille
      - lisääntyneet puolustusmenot, Natoon liittyminen jne.
      - Ukrainan sodasta johtuvat ylimääräiset menot, energia tuet, ukrainalaisten pakolaisten Suomeen tulo jne.
      - toisen asteen koulu-uudistus
      - vihreän siirtymisen energiatuet jne.

      Edellinen hallitus oli porvarihallitus: kokoomus, keskustapuolue ja perussuomalaiset, ja se oli leikkaajahallitus. Kaikki muistamme kiky-sopimukset ja aktiivimallin. Sosiaaliturvasta ja leikattiin ja työttömät saivat lisää uusia sanktioita, joten tulottomien määrä kasvoi. Palkat jäädytettiin ja muun muassa hoitajien vuosilomapäiviä vähennettiin.

      Nyt kokoomus vaatii lisää puolustusmenojen kasvattamista (vaikka Natoon liittymisen jälkeen puolustusmenot kasvavat joka tapauksessa) ja yritystukia tuskin karsittaisiin — päinvastoin — mutta veroja tulisi kokoomuksen mukaan kerätä vähemmän, joten mistä eli keneltä leikataan? Leikattaisiinko taas sosiaalituesta? Jäädytettäisiinkö palkat vai keksitäänkö työttömille uusia sanktioita?

      Perussuomalaisten ääni ei kuulunut viime hallituksessa edes päätavoitteensa maahanmuuton poistamisen tai ainakin vähentämisen osalta — tuskin tulisi kuulumaan kokoomuksen apupuolueena missään hallituskoalitiossa.

      Äänestäjien tulee miettiä tulevassa eduskuntavaalissa, halutaanko leikkauksia pieni- ja keskituloisilta vai oikeudenmukaista verotusta, jolloin verot kerätään veronmaksykyvyn mukaan jotta verokertymä kasvaa ja voidaan tehdä perusturvan uudistus, jotta leipäjonoja ei enää tarvita.

    • Vahva veikkaus: kokoomus, SDP, vihreät, RKP

      • Anonyymi

        Entäs sitten, jos PS nousee yli demareiden lähelle kokoomusta? Se on mahdollista.


      • Anonyymi

        Sinipunaa veikkaan minäkin, mutta en usko vihreiden olevan hallituksessa. Se on profiloitunut yhä selvemmin vasemistopuolueeksi demareiden ja vasemistoliiton välimaastoon myös puheissaan. Aikaisemmin vihreät vain ääänestivät kommunistisesti, nyt myös puhuvat.

        En pidä mahdottomana, että persut olisivat kolmas iso puolue hallituksessa. Keskustasta on tullut vaikea puolue yhteistyön kannalta, kun se tekee temppujaan kannatuksen laskun pysäyttämiseksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinipunaa veikkaan minäkin, mutta en usko vihreiden olevan hallituksessa. Se on profiloitunut yhä selvemmin vasemistopuolueeksi demareiden ja vasemistoliiton välimaastoon myös puheissaan. Aikaisemmin vihreät vain ääänestivät kommunistisesti, nyt myös puhuvat.

        En pidä mahdottomana, että persut olisivat kolmas iso puolue hallituksessa. Keskustasta on tullut vaikea puolue yhteistyön kannalta, kun se tekee temppujaan kannatuksen laskun pysäyttämiseksi.

        Hallituksen voi koota lakritsilla, irtokarkeilla ja lupauksilla.
        Saas nähdä miten Orpo sen tekee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallituksen voi koota lakritsilla, irtokarkeilla ja lupauksilla.
        Saas nähdä miten Orpo sen tekee.

        Ai niin kuin nykyinen?


      • Anonyymi

        Hyvä saadaan il. Susta ruokaa bensaa ja sähkö kun rikkaat kokoomuslaiset loiset antaa kuten tänäänkin saadaan ilmaiseksi vai kauppiaat ko ne hintoja nostaa

        Köyhä työläinen


    • Anonyymi

      Äänestäjät menevät "samaan naruun" höynäytettaviksi joka kerta. Oppositiopuolueet lupaavat ennen vaalia paljon kaikkea ja kaikenlaista, mutta vaalien jälkeen lupaukset unohtuvat ja alkaa leikkaukset — ei tietenkään puolueiden omilta intressiryhmiltä ja vaalirahoittajilta.

      Ennen vaalia nykyisestä oppositiosta huudellaan, että valtionvelkaa on otettu liikaa ja siitä kärsivät tulevat sukupolvet. Oppositiopuolueet eivät kerro, mistä aikovat leikata ja mihin on käytetty se "liika ulkomaanvelkaa", joka olisi pitänyt jättää ottamatta. Onko se esim. koronan hoito ja tuet, yritystuet, hävittäjien ostaminen vai mikä?

      Puolueiden, jotka lupaavat verovähennyksiä, tulisi kertoa, miten verovähennykset katetaan — mistä leikataan ja miten se vaikuttaa köyhyyden kasvuun. Maahanmuuton estäminen on vain "rikka rokassa" eikä se lisää valtion veroja.

      Yhteiskunnan kahtiajaosta varakkaisiin ja köyhiin tulottomiin on vakavat seuraukset, jotka näkyvät tulevina vuosina, uusien sukupolvien kasvavina ongelmina: lasten huostaanottoina ja rikollisuuden kasvuna yhä useamman jäädessä yhteiskunnan ulkopuolelle. Ei ole kenenkään etu, että tulottomien suomalaisten määrä kasvaa ja samaan aikaan varallisuus kasaantuu rikkaille — vähän verotettuna.

      • Anonyymi

        Ilman opposition huutelua ja katteettomia vappusatasia, meillä ei olisi nykyistäkään hallitusta.

        Vastuu siirtyy kuulijalle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      391
      2072
    2. Olisiko sinulla mitään toiveita?

      Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin
      Ikävä
      54
      1747
    3. Miksi toisten toiveet ahdistavat teitä?

      Kertokaapa miksi toisen ihmisen toiveet mahdolliselle kumppanilleen ahdistavat niin kovasti? Oletatko, että hän vaatii j
      Sinkut
      215
      1408
    4. Mitä tuntemuksia

      sinulle tulee, kun hän ilmestyy näköpiiriin? Vaihtelevatko ne?
      Ikävä
      87
      1130
    5. T mies missä oot

      T mies pääsetkö lähtemään sieneen villasukat tein sulle 💕🐶
      Ikävä
      72
      1043
    6. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      58
      968
    7. Turun tunnin juna toteutetaan

      Köyhiltä viedään mutta tunnin juna Turkuun viedään läpi. Puhaltakaa PS nyt tämä poikki! https://www.hs.fi/politiikka/ar
      Perussuomalaiset
      125
      951
    8. Oletko kertonut tästä

      Meidän oudosta jutusta kenellekään? Olen kertonut ystävälleni, että olet saanut minut sekaisin…, mutta tästä hän ei tied
      Ikävä
      50
      899
    9. Homouden synti

      Kerrotaan faktoja alkuun. On olemassa vain kaksi sukupuolta ja aviolIiitto on vain ja ainoastaan miehen ja naisen välin
      Luterilaisuus
      256
      813
    10. huono vai hyvä juttu

      Miten ulkopuoliset reagoisivat jos olisit kaivattusi kanssa yhdessä....?
      Ikävä
      50
      744
    Aihe