Hei!
Heti alkuun haluan mainita, että kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta sekä oksennuskammosta. Viime yönä - todella pitkästä aikaa - tuo oksennuskammoni yllätti minut. Sain kuulla, että eräällä sukulaisellani oli ollut oksennustauti... Noh, kuullessani sen tietysti ahdistuin vähäsen, mutta en lähellekään paniikkiin asti. Menin nukkumaan turvallisin mielin ja kaikki vaikutti olevan kunnossa.
Heräsin klo 2 aikaan yöllä siihen ajatukseen, että "nyt minulla on maha kipeä, kohta oksennan". Ja oikeasti maha oli kipeä, sillä minulla oli ilmavaivoja ja aamulla vatsa oli ihan löysänä. Mutta kun tuossa vaiheessa minulla oli hetken aika epätodellinen olo. Koko kroppani tavallaan vapisi, niin kuin vaikkapa talvella, kun on kova pakkanen ja kylmä. Mutta nyt mulla ei ollut kylmä, vaan suorastaan hikoilin! Ja alitajunnastani putkahti tuo tieto esille, että sukulaisellani oli ollut oksennustauti ja nyt kuvittelin sen itselleni.. Tuo "kohtaus" oli ohi n. puolessa tunnissa, jonka jälkeen en kyllä vähään aikaan saanut unta.
Nyt olen 17-vuotias ja näitä kohtauksia olen melko harvoin saanut 12-vuotiaasta lähtien. Silloin en osannut yhtään yhdistää, mitä ne voisivat olla... Ja nuo kohtaukset iskevät aina omassa sängyssä. Ja silloin, kun tosiaan minulle tulee tuollainen kohtaus ja tuntuu, että oksennan, ajattelen "kuolen ennemmin kuin oksennan". Toisaalta hyvin usein en ollenkaan mieti tuota kammoani, jolloin saatan jopa ajatella "mitä väliä, jos oksennan...".
Pitäisikö mun puhua tästä asiasta lääkärille/psykologille? En käytä lääkkeitä, paitsi Propralia tilannekohtaisesti.
Onko normaalia, että jokaisella ihmisellä on joku pelko, joka ei sinänsä ole normaali? Eihän oksennuspelkoni ole normaali, oksentaminen on ihan normaaliin elämään kuuluva asia, vaikka toki onkin epämiellyttävä.
Vastauksianne odottelen! :)
Heti alkuun haluan mainita, että kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta sekä oksennuskammosta. Viime yönä - todella pitkästä aikaa - tuo oksennuskammoni yllätti minut. Sain kuulla, että eräällä sukulaisellani oli ollut oksennustauti... Noh, kuullessani sen tietysti ahdistuin vähäsen, mutta en lähellekään paniikkiin asti. Menin nukkumaan turvallisin mielin ja kaikki vaikutti olevan kunnossa.
Heräsin klo 2 aikaan yöllä siihen ajatukseen, että "nyt minulla on maha kipeä, kohta oksennan". Ja oikeasti maha oli kipeä, sillä minulla oli ilmavaivoja ja aamulla vatsa oli ihan löysänä. Mutta kun tuossa vaiheessa minulla oli hetken aika epätodellinen olo. Koko kroppani tavallaan vapisi, niin kuin vaikkapa talvella, kun on kova pakkanen ja kylmä. Mutta nyt mulla ei ollut kylmä, vaan suorastaan hikoilin! Ja alitajunnastani putkahti tuo tieto esille, että sukulaisellani oli ollut oksennustauti ja nyt kuvittelin sen itselleni.. Tuo "kohtaus" oli ohi n. puolessa tunnissa, jonka jälkeen en kyllä vähään aikaan saanut unta.
Nyt olen 17-vuotias ja näitä kohtauksia olen melko harvoin saanut 12-vuotiaasta lähtien. Silloin en osannut yhtään yhdistää, mitä ne voisivat olla... Ja nuo kohtaukset iskevät aina omassa sängyssä. Ja silloin, kun tosiaan minulle tulee tuollainen kohtaus ja tuntuu, että oksennan, ajattelen "kuolen ennemmin kuin oksennan". Toisaalta hyvin usein en ollenkaan mieti tuota kammoani, jolloin saatan jopa ajatella "mitä väliä, jos oksennan...".
Pitäisikö mun puhua tästä asiasta lääkärille/psykologille? En käytä lääkkeitä, paitsi Propralia tilannekohtaisesti.
Onko normaalia, että jokaisella ihmisellä on joku pelko, joka ei sinänsä ole normaali? Eihän oksennuspelkoni ole normaali, oksentaminen on ihan normaaliin elämään kuuluva asia, vaikka toki onkin epämiellyttävä.
Vastauksianne odottelen! :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aika selvä paniikkihäiriökohtaus hikoiluineen kaikkinen. Paniikkihäiriökohtauksille on myös tyypillistä että ne tulevat usein öisin, kesken unien.
Tämä juuri erottaa ne ne esim. sosiaalisista fobioista ym. ahdistuskohtauksista, jotka ovat sidoksissa tiettyihin tilanteisiin ja niissä ilmeneviin jännityksiin: paniikkikohtaus tulee ilman mitään havaittavaa syytä, "kuin salama kirkkaalta taivaalta".
Ei ole normaalia (joskin aika yleistä) että ihmisellä on fobioita. Se on merkki selvittämästtömistä psyykkisistä ongelmista jotka saattavat aiheuttaa yhä enemmän oireita vuosien mittaan. Ehdottomasti sinun tulee ottaa asia esille jos muutenkin käyt psykologin/lääkärin juttusilla.
Kiitos vastauksestasi!
Ovatko nuo paniikkikohtaukset vaarallisia? Ja mistä ne ylipäätänsä johtuvat? Miten esimerkiksi minä voin yhtäkkiä herätä keskellä yötä panikoimaan? (Kummallista on se, että lähes kaikissa paniikkikohtaustapauksissahan sydämen syke on normaalia tiheämpi, minulla se oli ihan tavallinen...)
En usko, että kohdallani on puhdasta paniikkihäiriötä, sillä nämä kohtaukset ovat selvästi sidonnaisia tilanteisiin. Tosin tämä oli ihan uutta minulle herätä keskellä yötä tuollaiseen paniikin omaiseen kohtaukseen. Toki minua illalla nukkumaan mennessä jo ahdisti tuo asia, mutta silti...
Voisiko hypnoosista olla apua kohdallani? Päätin tässä keväällä lähteä alkukesästä hypnoosihoitoon, sillä nuo psykologien kanssa juttelut eivät juurikaan tunnu auttavan...
Onko olemassa mitään, mitä voisin tehdä, jos tuollainen kohtaus yllättää taas? Voiko tuo kohtaus liittyä kevätstressiin ja -väsymykseen? Olen oikeasti ollut todella stressaantunut ja jännittynyt viime aikoina.. En yleensä saa tuollaisia outoja kohtauksia, mutta en voi sille mitään, että kärsin tuosta oksentamisen pelosta (joka on lähtöisin varsin traumaattisesta kokemuksesta) ja juuri eilen tuota pelkoani taas ruokittiin...
...ole paniikki siis. Itselläni panikointi ilmenee tavalla "en ikinä voi tietää millainen olo on seuraavaksi enkä lopulta tiedä mitä edes pelkään". Panikoin lähinnä ihmisten ilmoilla ja jatkuvasti, mutta joskus ihan samassa tilanteessa missä yleensä panikoin, oloni voi olla melkein mainio. Kotona yms "turvallisissa paikoissa" olen jatkuvaa levottomuutta ja huolestuneisuutta lukuunottamatta ok, mutta joskus alan panikoida ilman mitään erikoisempaa syytä... Eli ei niitä paniikkeja ja fobioita pysty noin yksinkertaisesti luokittelemaan.
Siitä oon kyllä samaa mieltä kanssas, että kyseessä on selvittämättömien traumojen poreilu pinnalle. Tästä harvemmin kukaan tälläkään palstalla puhuu. Eikö kukaan muu muka mieti vastaavia; ois kiva kuulla onko joku päässyt yhtään jyvälle paniikkinsa syistä?
Sutille siis oli vastaukseni tarkotettu. Mutta tosiaan ei sitä paniikkia voi niin yksiselitteisesti luokitella, kun jotkut täällä tuntuu tekevän. Kyl toi paniikilta kuulostaa vaikka sykkeesi olisikin ihan tavallinen ja kohtaukset liittyis selvästi joihinkin tilanteisiin. Ja stressit yms littyy taatusti paniikin nousuun.
Paniikkikohtaukset liittyvät usein nimenomaan stressiin, väsymykseen ja masennukseen.
Hypnoosista en osaa sanoa yhtään mitään. Itselläni auttoi kolme vuotta kestänyt intensiivinen psykoterapia sekä Cipramil-lääkitys.
Paniikkikohtaus ei ole millään tavalla vaarallinen, mutta joskus rajujenkin fyysisten oireitten takia aika kiusallinen vaikkapa julkisilla paikoilla - tai vaikka töissä kesken palaverin.
Vuosia sitten sain vinkin, jolla alkavan paniikkikohtauksen saa pysäytettyä, jos on tilanteessa jossa kohtausta ei missään tapauksessa kaivata:
Kiinnitä katseesi tiukasti yhteen kiinteään pisteeseen seinällä tms. Hengitä erittäin syvään ja rauhallisesti. Älä anna katseen harhailla vaan pidä se kiintopisteessä. Toistele itsellesi rauhallisesti "tämä on vain paniikkikohtaus, ei mitään vaarallista... " Jatka kunnes tunnet kohtauksen väistyvn.
Itselläni ko. konsti on tehonnut hyvin. Aloitan heti kun tunnen kohtauksen "auran" (huimaus, pahoinvointi, näkökentän kaventuminen).