Toisenlainen näkökulma Kekkoseen

Koska iso luuta on lakaissut kaikki K.K.Korhosen eiliset avaukset pois, mm. "Yksi näkökulma Kekkoseen", tässä uusintana siinä viestiketjussa ollut toisenlainen, positiivinen ja samalla inhimillisempi aikalaisnäkökulma Kekkoseen.

Viime aikoina Kekkosesta kirjoitetut kirjat ovat pönäköitä ja perin vakavia. Kekkonen itse ei ollut kovin mieltynyt pönäkkään juhlallisuuteen. Hän tietenkin presidenttinä joutui sitä paljon kestämään ja osasi tarpeen tullen vetää arvokkaatkin tilaisuudet tyylikkäästi läpi. Ihmisenä hän oli leikkisä, ja hänen läheisen ystäväpiirinsä keskeisessä kanssakäymisessä oli huumori aina mukana.

Tähän ystävien tuntemaan puoleen Kekkosesta voi tutustua Ilmari Turjan (Kekkosen läheinen ystävän opiskeluajoista asti), mainioiden tarinakokoelmien kautta. Esim. kirjassaan "Tarinoita Suuresta Urhosta", Turja tuo Kekkosen leikkisää puolta hyvin esille.

Näin Turja:

Kavereitten kesken

Tässä on Kekkosen puhe, jonka hän joskus piti hilpeässä toveripiirissä. Puhe on luettuna ikävä ja yksitoikkoinen, eikä se jonkun muun esittämänä miltään maistuisikaan, vaan se olisi vaikea käsittää. Sen näyttämöllinen viehätys on tuon saman asian alinomaisessa toistamisessa, ja se vaatii näyttelijää.

Puheessa ei ole siis kysymys tekstistä eli puheen sisällöstä, vaan esitystavasta. Kekkonen esitti sen haudanvakavana, siis syvän vakavana, että se muuttui huumoriksi, joka on täysin jäljittelemätöntä, kukaan muu ei sitä pystyisi näin esittämään. Olen kuullut sen useamman kerran ja aina puhe on parantanut huumoriaan.

Kekkosen puhe:

"Pohjanmaan Kauppiaitten Osakeyhtiön hallintoneuvoston puheenjohtajana minulla on suuri kunnia onnitella nyt viisikymmentä vuotta täyttävää Pohjanmaan Kauppiaitten Osakeyhtiön toimitusjohtajaa Jalmari Heikkilää siitä työstä, minkä toimitusjohtaja Jalmari Heikkilä on tehnyt Pohjanmaan Kauppiaitten Osakeyhtiön hyväksi, niin että Pohjanmaan Kauppiaitten Osakeyhtiö on nyt toimitusjohtaja Jalmari Heikkilän ansiosta Pohjanmaan mahtavimpia yrityksiä, mikä se ei suinkaan ollut silloin, kun te Pohjanmaan Kauppiaitten Osakeyhtiön toimitusjohtaja Jalmari Heikkilä tulitte tähän toimeen, vaan silloin Pohjanmaan Kauppiaitten Osakeyhtiö oli jokseenkin rutuunen puulaaki ja kenenkä ansiosta, teidän Pohjanmaan Kauppiaitten Osakeyhtiön toimitusjohtaja Jalmari Heikkilän ansiosta. Pohjanmaan Kauppiaitten Osakeyhtiön puolesta ojennan teille Pohjanmaan Kauppiaitten Osakeyhtiön toimitusjohtajalle tämän vaatimattoman lahjan, kiitollisuuden osoituksena siitä työstä, jonka te toimitusjohtaja Jalmari Heikkilä olette tehnyt Pohjanmaan Kauppiaitten Osakeyhtiön hyväksi."

Tällä puheella Kekkonen joskus tuuletti kaveripiirissä arvokkaiden juhlatilaisuuksien ärsyttämää mieltään. Turjan tarinakokoelmista valottuu meille ehkä todellisempi Kekkonen kuin nykyisistä pahansuovista "tutkielmista."

Turja kirjoittaa myös:

Seuramiehenä ja huumorintaitajana Kekkonen oli verraton. Olisipa outoa, ellen edes tällaisella kirjalla yrittäisi hänestä kirjoittaa. Kun Kekkosta - iloista ja hauskaa miestä - ovat piirittäneet ja hänestä kirjoittaneet ja kirjoja julkaisseet monet muutkin kuin "saatanan tunarit".

Täytyyhän minun lopuksi kertoa tämä pieni kasku, joka oli Kekkoselle mieluinen. Oli hän sitä ennenkin toivonut, kerran Kultarannassa, mutta en minä silloin puhunut mitään. Puhumatta paras.

Juttu on sellainen, että kun olin lähdössä pois Kajaanista käräjiä istumasta, niin päätuomari, Ukko Stenius lateli:

- On minulla teällä ollut vuosien mittaan monenlaesta aaskultanttia ja käräjärenkiä, mutta kukhaan teistä ei oel ollunna sen Urhon veronen. Sen minä voan sinulle sanon, sinä Turjakek poeka, että kyllä siitä Urhosta Helsingin herroille riesa koetuu.

Ei ollut viisas ukkotuomari Stenius silloinkaan väärässä.
091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Turjake kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu