BRITANNIAN uudeksi pääministeriksi syyskuun alussa ryhtynyt Liz Truss ja hänen hallituksensa ovat edenneet alkumetrinsä markkinamyllerryksessä.
Maan osake- ja joukkovelkakirjamarkkinoilta on pyyhkiytynyt yhteensä ainakin 300 miljardia puntaa eli noin 340 miljardia euroa Trussin hallituksen ensimmäisen kuukauden aikana, kertoo uutistoimisto Bloomberg.
Lontoon pörssin Ftse 100 -indeksi on Bloombergin laskelmien mukaan menettänyt noin 77 miljardia puntaa sitten pörssin sulkeutumisen 2. syyskuuta. Tuo perjantai oli viimeinen pörssipäivä ennen kuin Trussin hallitus aloitti.
BRITANNIAN finanssimarkkinat ajautuivat suorastaan kaaoksen partaalle viime viikolla. Sykäyksen antoi tuoreen valtiovarainministerin Kwasi Kwartengin minibudjetti, jossa luvattiin leikata veroja ja lisätä valtion menoja tulevina vuosina.
Englannin punnan dollarikurssi romahti kahdeksan prosenttia parissa päivässä. Britannian 30-vuotisen valtionlainan korko nousi muutamassa päivässä 3,5 prosentista yli viiteen prosenttiin. Liikkeet olivat hyvin poikkeuksellisia.
Markkinakuohunnan pelasti lopulta Englannin keskuspankki, joka kertoi ostavansa Britannian valtionlainoja markkinoilta 65 miljardilla punnalla eli noin 74 miljardilla eurolla.
”Sijoittajilta saadun palautteen perusteella he näkevät Britannian mahdottomana sijoituskohteena niin kauan kuin tällainen hallituskaaos jatkuu”, sanoo investointipankki Liberum Capitalin strategi Joachim Klement kommentissaan Bloombergin mukaan.
KAAOS saikin Kwartengin tekemään historiallisen takinkäännön ja perumaan rikkaiden veroalen maanantaina. HS:n Britannian kirjeenvaihtaja Annamari Sipilä totesi kommentissaan, että ”markkinat säikähtivät niin minibudjetin sisältöä kuin myös tapaa, jolla se toissa viikon perjantaina julkistettiin”. Arvostelijoiden mukaan minibudjetti rakennettiin liian vähäisellä valmistelulla, keskustelulla ja konsultoinnilla.
Sekä Ftse 100 -indeksi että punta ovat toipuneet jonkin verran sitten minibudjettikaaoksen. Tätä ei pidä tulkita luottamuksen osoituksena Britannian nykyhallitusta kohtaan, tuumii Principal Global -varainhoitoyhtiön päästrategi Seema Shah.
”Punnan nousu saattaakin kertoa meille sijoittajien uskosta siihen, että Truss ja Kwarteng voidaan palauttaa ruotuun”, Shah kertoi Bloombergille.
Brexit-Britannia talouskaaoksessa!
Anonyymi-ap
1
77
Vastaukset
- Anonyymi
Eipä ole mikään ihme,että vain EU-vihaajat ylistävät brexitiä ja vaativat Suomenkin
EU-eroa.
Tyhmyys on lisääntyvä luonnonvara,mutta keskittyy onneksi vain EU-vihaajiin ja muihin idiootteihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä
Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi5710040Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit126795Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro
Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j736095Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?586003Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset114242Oikeistohallitusten aikaan saannokset.
Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja464140Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html2833217Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k572874Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus192861Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?442388