Ei tee mieli tehdä mitään aloitusta 11

Anonyymi-ap

Lähes puoli päivää sateli, kunnes tuli katkos ja lähdin sauvakävelemään. Tuulesta huolimatta oli aika lempeä sää. Valon määrä on aika lailla vähentynyt. Aiemmin täytyy räväyttää lamppuja. Jokin aika sitten kerrottiin sellaista, että vanhat ihmiset tarvitsevat kunnon valaistusta, jotteivät kompuroi ja kaadu.
No. Taas on se hetki....kuunnella biisejä.
Kiva katkos lukemiseen. Suomen historian jännät naiset.
Mitä syysiltojen tekemisiä olet keksinyt?
Beng

169

925

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minulla on Penguinin biographical dictionary of women yli 700 sivua pientä pränttiä
      tärkeitä ei välttämättä hyviä naisia

      Arvauskilpailu
      Suomalaisia siinä on
      A) nolla B) nolla C) nolla

    • Anonyymi

      d) 3
      Ehkei yhtään.
      Maria Petterssonin kirjassa usea nainen on vaikuttanut maailmalla, ei aina niin hienosti myöskään. Yritystä ja pyrkyä on ollut. Mainitaan, että joidenkin henkilöiden tekemisiä seurattiin muissa maissa, siis, että olivat niin kuuluisia.
      Jännää nähdä, onko ainuttakaan henkilöä kirjassa, josta olisin jostain lukenut tai kuullut.
      Voi olla, että joudun siitä laittamaan myös arvauksen.
      Sivuhenkilöinä vilistää tunnettuja henkilöitä.
      Beng

      • Maria Petterson oli tulossa naapurikunnan kirjastoon kertomaan tästä uusimmasta kirjastaan.
        Hän peruutti tulonsa "sairastumisen" vuoksi. Kohu kirjan ympärillä oli silloin kiivaimmillaan, enkä ihmettele, jos se sairastutti.
        Maallikon näkökulmasta kirjaa kohtaan esitetty kritiikki sai turhan isot mittasuhteet, mutta kai eliitti (yliopistoväki) sitten tahtoo valvoa mitä rahvaalle kerrotaan ja miten - pilkuntarkasti se pitää tehdä..))

        Ihan sivujuonteensa kerron, Beng, että olen jo saanut "terveen paperit", lonkka on kuvattu ja hyväksi havaittu. Sauvalenkit kuuluvat nyt minunkin päiväohjelmaani. Jos kuljen ilman sauvoja, tasapainossa on vielä hiomista.
        Tsemppiä ja mukavaa syksyä !
        demeter1

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Maria Petterson oli tulossa naapurikunnan kirjastoon kertomaan tästä uusimmasta kirjastaan.
        Hän peruutti tulonsa "sairastumisen" vuoksi. Kohu kirjan ympärillä oli silloin kiivaimmillaan, enkä ihmettele, jos se sairastutti.
        Maallikon näkökulmasta kirjaa kohtaan esitetty kritiikki sai turhan isot mittasuhteet, mutta kai eliitti (yliopistoväki) sitten tahtoo valvoa mitä rahvaalle kerrotaan ja miten - pilkuntarkasti se pitää tehdä..))

        Ihan sivujuonteensa kerron, Beng, että olen jo saanut "terveen paperit", lonkka on kuvattu ja hyväksi havaittu. Sauvalenkit kuuluvat nyt minunkin päiväohjelmaani. Jos kuljen ilman sauvoja, tasapainossa on vielä hiomista.
        Tsemppiä ja mukavaa syksyä !
        demeter1

        Samaa mieltä, että sitaatit eli lainausmerkit saivat turhaa huomiota.
        Pidän hänen kirjoistaan. Pidän niitä kokoomateoksia.
        Hyvät luettelot lähteistä. Muos hieman humoristinen kehoitus tutustua historiaan tms. alkusanoissa. Mielestäni yo-väki suhtautuu kateellisesti, mustasukkaisesti jne.
        Ylipäätään kuka on sanonut ensimmäiset sanat, tuskin tutkijatkaan.
        Suhtaudun M.P:iin suopeasti.
        En aikoinaan yhtään pitänyt historiasta kouluaineena, koska sotaa veivattiin ainakin kolme kertaa.
        Beng
        Mukavat terveiset laitoit toipumisestasi. Sama juttu tuon tasapainon kanssa. Yritän pinnistää, joten näyttäisi laivalta aalloilla.
        Eilen, kun olin kävelyllä, muistin, että omaa nivelrikkoani sanottiin ennen lonkjaviaksi.
        Hyvää syksyä sinulle ja toivutaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänään taas sauvvoin pidemmän lenkin. Taas hieno sää.
        Kesäkuumalla ei vähäisemmissä vaatteissa jaksanut kovin paljon talsia.
        Alkuillasta katsoin syyttäjää. Siinä on se hauskuus, että ymmärtää aika paljon puheesta.
        Mutta sitten aika ajoin torkahdin. Jotenkin uinahteluista huolimatta jakso pysyi kasassa.
        Kuka oli rikollinen.
        Käykö teille niin, että pilkitte jossain vaiheessa iltaa ja ohjelma menee?

        Ei ole tuo edes iästä kiinni. Muistan lapsena kun lauantai-iltaisin saunan jälkeen katsottiin aina elokuva, tai joskus poliisisarja, isän kanssa. Sitä ennen monesti äiti laittoi jäätelöannokset tai jotain herkkua. Sitten siinä joskus kävi niin, että molemmat herättiin kun ruudussa näkyi enää vain lumisadetta. Siihen aikaan lähetys loppui yöllä. Joskus toinen pysyi hereillä ja kysyi sitten toiselta, että mitä siinä oikein tapahtui.

        No. siihen aikaan elämä oli niin toisenlaista, päivisin aina ulkona, ja niin oli isäkin, sitähän työ oli maalaistalossa. Siihen sitten sauna ja jotain melatoniinia kehittävää herkkua, niin kyllä uni tahtoi voittaa tv-viihteen, vaikka kuinka olisi pinnistellyt.

        Se on hyvä merkki, jos nukuttaa, Itse olen kokenut sen, ettei nukuta, ja siinä tilassa on hengenlähtö lähellä vaikka ei olisi eläkeikä lähelläkään. Ensin alkaa pehmetä nuppi ja sitten tulee sellaisia oireita, rytmihäiriöitä, verenkiertohäiriöitä yms, että siinä on nauru kaukana.

        Olkaa siis onnellsiia jos nukuttaa, kyllä sillä tavalla elää pidempään. Tietenkin sydämen vajaatoiminta on sellainen, että se saattaa ilmetä unisuuden lisääntymisenä. Siihenkin on lääkkeet, joilla voipi hyvinkin vielä sen 10 vuotta, jotkut paljon pidempäänkin, mennä eteenpäin.

        Tavallan se ulkoilun tai saunankin jälkeinen raukeus on hyvä olotila.
        Joskus, jos ottaa ettoset, se välitila, kun äänet etääntyvät ja kuinmhäipyy uniin on jotenkin jännä.
        Kaipa kroppa kertoo unentarpeen.
        Joskus työelämän kiireisimpinä aikoina jo nukkumaan mennessä laski, montako tuntia jää nukkumiseen ja karmeinta on, jos katsoo kelloa ja toteaa, että aikaa nukkua on parisen tuntia. Niiden parin tunnin jälkeen ylösnoustessa kroppa on kuinmsementtiä ja pää kuin drinkin jäljiltä. Mutta niillä mentiin.
        Mitähän niitä melatoniinia kehittäviä herkkuja on? Suklaa?
        Nykyisin haittana on pikkuyskä, mikä keskeyttää nukahtamisen.

        Hunaja tee vei yskänärsytyksen samantien kun olet juonut sen. Saa unta ja nukkuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hunaja tee vei yskänärsytyksen samantien kun olet juonut sen. Saa unta ja nukkuu.

        Onneksi on hunajaa. Täytyy kokeilla sitä.
        Yleensä iltaisin juon pussimarjateetä. Olisiko siinä jotain ärsyttävää.
        Tätä on ollut monta viikkoa koronan jälkeen.
        Ei viitsisi marista, mutta häiritsee.
        Beng
        Olipa lämmittävä aurinko tänään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänään taas sauvvoin pidemmän lenkin. Taas hieno sää.
        Kesäkuumalla ei vähäisemmissä vaatteissa jaksanut kovin paljon talsia.
        Alkuillasta katsoin syyttäjää. Siinä on se hauskuus, että ymmärtää aika paljon puheesta.
        Mutta sitten aika ajoin torkahdin. Jotenkin uinahteluista huolimatta jakso pysyi kasassa.
        Kuka oli rikollinen.
        Käykö teille niin, että pilkitte jossain vaiheessa iltaa ja ohjelma menee?
        Beng

        Se lihava nainen heitti miehen yli kaiteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi on hunajaa. Täytyy kokeilla sitä.
        Yleensä iltaisin juon pussimarjateetä. Olisiko siinä jotain ärsyttävää.
        Tätä on ollut monta viikkoa koronan jälkeen.
        Ei viitsisi marista, mutta häiritsee.
        Beng
        Olipa lämmittävä aurinko tänään.

        Joskus kuivattu Marja tee kirvelee kurkussa totta. Osta normaalia teetä hunajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole tuo edes iästä kiinni. Muistan lapsena kun lauantai-iltaisin saunan jälkeen katsottiin aina elokuva, tai joskus poliisisarja, isän kanssa. Sitä ennen monesti äiti laittoi jäätelöannokset tai jotain herkkua. Sitten siinä joskus kävi niin, että molemmat herättiin kun ruudussa näkyi enää vain lumisadetta. Siihen aikaan lähetys loppui yöllä. Joskus toinen pysyi hereillä ja kysyi sitten toiselta, että mitä siinä oikein tapahtui.

        No. siihen aikaan elämä oli niin toisenlaista, päivisin aina ulkona, ja niin oli isäkin, sitähän työ oli maalaistalossa. Siihen sitten sauna ja jotain melatoniinia kehittävää herkkua, niin kyllä uni tahtoi voittaa tv-viihteen, vaikka kuinka olisi pinnistellyt.

        Se on hyvä merkki, jos nukuttaa, Itse olen kokenut sen, ettei nukuta, ja siinä tilassa on hengenlähtö lähellä vaikka ei olisi eläkeikä lähelläkään. Ensin alkaa pehmetä nuppi ja sitten tulee sellaisia oireita, rytmihäiriöitä, verenkiertohäiriöitä yms, että siinä on nauru kaukana.

        Olkaa siis onnellsiia jos nukuttaa, kyllä sillä tavalla elää pidempään. Tietenkin sydämen vajaatoiminta on sellainen, että se saattaa ilmetä unisuuden lisääntymisenä. Siihenkin on lääkkeet, joilla voipi hyvinkin vielä sen 10 vuotta, jotkut paljon pidempäänkin, mennä eteenpäin.

        Verensokeri tasaantuu kun vähentää rasvaa sokeria karkkeja limuja ja kun vähentää kofeiinia verenpaine tasaantuu. Ravistelee jäseniä ja vähän tamppaa lattiaa jalalla muistaa peseytyä verenkierto pysyy tasaisena. Tuulettaa asunnon saa happea. Kun tuntuu ettei saa happea on juonut liikaa kofeiinia tai muuta niin nostaa leukaa ylös hetkeksi että ilma kulkee.

    • Anonyymi

      Hah. Uusi termi on useiden poliitikkojen huulilla: inkluusio.
      Tarkoittaa oikeutta käydä koulua tavallisessa luokassa, vaikka olisi eri rajoitteita.
      No. Minä arkiajattelija ajattelen, että kyllähän rajoitteet edellyttäisi ihan omaa erityisopetusta.
      Keinotekoinen oikeus. Vaikuttaa pikemminkin säästötoimelta, mutta naamioitu oikeuden taakse.
      Miksi asioissa heilutaan laidasta laitaan.
      Koulu voi olla sama ja joitain yhteistunteja.
      Mielestäni opetus syö molempien ryhmien mahdollisuuksia.
      Beng

      • Anonyymi

        Kenen aloitteesta tämä säästötoimi on tehty ?

    • Anonyymi

      Suomessa julkaisu 2014, käyttöönotto 20156 - 2019.
      Erikoiskouluja on lakkautettu.
      Kouluavustajien tarve.
      Beng

      • Anonyymi

        Piti oleman 2016 - 2019.
        Tuolloin OM oli S G-L.
        Beng

    • Anonyymi

      Maailman onnellisin maa ja kansa ?

    • Anonyymi

      Sanni G-L leikkasi koulutuksesta, vaikka Kokoomus VANNOI, ettei leikata.

      Kokoomus vastusti vii-mei-seen asti toisen asteen opintojen maksuttomuutta !!!

      Kokoomus EI halunnut vähävaraisten lapsien saavan ammatillista koulutusta,
      VAIKKA oma lapsikullat tahkoo yliopistoissa housunpersusta penkkiin
      kaikkien veronmaksajien kustannuksella kymmeniä vuosiakin.

      • Anonyymi

        Hitaat ja vammaiset tarvii avustajan.

    • Anonyymi

      Minusta on omituista se, että OM tukee kouluissa kehitystä, mikä ei ole paras vaihtoehto.
      Erityisopetusta ja tukea tarvitsevat avustajineen pitää mielestäni sijoittaa omana ryhmänä oppimaan. Kouluhan voi olla sama. Luokat omat.
      Yhteistunteja voi järjestää; musiikki, liikunta, kuvaamataito?
      Beng

      • Anonyymi

        Teoriassa kyllä.

    • Anonyymi

      Aika paljon joudutaan miettimään ja korjaamaan aiemmin tehtyjä päätöksiä, kun ne on tehty rahanäkökulmasta ei lapsinäkökulmasta.
      Beng

    • Anonyymi

      Ja sitten.
      P-P P pyytää anteeksi, kun on saanut parisataa tuhatta euroa.
      Hyvin hää on pahoillaan.
      Naamioitua korruptiota, kun pärstä on stilisoitu pelikoneeseen juuri silloin kun valmisteltiin lakia.
      Pultit pois?
      Minusta syyte korruptiosta olisi paikallaan.
      Entä muita?
      Beng
      Tuskin valitaan ensi kaudelle.

    • Ostan silloin tällöin E-kirjan, muutamia kirjoja jäänyt kesken kun kirja ei osoittaunut mitä on mainostettu, dekkarit on jäänyt sivuun. Historiallinen kirjallisuus kiinnostaa enempi.
      Liikkuminen on mitä on kun keuhkot puolitehoiset, se mikä ei onnistu niin hyvin on tasapaino, huomasin jo vuosia takaperi varsin hiihtämisessä , hiihtäminen loppui pian huomasin että joutui tarkkailemaan kävelyä epätasaisessa maastossa, nyt on oltava tarkkana kun kävelee kolmannesta kerroksesta rappusissa, on muistetta pitää kaiteesta kiinni, kävelysauvat on hyvä tuki.
      Elämä on ihan tyydyttävää, rajoitteita tullu eteen ja tuleivaisuudessa varmaan lisää, miksi huolestua, itse ajattelen etten huolestu, niin kauan kuin oma toiminta säilyy päivän askareissa ettei apua tarvitse, henkinen positiivisuus on tärkeää jos sorrun valittelu linjalle niin se vaikuttaa muuhunkin.

      • Anonyymi

        Näinhän meiltä hieman toiminta rajoittuu vähitellen.
        Saa olla arkityytyväinen, kun vielä asiansa saa hoidettua.
        Kävin palauttamassa Suomen historian jännät naiset. Jäi sivuja vähän lukematta.
        Uutuuskirja. Lainausjaksolle tuli puuhaa. No voi jossain vaiheessa lainata uudemman kerran ja lukea loput.
        Mahtaako tuo kirja kiinnostaa miehiä?
        Siinä on historiaakin.
        Beng
        Kyllä positiivisuus kantaa. Mutta ei siihenkään voi oikein upota, kun kummallisuuksia ilmenee.

      • Anonyymi

        Käyt lainaamassa terveysasemalla ROLLAATTORIN sillä pääsee tukevasti.

    • Anonyymi

      Kirjan kanssa loppui aika kesken. Oli muuta ohjelmaa ja lukeminen jäi.
      Uutuuskirjalle ei anneta aikaa kuin pari viikkoa.
      Toki positiivisuus on tärkeää.
      Ympärillä jos tapahtuu kummallisuuksia, niin ei niiltä oikein silmiään voi sulkea.
      Kävelysauvat on hintansa väärtti ja oiva keksintö. Pysyy ryhti ja askeleet ovat hiukan pidemmät.
      Beng

      • En oo käyny kirjastossa enää vuosiin, kun lähikirjasto 500 m päässä suljettiin säästö syihin vedoten nii lainaaminen loppui, enkä keskustaa oo kehannu.
        Tuli tässä kerran muussa yhteydessä facebookissa juttua milloin aloitit käyttää Mkkelin kirjastoa. Muisti kuva tallessa, lastenkirjastoa 1956 ja muistan kirjasto kortin numeron vielä 319, hyvä muistisia kun jollai oli kaksinumeroinen jonka muisti. Jotkut asiat jää mieleen kun taas jotkut sitten ei...ei kaikkia asiota tarvii muistaa, usein kirjoitan kauppalapun niin järestään se jää keittiön pöydälle, huomaan sen kaupassa mutta hyvin silti muistan ostokset tehdä, ja heräte ostot päälle.
        Heräte nostot, kun sain uudistettua kotiani mieleiseksi olen alkanut ostaa kukkia pöydälle silmäni iloksi....että sellasta.

      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        En oo käyny kirjastossa enää vuosiin, kun lähikirjasto 500 m päässä suljettiin säästö syihin vedoten nii lainaaminen loppui, enkä keskustaa oo kehannu.
        Tuli tässä kerran muussa yhteydessä facebookissa juttua milloin aloitit käyttää Mkkelin kirjastoa. Muisti kuva tallessa, lastenkirjastoa 1956 ja muistan kirjasto kortin numeron vielä 319, hyvä muistisia kun jollai oli kaksinumeroinen jonka muisti. Jotkut asiat jää mieleen kun taas jotkut sitten ei...ei kaikkia asiota tarvii muistaa, usein kirjoitan kauppalapun niin järestään se jää keittiön pöydälle, huomaan sen kaupassa mutta hyvin silti muistan ostokset tehdä, ja heräte ostot päälle.
        Heräte nostot, kun sain uudistettua kotiani mieleiseksi olen alkanut ostaa kukkia pöydälle silmäni iloksi....että sellasta.

        Joskus kirjastoauto käy.

    • Anonyymi

      Kirjastokortit siinä taskussa olivat muistaakseni valkoisia tai sinisiä ja siihen ole tuherrettu jotain.
      Jos on pitkä matka pääkirjastoon, eikö ole mitään jakelupistettä, kun kait voi netissä varata tai kirjastoauto kiertämässä.
      Mulla on jonkin verran lukemattomia omia kirjoja.
      Lainaan sellaisia kirjoja, mitä en välttämättä hankkisi hyllyyn, korkeintaan lahjaksi.
      Aika usein kirjoitan kaupanlapun ja 'pyrin' pysymään siinä.
      Olen panostanut syyspihakukkiin.
      Katselen kaiholla viherkasveja, mutta ei, minun hyppysissä ne ovat tuhoon tuomittuja.
      Beng

      • Kirjastoautoa käytimme kun asuimme lähes maaseudulla, kauppa-autokin kävi, se oli aikaa 70-luvulla. Muutimme keskusta syrjemmälle ja aloin remontoida omaa rintamamiestaloa ensiasunnoksi.

    • Anonyymi

      No. Joo. Saahan sitä H.H. yrittää, muttei sitten petytä.
      Voisivatkos keksiä parempia tavoitteita?
      Beng

    • Anonyymi

      Itsemääräämis-fraasilla eräs emeritusprofessori tykkää, että jälkeläiset ovat itsekkäitä, jos eivät huolehdi dementikkovanhusta.
      Joo. Lapset käyvät töissä, tekevät työmatkoja, palaverit.
      Vanhus kotona: keittää jotain, unohtaa levyn päälle, syttyy palo, jättää veden valumaan, lähtee uniasussa ulos talvipakkaseen, unohtaa syödä, katoaa...
      Onko tämä dementoituneen paras?
      Tämä proffa on aika ulkona todellisuudesta. Kaikilla ei ole proffan tuloja, jolloin voi ostaa palvelijoita. Jo nyt kotihoitopuoli kiemurtelee hoitohaluttomasti.
      Kuntien varat eivät riitä moisen täyspalvelun järjestämiseen.
      Pitääkö sairastuttaa lapset, jos näiden täytyy elää sydän syrjällään yötä päivää, miten vanhus voi.
      Ei. Jos täysjärkisen on antanut hoitotahdon, että laitokseen, niin mitä sanomista proffalla on? Eikö sekin ole vanhuksen oikeus, ettei halua itse aikanaan olla lapsille rasite.
      Beng
      Oikein mietin, mikä proffan ongelma on? Hänkin on vanha. Pelkääkö joutuvansa laitokseen ja alkanut vaatimaan kotihoitoa omia viimeisiä vuosia ajatelleen?
      Hän pystyy ostamaan eläkkeellään, entä puolet eläkeläisistä?
      Vai onko tämä oikeiston ostama poliittinen kannanotto?
      Johan Suomi on väärällään uupuneita omaishoitajia, jotka eivät uskalla tai jaksa älähtää, mitä todellisuus on.
      Ihan kunnasta kiinni. Tulevaisuudessa hyvinvointialueesta.
      Onko mitään listaa, top teniä, mikä kunta hoitaa kiitettävästi vanhukset?
      Huomenta, heräsin.

      • Anonyymi

        Lisäys. Saakohan hän noin 1.500 €:n indeksitarkastuksen eläkkeeseensä kuukaudessa, mistä jää 600 € kätöseen enemmän ostaa inflatorisia tuotteita.
        Beng

      • Anonyymi

        Mistä emeritus-proffasta on kyse ? Mistä kirjoituksesta ? Vai onko hän ollut telkkarissa ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä emeritus-proffasta on kyse ? Mistä kirjoituksesta ? Vai onko hän ollut telkkarissa ?

        J.V.
        Googleta. Löytyy tekstejä.
        On kyse mielipiteistäni. Omani esitin yllä; kommenttini hänen muutamasta näkemyksestään.
        Mm. HS:ssa
        "Muistisairaan laittaminen laittaminen hoivakotiin voi olla omaiselta itsekästä."
        Huomasin, että googlettamalla selvisi, että liekkö varsin värikäs persoona....?
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        J.V.
        Googleta. Löytyy tekstejä.
        On kyse mielipiteistäni. Omani esitin yllä; kommenttini hänen muutamasta näkemyksestään.
        Mm. HS:ssa
        "Muistisairaan laittaminen laittaminen hoivakotiin voi olla omaiselta itsekästä."
        Huomasin, että googlettamalla selvisi, että liekkö varsin värikäs persoona....?
        Beng

        Ei ole kristallispalloa. Kuka J.V ? Jos se netissä julkisesti, saa sen täälläkin kirjoittaa.

      • Anonyymi

        Nykyään voi pyytää terveysasemalta kunnasta että saa viikon ruuan kotiin vain lämmitys pitää itse tehdä. Ja kaupassa voi sopia kauppiaan kanssa että tuo kerran viikossa tuoremehun omena appelsiini ja kahvin maidon voi leipä pullapitkon kotiin maksaa vähän se kuljetusmaksu . Kerran kuussa vessapaperi tulee siinä ja pesuaineet. Tekee paperille listan käy sopimassa. Jos on pakastin voi pullan leivän pakastaa.

      • Anonyymi

        Hei vanhukset saa myös pyytää kotiin siivousapua ja lämmitettävät ruuan kunnalta.

    • Anonyymi

      Kommunisti Honkasalo twiittailee hädissään, ettei ole oikein , kuullaan kristillisiä piirejä trans-lain valmistelussa.
      Honksu yrittää ajaa omilla ehdoillaan, kuten oikea punikki juntaten.

      • Anonyymi

        No onhan se vähän omituista kysyä.
        Kristittyjähän on kaikissa puolueissa.
        Jos kuvitellaan, että estetään parin henkilön räksytykset lakikäsittelyssä eduskunnassa.
        Kummasi kiinnostaa toisten sukupuolisuus ja elimet.
        Perverssiä.
        Antaisivat ihmisten olla, mitä ovat.
        Nuoruuskin voi olla yksilötasolla vaikeaa kriisiä.
        Beng
        Räksyt kuriin.

    • Anonyymi

      Elimet ja niitten käyttö. Valvonta.

      • Anonyymi

        10:26
        Mitä tarkoitat?
        Beng

    • Anonyymi

      Lisääntymiseen tarvittavien johtimien katkaisua.

      • Anonyymi

        Lisäys
        No, jos joku itse haluaa katkaista, niin ihan sama oikeus kuin abortti.
        Jokaisella pitää olla oikeus o m a a n kroppaansa.
        Beng

      • Anonyymi

        Ai olet 70- vuotiaiden palstalla ja mikä lisääntyminen siinä iässä on ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai olet 70- vuotiaiden palstalla ja mikä lisääntyminen siinä iässä on ?

        No hei.
        Eihän täällä pelkästään seitsemänkymppisistä kirjoiteta.
        Beng

    • Anonyymi

      Kun muistisairaalta kysytään mikä on parasta hänelle,
      pystyykö hän sen arvioimaan ?

      • Anonyymi

        Epäilen. Voi olla, että alkuvaiheessa unohtelun voi tiedostaa.
        Muidenhan on se huomattava. Muistitesti?
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epäilen. Voi olla, että alkuvaiheessa unohtelun voi tiedostaa.
        Muidenhan on se huomattava. Muistitesti?
        Beng

        Muistisairas on jo mitä todennäköisimmin testattu, käynyt geriatrin
        "haastateltavana" ja testeissä ja saanut diagnoosin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epäilen. Voi olla, että alkuvaiheessa unohtelun voi tiedostaa.
        Muidenhan on se huomattava. Muistitesti?
        Beng

        Kotihoidossa oleville tehdään kotona muistitesti, jos aihetta on.
        Testi uusitaan joka vuosi ja kotihoidon lääkäri laittaa
        lähetteen geriatrille, kun testi antaa viitteitä, että on tarve.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistisairas on jo mitä todennäköisimmin testattu, käynyt geriatrin
        "haastateltavana" ja testeissä ja saanut diagnoosin.

        Muistiin vaikuttaa hormonit diapetes MS tauti ja kalkkeutuminen.

    • Anonyymi

      Kolmasosalla yli 80 vuotiaista on alkava muistisairaus tai jo diagnosoitu
      muistisairaus.

      • Anonyymi

        Ei se ole sairaus vaan vanhuus. Ihmisen ruumiis vanhenee.

    • Anonyymi

      Muistisairaus voi kehittyä hitaasti, diagnoosin voi saada kymmenen
      vuoden päästä sen alkamisesta.
      Harvinaista, mutta alle 60-vuotiaitakin on kuollut alzheimeriin.

      • Anonyymi

        Olen optimisti.
        Uskon, että löytyy vielä parempia lääkkeitä tämänkin sairauden hallintaan.
        Suomessakin on tehty monia 'löytöjä' terveyden- tai oikeammin sairaanhoitoon liittyen.
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen optimisti.
        Uskon, että löytyy vielä parempia lääkkeitä tämänkin sairauden hallintaan.
        Suomessakin on tehty monia 'löytöjä' terveyden- tai oikeammin sairaanhoitoon liittyen.
        Beng

        Kuten tiedämme muistisairauksia on tutkittu ympäri maailman, mutta tutkijat
        eivät ole löytäneet syytä miksi "plakkia" aivoihin tulee, mikä on yhteydessä sairauteen,
        sitä voi olla niilläkin, joilla ei ole muistisairautta.

        Onko se plakki kalkkia?
        Jos talvella napsii ekstrana D-kalsoria, voiko siitä tulla jotain?
        Tai alkoholi? En tosin käytä sitä, mutta kiinnostaa.
        Ei kaikkien nuppia kuvata koskaan elinaikana.

        Se "plakki" on nimeltään amyloidi
        https://www.duodecimlehti.fi/duo14656

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen optimisti.
        Uskon, että löytyy vielä parempia lääkkeitä tämänkin sairauden hallintaan.
        Suomessakin on tehty monia 'löytöjä' terveyden- tai oikeammin sairaanhoitoon liittyen.
        Beng

        Sekin auttaa kun katsoo vanhoja valokuvia ja muistaa ketä niissä on nimeltä ja missä otettu kuva ja kun ovelle laittaa lapun sammuta hella ja ota kauppalappu avaimet. Nuoria ihmisiä näkee lumihangessa aamutossuissa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekin auttaa kun katsoo vanhoja valokuvia ja muistaa ketä niissä on nimeltä ja missä otettu kuva ja kun ovelle laittaa lapun sammuta hella ja ota kauppalappu avaimet. Nuoria ihmisiä näkee lumihangessa aamutossuissa...

        Auttaa myös kun kuuntelee nuoruuden ajan musiikkia ja puhuu ääneen saman ikäisten kanssa.

    • Anonyymi

      Meidän ikäluokka söi nuoruudessa rasvaisia ruokia, kun ei vielä tiedostettu, eikä toisaalta maatalouspoliittisista syistä muuta vaihtoehtoa juuri markkinoitu.
      Sanonta: "voi parantaa näköä" kuvaa ajan ilmiötä.
      Vasta Pekka Puska otti asiakseen rasvan valistuksen , joka herätti puolesta, mutta myös vastaan.

      • Anonyymi

        Eläinrasvat on ne, jotka tukkii suonia, nostaa kolesterolia. Siitä ei puhuttu ennenvanhaan.
        Miten tietoa olisi saatukaan ? Ei meidän vanhempiamme valistettu paikallislehdessä ja
        radiosta tuli valistusohjelmaa valikoidusti jos ollenkaan.
        Milloin kolesterolista alettiin puhua ? 60 vai 70- luvulla vai myöhemmin ?
        Tuliko silloin Flora-kasvimargariini ?

        Margariineista puhuttiin halveeraavasti; Raision kissanrasvaa, muistatteko?
        Olikohan se senajan disinformaatiota valtion meijerin taholta?
        Beng
        Maitomainokset olivat kenkkuja intolerantikon silmissä.
        Nythän laktoosittomia tuotteita on pilvin pimein eipä 70-luvulla.
        Tosin huomattavasti kalliimpia.
        Samoin on kevyitä ja rasvattomia versioita.
        Ja jogurteissa vähennetään sokerin osuutta, onneksi.

        Margariiniskandaali

        Margariiniskandaali oli Suomessa 1960-luvun alussa sattunut ruokaskandaali.
        Suomessa havaittiin toimivan rasvasulattamoja, joissa eläinten raadoista tiristettiin rasvaa margariinin valmistukseen.

        Raision Tehtaat ja Paasivaara-yhtymä tuomittiin syyllisiksi väärinkäytöksiin.
        Margariinin menekki notkahti skandaalin myötä moneksi vuodeksi. Väärinkäytökset paljastanut Uusi Kuvalehti joutui jutun myötä laajaan ilmoitusboikottiin, ja lehden ilmestyminen päättyi 1963.

      • Anonyymi

        Hui. Rupesi ellottamaan.
        Mutta silti jää epäilyksen siemen minun mieleeni.
        Aika paljon on täytynyt työtä ja markkinointia tehdä, että on päästy tämän päivän tarjontaan.
        Beng

    • Kuuntelen äänikirjaa "On toinenkin polku taivaaseen" Kirjoittanut Markku Mantila. Kertoo Peräseinäjoen pikkukylän ihmisistä. Politiikan juonitteluista ihmisten kohtaloista. Siinä on mustaa huumoria, kertoo myös vakavista asioista. Tietysti virkkaan samalla isoäidin neliöitä kovaa vauhtia. Saan heti vuorata neliöillä koko mökin :D

      • Anonyymi

        Kuullostaa mielenkiintoiselta. Jospa hankin saman.
        Vaikuttaa aineksiksi kotimaiselle tv-sarjalle, vaihteeksi leppoisalle.
        Beng

    • Anonyymi

      Ihanaisen kaunis ilma.
      Pitää ilmeisesti kaivella pipot esiin.
      Liekkö yöllä ollut pakkasta.
      Onneksi vielä voi ulkoilla normilenkkarit jaloissa.
      En vain kestä vaatetuksen lisäämistä ja töms se on talvi.
      Hetki sitten kukki juhannusruusu.
      Eikös se ollut hetki sitten.
      Taidan keittää sumpit....
      Beng

      • Anonyymi

        Hankittu rollaattorin sen avulla pysyy pystyssä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Outo pappi ! Muka ukrainalainen ja puolustaa venäläistä omistajaa:
        "Ei mitään vaaraa !"
        Taitaa olla Ukrainan venäläinen pappi. Ei kuulosta yhtään uskottavalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Outo pappi ! Muka ukrainalainen ja puolustaa venäläistä omistajaa:
        "Ei mitään vaaraa !"
        Taitaa olla Ukrainan venäläinen pappi. Ei kuulosta yhtään uskottavalta.

        Valitettavasti tuo itäinen maa on näyttänyt kyntensä ja ne ovat rumat.
        Beng

      • Anonyymi

        Varastaa kalaa Norjan rannikolla .

    • Anonyymi

      Nyt sitten lähti Sofi boikottiin.
      En osta, en lue hänen kirjojaan enää. Melkein kaikki ovat hyllyssäni.
      Voisi sanoa hänen jälkiviisaasta jossittelustaan, että jos tätillä olis munat, täti olisi munaperzetäti.
      Alemmuuden tunne on hällä muuttunut ylemmyydentunteeksi.
      Voivoi.
      Keskiluokkaista marinaa.
      Beng

      • Anonyymi

        Sofi on ollut ihan oikeassa r*ssistä. Mitä se nyt on sanonut ?

      • Anonyymi

        Sofi Oksanen on äitinsä puolelta virolainen ja isänsä puolelta suomalainen.
        Eiköhän hän venäläiset tiedä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sofi Oksanen on äitinsä puolelta virolainen ja isänsä puolelta suomalainen.
        Eiköhän hän venäläiset tiedä.

        Miten niin. Lapsesta asunut Suomessa. Eestlanen suku. Toki sieltä ihmisten kokemukset.
        Ei pidä isotella tuon v-kokemuksen kanssa.
        Eiköhän meiltä löydy pätevämpiäkin tietäjiä.
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin. Lapsesta asunut Suomessa. Eestlanen suku. Toki sieltä ihmisten kokemukset.
        Ei pidä isotella tuon v-kokemuksen kanssa.
        Eiköhän meiltä löydy pätevämpiäkin tietäjiä.
        Beng

        Olkoon vain asunut Suomessa, mutta äitinsä ja vanhempien sukulaistensa
        kautta on tullut tietämään minkälaisia venäläiset voivat olla.
        Olen itsekin kuullut niitä virolaisten tarinoita Virossa, Siperian vuosista ja elämästä
        Virossa Neuvostoliiton vallan alla.

        En ole sattunut näkemään Sofin "isotteluja". Itsevarma ja itsetietoinen hän on
        aina ollut ja älykkäästi ajatteleva. Ehkä hän reagoi kärkevämmin kuin joku toinen
        tietäjä tai tutkija,
        koska asia koskettaa häntä henkilökohtaisesti.

        Ei minulla sitä vastaan ole, että hän kirjailee oman maan ihmisten kokemuksista ja heidän suhteistaan venäläisiin.
        Mutten pidä siitä asiasta, millä nyt on tullut julkisuuteen.
        Ajattelevana olen myös pitänyt, miksi olisin ostanut tai lukenut kirjojaan.
        Beng
        Nyt jokin tökkii....

        Veditkö porot sieraimiin ison Paavon syyttelystä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veditkö porot sieraimiin ison Paavon syyttelystä?

        22:56
        Juon kahvit kahvina.
        Ehei. Olenhan ikuisesti katkeroinen taitetusta indeksistä.
        Mutta.
        Miettikääs, miten moni yritys, ihminen on hyötynyt tai nauttinut kaasuputken tuotoksesta.
        Ei pidä mennä joka kaanoniin mukaan.
        Entäpä, jos P.L. otti ison riskin, joka muuntui voitoksi. Sen arvioiminen voi olla myös kateutta.
        Eivätkö kirjat mene kaupaksi?
        Minä haravoin mielelläni asioita eri suuntiin.
        Pureskelen. En niele. Klumps.
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin. Lapsesta asunut Suomessa. Eestlanen suku. Toki sieltä ihmisten kokemukset.
        Ei pidä isotella tuon v-kokemuksen kanssa.
        Eiköhän meiltä löydy pätevämpiäkin tietäjiä.
        Beng

        Stalinistit oli juutalaisia kieltäjlä. Osa tattareja. Kristityt on ollut ryöstön kohteena.

    • Anonyymi

      Useimmat suomalaiset eivät tiedä minkälaista elämä käytännössä oli
      Virossa. Satuitko katsomaan äskettäin TV!:ltä tulleen Stasi-dokumentin ?
      Siitä sai kuvaa.

      • Anonyymi

        22:51
        Tuo on totta.
        Minua on hävettänyt tietämättömyys.
        Jo 60-luvulla olen ryhmän mukana käynyt.
        Korostettiin miten ja millä alueella piti liikkua.
        Samoin muista ensimmäiset turistimatkat ja tiukkailmeiset miliisit satamaterminaalissa.
        Mutta kyse oli vaikutelmasta, tiedosta.
        Eihän meille kerrottu Virosta mitään.
        Ei Eestiä juurikaan mainittu maantiedon tai historian tunneilla. Se oli tabu.
        Me olemme tyrkkyttäneet omaa isoveli, näennäistäkin paremmuuttamme eestlasille, mitä olen myös hävennyt.
        Mutta taas. Olen matkannut maata ristiin rastiin ja kohdannut.

        Korjaan
        Kyse on vaikutelmasta, ei tiedosta.

        Nykyään on sekaisin kaikki kun rajat aukesi.

    • Anonyymi

      Suomelle oli myös varattu oma härkävaunujen osa, jos rintamat olisivat pettäneet täysin, ja piippalakkien hyöky ylettönyt Pohjanlahdelle.

      • Anonyymi

        Piippo juutalaiset.

    • Anonyymi

      Ei ole taiteilijoille harvinaista menestyksen kohdatessa, että se "nousee nuppiin",
      esiinnytään kuin "euroopanomistajat" - vähän aikaa, kunnes joku asia
      palauttaa maanpinnalle.

    • Anonyymi

      Opetin sauvoja juoksemaan ripustamalla vyölenkkeihin.

      • Anonyymi

        No eikö rahina tai kilinä häirinnyt?
        Beng

    • Anonyymi

      Tietoa virolaisten elämästä neuvostovallan alla on ollut saatavana kirjoissa
      ja telkkarista on tullut paljon dokumentteja Neuvostoliiton ajoilta,
      miten esim. KGB tarkkaili ihmisiä ja kuka hyvänsä naapuri saattoi olla
      KGB:n agentti. Asioista ei uskaltanut puhua kuin kuiskaten kotona perheen
      kesken, ettei tullut pidätetyksi KGB:n kidutuskuulusteluihin ja synkkiin selleihin.
      Viro oli osa Neuvostoliittoa. Moni ei ehkä ole tullut ajatelleeksi,
      että minkälaista oli "äiti-Neuvostoliitossa" samanlaista oli Virossa.

      Mm. Jutta Zilliachus on kertonut noista ajoista. Oli uhkarohkeaa kirjettä tai postikorttia lähettää Viroon läheisilleen, koska KGB saattoi tulkita sen niin,
      että vastaanottaja on tekemisissä vieraan vallan vakoojan kanssa
      ja joutuu pidätetyksi vehkeilemisestä ja tietojen luovuttamisesta
      "vieraalle vallalle".

      • Anonyymi

        Niin KGP:stä saati Stasista kertovat dokumentit ovat ahdistavia.
        Eestikeelen opettaja, eestlane, kertoi kotimaastaan ennen ja nyt.
        Zilliacuksen haastatteluja olen nähnyt.
        Bengä"Tuulten pieksemään maa" on kuvausta Viron historiasta.

      • Anonyymi

        Stasin ja KGB:n dekkari ovat ahdistavia.
        Zilliacuksen haastatteluja olen katsonut.
        Sarja "Tuulten pieksemä maa" oli mielenkiintoinen.
        Vironkielen opettaja, natiivi, kertoi maastaan.
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stasin ja KGB:n dekkari ovat ahdistavia.
        Zilliacuksen haastatteluja olen katsonut.
        Sarja "Tuulten pieksemä maa" oli mielenkiintoinen.
        Vironkielen opettaja, natiivi, kertoi maastaan.
        Beng

        Tämä ohjelma töksähtelee, poistaa tai toimittaa kommentin viiveellä.
        Kuten näette saman asian voi sanoa hieman eri tavoin.
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin KGP:stä saati Stasista kertovat dokumentit ovat ahdistavia.
        Eestikeelen opettaja, eestlane, kertoi kotimaastaan ennen ja nyt.
        Zilliacuksen haastatteluja olen nähnyt.
        Bengä"Tuulten pieksemään maa" on kuvausta Viron historiasta.

        Sellaista ahdistavaa on virolaisilla ollut. Kuin istuisi ruutitynnyrin päällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä ohjelma töksähtelee, poistaa tai toimittaa kommentin viiveellä.
        Kuten näette saman asian voi sanoa hieman eri tavoin.
        Beng

        Joskus kestää monta minuuttia ennenkuin kommentti tulee näkyviin,
        vaikka se lähettäessä näyttää menevän perille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista ahdistavaa on virolaisilla ollut. Kuin istuisi ruutitynnyrin päällä.

        Minusta tuntuu, ettei meidän ikäryhmämme osaa edes kuvitella saati nuoremmat.
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta tuntuu, ettei meidän ikäryhmämme osaa edes kuvitella saati nuoremmat.
        Beng

        Aika tuulinen paikka on brittien pääministeriys.
        Jos olen ihmetellyt unkarilaisia, niin sopii ihmetellä brittejäkin.
        Tuleeko tuulitukka taas....
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika tuulinen paikka on brittien pääministeriys.
        Jos olen ihmetellyt unkarilaisia, niin sopii ihmetellä brittejäkin.
        Tuleeko tuulitukka taas....
        Beng

        Unkarilaisia ja brittejä ei tässä yhteydessä voi ollenkaan vertailla. Orban on Unkarin
        Putin. Diktaattori, joka yrittää pitää kansaa tietämättömyydessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unkarilaisia ja brittejä ei tässä yhteydessä voi ollenkaan vertailla. Orban on Unkarin
        Putin. Diktaattori, joka yrittää pitää kansaa tietämättömyydessä.

        Vertasinko?
        Ihmettelin molempia tahoja. Eikös sinua ihmetytä?
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vertasinko?
        Ihmettelin molempia tahoja. Eikös sinua ihmetytä?
        Beng

        Orban ihmetyttää. Ei Truss. Kun epäonnistuu politiikassa ja menettää puolueensa
        luottamuksen menee vaihtoon, muuten koko puolueen kannatus laskee.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Monenmoista konsulttia kiertää Suomessa, puhumassa enemmän tai vähemmän voimaannuttavasti.
      Hokivalmentajat olivat aiemmin ahkeria puhujia.
      Ruotsalainen Kurre Lindström oli kysytty, ja arvostettu 90-luvulla Suomen ekan maailmanmestaruuden jälkeen.

    • Anonyymi

      Al-hol -huomautus Suomelle.
      Eikö Suomesta voi jokin taho laittaa vastineen EU:n tms. Sinne, minne joku äideistä oli kannellut?
      Että korvauksia näille siellä olleille äideille?, jotka vapaaehtoisesti lapsineen lähtivät sinne tai synnyttivät siellä.
      Minun järkeni mukaan korvaukset olisivat terrorismin tukemista.
      Oi aikoja, oi tapoja.
      Beng

      • Anonyymi

        Suomi laittaa vastineen.
        Asiahan on niin, että Suomea syytetään siitä,
        ettei se tuonut kaikkia suomalaisten lapsia Suomeen,
        mutta asiahan on niin,
        ettei väkisin voinut tuoda lisää lapsia Suomeen.
        Eihän ne äidit halunneet halunneet antaa lapsiaan Suomeen
        eikä lapsia saa erottaakaan äideistään,
        jotka eivät itse halunneet Suomeen.
        ISIS-äidit kiristävät nyt rahaa ?

        14:51
        Tuota minä todella ihmettelen.
        Valtiota hutkitaan. Miksei tutkittu?
        Yhdenkö äidin/äitienkö valitus painaa enemmän kuin maamme?
        Eikö hutkijat kysyneet, mitä leirissä tekivät ja miksi lähtivät?
        Rahankiristystä ei pidä hyväksyä.
        Ovatko vanhemmat ja ystävät kääntäneet täällä heille selkänsä?
        Eivätkös he ole rikkoneet tavallaan maatamme vastaan.
        Mitä valtakunnan oikeuden tuomari tyklää?
        Beng

      • Anonyymi

        Ei ne kuulu länteen heimonsa historia on Egyptiä arabiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        14:51
        Tuota minä todella ihmettelen.
        Valtiota hutkitaan. Miksei tutkittu?
        Yhdenkö äidin/äitienkö valitus painaa enemmän kuin maamme?
        Eikö hutkijat kysyneet, mitä leirissä tekivät ja miksi lähtivät?
        Rahankiristystä ei pidä hyväksyä.
        Ovatko vanhemmat ja ystävät kääntäneet täällä heille selkänsä?
        Eivätkös he ole rikkoneet tavallaan maatamme vastaan.
        Mitä valtakunnan oikeuden tuomari tyklää?
        Beng

        Kysehän on heidän opettajista mitä uskoissa opetetaan ajalta ennen Jeesusta Egyptissä ja siinailla siionissa. Ennen Jeesusta.Sellaiset opetukset pitää kieltää täällä ketään ei kivitellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi laittaa vastineen.
        Asiahan on niin, että Suomea syytetään siitä,
        ettei se tuonut kaikkia suomalaisten lapsia Suomeen,
        mutta asiahan on niin,
        ettei väkisin voinut tuoda lisää lapsia Suomeen.
        Eihän ne äidit halunneet halunneet antaa lapsiaan Suomeen
        eikä lapsia saa erottaakaan äideistään,
        jotka eivät itse halunneet Suomeen.
        ISIS-äidit kiristävät nyt rahaa ?

        Heidän pitää ihan itse mennä lapsineen arabimaihin elää siellä heimonsa parissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        14:51
        Tuota minä todella ihmettelen.
        Valtiota hutkitaan. Miksei tutkittu?
        Yhdenkö äidin/äitienkö valitus painaa enemmän kuin maamme?
        Eikö hutkijat kysyneet, mitä leirissä tekivät ja miksi lähtivät?
        Rahankiristystä ei pidä hyväksyä.
        Ovatko vanhemmat ja ystävät kääntäneet täällä heille selkänsä?
        Eivätkös he ole rikkoneet tavallaan maatamme vastaan.
        Mitä valtakunnan oikeuden tuomari tyklää?
        Beng

        Ei tietysti joku arabimaiden kansalainen voi mitään kiristää Pohjoismaissa heillä on omat maansa. Nämä naiset ovat pystyneet itse liikkumaan sinne joten he pystyy kyllä muuttamaan itse arabimaihin asumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tietysti joku arabimaiden kansalainen voi mitään kiristää Pohjoismaissa heillä on omat maansa. Nämä naiset ovat pystyneet itse liikkumaan sinne joten he pystyy kyllä muuttamaan itse arabimaihin asumaan.

        En ole äitejä häätämässä lapsineen, kunhan elävät normisti.
        Beng

    • Anonyymi

      Siinä oli YK:n lastenkomitea kai takatuupparina.
      Noille järjestöille pitää olla tiukkana, ettei makseta yhtikäs mitään huntupäitten kakaroista.

      • Anonyymi

        Lapset eivät valitse vanhempiaan. Tod.näk. normisosiaaliapua saavat jo nyt.
        Beng

      • Anonyymi

        Ei tietysti mitään lapsilisiä muiden kansalaisille ne on suomalaisten rahoja. Leireillä YK on tukenut vaikka heillä on arabimaissa tuet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapset eivät valitse vanhempiaan. Tod.näk. normisosiaaliapua saavat jo nyt.
        Beng

        Siis yk maksaa pakolaisille tukirahaa ja arabimaat muita tukia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapset eivät valitse vanhempiaan. Tod.näk. normisosiaaliapua saavat jo nyt.
        Beng

        Lapset valitse todella mutta kasvatus ja millaista opetusta niille annetaan on kyllä valittavissa ennalta ehkäisyyn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapset valitse todella mutta kasvatus ja millaista opetusta niille annetaan on kyllä valittavissa ennalta ehkäisyyn.

        No. Kyllä meillä on iät ajat ollut eri etnisiä ryhmiä.
        Eivät kaikki omaksu perisuomalaisia tapoja.
        Mutta. Juu. Miten ennaltaehkäistä noin laajemmassakin mielessä ikävät teot.
        Siinäpä sarkaa.
        Beng

    • Anonyymi

      Kehitteleekö naapurmaan pää isoa jytkyä?
      Pettymykset kasaavat turhauman.
      Mitä kertoo kanyylikäsi vai narkkaako?
      Beng

      • Anonyymi

        UPM on kuulemma myynyt melkoisesti maita venäläisille....
        Siitäkö uuteen tehtaaseen rahaa. Ettei vain pestäisi...
        Samako tyyppi johdossa, joka oli tekemässä Uniper-kauppoja edellisen hallituksen kanssa?

        Nyt meni pieleen.

        UPM:n osakkeenomistajat päättävät itse, ei valtio
        https://www.upm.com/fi/sijoittajat/osake/suurimmat-omistajat/

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        UPM on kuulemma myynyt melkoisesti maita venäläisille....
        Siitäkö uuteen tehtaaseen rahaa. Ettei vain pestäisi...
        Samako tyyppi johdossa, joka oli tekemässä Uniper-kauppoja edellisen hallituksen kanssa?
        Beng

        UPM:llä on Venäjällä toimintoja, ja on harkinnut luopuvansa niistä.
        Enpä ole kuullut, että UPM olisi myynyt maata Suomesta venäläisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt meni pieleen.

        2005 - 2017 30 tonttia myi.
        Tokko loppui myynti siihen.
        Liekkö maasotusta, jos puita tuotiin Venäjältä....
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        UPM on kuulemma myynyt melkoisesti maita venäläisille....
        Siitäkö uuteen tehtaaseen rahaa. Ettei vain pestäisi...
        Samako tyyppi johdossa, joka oli tekemässä Uniper-kauppoja edellisen hallituksen kanssa?
        Beng

        Metsä hallitus myi Halosen aikana. Pyhäin päivä on 5 päivä ensikuuta.Jos vie sotamuistomerkille voi viedä lasipurkissa led kynttilän siinä on patteri palaa 5 vrk jos ei kastu se patteri.

      • Anonyymi

        Sveto gorsk on Viipurin lääniä entinen Enso ja jääski suomea totuus on venäläiset pommitti Suomen kirkkoja jo 1600- luvulla Karjalassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sveto gorsk on Viipurin lääniä entinen Enso ja jääski suomea totuus on venäläiset pommitti Suomen kirkkoja jo 1600- luvulla Karjalassa.

        Eipäs nyt mennä kohti keskiaikaa.
        Etlan ukko puhuu taas sellaisia, mistä britit antoivat kenkää Lizille.
        Jos työpaikallani olisi ollut tuonhenkinen, olisin määritellyt työpaikkakiusaajaksi.
        Beng
        Ei hän ole edes kansikuvapoika.
        Hyi minuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        2005 - 2017 30 tonttia myi.
        Tokko loppui myynti siihen.
        Liekkö maasotusta, jos puita tuotiin Venäjältä....
        Beng

        Venäläisille 50 tonttia ? Laita lähde,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläisille 50 tonttia ? Laita lähde,

        Teepä haku Googleen näin:
        UPM myynyt venäläisille maata.

        Ja kas.
        Tornado on myynyt 90 tonttia.
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teepä haku Googleen näin:
        UPM myynyt venäläisille maata.

        Ja kas.
        Tornado on myynyt 90 tonttia.
        Beng

        Siis Tornator...

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teepä haku Googleen näin:
        UPM myynyt venäläisille maata.

        Ja kas.
        Tornado on myynyt 90 tonttia.
        Beng

        Maan myyminen venäläisille ei ollut laitonta eikä rikos. Sadat yksityisetkin suomalaiset ihmiset ovat myyneet talonsa ja tonttinsa venäläisille.
        Nostatko syytteen heitä vastaan ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis Tornator...

        Kiinteistökauppoja on rajoitettu vuosien varrella, mutta tehtiin virhe heti alussa,
        koska luotettiin venäläisiin. Mistä kukaan arvasi, että Putin ja Kreml on
        terroristeja.
        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006018812.html

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maan myyminen venäläisille ei ollut laitonta eikä rikos. Sadat yksityisetkin suomalaiset ihmiset ovat myyneet talonsa ja tonttinsa venäläisille.
        Nostatko syytteen heitä vastaan ?

        Toimittaja Tuula Malin on tehnyt perusteellista selvitystä venäläisten
        kiinteistökaupoista jo vuonna 2020.
        Eipä juuri ketään kiinnostanut lukea silloin eikä ottaa kantaa.
        Nyt ollaan tohkeissaan.
        https://docendo.fi/sivu/tuote/putinin-pihapiirissa/2659451

        Ei niin ollut laitonta.
        Kait itsekin olisin myynyt Imatralta omakotitalon, jos summa olisi ollut sievä.
        Ajat olivat ne.
        Lienee niin, että moni ajatteli viime vuonna toisin kuin tänään.
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toimittaja Tuula Malin on tehnyt perusteellista selvitystä venäläisten
        kiinteistökaupoista jo vuonna 2020.
        Eipä juuri ketään kiinnostanut lukea silloin eikä ottaa kantaa.
        Nyt ollaan tohkeissaan.
        https://docendo.fi/sivu/tuote/putinin-pihapiirissa/2659451

        Malinin kirja on erittäin kiinnostava. Se kertoo asioista syvällisemmin kuin iltalehtien jutut.
        Malin on kartoittanut tilannetta hyvin, kirjaa niin sanotusti "pitää otteessaan"
        loppuun asti. En olisi ollut hämmästynyt jos se saanut tietokirja-Finlandia-palkinnon.

    • Anonyymi

      Suomi on ollut venäjään kytköksissä joka taholla, nyt se on väliaikaisesti poikki entä sen jälkeen suhteet joskus normalisoituvat jatkamme suhteita jollain tasolla.
      Siitä ei pääse irti että venäjä on naapuri.

    • Anonyymi

      "Kiittäkää" vihreiden osuutta tässäkin:

      Muun muassa vihreiden europarlamentaarikko Satu Hassi allekirjoitti aikanaan ympäristöministerinä lakiehdotuksen, jolla poistettiin kaikkien ulkomaalaisten kiinteistönostorajoitukset.

      • Anonyymi

        Eli kun vihreitä olisi ollut olemassa ei mitään ongelmaa esiintynyt onko muita puoleita joita haluat syyttää, kerro vaan rehellisesti.

        pe

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli kun vihreitä olisi ollut olemassa ei mitään ongelmaa esiintynyt onko muita puoleita joita haluat syyttää, kerro vaan rehellisesti.

        pe

        Hassi on entinen taistolainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli kun vihreitä olisi ollut olemassa ei mitään ongelmaa esiintynyt onko muita puoleita joita haluat syyttää, kerro vaan rehellisesti.

        pe

        "Syyttää ?" Fakta on fakta.

    • Anonyymi

      Ei kummempia,auringonpimennystä tässä odottelen.

      • Anonyymi

        Olen availlut sälekaihtimia vaihe vaiheelta. Perin juurin hämärää. Sitäkö se. Pimennystä.
        Eihän tämä tästä valkene ollenkaan.
        Beng

    • Anonyymi

      Nuorempi väki ei pidä asunnossa edes verhoja, edes makkarissa. Kekkuloivat ilkosillaan.

    • Anonyymi

      Täytyypä muistaa tuo Malinin nimi, kun pistäytyy kirjastossa.
      Muisti.
      Mitä se on?
      Löysin liukuesteet....rinkkarepun sivutaskusta. Varmassa tallessa.
      Beng

      Kiitän taas osallistujia ja päätän ketjun.
      Kuten huomaatte, ei näissä aloituksissani ole päätä ei häntää.
      Paljon asian tynkää.
      Niihin saa tarttua.
      Hyvää päivänpimennystä!

      • Anonyymi

        Kiitos itsellesi ! Aloituksesi "poikivat" monenlaista asiaa. Odotan seuraava aloitustasi !

    • Anonyymi

      Punaviherpunikit ja Ville Niinistö ovat Suomen metsien pahimpia tuholaisia.

    • Anonyymi

      Mepit Ville Niinistö ja Silvia Modig paskovat pahasti omaan pesään, arvostellessaan PM Marinia EU:n metsien entisöinin vastustamisesta.

      Pitäisi näitten puupäitten tajuta , että metsistämme päätämme ihan itse.

      • Anonyymi

        V.N.:n pyrky on silmiinpistävää. Ollut hiljainen MEP ja nyt puolisen vuotta ennen vaaleja työntyy julkisuuteen moodilla, olen olemassa.
        Olen samaa mieltä, että maa ja metsät ovat yleisesti ottaen suomalaisten.
        Luulisi tuon sukupolven jo nähneen, mitä Euroopan monissa maissa metsille on tehty ja edelleen poltetaan sydämettömissä takoissa parimetrisiä halkoja. Takat eivät edes varaa.
        Mikseivät huuda Euroopalle, että istuttakaa tuleville polville.
        Ei aukea suu saati kuunneltaisiinko heitä.
        Täällä voi soperrella mitäs vain.
        Beng

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        En osaa sanoa mitään Puolan metsistä ja oikeasti, eihän minun pitäisikään.
        He hoitavat oman tonttinsa.
        Vinsentti on söde, vain tonnin painoinen.
        Beng

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ehkä nuo metsät on kärsineet hiilivoimaloitten saasteesta ? Puolassa on sen takia paljon pystyynkuolleita aavemetsiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä nuo metsät on kärsineet hiilivoimaloitten saasteesta ? Puolassa on sen takia paljon pystyynkuolleita aavemetsiä.

        Minusta näyttäisi, että kuin pitkiä puita olisi ollut aikoinaan taimien päällä ja sitten jotain saastetta myöhemmin satanut.
        Aikoinaan tuli melkoisia saastepilviä Saksankin suunnalta ja kun tutkittiin, niin Seurasaaren puissa oli jotain kertymiä eikä siellä ollut puista huolimatta puhdas ilma.
        Beng
        Ehkä suodattimia on käytössä enemmän nykyisin siis tehtaiden piipuissa ja säädöset edellyttävät tänään jotain.

        "Ehkä suodattimia on käytössä enemmän nykyisin siis tehtaiden piipuissa"
        Puolassako ? Älä unta nää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ehkä suodattimia on käytössä enemmän nykyisin siis tehtaiden piipuissa"
        Puolassako ? Älä unta nää.

        Puola on takapajula kaikin puolin. Puolan oikeistopopulistinen hallitseva
        "Laki ja Oikeus"-puolue on menneiltä vuosikymmeniltä
        https://yle.fi/uutiset/3-11407323

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ehkä suodattimia on käytössä enemmän nykyisin siis tehtaiden piipuissa"
        Puolassako ? Älä unta nää.

        Ei kun Saksassa ja ja....
        Beng

    • Anonyymi

      Ennen vanhaan Euroopan kovinta katolista linjaa vetivät Irlanti ja Espanja.
      Nyt se rooli on siirtynyt ex-kommarimaille Itä-Euroopassa.
      Irlanti ja Espanja ovat nykyään vapaamielisiä.

      • Anonyymi

        Puola ja Unkari ovat pitäneet yhtä EU:ssa. Unkarin Orbanilla on sama linja,
        myös juutalaisia vainotaan Unakarissa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Pakottava tarve laittaa tämä lööppi:
      Sarkomaan mukaan parilla kympillä voi ostaa monen viikon ruoan.....
      Eduskunnan lounaat tekevät sokean.
      Ja kyllä on niin, että jos köyttää pankkikorttia, niin rahaa lähtee tililtä.
      Toivon, että joku valistaa Sarkomaata.
      Että kokkareissa on välkkyä väkeä. Numerot aina hakusessa....
      Beng

      • Anonyymi

        Kun on rahaa niin paljon, ettei hintoja tarvitse katsoa, ei hinnoista mitään tiedä,
        puhuu läpiä päähänsä.
        Pitävätkö kaikki idiootit kokoomuslaiset tavallista kansaa niin idiootteina,
        että voi heittää suustaan mitä vaa paksua p*skaa ?
        Suututtaa kansan aliarvioiminen.
        Tämmöiset idarit haluaa kaikki tuet pois vähätuloisilta !!!

        Harmillista, kun palstaa sotketaan.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laaja sähkökatko Sallilan verkossa!

      Mä heräsin yhden maissa UPS:n piipittkseen, koska sähköt poikki ja on edelleen. Odottelin jonkun aikaa ja soitin vikanum
      Loimaa
      38
      1416
    2. KJ Konetimber OY

      Haettu konkurssiin Eläke yhtiö Ilmarisen toimesta.
      Kuhmo
      70
      1408
    3. Ampumisvälikohtauksen syynä kahden eri romanisuvun erimielisyydet

      Ikaalislainen romaniseurue joutui tahtomattaan tulitaisteluun etelä-pohjalaisen romanisuvun kanssa. Tilanne ei ratkennu
      Seinäjoki
      66
      1394
    4. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      261
      1290
    5. Millä kirjaimella nimeni alkaa

      Ja montako kirjainta sukunimestäni voi laskea? N to M
      Ikävä
      63
      1085
    6. Hyviä tehokkaira vinkkejä erittäin pinttuneen wc pytyn puhdistukseen

      Eli semmonen vuokra-asunnon pytty jossa hyvin sitkeään pi ttyny se vesiosa. Kloriittia olen liottanu yön yli ja yleispuh
      Ikävä
      124
      822
    7. Voiko "miehisen kunnian" käsitteen ohittaa?

      Palstalla kovasti pidetään minua jollain tavoin sairaana, kun puhun miehisestä kunniasta. Voidaanko me siis täysin ohi
      Sinkut
      148
      809
    8. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      57
      778
    9. Et uskaltaisi kuitenkaan nähdä enää

      Niin mitäpä sitä enää vatkaamaan.
      Ikävä
      52
      751
    10. Voi että, kaikki on nyt ohi

      Aijon nyt unohtaa kaiken. Morjes. Mieheltä
      Ikävä
      59
      717
    Aihe