Yhteisöjen suuri uhka on vallanhaluiset, muita valvovat ihmiset, jotka eivät valvo itseään, vaan kääntävät puheen itsestään muihin. Muiden tekoihin. Tämä pätee niin uskonnoissa kuin muuallakin. Raamattu on hyvä kirja lukea , mutta kun siitä otetaan lauseita muiden piiskaksi, niin mennään hakoteille. Tai kun ei haluta jotain, niin sitten vähätellään Raamatun todenperäisyyttä. .Minulla on ollut vaikeaa löytää yhteisöä, jossa tuntisin olona kotoisaksi. En ole ollut riittävä. En ole muuttunut uskonnolliseksi. Yritin monta vuotta kyllä. Ikäänkuin löytää saman elämän kuin muut. Itse ajattelen nykyisin niin, että usko Jeesukseen, rukoilu ja kun jaksaa lukea Raamattua välillä, riittää, ja ajan oloon minussa tapahtuu muutosta. Ei tarvitse enää yrittää. Olen valinnut Jeesuksen, se riittää. Minua ei johdata ihmiset, yhteisö, vaan Jeesus. Toki olo on välillä yksinäinen, mutta tässä vaiheessa en jaksa selitellä itseäni mihinkään yhteisöön. Tulisi sitten taas tarve mennä muiden mukana.
Vallan halu, yhteisöt ja usko
6
178
Vastaukset
- Anonyymi
Kuulostaa tutulta. Valitettavasti nykyään on ongelmana yhteisöt jotka haluavat sitouttaa ihmiset siihen. "Tule sellaisena kuin olet ja muutu meidän kaltaiseksi."
- Anonyymi
Jasherin kirja kertoo kuinka Nooa opetti Aabrahamia tekemään raamatun ja korkean moraalisääntökokoelman avulla kaikista niistä orjia, jotka olivat alueella joka valloitetaan.
Raamattu on orjien kirja. Ehkä te ette ole orjaksi tarkoitettu.
Mutta vapaat ovat monen vaimon miehiä ja moraalisäännöistä piittaamattomia nautiskelijoita kuten antiikin Filosofit.
Heidän joukkoonsa on vaikea päästä.
Te kuulutte vapaaksi, mutta Kristus ja orjuus kiehtoo teitä?- Anonyymi
Elämä Kristuksen seuraajana ja turvaamana ei ole mitään orjuutta.
Saatanan teot ovat ilmeiset, niinkuin ovat Jeesuksenkin teot.
Kaikki loistava ei ole oikeaa valoa, vaan usein pimeys tekeytyy valkeuden enkeliksi, että se voisi eksyttää mahdollisimman monta.
- Anonyymi
Kaikenlaisia mielipuolien kultteja sitä onkin nykyään.
- Anonyymi
jos ne sinua niin suuresti haittaa, niin miksi olet täällä ja mitä sinä haet täältä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jos ne sinua niin suuresti haittaa, niin miksi olet täällä ja mitä sinä haet täältä?
on hyvä , että nekin saa tietää, jotka eivät tiedä näistä uskonyhteisöistä,
" tulevat luoksenne lammasten vaatteissa , mutta sisältä ovat raatelevaisia susia"
Matt: 7: 15
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2604596Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit422770Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751749Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061604Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 551334
- 931245
- 471119
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2081116