🥰🛋🐕🦺 Tuli mieleeni tuosta palstan sohvakeskustelusta oma hieno valkoinen sohvani. Ostin sen, kun edellinen adhd rescue koirani oli hilannut sänkyni keskelle olohuoneen lattiaa ollessaan ekan kerran yksin kotonani työpäivän verran. Se oli ottanut runkosängyn kyljestä kiinni sitä raahatessaan, joten kotiin tullessani vieterit vain repsottivat näkyvillä. Ostin tilalle kauniin valkoisen vuodesohvan, kun en tiennyt mitään koirista. Hetken sain ihastella kaunista sohvaa. Kun sitten kävin keittiössä niin sillä aikaa siihen oli ilmestynyt ikävä palkeenkieli. Lopunaikaa se sohva olikin sitten päiväpeiton alla suojassa hampailta ja koiran karvoilta. Oli helpompaa pesaista se päiväpeitto, kuin koko sohva.
Totesinkin, että mulle tulee tyylihuonekalut vasta kun koira siirtyy paremmille metsästyspoluille. Menin kuitenkin hölmöyksissäni ottamaan uuden tilalle, joten vieläkin on huonekalut missä on hampaiden ja kynsien jälkiä. Lemmikin tapauksessa sydämestä löytyy tilaa uudelle yksilölle, vaikka se edellinen on rakkaana mielessä. Miehen suhteen tilanne on erilainen. Ei ole tilaa muille. 🤗😘❤
Tarinaa sohvasta
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 193727
Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?
Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit233011En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m322285- 912095
- 191966
- 261622
Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?
Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui401576- 321502
Miten lasketaan?
Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.91414Päivi Räsänen eroaa todennäköisesti kirkosta
Päivi Räsänen kertoo järkyttyneensä evankelis-luterilaisen kirkon homolinjauksesta. Räsänen sanoo todennäköisesti eroava4701393