Meillä on yhteisten asioiden ja intressien hoitamiseen Euroopan Unioni.
Mutta mitä tapahtuikaan yhden Euroopan suurimman investoinnin eli kaasuputken kohdalla jonka vielä pääasiassa teki ulkopuolinen valtio eli Venäjä meidän /EU alueelle. Saksa teki ja allekirjoitti kahdenvälisen sopimuksen Venäjän kanssa muilta kysymätä tai kuulematta. Tämän jälkeen valtiot joita se kosketti tekivät kukin yksin ja erikseen omalta kohdaltaan päätöksen pelkästään, ainoastaa ja vain ympäristöperustein.Sotku oli valmis . Erilaiset tahot ja hyödyntavoittelijat huomasivat, kuten Venäjäkin,että heidänaikansa ja mahdollisuutensa oli tullut. Suomen kohdalla tämä vietiin pisimmälle arvovaltaisten konsultointien ja Uniperin tekemien sijoitusten kautta. Olemme suurimpia virheiden maksajia. Hirvittävintä on että tosiasioita ei vieläkään haluta nähdä eikä varsinkaan tunnustaa. Maksumme on niin suuri että vastuuta eivät ota politikot,valtio tai Uniperin johto. Ihme kun ei käynyt huonommin. Mitään korjausta toimintamallissa tulevaisuudessakaan ei ole nähtävissä koska ei ole tehty mitään virheitäkään.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.