Lääkärit tavallaan edesauttavat toisinaan asiaa, pienituloisen turhaa rahojen menetystä. Lievästi muistisairas vanhus määrättiin ajokyvyn arviointiin. Lääkäri antaa mukaan mainoksen arvioinnin tekijästä, sanoo kyllä ettei ole sidoksia vaan maksaa noin 250. Muualta saa alle puoleen hintaan. Vanhukselle tämä on kuitenkin ohje miten toimia kun edessä on ajokortista päättävä lääkäri kuten kokee eli katsoo parhaaksi maksaa jotta kortti ei lähde. Keusote geriatri kyseessä vaan samaa voi olla muualla. Onko kokemusta?
Minustakin olisi kyllä kiva tehdä työtä jossa heittää päivässä pari tunnin keikkaa joilla tuloja lähes 10000e kuukaudessa.
Keusoten geriatri ohjaa muistisairasta vanhusta käyttämään ylikalliita palveluja (MOT)
16
170
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvinkään kansanedustaja Meri pitäisi myös lähettää gediatrille.Niin sekoilua oli taas kyselytunti eduskunnassa.Kai helkkarissa persuilta löytyy vaaleihin ihminen joka elää tätäpäivää.
- Anonyymi
Totta.Melkoinen täti-Moonika."Minä en nyt oikein ymmärrä,ymmärtääkö kukaan,minulle nämä ovat aivan käsittämättömiä asioita,olen aivan pihalla," Tässä näitä Meren kommentteja joita on kuultu pitkin kautta.
- Anonyymi
Ei niitä kyselytunnilla sisäministerin muuttuvia selityksiä kukaan muukaan ymmärtänyt. Punoittavan pääministerin piti useasti tulla auttamaan kuinka sitä Venäjän vastaista rajaa oikein valvotaan ja tullaan vastaisuudessakin valvomaan. Yleensäkään vihreiden ministerit eivät vastaa esitettyyn kysymykseen, vaan aloittavat liturgian jolla aihe ohitetaan. Samanlaisen kohtelun saivat myös Kokoomuksen ja Kristillisten kansanedustajat. Kyllä kevään vaaleissa nämä hallituksen pellet tulee saada vaihtoon.
- Anonyymi
Merestä tulisikin edustava pääministeri.Matkalla eurooppa-kokoukseen nähtäisiin Helsinki-Vantaalla harhaileva hämmentyneen näköinen hyyryläinen pakaasi toisessa ja torkkupeitto toisessa kainalossa. "Minä nyt en taaskaan oikein ymmärrä,mihin minun mennä pitäisi"? "Voisiko joku nyt selvit....?"
- Anonyymi
Arvoisa omiin kommentteihinsa kommentoija voisi alkaa kirjoitella välilyönnillisiä viisauksia, niin huomattasiin, että keskusteluun on saatu muidenkin mielipiteitä.
- Anonyymi
Kuka on Leena Meri
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka on Leena Meri
Hyvinkääläinen kansanedustaja. Erikoistunut torkkumiseen salissa ja sekaviin puheenvuoroihin kyselytunnilla. Erikoisesti kyseistä edustajaa tuntuu traumatisoivan maahanmuutto.

Kun torkkuu, eikä möläyttele, niin antaa vähemmän ääneen lausuttuja virhelausuntoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun torkkuu, eikä möläyttele, niin antaa vähemmän ääneen lausuttuja virhelausuntoja.
Joku kateellinen viherkeppi kysyy ja vastailee itsellensä. Kyvyt eivät vaan riittäneet hänellä eduskuntaan. Toistuvaa häiriköintiä kateus edellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku kateellinen viherkeppi kysyy ja vastailee itsellensä. Kyvyt eivät vaan riittäneet hänellä eduskuntaan. Toistuvaa häiriköintiä kateus edellä.
Jahas. Menikö totuus ihon alle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku kateellinen viherkeppi kysyy ja vastailee itsellensä. Kyvyt eivät vaan riittäneet hänellä eduskuntaan. Toistuvaa häiriköintiä kateus edellä.
Joku trollaa piruuttaan. Kaikkihan sen vihreän ministerin selitykset näki. Onneksi ei pyörtynyt sillä kertaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku trollaa piruuttaan. Kaikkihan sen vihreän ministerin selitykset näki. Onneksi ei pyörtynyt sillä kertaa.
Niin Mikkonen kuin Merikin ovat niin ulkona nykypäivän tosiasioista että voisivat käsikynkkää kävellä auringonlaskuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin Mikkonen kuin Merikin ovat niin ulkona nykypäivän tosiasioista että voisivat käsikynkkää kävellä auringonlaskuun.
Katsokaa joskus Eduskunnan kyselytunti niin voitte itse todeta mitkä tahot siellä puhuvat aiheesta ja minkä puolueen ministerit yleensä eivät vastaa kysymyksiin vaan kääntävät puheen toistuvasti omaan liturgiaansa. Kun katsoo kokeneen puolueettomasti niin viimeistään silloin huomaa asian. Nimim. Jäsenkirjaton sitoutumaton.

Jokaisesta puolueesta löytyy näitä potaskan jauhajia. Jos muutaman esimerkin ottaa niin Ville Niinistö on ehdoton ykkönen. Löytyy Kiurua, Mikkosta, Taviota, Anderssonia, Mäkystä, Mustalahtea, Heinosta ym. Hännänhuippuna pesisjoukkueen kärkietenijä Kurvinen. Häneltähän varmaan kaikki ostaisimme käytetyn auton.

Aika hyvä listaja totuuden mukainen. Pahin jauhaja Ohisalo jäi puuttumaan. Ei koskaan vastaa kysymyksiin, vaan liturgiaa tuuppaa eikä meinaa loppua, vaikka puhemies koputtelee pitkään.

Samaa skeidaa tuo puhui eilen YLE.n A-studiossa. Hosui puhuessaan niin, mutta onneksi ei osunut toimittajaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2434203Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1172659Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412412Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161446Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811446- 481189
- 781107
- 59973
- 45966
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58941