Scholz hautoo turhaan leopardeja varastoissa vai kuvitteleeko hän, että Putin

hyökkää maavoimilla Saksaan Puolan läpi. Putin on tuhonnut maavoimansa tankkeineen Ukrainassa ja Putinilla ei ole aikaan varustaa uutta panssariarmeijaa vuosikymmeneen. Ainoa uhka Saksaa kohti ovat ilmavoimat, ohjukset, terrorismi, kemialliset- ja ydinaseet. Joten saidan Scholtz on täysin järjetöntä pitää pansareita varstoissa ruostumassa, jossa ne ovat täysin hyödyttömia ja lopulta pelkkää romurautaa.
9106
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Saksan toiminta on ollut niiiiiin munatonta että melkein voisi epäillä uutta MR-sopimusta.

1Äänestä

Koko sota on perimmiltään Saksan Vihreiden syytä.

1Äänestä

Mitä ne Puolassa tekisi`? Suomessa sen sijaan?

Äänestä

Scholzin puoluetausta demari, siinä syy puten mielistelyyn.

Äänestä

Saksan hiipuva talous on riippuvainen Venäjän öljystä ja kaasusta,nuijat!

Äänestä

Hollanti teki oikein luopuessa myymällä panssarit Suomeen. Hollanti ei niitä tule koskaan tarvitsemaan, mutta Suomi Venäjän eturintamassa voi niitä tarvita. Saksa ei tule myöskään koskaan tarvitsemaan pansareitaan ja voi nisstä vapaasti luopua. Venjän maavoimilla ei ole mitään kykyä iskea Saksaan seuraavan sukupolven aikana. Sen sijaan ilmavoimilla, ohjuksialla jne on. Sen vuoksi Saksale tuli kiire hannkia ilmapuolustusjärjestelmä ja on pyytänyt siihen mukaan muita EU valtioita. Totta kai, eihän Saka yksin tee mitään vaan vaatii Venäjän tapaan etupiiri- ja turvavaltioitaan suojaamaan Saksaa. Mutta mitä tekee Saksa ja Scholtz itse. Nyhjötää punkerissaan hinkaamassa panssareitaan ja on kuin sotaa ei käytäisikään.

Saksan on aika ryhdistyä ja pistää tankit matkaan kohti Ukrainaa.

2Äänestä

Jokaisen valtion on pidettävä ensin huolta omasta puolustuksestaan. Ikävä tosiasia on, että Saksalla ei ole ylimääräistä kamaa. Se taas johtuu toisesta maailmansodasta. Rauhansopimuksissa nimittäin sovittiin, että USA:n joukot jäävät maahan varmistamaan, ettei Saksa ylivarustaudu. Alkuperäisestä sopimuksesta on toki lipsuttu ja USA:kin on vähentänyt joukkojaan Saksassa. Mutta Saksalla ei ole edelleenkään kauheasti ylimääräistä varustusta. Leopardien toimittamisesta Ukrainalle ei päätä myöskään Scholz, vaan Saksan parlamentti.

Äänestä
  • Höpiset. Saksan ja Venäjän energiasuhde on kaputt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

hyökkää maavoimilla Saksaan Puolan läpi. Putin on tuhonnut maavoimansa tankkeineen Ukrainassa ja Putinilla ei ole aikaan varustaa uutta panssariarmeijaa vuosikymmeneen. Ainoa uhka Saksaa kohti ovat ilmavoimat, ohjukset, terrorismi, kemialliset- ja ydinaseet. Joten saidan Scholtz on täysin järjetöntä pitää pansareita varstoissa ruostumassa, jossa ne ovat täysin hyödyttömia ja lopulta pelkkää romurautaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu