Venäjä huolehtii kodittomista mallikkaasti.

Venäjällä siivotaan nyt kodittomat pois kaduilta. Valtio antaa heille kodin, toimeentulon ja yhteisön.
Putin ei jätä hädässä olevia yksin.
7187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Joo rintamalla ruokitaan ennen lähtöä kerran.

Äänestä

Eurooppa piikitti kaikki jotka kiinni sai
tuntemattomalla oudolla liemellä,
tautiin jota ei ollutkaan.

ja nyt kansa sairastuu liemestä.

Valkoisen rodun hävitys meneillään.

Äänestä

Kodittomilla saattaa taidot riittää hengissä pysymiseen jopa venäjän puutteelisesti varustetussa armeijassa. Kunhan vain onnistuvat antautumaan ajoissa.

Äänestä
  • Suomessa on vielä paskempaa, kun raahataan perheenisät mukavista omakotitalosta tykinruuaksi rintamalle. Parempi olisi ensin jauhaa joutoväki silpuksi sotahommissa, tässä russukka on järkevämpi.

    Äänestä

Ja kun omat kodittomat on "hoidettu" hoidetaan naapurin vastaavat. Pitää vissiin aloittaa uusi "erikoisoperaatio" saks: "Spezialoperation."

Äänestä

Menolippuja Ukrainaan tarjolla. Jotkut kustantavat its elähtönsä - muualle.

Äänestä

Venäjällä sanat ja teot eivät ihan vastaa toisiaan. Ihmisiä todella siivotaan pois kaduilta ainakin mieltä osoittamasta. Senkin voisi uskoa, että kodittomiakin siivotaan pois. Saavatko he kodin, toimeentulon ja yhteisön on sitten eri asia. Se voi olla propagandaa. Koti voi tarkoittaa vankilaa, yhteisö vankileiriä ja toimeentulo yhtä kaalisoppa-ateriaa päivässä,

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Venäjällä siivotaan nyt kodittomat pois kaduilta. Valtio antaa heille kodin, toimeentulon ja yhteisön.
Putin ei jätä hädässä olevia yksin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu