Miksi Paavalia pidetään historiallisena henkilönä?

Paavalin historiallisuudesta ei ole mitään todisteita. Aikalaiset eivät mainitse häntä eikä Rooman historian kirjoissa tunneta häntä tai edes kristittyjä ennen 120-lukua.

On siis todistettu, että Jeesus, apostolit ja Paavali ovat taruolentoja. Joku 120-luvulla elänyt roomalainen keksi uuden uskonnon, jonka perustus on juutalaisissa taruissa ja Raamatussa. Ei mene läpi historian tutkijalle tämä. :)
191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Paavali on mystinen henkilö, jonka on kerrottu parantaneen sairaita, herättäneen kuolleen miehen, käyneen Jumalan taivaassa eli paratiisissa, nähneen Jeesuksen kirkastetussa muodossa, kun tämä kertoi hänelle evankeliumin sisällön...

Kuka uskoo Paavalin olevan todellinen ihminen, historian henkilö? Sellaisen täytyy olla 5-8 vuotiaan kehitysvammaisen ja älyllisesti vajaan mielisairaan tasolla, joka tuollaista uskoo. Onhan tuo Paavali ihan selvästi tarujen sankari, kun hänestä ei ole aikalaisten lähteissä mainintaa, ja Rooman valtakunnan historian kirjoittajat eivät kerro hänestä.

Paavali oli Raamatun mukaan aikansa mahtavin ihminen, josta olisi aivan varmasti säilynyt tietoa Rooman valtakunnan historian kirjoissa, jos hän oli todellinen. Voimme päätellä tästä sen, että Paavali on fiktiota samoin kuin hänen kertomustensa Jeesus ja apostolit. Joku roomalainen keksi Paavalin ja kristinuskon 120-luvulla. Sitä ennen ei kristittyjä ja sen uskon perustajia tunnettu missään päin maailmaa.

Roomalaiset oli helppoa saada uskomaan Jeesuksen kristuksen evankeliumi, koska se perustui juutalaisiin taruihin ja ennustuksiin. Juutalaisuus oli suosittua Rooman valtakunnassa ja jokainen ihan kilvan tahtoi kääntyä juutalaiseen lahkoon, joka todisti Jumalan herättäneen taruolento Jeesuksen kuolleista.

Näin on varmaa, että kristinusko perustuu satuihin sen sijaan, että olisi ovela huijaus ja perustuisi 30-luvulla eläneiden huijareiden valheisiin. On uskottavampaa pitää huijareita 120-luvulla eläneinä, jotta ei vain vahingossakaan pidettäisi Jeesusta, apostoleja ja Paavalia todellisina historian henkilöinä. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Paavalin historiallisuudesta ei ole mitään todisteita. Aikalaiset eivät mainitse häntä eikä Rooman historian kirjoissa tunneta häntä tai edes kristittyjä ennen 120-lukua.

On siis todistettu, että Jeesus, apostolit ja Paavali ovat taruolentoja. Joku 120-luvulla elänyt roomalainen keksi uuden uskonnon, jonka perustus on juutalaisissa taruissa ja Raamatussa. Ei mene läpi historian tutkijalle tämä. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu