Paavali-tutkimuksen uudet käänteet

Tutkijat ovat pitäneet Paavalin kirjeiden ja henkilön tutkimista tärkeänä, koska kristinusko perustuu hänen kirjeidensä sisältämään oppiin.

Ilman Paavalia ei olisi kristinuskoa eikä perusteita sen historialliseen taustaan.

Tähän asti tutkijat ovat olleet täydellisen yhtä mieltä siitä, että Paavali on todellinen ihminen, historian henkilö. Nyt viimeisin tutkimus osoittaa hänen olevan fiktiota.

Paavalista on kerrottu, että hän tapasi Jeesuksen Kristuksen tämän kuolleista heräämisen ja taivaaseen nousun jälkeen. Paavali on ainoa apostoli, joka on nähnyt Jeesuksen tämän noustua ylös taivaaseen.

Paavali kerskaa kirjeissään apostolien voimallisista teoista ja miehestä, joka on käynyt paratiisissa, Jumalan taivaassa, ja kuuli siellä sanoja, joita ei ole lupa muille ihmisille kertoa.

Nämä asiat yhdessä sen tiedon kanssa, että aikalaiset ja Rooman historian kirjoittajat eivät mainitse Paavalia, ovat saaneet tutkijat uskomaan, että Paavali on fiktiota, samoin kuin Jeesus, apostolit ja opetuslapset, joista hän kirjoittaa.

Tutkijat ovat sitä mieltä, että joku 120- luvulla elänyt roomalainen keksi Paavalin henkilön vahvistaakseen sillä keksimäänsä uutta uskontoa, joka perustuu juutalaisiin taruihin ja Tanakhin kertomuksiin. Vain älyllisesti vajaat ovat pitäneet taruja totena.
15147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Marvel Comics'lla on menossa mullistavat uudet käänteet. On havaittu, että Stan Leen kirjoittama Hämähäkkimies onkin keksitty olento. Ihmiset ovat pitäneet Stan Leetä oikesti olevana ihmisenä, mutta nyt hän on paljastunut satuolennoksi koska Hämähäkkimieskin on satuolento. Stan Leen ja Hämähäkkimiehen on keksinyt tuntemattomaksi jäänyt siivooja Marvel Comics'n toimistolta.

Jatkamme tutkimuksia seuraavaksi Mika Waltarin suuntaan. Voi olla, että Waltarikin on fiktiivinen henkilö koska on vahvoja epäilyksiä, että Sinuhe Egyptiläinen on fiktiota.

Äänestä
  • No toi kirjoitus nyt on valhetta kokonaan.

    Äänestä

  • Ei juutalaisakaan ole olemassa kuten Jeesus sanoi

    Äänestä

  • Jokainen järkensä säilyttänyt venäläinen tietää Mika Waltarin olevan fiktiota. Lääkäri Sinuhe Egyptistä keksi Mika Waltarin rikastuakseen.

    Äänestä

Kadonneet SATANISTIT täällä valehtelee taas onko luvattu maa hukassa missähän se on.

Äänestä
  • Luvattu maa on Israelissa. Se kuuluu palestiinalaisille, koska nämä ovat arabimuslimeja. Ihania siis. Kannattaa puolustaa ja ottaa Suomeen. Juutalaiset pitää tappaa.

    Äänestä

  • Mutta missäs se Taivas sijaitsee? Onko kenelläkään heittää sen postinumeroa?

    Äänestä

Asia virheitä. Paavali ei suoranaisesti käsittääkseni nähnyt koskaan Jeesusta. Damaskoon johtavalla tiellä Paavali näki vain kirkkaan valon jonka hän sanoi olevan aurinkoa kirkkaamman. Toki hän kuuli Jeesuksen äänen muttei nähnyt kuin kirjasta sokaisevaa valoa. Tuon voimallisen valon sokaisemana hän putosi hevosen selästä. Paavali myös sokeutui joksikin aikaa.
Paavali ei ole nähnyt Jeesusta hänen taivaaseen nousemisensa jälkeen. Kukaan ihminen ei ole nähnyt.
Mitä tulee Paavalin historialliseen olemassaoloon. Kukaan ihminen ei pysty keksimään tuollaista dynaamista ja rehellistä jopa historiallisia tosiasioita sivuavaa kertomusta pelkän mielikuvituksen saattamana. Aivan älytön ja todistamaton ajatuksena jo.

Äänestä
  • Heh.
    Harry Potterista ei taukki ole kuullut.
    👻

    Äänestä

  • Juu. Hobitit ovat fiktiota sukuluetteloineen. Jep. Jokainen järkevä historian tutkija tietää hobitit todellisiksi olennoiksi. Samoin marsin ja maan sisällä elävät olennot, Pellucidarin.

    Äänestä

  • Mikä historiallinen tosiasia kumoaa väitteen Paavalista fiktiivisenä henkilönä?

    Äänestä

  • Tyypillistä känniläisen sekoilua!
    Tuli otettua liian monta pikaria jututtaessa noita tulevia kerettiläisiä!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Mikä historiallinen tosiasia kumoaa väitteen Paavalista fiktiivisenä henkilönä?

    Mikään historian kirjoitus tai puolueeton lähde ei tunne Paavalia. Jos pidät Paavalia todellisena ihmisenä ja historian henkilönä, niin mihin historian kirjoitukseen tai uskonnottomaan lähteeseen tämä väitteesi perustuu?

    Huomaa se, että Rooman valtakunnan historian kirjoittajat eivät olleet uskonnollisia ihmisiä, joten heidän kirjoituksiinsa voidaan luottaa, ja pitää niitä totuuteen perustuvina.

    Äänestä

On todistettu, että Paavali on fiktiivinen taruolento. Ihmeet ja merkit, ei aikalaisten mainintaa, Rooman historian kirjoitta ei mainita häntä...

Taruolento se Paavali ja siihen koko kristinusko perustuu. :)

Äänestä
  • Kiihkoateistiset "tutkijat" kieltävät Paavalin ja Jeesuksen olemassaolon ihan omista ideologisista syistään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tutkijat ovat pitäneet Paavalin kirjeiden ja henkilön tutkimista tärkeänä, koska kristinusko perustuu hänen kirjeidensä sisältämään oppiin.

Ilman Paavalia ei olisi kristinuskoa eikä perusteita sen historialliseen taustaan.

Tähän asti tutkijat ovat olleet täydellisen yhtä mieltä siitä, että Paavali on todellinen ihminen, historian henkilö. Nyt viimeisin tutkimus osoittaa hänen olevan fiktiota.

Paavalista on kerrottu, että hän tapasi Jeesuksen Kristuksen tämän kuolleista heräämisen ja taivaaseen nousun jälkeen. Paavali on ainoa apostoli, joka on nähnyt Jeesuksen tämän noustua ylös taivaaseen.

Paavali kerskaa kirjeissään apostolien voimallisista teoista ja miehestä, joka on käynyt paratiisissa, Jumalan taivaassa, ja kuuli siellä sanoja, joita ei ole lupa muille ihmisille kertoa.

Nämä asiat yhdessä sen tiedon kanssa, että aikalaiset ja Rooman historian kirjoittajat eivät mainitse Paavalia, ovat saaneet tutkijat uskomaan, että Paavali on fiktiota, samoin kuin Jeesus, apostolit ja opetuslapset, joista hän kirjoittaa.

Tutkijat ovat sitä mieltä, että joku 120- luvulla elänyt roomalainen keksi Paavalin henkilön vahvistaakseen sillä keksimäänsä uutta uskontoa, joka perustuu juutalaisiin taruihin ja Tanakhin kertomuksiin. Vain älyllisesti vajaat ovat pitäneet taruja totena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu