Miksi kondomit ovat nykyään niin pieniä että niihin ei mahdu kalun lisäksi kivekset. Ennen mahtui Sultan ja Ritex kondomeihin.
Ovat nykyään liian pieniä.
Anonyymi-ap
13127
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Voi tyhmä. Kiveksiä varten on omat kondomit.
Tyhmät. Kiveskondomien sesonki meni jo.
hahahhahha vedä se päähän niin ei synny sun kaltaisia hahhahah
Meillä oli joskus, siis kauan sitten, kansakoulun viidennellä välillä "äikän" tunnilla kisa siitä, että kuka tetää jotain eniten.
Kartsi tiesi 5 euroopan pääkaupunkia, tulosta ope piti ihan tyydyttävänä.
Sakkel luetteli 7 kondomimerkkiä.
Kisa oli päättynyt.
Nykyään myydään kokovartalokondomeja.
Niitä on saatava myyntiin Poriin.
Siellä kun on pelkkiä kokovartalomulkkuja.
Heiluttele sää Höynälä sitä käsilaukkuas vaan, muista syksyn tuulissa varoa ettei verkkosukat repee, kova äijä oot, plösö.
EU:n ja Kansainvälisten sopimusten mukaan kondoomia on kaikkien pidettävä paikalleen asennettuna aina!
Paitsi tietenkin kustessa ja naidessa, kun persreikään joutunut siittiöpiruparka ei yleensä peräkontissa saa aikaan mitään evoluutiota.
Nykyään kiveksille ei ole enää tilatarvetta kun sukupuolineutraalius on pienentäny pallit ja nehän menevät jonnekin vatsanpeitteen alle munasarjojen taakse piiloon.
Urpo, hommaa jätesäkki.
Ne myy Kiinasa sellaisia kortsuja että niihin mahtuu kaksi kullia kerralla, näppärää..
Käyttääköhän uuninpankkopoika kondomia? Onhan lukenut myös lakia!
Uuninpankkopoika Saku sanoi ettei hän käytä kondomia yhdynnässä koska äiti on niin vanha.
Kuulin, että sinä olit sanonut, että et käytä kondomia, koska isäsi ei voi tulla raskaaksi.
Onko sinulla dementia, sen sanoi oma isäsi sinulle