Meilläkin tulisi vihreät lakkauttaa

Ruotsin uusi hallitus lakkauttaa ympäristöministeriön.
Ruotsin uusi hallitus on päättänyt jättää ympäristöministeriön pois kokonaan uudesta hallituksesta. Asiasta uutisoi muun muassa Dagens Nyheter.
https://www.dn.se/sverige/inget-miljodepartement-i-regeringsforklaringen/

Vihreät on meille tehneet niin kauheita karhun palveluksia, jotka nyt tulee esille energia vajeessa. Ettei tuollainen järjestö voi jatkaa.
2877
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

On kyllä erinomainen uutinen ja tässä jos missä Suomen tulee seurata Ruotsin mallia.

Tällä palstalla Mielipidepankki kehottaa tuon tuosta meitä seuraamaan Ruotsia asioiden hoidossa, ja nyt voimme yhtyä noihin MPP:n toiveisiin.

Äänestä

Sekoitat kirjoituksessasi Vihreät ja ympäristöministeriön lakkauttamisen yhden hallituksen päätöksissä. Ympäristöministeriöhän on ollut haluttu ministeriö johdettavaksi myös Kepulle, jolla on ollut ainakin kaksi tunnettua ympäristöministeriä eli Paula Lehtomäki ja Kimmo Tiilikainen. Lehtomäen aika ei tosin mennyt Kepulta ihan putkeen, kun muistellaan Talvivaara-sotkua. Sotkuahan siitä ihan kirjaimellisesti tuli, vaikka Lehtomäki ympäristöministerinä kävi kiertelemässä jopa kouluissa, kuin ympäristöystävällinen hanke Talvivaara on.

Sipilän hallitusta synnytettäessä esillä oli ajatus ympäristöministeriön lakkauttamisesta, joten ei asia ole ollut meilläkään uusi. Veikkaisin, että hanke kaatui Kokoomuksen vastustamiseen, mutta varmaa muistikuvaa minulla ei ole asiasta. Ainakin Kokoomuksen meppi Sirpa Pietikäinen esitti, että ympäristöministeriön lakkauttamisen sijasta olisi järkevää lopettaa maa- ja metsätalousministeriö.

Ruotsin tilanne on sikäli erikoinen, että siellä hallitusta johdetaan oppositiosta käsin. Tämäkin lakkauttamisratkaisu on selvästi Ruotsidemokraattien kynästä lähtöisin. Ehkä meillä olisi viisaampaa jättää tällaiset provosoinnit tekemättä, koska silloin hallituksesta riippuen lakkautettaviksi tulisivat vuoroin ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö.

Äänestä
  • Olipa Ympäristöministeri mistä puolueesta tahansa, koko ministeriö ministereineen joutaa lakkauttaa. Suomelle haitallisempaa sakkia ei ole koskaan missään muualla ollut.

    Vihreän puolueen määrittäminen todellisuuden mukaiseksi, siis terrorismia tulevaksi, pitää myös saada aikaan

    Äänestä

Tuolla oli "suomeen sama" hyvä avaus aiheesta, kyllä tosiaan näyttää siltä jotta vihernazien liikeen vastustus on saamassa niin suuren kannatuksen jotta puolue saatetaa lähituleivaisuudessa todella kieltää, useissa euroopan maissa ja "ilmasto" sanan käyttö kielletään jos tuolla tavoitellaan ihmisen harhauttamista. Uusin tutkimus kertoo ilmastonmuutoksen torjuntaan tarvittavan kaikkien energiamuotojen tuotannon kolminkertaistaminen joka on vasta alkua tulvavallit tekojärvet patohankkeet valtiorajojen korkeat aidat jopa kaupunkirajat ghottoalueiden eritykseen ryöstelyn vuoksi jnn, kulkutautiuhkarajat, atomivoimaloiden verkostot suomeenkin 10 lisävoimalaa jopa muutamassa vuodessa ,turvesoiden hyödynnys 100% kaasueiintyminen etsintää tulee satsata. Kaikki energian tuottamista vastustava toiminta kielletään ihmiskunnan vastaisena rikoksena. Kaikki ilmastouskon tapaiset järjestöt kielletään ja rinnastetaan järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan ,mitä seonkin.

Äänestä
  • NSDAP:n arkistojako olet kaivellut ja sieltä nämä toimenpide-ehdotuksesi ammentanut? Kaikki vastustajat työleireille toteuttamaan näitä synkkiä fantasioitasi?

    Äänestä

Mitä, vihreät lakkauttaa mutta ketä Helsingin nuoriso sitten äänestää?

Äänestä
  • Ei kannata ottaa aloittaja Pankkomajurin juttuja kovin tosissaan. Hän ei kulje ihan täysillä.

    Äänestä

Viherpöpit vois polkaista suoh...

Äänestä

Suomi ei kestä vihreitä. Ollaan vastaan, mm ydinvoima työmaalla laskivat työkoneiden öljyjä maahan, koneita rikkoen jne..jne..

Äänestä

Vihreät maan haitta.

Äänestä
  • maalaisliitto-mtk lakkautetaan,
    pian...

    Äänestä

Ehdottomasti nuo radikaalit hullut lopetettava! Lopetettiinhan moottoripyöräkerhojakin vaikkeivat tee pahaa muille kuin itsellensä

Äänestä

Varpaat nimismiehelle.

Äänestä

Mitättömiä.

Äänestä

Sama täällä vihreät veks !

Äänestä

Mitä väriä ehdotan keskustalle vihreän sijaan?

Äänestä

Vihreät lakkauttaa ei maa kestä heitä. Liittykööt vaikka jehoviin maaiman loppua odottamaan.

Äänestä
  • Kauheaa ulinaa palstamajurilta. Eikö sinulle vatipäälle millään mahdu jakeluun, ettei demokraattisessa oikeusvaltiossa pakkolopetella yhtään mitään vain siksi, ettei toista poliittista eturyhmää edustavat sitä hyväksy? Saksassa tuollaista tapahtui vuodesta 1933 lähtien, kun Hitlerin hallitus nousi valtaan ja tarkemminsanottuna mielivaltaan. Meillä perustuslaki jo itsessään estää sellaisen mahdollisuuden syntymisen.

    Kauanko siis ajattelit vielä jatkaa tuolla Hitlerin hallituksen tielläsi?

    Äänestä

Kaikki poliittiset puolueet lakkautettava ja tuet käytettävä ihmisten hyvinvointiin, ei poliitikkojen elättämiseen.

Äänestä

Mites tää liittyy Suomen Keskustaan?

Äänestä

Viheryrjöt voisi kipata Venäjälle, ei kukaan tarvitse viheryrjöjä Suomessa.

Äänestä

Keskusta mukaan seuraavaan hallitukseen ja ympäristöministeriön salkku yhdistetään maatalousministeriöön, hyvä päätös suomalaisten puolesta.

Äänestä
  • Kyllä, kannatetaan vahvasti, vihreät ulos oppositioon ikiajoiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Kyllä, kannatetaan vahvasti, vihreät ulos oppositioon ikiajoiksi.

    Mitä diktatuurihallintoa siellä kannatetaan? Ei siinä vaikka vihreät oppositioon joutaisivatkin, mutta nämä kommentoinnit kuulostavat täysin järjettömiltä ajatellen demokraattista oikeusvaltiotamme. Onko porukka menettämässä järkensä? Ovatko oikeistopopulistit jo noin pahasti vaurioittaneet kansalaisten järkeä ja kykyä rationaaliseen ajatteluun?

    Luoja paratkoon kallista isänmaatamme, jos täällä alkaa tuollainen ajattelu pesimään, joka lähentelee fasistisen diktatuurin kannattamista.

    Äänestä

Kirjoitukset seuraavat aikaansa. Tämä on kiinnostavaa havaita tässä kepujen viher-fobiassa. Ennen vanhaan kepulaisten demonisointi kohdistui demareihin. Nyt siis Vihreisiin, mutta mihin seuraavaksi, on sekin kiinnostavaa.

Kepu hakee kiukkunsa kohteeksi kokonsa mukaisia kilpailijoita. Demarit ovat jo kooltaan liian iso vastustaja. Kepu on siirtynyt raskaasta sarjasta keskisarjaan ja siellä vastustajaksi valikoitui Vihreät. On huomattava, että niinkään Vasemmistoliitto vaan Vihreät. Sille ettei vasurit on historialliset syynsä.

Seuraava kohde löytyykin sitten tasolta Liike Nyt - kristilliset. Mutta löytyykö tästä verrokkiryhmästä, mihin Kepu on vaarassa tippua, enää luontevaa viholliskuvaa?

Toinen kiinnostava havainto on kepujen demokratiavastaisuus. Vaaditaan siis yhden puolueen lakkauttamista. putler on lakkauttanut naapurissa moniakin puolueita. Sieltäkö Kepukin hakee mallinsa?

Äänestä
  • Ei huolta. Vihreät tuhoavat itse itsensä. Ei siihen Kepua eikä muitakaan tarvita.

    Vihreiden yleishaitallisuus kattaa muutakin kuin maaseudun tuhoamisen. Tulevana talvena saamme kaikki maistaa vihreää siirtymää tolkutomina energianhintoina, sähkökatkoina jne. Siinä alkaa paatuneimmankin viherpiiperön aate tutista kun lattekoneesta häviää virta.

    Äänestä

Voiko turhempaa olla kuin vihreät.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ruotsin uusi hallitus lakkauttaa ympäristöministeriön.
Ruotsin uusi hallitus on päättänyt jättää ympäristöministeriön pois kokonaan uudesta hallituksesta. Asiasta uutisoi muun muassa Dagens Nyheter.
https://www.dn.se/sverige/inget-miljodepartement-i-regeringsforklaringen/

Vihreät on meille tehneet niin kauheita karhun palveluksia, jotka nyt tulee esille energia vajeessa. Ettei tuollainen järjestö voi jatkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu