Molemmat on osuneet täysin oikeaan päätelmään, keskusta on matkalla pienpuolueeksi ja kyse on enää hyvin lyhyestä ajasta. Onnittelut Kapille ja MPPlle!
Kapi ja MPP on ennustanut aivan oikein keskustan kehityksen viimeiset vuodet.
Anonyymi-ap
39182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Pitää muuten paikkansa, molemmat on noin ennustaneet.
Ei sinällään ole ollut vaikea nähdä, että mihin keskustan on ajautunut. Sipilän hallituksesta suoraan äärivasemmistolaiseen hallitukseen, suurin osa keskustalaisista on sitä mieltä, että se oli ratkaiseva virhe ja maksaa ehkä jopa koko puolueen. Keskustaan ei feminismi sovi.
Kertomasi ei ole kuitenkaan se, mihin itse olen perustanut ennusteeni Kepun alamäestä. Olen itse pitänyt jo vuosikymmenten ajan ilmeisenä, että Kepusta tulee pienpuolue.
Perussyy kehitykseen on väestörakenteen muutos. Pako maaseudulta eli elinkeinorakenteen syvämuutos alkaa vihdoin näkyä. Se tulee viipeellä mutta väistämättä. Ruotsi on ollut tässä meitä edellä, mutta toiminut samalla peilinä meille siitä, mitä on tulossa.
Kun tämä suuri muutosvoima havaittiin Kepussa, siellä päätettiin tehdä suunnanmuutoksia. Sitä voi kuvata poukkoiluksi vähän sinne sun tänne. Poukkoilen ensimmäinen vaihe alkoi jo 1980-luvulla, kun LKP sulautettiin Kepuun. Se teki Kepusta liberaalimmalta näyttävän puolueen. Varmaan ajateltiin, että rahtunen vapaamielisyyttä kelpaisi kaupunkiäänestäjille vastapainona äärivanhoillisuudelle. Ajatuksen voimapoliitikkoina olivat Olli Rehn ja Matti Vanhanen, Kepun silloiset nuorisopoliitikot. 1990-luvun laman seurauksena vaihdetta pantiinkin sitten vasemmalle ja feminismiin. Se ottikin tulta ja Kepun kannatus kasvoi silmissä. Tämän politiikan äitihahmona voidaan pitää Anneli Jäätteenmäkeä. Itse uskon, että Jäätteenmäen linja olisi voinut kantaakin pitkälle, mutta liberaalisiipi Matti Vanhasen johdolla otti siitä jälleen kovan niskalenkin Jäätteenmäen töpättyä vaalitaistossa typerästi.
Poukkoilussa voidaan nähdä ainakin neljä, viisikin päälinjaa. Yksi on kantakepulaisuus eli puolueen maatalous- ja aluepolitiikkasiipi. Tämä on Johannes Virolaisen perillisten näkemys Kepun roolista. Sen takana ovat olleet erityisesti ne kepulaiset kansanedustajat, jotka ovat itsekin maanviljelijöitä taustaltaan. Toinen linja on tahtopolitiikka ja siihen liittyvä opportunismi. Selvää on, että tämän porukan vetojuhtana on ollut Paavo Väyrynen ja Mauri Pekkarinen. Sitten ovat edellä mainitut liberaalit ja vasemmistopainotteiset. Viides porukka on äärivanhoillinen lestadiolaissiipi ja heidän osuutensa on merkittävä varsinkin Pohjois-Suomessa. Eli ulospäin näyttäytyvää selkeää yhtenäistä linjaa ei ole ollut pitkiin aikoihin. On eri porukoita, jotka ovat toisilleen suorastaan vihamielisiä. Sitähän tuo sinunkin kommenttisi edustaa. Vika nähdään vain vasemmistolaisessa politiikassa. Kun sanot, että Kepuun ei feminismi sovi, on hyvä muistaa, että Anneli Jäätteenmäki nosti Kepun kannatuksen kukoistukseen nimenomaan vasemmistopainotteisuudella ja feminismillä. Sillä hän keräsi Kepun kannattajiksi suuren joukon naisäänestäjiä.
Täyttä pas-kaa taas kirjoituksesi
Kepu alamäki on suora kiitos äärivasemmistolaisen hallituksen työstä, jossa Kepu on takuumiehenä mukana.
Hallitus on suistanut Suomen velkahelvettiin, koulutuksen taso (PISA) on romahtanut, sairaanhoito on rampautettu, törsätty äärityperiin vihersiirtynähankkeisiin ja niin edespäin. Lista on pitkä kuin nälkävuosi, ja nälkäkuuri onkin pian meillä kaikilla edessä kun hallituksen megalomaanisia virheitä joudutaan korjaamaan.
Ei ihme jos ihmiset hylkäävät Kepun joka tuota kaikkea on ollut toteuttamassa
Hallituksella on kaikki realiteetit hukassa ympäristön kanssa, velkaa otetaan mielettömällä määrällä, jengirikollisuus ja raiskaukset on saatu nousemaan moninkertaiseksi idealistisen maahanmuuttopolitiikan seurauksena.
Kepu ei edes puolta sanaa sano vastaan.
Kepu katsoo vierestä kun vihreät junttaa Suomen maa-alueiden ennallistamistavoitteeksi 30 % vuoteen 2030, siis tuhoaa Suomen talouden selkärangan ja samalla pienentää hielinielut.
Vähemmästäkin kannatus putoaa.
Varsinaiset vasemmistopulueet SDP, Vasurit ja vihreät, tai siis heidän äänestäjänsä eivät asioista ymmärrä yhtään mitään, heille riittää että Marin on Voguen kannessa, siihen kun ei älyä tarvita. Kepun tulisi hallituksessa pulustaa älyllisyyttä vihervasemmiston epä-älyllisyyttä vastaan, sitä se ei tee
Muiden hallituspuolueiden kuin Kepun kannatus ei ole luisunut niin paljon. Vihreiden on vähentynyt, mutta SDP:n kannatus on vakaa.
Kepun kannatuksen jyrkin alamäki sijoittuu Sipilän vetovastuun aikaan. Silloin kannatus todellakin romahti ja siitä on tuskin mahdollista syyttää sen jälkeen synnytettyä Rinteen/Marinin hallitusta. Ei Kepun kannatus enää tämän hallituksen aikana ole niin paljon rojahtunut kuin ennen sitä. Siinähän sinullakin pitäisi olla selittämistä, että mistä tällainen kannatus ylivoimaisesti jyrkin pudotus johtuu. Pikemminkin voi nähdyn perusteella sanoa, että sen paremmin Kulmuni kuin Saarikko eivät ole onnistuneet paikkaamaan Sipilän aiheuttamaa romahdusta. Mutta kyllä se pääsyy löytyy Sipilän toiminnasta sikäli kuin syytä on näiden Kepun puheenjohtajien toimissa.
👃Kepuun ei feminismi sovi👃
Hyvänä esimerkkinä Tyrnäväläinen naistenhuudattaja eli entinen kuntaministeri ja umpikepuli ukko: Tapani Tölli. Hän yrittää vaientaa myllykirjeillään ja soitoillaan jopa paikallislehtien naistoimittajia!
SDP olisi lähes Kepun lukemissa jos Rinne olisi jatkanut pääministerinä.
Demarien kannatus on yksin Marinin varassa, sillä demareita kannattavat ovat niin yksinkertaista väkeä, että heille riittää menestyksen osoitukseksi kun Marin pääsee Voguen kanteen ja hänen haastattelu julkistetaan Der Spiegelin sivuilla. Olethan varamasti täälläkin lukenut Arskan ja Kapin, noiden syvädemareiden, kirjoituksia siitä miksi Marin on niin mahtava pääministeri. Heidän myötä saa kuvan koko demarikentästä. Aika yksinkertaista väkeä
Vihreät ovat painuneet yli 15% kannatuslukemista nykyiseen 8-9% paikkeilla keikkuviin lukemiin, ja rehvakkaat puheet jopa pääministeripuolueesta ovat vaienneet.
Keskusta on totaalisen väärässä seurassa nykyhallituksessa kuin olla voi, ja potentiaaliset kepun kannattajat ovat niin persujen kuin kokoomuksen kannatuksen nostajia. Keskustan kannattajien joukossa kavahdetaan sellaista ideologiseen hömppään perstuvaa höttöä mitä nykyhallitus edustaa
Tämä juttu oikeastaan kiteyttää Kepun ongelman:
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009147238.html
Saarikko on valmistellut maastapoistumisverolain, jota vasemmisto ajaa ideologisista syistä. Laki on paitsi lainsäädännön arviointineuvoston mielestä huono, niin jopa verohallinto vaatii sen lykkäämistä. Puhumattakaan talousoppineista tai yrityselämän edustajista. Kaikki muut paitsi typeristö lakia vastustavat. Saarikko ei itsekkään pidä laista, joka käytännössä lopettaisi ulkomaiset yksityishenkilöiden investoinnit Suomeen. Mutta kun vasemmisto, joille on ns. lusikalla annettu, vaatii, niin Kepu ja Saarikko vievät lakia eteenpäin.
Jokainen vähänkin taloudesta ymmärtävä ymmärtää, kuinka turmiollinen tuo laki olisi, joten ihmiset jättävät kepun kun se tukee tuollaista totaalista typeryyttä. Vasemmistossa ei tietenkään asiaa ymmärretä, joten eivät edes havaitse tuota typeryyttä.
Kovin on näkymyksesi kuin sokea taluttaisi toista sokeaa. Mikähän se oli varsinainen niitti Keskustalle, joka tapahtui 2019 (21,1 % -> 13,8 %)? Nykyinen kannatuspudotus on pelkkää kosmeettista viimeistelyä ennen oppositiotaipaleen alkua. Eli se todellinen niitti tuli kansalaisia rangaisseen älyvapaan oikeistopolitiikan seurauksena. Sipilän "keskustalaisuus" oli jopa kokoomuslaista oikeistolaisuutta oikeammalla puolella.
Kulmuni ja Saarikko oli paha moka keskustalaisilta. Myös Väyrynen takaisin ottaminen oli virheiden virhe. Väyrysen venäjäkiimaisuus tuli kalliiksi keskustalle.
Eivät ne mitään mokia olleet. Ei Kepulle löydy pelastajaa kenestäkään henkilöstä, enää. Juha Sipilälle tällaista Suomen ja Kepun pelastajan roolia yritettiin sovittaa. Se kantoi aikansa, mutta sitten pää tuli vetävän käteen. Jos joku henkilö Kepun romahduksen taustalta pitää mainita, se on juuri Juha Sipilä. Hänen politiikkansa tulosten tultua julki, Kepussa alettiin puhua, että mieshän on kokoomuslainen Kepun vaatteissa. Kepussa oli joku nuorisopolitiikan vaikuttaja, joka osasi varoittaa Sipilästä hyvissä ajoin, mutta eihän häntä silloin Sipilä-kiimassa kukaan Kepussa kuunnellut.
Ihan hyvä mutta en usko että Väyrysen putinkiima vie paljon ääniä vaan
trendi on sitä mitä MPP kertoo havainnollisesti
pitkässä analyysissaan jota en jaksanut lukea vaikka on oikeassa
Tuo kyllä pitää tosiaan paikkansa, eivät olisi voineet nostaa kepua.
Mihin jäi kaljaa kittaava Mari Kiviniemi ja entinen pinup-tyttö Jäätteenmäki?
Entäs Sika-Anttila?
Ei tietenkään kuunnellut, kun Sipilä nostettiin sellaiselle jalustalle sipilististen voimien avulla. Hän oli se ylin herra, jonka asemaa ei kenenkään passannut kyseenalaistaa. Mistä tuollainen side syntyy? Keskusta oli pahassa jamassa taloutensa kanssa ennen Sipilän nousua puheenjohtajaksi. Lieneekö taustalla siis taloudellinen side? Se tiedetään, että hänen taustajoukoissaan oli business-elämän vaikuttajia ja etenkin erään herätysliikkeen riveistä.
"Keskustan talous pahasti kuralla (2010).
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2010102212566368
"Keskustan ensimmäisen kauden kansanedustaja Juha Sipilää houkuteltiin puolueen puheenjohtajaehdokkaaksi jo helmikuussa 2012."
https://www.ts.fi/uutiset/753011
Kepu on niin helppo..
Palstan terävimmät kaverit, oikeaan osuivat!!!
Maahanmuutto 2015
Eri mieltä tuosta terävyydestä. HO HOO, HO HOO!
Olet niin tyhmä, ettet voi sitä käsittää. Teitä on VKKssa monta samanlaista, onko VKK suomen suurin avohoitopuolue? Siellä ääliöt terapoi toisiaan ja huutaa hallelujaa sisar Anu Turtiaisen julistaessa väkevästi pelastusta verijärveltä ja kolmannelta maailmansodalta;-))
Ei taatusti ymmärrä muiden älykkyyttä;-)))
niin siis turtialaan ja väyryseen ei kannata keskittyä
turiainen on vahingossa päässyt
ja
väyrynen on pitkänlinjan tietopankki joka ei ole (puheistaan huolimatta) hullu
VAAN VÄYRYNEN PUHUU SITÄ KIELTÄ MITÄ OLI YYA-KAUDELLA
ja nyt se kammottava hulluus näkyy selvemmin
Väyrysellä olisi käyttöä vielä jos LOPETAISI TUOLLAISEN PUTINHYYSÄYKSEN
Äänestin 2019 Purraa joten pyrin siihen että kepu saa nolla Uudellamaalla
Eino Poutiaisen mukaan Kepu saa 2023 paikkoja 18
Ennuste on vuodelta 1970
Minun roknoosini kertoo, että saavat kahteksantoista etustajaa
E. Poutiainen 1970
Yle ei ole tietokoneeseen varannut kuin 5-paikkaisen numeron
joten äänimäärä jää alle 99 999
Kepulla
Ei tuo nyt ole suuria ennustajan lahjoja edellyttänyt. Jos vähänkin seuraa ja ymmärtää suurten yhteiskunnallisten muutosten seurauksista, Kepun ahdinko on ollut vääjäämätöntä.
Kepulaisuus on ollut taloudellisessa mielessä haitake Suomelle. Se ei ole kuitenkaan ollut meille suomalaisille kohtalokasta, vaikka jarruahan se on kehitykselle tuonut. Näköpiirissä on Kepua paljon pahempia poliittisia vaaroja. Silloin kyse ei ole enää taloudellisesta haitakkeesta vaan kansaa jakavasta vaarasta.
Tämä vaara on oikeistopopulismin ja nationalismin nousu. Kun nämä aihiot ovat nousussa, se on aina ennustanut sotaisia aikoja. Vastakkainasettelu ja nationalismi hivuttautuvat asemiinsa pikkuhiljaa ja aluksi vaarattomalta näyttävällä tavalla. Se tuo muassaan näitä meidän maa ensin -poliitikkoja. putler ja Trump ovat näistä esimerkkejä kaikkein vaarallisimmasta päästä. Ihmisten kannattaisi tutustua historiaan ja tutustua siihen, millaisia näkemyksiä hitlerillä ja mussolinilla oli jo silloin, kun kaikki näytti vielä suht rauhalliselta.
Minulle Kepu on oikeinkin hyvä ja maltillinen puolue, kun sitä vertaa persuihin. Persut ovat toki vielä kevytversio pinnan alla kytevästä nationalismista. Kannattaisi kuitenkin tutustua vaikkapa entisen persun eli Simon Elon kirjoituksiin siitä, mitä hän näki uuspersuilun pinnan alla. Se on nationalismia puhtaimmillaan ja pahimmillaan.
DDR on valtiososialistinen kuten natsit ja sdp eli yleensä sosdemien ja ryssienvälisestä
yhteistystyöstä on seurannut sota
ensimmäinen maailmansota toinen maailmansota ukrainan sota
Talouselämässä kutsuimme sellaista kilpailijaa "hyväksi kilpailijaksi", jonka kyvyt ei riittänyt kunnolla haastamaan, mutta piti taas uudet kilpailijat loitolla. Olet siinä oikeassa, että kepu on tavallaan ollut hyvä kilpailija, populistit ja nationalistit pysyivät hyvin ruodussa. Nyt kyllä näyttää ikävästi siltä, että kepu katoaa ja tilalle syntyy populisti/natsi/VKK tyyppisiä nationalistisia pienpuolueita, jotka ainoastaan sotkee asioita. Tuo riski on ihan todellinen ja se pitäisi myös Kokoomuksessa ja Demareissa ottaa vakavasti.
Juu, noinkin voisi osittain sanoa, mutta valitettavasti sekään ei ole koko totuus. Jos ihmiset osaavat valita Kepun mieluummin kuin populistit, niin kyllä. Mutta populismin nousun syitä äänestyskäyttäytyminen ei poista. Persuihin on virrannut kannatusta myös demareista Soinin kaudella. Siihen aikaan persujen asema oikeisto-vasemmisto-akselilla oli paljon epäselvempi kuin nyt. Olihan työministerinä Jarppa Lindström, jolla ei taatusti ollut oikeistosympatioita. Hän oli kohtuullisen persupolitiikan edustaja, itse asiassa näin jälkikäteen ajateltuna yksi parhaista persuista. Kun persujen rooli sittemmin ja myös jo Soinin hallitusvalinnoilla tuli selväksi, virta vasemmalta persuihin ehtyi. Persut haastoivatkin sen jälkeen vain Kepua ja onnistuivat siinä erinomaisesti. Ja näyttää, että se puree edelleen.
Kansallismielisten ja EU-eroa ajavien mielipiteiden taustalla on ideologinen nationalistinen aatesuunta. Suomessa se kytee edelleen enemmän pinnan alla kuin pinnalla, mutta tälläkin palstalla näkyy, että kynnys siihen suuntaa on monella yksinkertaisesti ajattelevalla aika matala. Ja persuthan ruokkivat koko ajatusta siitä, että muut puolueet jakavat suomalaisten rahoja auliisti muualle ilman, että siitä mitenkään hyötyisimme. Itse asiassa persut kieltäytyvät kategorisesti edes miettimästä sitä, hyödymmekö me. Kun taloustieteilijät kertovat, että me hyödymme EU-jäsenyydestä joka vuosi 14-18 miljardia euroa, se menee kuin kuuroille korville, koska sellaista nationalistit eivät halua kuulla. Globalisaatio on kaikissa muodoissaan heille kirosana, mitä se on ollut nationalisteille kautta historian.
Nationalismin kasvun riski pitäisi ottaa tosissaan lähinnä Kokoomuksessa. Näin sen vuoksi, että viher-vasemmisto näyttäisi kieltäytyvän yhteistyöstä nationalistien kanssa kautta läntisen maailman. Sen sijaan Kokoomus heiluu ja se koettiin nyt Ruotsissa, mihin saatiin käytännössä Jimmy Åkessonin johtama Ruotsidemokraattien hallitus ilman, että se tarvitsee edes kantaa vastuuta hallituksen politiikasta. Herkullinen asema. Meillä persut pyrkivät varmasti kaikin tavoin hälventämään kuvaansa nationalistipuolueesta tullakseen hyväksytyksi Kokoomuksessa. Saa nähdä meneekö Kokoomus tähän ansalankaan.
Olet oikeassa näkemyksessäsi. Keskusta on toiminut poliittisessa kentässä saranapuolueen roolissa. Tämän on mahdollistanut se, että Keskustan politiikka on ollut samanaikaisesti sekä maltillisen oikeistolaista että maltillisen vasemmistolaista. Sipilän oman poliittisen näkemyksen nostaminen kovan linjan talousoikeistolaiseksi puolueeksi horjutti liikkeen perustuksia ja hallituksensa aikaansaannokset karkoittivat kannattajia toisiin puolueisiin. Tämän katastrofaalisen humpsahduksen jälkeen puolue siirtyi, hassua kylläkin itse Sipilän hallitusneuvottelijan roolin seurauksena kansanrintama-tyyppiseen hallitukseen, joka oli raju vastaliike kovan linjan oikeistopolitiikan vastineeksi. Puolue siis lipsui pois omalta poliittiselta tontiltaan eikä sen koommin ole paikkaansa takaisin tahtonut löytää. Tämä johtuu puolueen sisäisestä kriisistä.
Miten sitten arvioida Keskustan merkitystä kotimaan politiikassa verrattuna esim. naapurimaahan Ruotsiin? Siellä Keskusta on kuihtumisessaan jo pidemmällä tiellä, mikä näkyy osaltaan myös voimakkaana oikeistopopulismin kasvuna. Näinhän tämä meilläkin näyttäisi toimivan. Mitä enemmän Keskustan kannatus laskee, sitä enemmän perussuomalaisten kannatus nousee. Lieveilmiönä siitä seuraa, että kaikenlainen vastakkainasettelun ilmapiiri kasvaa, mikä tarjoaa kasvualustan äärioikeistolaisen aineksen valtaanpääsylle. Ruotsissa ollaan jo blokkipolitiikassa ja samaa kehitystä kohti ollaan menossa, jos tämä saranapuolue Keskusta kutistuu entisestään. Oikestopopulistinen politiikka kun ei tahdo kelvata muille puolueille, mikä on selvästi nähtävissä Ruotsin hallitusratkaisusta.
Moderaatit laittoivat löyhän köyden kaulansa ympärille ja ruotsidemokraatit seisovat oppositiossa valmiina potkaisemaan jakkaran alta, jos hallituksen politiikka ei miellytä. Ei voi mitenkään vähätellä sitä tosiasiaa, että ilmassa on väreitä fasismin tuulten noususta. Se on nähty Unkarin sekä Puolan poliittisista muutoksista, tosin Puola on hieman pehmentänyt jääräpäisyyttään ainakin EU:ssa. Samat tummat pilvet ovat nousseet taivaalle niin Italiassa kuin Ruotsissakin ja Venäjän poliittinen taivas on sysimusta. Ja synkkiä pilviä on lisää näköpiirissä mm. USA:ssa trumpistien ottaessa ennakkosuosikin roolia tulevien välivaalien suhteen sekä täällä Suomessa Perussuomalaisen puolueen kannatuksen kiriessä kohti gallupien kärkikaksikkoa, Kokoomusta ja SDP:tä.
Perustellusti voisikin kysyä näiltä, jotka ovat siirtyneet kannattamaan perussuomalaisia, että onko heillä laisinkaan hajua, mihin soppaan ovat lusikkansa laittaneet? Perussuomalaisten poliittiset teemat ovat kuitenkin hyvin lähellä 1920-luvulla kirjoitettua NSDAP:n puolueohjelmaa ja aika ajoin puolueesta on noustellut päätään päivänvaloon täysverisiä fasistisia kannanottoja. Mihin poliittisen kenttämme tasapainopuolueen kannattajat ovat lipsuneet? Perussuomalaisten lipevä populismi on kiedottu poliittisesti onttojen puheiden sisään. Lupauksia Suomen ja suomalaisten asialla olemisesta, mutta jättäen kertomatta, miksi heidän yksinkertaiset, 30-luvun Saksastakin tutut teemojen toistelut olisivat muka maatamme ja kansalaisiamme hyödyttävää? Perussuomalaisten varjobudjetitkin ovat jo osoittaneet, ettei puolueessa ole todellisuudessa minkäälaista talousosaamista, mutta ihmiset vihapäissään uskovat perussuomalaisten ratkaisevan kaikki ongelmat. No, 30-luvun Saksasta saatiin esimerkkejä siitä, mitä oikeistopopulismista pahimmillaan seuraa. Ja tällä hetkellä sen pahin ilmentymä on itse Venäjä.
Jotta Keskustalla olisi elämisen edellytyksiä jatkossakin toimia kohtuullisen kannatuksen omaavana saranapuolueena, sen tulisi löytää tiensä takaisin maltilliseksi keskikentän puolueeksi. Sopiva sekoitus niin oikealta kuin vasemmaltakin löytyvää politiikkaa, pieni- ja keskituloisten puolueena kuten se aiemminkin on ollut. Ei mikään äkkijyrkän politiikan edustaja puoleen taikka toiseen. Tällöin yhteiskunnalle vaaralliset voimat pysyvät myös paremmin kurissa, jos äänestäjät sen vain sisäistävät. Nykymenolla politiikastamme tulee samantyylistä kuin USA:ssa, jossa poliittiset käänteet ovat aina jyrkkiä ja johdonmukaisuus katoaa. Saranapuolueena Keskusta vahvistaa sitä poliittista suuntaa, jossa muodostettavat hallitukset eivät ole äärimmäisen oikeistolaisia tai vasemmistolaisia.
Oikeistopopulismikriittinen Keskustan ex-kannattaja.
Hyvin ennustettu ja oikein!
Täydet pisteet molemmille. Palstan POTILAS ollut ulkona, kuin lumiukko tai ryssä.
Ammattimiehiä molemmat ja kova työkokemus molemmilla takana. Molemmat ollut sen verran korkeissa viroissa, että on perpektiiviä katsoa politiikkaa laaja-alaisesti.
Ovat tosiaan osuneet napakymppiin. Onnittelut!
Keskustassa tarvitaan nyt sähkömiestä, koska johdossa on vikaa.
Fiksut ja omiat pärjää aina, eli Kapi ja MPP!
Kapi ja MPP viiltävän terävä ennustus ja sen täysin oikeaan osunut lopputulos syö kepulaisia ja VKK pellehermannia!!!
Kepun ongelma on kannattamaton pienviljely. Viljelijät käy päivätöissä muualla ja ovat tyytymättömiä saatuihin etuihin. Suuret viljatilat ovat yrittäjiä, jotka työskentelevät tiloillaan ja yrittäjät ovat tunnetusti kokoomuksen kannattajia, koska kokoomus ajaa yrittäjien etuuksia. Keskustalta loppuu äänestäjät.
Saarikon sanoman mukaan ihmisiä täytyy valmistaa lisää.
Odotetaan mielenkiinnolla heidän jatkoarvio kepun alamäestä.
Tehkää uusi ennuste kepulle?