"Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella.
Sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä."
Helluntailaisuudessa korostetaan kasteoppia joka on koroitettu elämänpyöräksi.
Mikä on lapsena kastettujen kohtalo helluntaiuskon mukaan?
Saalistavat henget
50
<50
Vastaukset
- Anonyymi
1. Joh. 2:18 "Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika."
Antikristillisyyden henki perusti 100 vuotta sitten monia uususkonnollisia eksytyksiä jenkeissä. Eksytyksen suuri aalto.
Tämä on historian faktaa.
Osasta tuli helluntailaisia ja osasta jehovan todistajia yms. - Anonyymi
Jeesus ei kaatanut ihmisiä eikä puhunut ymmärtämättömillä kielillä.
Hänellä ei ollut myöskään bändia kohottamassa tunnelmaa niinkuin hellareilla.- Anonyymi
>>>"Jeesus ei kastanut . . .
eihän KASTE-käskyä JEESUKSEEN vielä ollutkaan , Jeesuksen ollessa maan päällä . . .
Jeesuksella itsellään oli valta antaa syntejä anteeksi.
"Ihmisen Pojalla on valta MAAN PÄÄLLÄ antaa syntejä anteeksi" Luuk: 5: 24
Jeesus antoi kastekäskyn VASTA Ylösnousemuksensa JÄLKEEN.
helluntailaiset sekoittaa Johanneksen kasteen ja kasteen Jeesukseen keskenään ,
huh, huhijaa, ,
Jeesuksen Ylösnousemuksen JÄLKEEN:
"kukin teistä KASTEEN Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi,
silloin te saatte Pyhän Hengen lahjan,
sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu"
Apt: 2: 38-39
- Anonyymi
Anabaptistinen uudestikaste lahkoon on paha synti ja luopumus Kolmiyhteisestä Jumalasta.
Uudestikasteessa ihminen vaihtaa esikoisoikeutensa hurmoslahkojen houkutteleviin hernesvelleihin.
Jaak. 2:7
Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]- Anonyymi
suomi24 on osallinen kiihottamiseen kansaryhmää vastaan. Ylläpito on suurin yksittäinen aloitusten tekijä ja kommenttien lähettäjä. Lähes kaikki ylläpidon kautta palstalle postatut kommentit sisältävät vihapuhetta ja panettelua ja solvaamista ja valheellisia väittämiä.
- Anonyymi
Lapsena kastettu voi saada pyhän Hengen kasteessa ja myöhemminkin mutta tuo pyhän Hengen toiminta on vajaata hänessä. Armolahja jää hedelmättömäksi ja lisäksi koska hän elää maailmassa eikä seurakunnassa niin häntä vainotaan ja ahdistetaan pyhän Hengen tähden kuolemaan asti.
Uusi kaste, pyhiinvaellus, omaisuudesta luopuminen tms. Teko vasta muuntaa pyhän Hengen tekeväksi eli toimivaksi.
Pyhä Henki piilevänä on eri asia kuin tekevänä ja toimivana.
Nää on mun kokemuksia asiasta. Eivät välttämättä täysi Totuus vielä.- Anonyymi
Itse uskon saaneni lapsena kasteessa Henkien koettelun armolahjaa. Mutta 1991 Luin kolme yötä Ilmestystä ja sain pyhän Hengen näkyvänä punaisena valona joka meni rinnasta sisään.
Se antoi paljon synnintuntoa ja sain lahjana musiikkia ja kouluopetusta, mutta en itse kyennyt tekemään mitään.
Sitten sain kutsun Israeliin ja siellä sain hengessä KASTEEN Välimeressä. Pyhä Henki muuttui tekoja arvostavaksi ja niitä vaativaksi sekä opin kielillä kääntämistä ihan konkreettisena tekona.
Ennen sain lahjoja paljon Pyhältä Hengeltä. KASTEEN jälkeen olen itse ollut lahjana muille ja pyhä Henki tekee muille kauttani hyviä tekoja. Se on nyt muiden hyväksi toimiva kun ennen kastetta Se ei toiminut vaan vain otti vastaan. - Anonyymi
Anabaptisnen uudestikaste lahkoon on paha Pyhän Hengen synti ja laittomuus.
Uudestikasteessa ihminen kiroaa lapsena saamansa kasteen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ja vaihtaa sen uudestikasteen saatanalliseen villitsevään kaatohenkeen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse uskon saaneni lapsena kasteessa Henkien koettelun armolahjaa. Mutta 1991 Luin kolme yötä Ilmestystä ja sain pyhän Hengen näkyvänä punaisena valona joka meni rinnasta sisään.
Se antoi paljon synnintuntoa ja sain lahjana musiikkia ja kouluopetusta, mutta en itse kyennyt tekemään mitään.
Sitten sain kutsun Israeliin ja siellä sain hengessä KASTEEN Välimeressä. Pyhä Henki muuttui tekoja arvostavaksi ja niitä vaativaksi sekä opin kielillä kääntämistä ihan konkreettisena tekona.
Ennen sain lahjoja paljon Pyhältä Hengeltä. KASTEEN jälkeen olen itse ollut lahjana muille ja pyhä Henki tekee muille kauttani hyviä tekoja. Se on nyt muiden hyväksi toimiva kun ennen kastetta Se ei toiminut vaan vain otti vastaan.Puhut täyttä potaskaa.
Valoilmiöt, lämmön ja tai sähkövirran läpimenon tuntemukset kehossa on paholaisesta.
Paholaista verrataan salaman eli sähkövirran kaltaiseen tuntemuksiin kehossa kun se henki pääsee ihmisen sisälle.
Oikean Pyhän Hengen aikaasaamaa ovat seuraavat asiat:
Gal. 5:22
Mutta Hengen hedelmä on: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys, usko, hiljaisuus, puhtaus.
Mistään sähkövirran läpimenon tuntemuksista ei puhuta Pyhän Hengen ominaisuutena.
Eikä mainita mitään hurmoskielistä eli molotuksesta. - Anonyymi
Tarkoittaa budhan hallelujaata gurut kaataa.
- Anonyymi
Vauvakastetut lahkolaiset satusedät kirjoittavat satuja.
- Anonyymi
Mikä on lapsena kastettujen kohtalo helluntaiuskon mukaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on lapsena kastettujen kohtalo helluntaiuskon mukaan?
Antikristillisyyden henki perusti 100 vuotta sitten monia uususkonnollisia eksytyksiä jenkeissä. Eksytyksen suuri aalto.
Tämä on historian faktaa.
Osasta tuli helluntailaisia ja osasta jehovan todistajia yms. - Anonyymi
helluntailaiset tutkii raamattu 50 % :sti.
Raamatun KOKONAISUUS helluntailaisilla täysin hukassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Antikristillisyyden henki perusti 100 vuotta sitten monia uususkonnollisia eksytyksiä jenkeissä. Eksytyksen suuri aalto.
Tämä on historian faktaa.
Osasta tuli helluntailaisia ja osasta jehovan todistajia yms.Vauvakastetut kirjoittaa satuja eikä anna minulle vauvojaan.
- Anonyymi
Et sinäkään toisia pilkkaamalla pelastu. Ei istu kissa pilkkaavat istuu. Varastetut tavarat otat sitten mukanasi kuolet vai?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Antikristillisyyden henki perusti 100 vuotta sitten monia uususkonnollisia eksytyksiä jenkeissä. Eksytyksen suuri aalto.
Tämä on historian faktaa.
Osasta tuli helluntailaisia ja osasta jehovan todistajia yms.Valehtelet Anonyymi
2022-10-20 11:26:52
- Anonyymi
Kristillisessä yhdessä kasteessa ihminen päsee Kristuskalliolle. (ei lahkokasteissa)
Kristillisessä yhdessä kasteessa lapsi tulee yhdeksi ruumiiksi Kristuksen ylösnousemusruumiin kanssa.
Kristukseen kastettu ei mene tuonelaan, vaan pysyy Kristuksen ruumiin jäsenenä ylösnousemusta varten ikuisesti.
"Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita."
"Nyt ei ole mitään kadotustuomiota niillä, jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat."
1. Kor. 12:13
Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä. - Anonyymi
Asiahan on vakava tutkistelun alla.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/be89ea59-a04f-441e-a0dc-34f0f889827f
-teellä- - Anonyymi
Viisas karttaa suuressa eksytyksen aallossa syntyneitä amerikkalaisia uususkontoja.
Helluntailaisuus ja jehovalaisuus pyörittävät suurinta liikevaihtoa ja tekevät käännytystyötä jäsenhankinnassa. - Anonyymi
Shalom!
0 Juutalaisuus PYHYYS Jerusalem
1 Roomalais. Kat. RAKKAUS Rooma
2 Luterilaisuus TOIVO Smyrna, Galatia
3 Ortodoksisuus USKO Pergamo, Kolossa
4 Jehovan todistajat OIKEUS Tyatira
5 Helluntaikirkko LAUPEUS, ARMO Sardes
6 Adventtikirkko TOTUUS Filadelphia, Filippi
7 Vapaakirkko RAUHA Laodikea
8 Anglikaanit... jne
Raamatussa on eri painotuksia ja samoin seurakunnilla.
Rakkaus, Toivo ja Usko ovat kolme suurta, mutta myös noita pienempiä on Jeesus tarvinnut.
Itse pidän Helkuntaikirkon kastetta toimivana. Mutta opetus on heikompaa. Esim. Vatikaanin II konsiili aluksi hyväksyttiin, mutta sitten samat hyväksyjät alkoivat torjua sen.
Mentiin Roomaan jo 1950 luvulla yhteistyön merkeissä mutta sitten luovuttiin siitä ja alettiin seikkailla. - Anonyymi
Raamatussa eli Jumalan sanassa on totuus.
Helluntailaisten opit ovat paha harhaoppi eli heresia.
Koko Pentecostalismin perusti 100 v. sitten eräs g-mies ja sen opin ja ensimmäisen sellaisen henkikasteen Amerikassa kokenut tänne 40 ens. seurakuntaa perustanut mies oli myös g-mies, joka tuomittiin vankilaan niistä teoista v. 1925 ja karkotettiin Norjaan- Anonyymi
Vauvakastettu rienaaja ja parham-fani pelkäätkö että kajoan lapsiisi?
- Anonyymi
On tämä melkoinen vauvakastettujen lahko, joka tuottaa saastan kirjoittajia tälle palstalle. Tässä vauvakastettujen lahkon seurakunnassa pitää olla systemaatista saastan opetusta ja kieroilua, jotta saadaan tälläistä tekstiä tulemaan.
- Anonyymi
vauva vauva vauva- muuta tuo pikkulasten raiskaaja ei osaa kirjoittaa
- Anonyymi
Suurin yksittäinen kommenttien ja aloitusten postaaja on luterilais-pakanamessiaanen ylläpito. Lähes kaikki ylläpidon kautta tulevat viestit ovat täynnä vihapuhetta; solvauksia ja panettelua ja valheellisia väittämiä.
- Anonyymi
Suurin yksittäinen kommenttien ja aloitusten postaaja olet sinä Lähes kaikki kauttasi tulevat viestit ovat täynnä vihapuhetta; solvauksia ja panettelua ja valheellisia väittämiä.
- Anonyymi
Helluntailaiset eivät kärsi kuulla oman lahkonsa perustajain ja uskonsankarien pimeästä puolesta, mistä se helluntailaisuuden henkimuoto on lähtöisin.
- Anonyymi
Luterilaiset vauvakastetut eivät kestä uhkailua lapsiaan kohtaan.
- Anonyymi
Vauvakastetun pyhä Henki on lahjoja ja armoa vastaanottava nautiskelija. Eikä muiden hyväksi toimija. Se johtaa vanhempien kuolemaan kun lapsi voi hyvin puolestaan.
Aikuiskastetun pyhä Henki on lahjojen ja armon antaja. Ja toimii muiden hyväksi ollen itse ristin tiellä. Se johtaa kastetun itsensä ristille, mutta vanhemmat voivat hyvin.
Joka ei RISTIN TODISTUSTA ANNA ON PERKELEESTÄ. Eli Luciferin alainen suojeleva timantteihin puettu kaunis kerubi.
Se on ihan oma valinta.
Minä olen Daavidin suku ja juuriverso SE KIRKAS KOINTÄHTI. Tuo kirkas kointähti viittaa Luciferiin. Ei ole pakko antaa ristin todistusta, vaan voi olla Kristuksessa eli Luciferissa?
Samantekevää minulle. Lapsikastetut Pyhä Henki pukee yltäkylläisyyteen muiden kuten vanhempien kustannuksella. Ristin tie ja pahan voittaminen on oma valinta.
Shalom! >>Uudestikasteessa ihminen vaihtaa esikoisoikeutensa hurmoslahkojen houkutteleviin hernesvelleihin.>>
Putin on kastettu ja oikeassa uskossa.
😄😄😄😄😄- Anonyymi
onko Pasi Toivonen3, helluntailainen, siellä helluntailaisuudessahan tulee useimmille niitä pakkomielteitä > "Putin" . . .
- Anonyymi
Taitaa olla aika toivoton tapaus
- Anonyymi
Merkistä voi sairastua oikeasti https://www.is.fi/terveys/art-2000009141676.html
- Anonyymi
Helluntailaisuuden perustaja eli törkeissä synneissä eikä koskaan tunnustanut syntejään, vaan siirsi niitä eteenpäin seuraajilleen maksettavaksi.
Valit. 5:7
Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa.- Anonyymi
Synti kun ei ole mikään pelkkä henkilökohtinen asia, vaan kollektiivinen asia.
vrt. Sodoma ja Gomorra, tai Samaria
Hoos. 13:16
(14:1) Samaria joutuu syystänsä kärsimään, koska se on niskoitellut Jumalaansa vastaan: he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Synti kun ei ole mikään pelkkä henkilökohtinen asia, vaan kollektiivinen asia.
vrt. Sodoma ja Gomorra, tai Samaria
Hoos. 13:16
(14:1) Samaria joutuu syystänsä kärsimään, koska se on niskoitellut Jumalaansa vastaan: he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan."Synti kun ei ole mikään pelkkä henkilökohtinen asia, vaan kollektiivinen asia."
Nyt vauvakastettu kirjoitti oman kadotustuomion.
Vauvakastettujen syntejä;
10 000 aborttia vuodessa
13 000 avioeroa
Pride-papit
Jooga-piispa
Sateekaarimessut
Vauvakaste - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Synti kun ei ole mikään pelkkä henkilökohtinen asia, vaan kollektiivinen asia."
Nyt vauvakastettu kirjoitti oman kadotustuomion.
Vauvakastettujen syntejä;
10 000 aborttia vuodessa
13 000 avioeroa
Pride-papit
Jooga-piispa
Sateekaarimessut
VauvakasteSamoja syntejä kuin uudestikastetuillakin Kaste ei ole mikään synti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Synti kun ei ole mikään pelkkä henkilökohtinen asia, vaan kollektiivinen asia."
Nyt vauvakastettu kirjoitti oman kadotustuomion.
Vauvakastettujen syntejä;
10 000 aborttia vuodessa
13 000 avioeroa
Pride-papit
Jooga-piispa
Sateekaarimessut
VauvakasteUudestikastettujen hedelmää:
pedofilia
Raamatun lyttääminen
kristittyjen vainoaminen
molotuskurssit
hengellinen väkivalta
joogajumala
epäjumalanpalvelus
parham oli pedofiili jota useamman kerran kylvetetyt jäljittelevät
lukematon määrä eronneita
- Anonyymi
Vauvakastettu on sanan kuulija , mutta aikuiskastettu on sanan tekijä.
Usko on se jonka varassa kaikki riippuu aivan rahasysteemistä alkaen ja jopa neljä kaikkeuden perusvoimaa tarvitsee uskoa ja rukousta.
( islamin opetusta).
Mutta uskon lisäksi jos on tekoja niin myös Pyhä Henki on altis osoittamaan tekoja eikä se jää toimettomaksi ja hedelmättömäksi.
Aikuiskaste ja uusi puhdas valkoinen puku on teko johon Jeesus itse kehottaa kirjeessä Laodikean seurakunnalle.
Ja jos joku tulee uskoon ja saa pyhän Hengen on myös koko hänen sukunsa kastettava lapsia myöten nopeasti uudella kasteella.
Sitä Helluntaikirkko ei tiedä kun ei ole tutustunut Pietarin tekoihin Laodikeassa jotka käy ilmi Roomalais-Katolisesta Clemens Homilies teoksesta.
Mutta kirkkoa tulee seurata eikä vanhoja kirjoituksia. Jos kirkko on vastaan Helluntaiseurakuntaa niin kirkkoa tulee kuulla tai joutuu eri ruokapöytään oman äitinsä kanssa eikä saa syödä samassa pöydässä?
(Clemens Homilies, Pietari Laodikeassa).- Anonyymi
helluntailaisuus ON eksytys, vaikka kopioisit raamattua kappaletolkulla.
kun koko kristinuskon perussanoma helluntailaisuudessa hukassa, siiten '
rupeevat korottaan itseään ja aina, ja aina OMIA tekoja / tekojaan,
"älköön vasen kätesi TIETÄKÖ, mitä oikea tekee"
Matt: 6:
helluntailaiset "MITTAA" toisten uskoa / tekoja = ihmisoppi. - Anonyymi
Luterilaiset loitsuavat ja tekevät taikurien merkkejä. Pakanallinen vedenvaluttelu otsaan- sakramentti suoritetaan kaavan mukaan. Kastekaavan tarkoitus on saada aikaa yliluonnollinen tapahtuma. Wikipedian mukaan: "Loitsut ovat lausuttujen, kuiskattujen, ajateltujen tai laulettujen sanojen ketjuja, joilla on tarkoitus vaikuttaa tapahtumien kulkuun tai aikaansaada jotain tapahtumaan yliluonnollisesti. Loitsut luetaan muistista tai loitsukirjoista, ja tätä kutsutaan loihtimiseksi, loitsuamiseksi tai manaamiseksi."
Luterilaiset sakramentit ovat loitsuamista, joilla yritetään saada tavallinen vesi muuttumaan ikuisen elämän antajaksi ja viini muuttumaan vereksi.
Sana varoittaa luterilaisesta kirkosta. tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
Kolmen otsaan valutetun vesitilkan avulla uudestisyntyminen on väkevä eksytys. - Anonyymi

Kolmen otsaan valutetun vesitilkan avulla uudestisyntyminen on väkevä eksytys.Sama uudestikastaj märisi tuskaansa luterilsuus-foorumilla a samaa veletta tullut tännein.
Uudestikastajille kaste on loitusa kun se ei liity Jeesukseen.
JATKA MÄRISEMISTÄ SAIRAS TUMPUTTAVA UUDESTIKASTAJA!!!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luterilaiset loitsuavat ja tekevät taikurien merkkejä. Pakanallinen vedenvaluttelu otsaan- sakramentti suoritetaan kaavan mukaan. Kastekaavan tarkoitus on saada aikaa yliluonnollinen tapahtuma. Wikipedian mukaan: "Loitsut ovat lausuttujen, kuiskattujen, ajateltujen tai laulettujen sanojen ketjuja, joilla on tarkoitus vaikuttaa tapahtumien kulkuun tai aikaansaada jotain tapahtumaan yliluonnollisesti. Loitsut luetaan muistista tai loitsukirjoista, ja tätä kutsutaan loihtimiseksi, loitsuamiseksi tai manaamiseksi."
Luterilaiset sakramentit ovat loitsuamista, joilla yritetään saada tavallinen vesi muuttumaan ikuisen elämän antajaksi ja viini muuttumaan vereksi.
Sana varoittaa luterilaisesta kirkosta. tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
Kolmen otsaan valutetun vesitilkan avulla uudestisyntyminen on väkevä eksytys.Uudestikastajat ovat taikureita ja loitsuajia. He kieltävät Jeesukseen. Uudestikastajien kaste on pelkkä loitsu ilman Jeesuksen tuomaa sovituksta. Se on pelkkkää vettä.
Pakanallinen uudestikaste ei ole Raamatusta, eikä uudestikastajien kaavat tai temppelirituaalit auta ketään. Vain uudestikastajien kieltämässä Jeesuksessa on turva!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
helluntailaisuus ON eksytys, vaikka kopioisit raamattua kappaletolkulla.
kun koko kristinuskon perussanoma helluntailaisuudessa hukassa, siiten '
rupeevat korottaan itseään ja aina, ja aina OMIA tekoja / tekojaan,
"älköön vasen kätesi TIETÄKÖ, mitä oikea tekee"
Matt: 6:
helluntailaiset "MITTAA" toisten uskoa / tekoja = ihmisoppi.Esran, Nehemian tai Esterin kirjassa Persian suurkuningas antaa käskyn:
Temppelissä olkoon aina 3 kivikertaa suuria kiviä, mutta kattorakenteissa ja seinissä olkoon HIRSIÄ puusta.
Nuo kolme suurta kivikertaa ovat Rooma, Luther ja Ortodoksisuus. Mutta neljäs on Jehovan todistajat ja viides Helluntaiseurakunta. Neljäs ja viides ovat katon HIRSIÄ. Eivät suuria kiviä.
Kyllä neljättä ja viidettä myös tarvitaan.
JT uskoo taivaassa on vain 144000, mutta Helluntaikirkko uskoo että taivaaseen ei synti pääse vaan synnitön tai armahdettu.
Ortodoksit ja Luterilaiset edellyttää taivaaseen pääsevältä Ripin sakramentin.
Mistä oikein johtuu riita kivien ja hirsien välillä? Onko se Jumalasta vai pahasta tunnonvaivasta?
Shalom! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esran, Nehemian tai Esterin kirjassa Persian suurkuningas antaa käskyn:
Temppelissä olkoon aina 3 kivikertaa suuria kiviä, mutta kattorakenteissa ja seinissä olkoon HIRSIÄ puusta.
Nuo kolme suurta kivikertaa ovat Rooma, Luther ja Ortodoksisuus. Mutta neljäs on Jehovan todistajat ja viides Helluntaiseurakunta. Neljäs ja viides ovat katon HIRSIÄ. Eivät suuria kiviä.
Kyllä neljättä ja viidettä myös tarvitaan.
JT uskoo taivaassa on vain 144000, mutta Helluntaikirkko uskoo että taivaaseen ei synti pääse vaan synnitön tai armahdettu.
Ortodoksit ja Luterilaiset edellyttää taivaaseen pääsevältä Ripin sakramentin.
Mistä oikein johtuu riita kivien ja hirsien välillä? Onko se Jumalasta vai pahasta tunnonvaivasta?
Shalom!Ei vaan uskon ja kasteen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luterilaiset loitsuavat ja tekevät taikurien merkkejä. Pakanallinen vedenvaluttelu otsaan- sakramentti suoritetaan kaavan mukaan. Kastekaavan tarkoitus on saada aikaa yliluonnollinen tapahtuma. Wikipedian mukaan: "Loitsut ovat lausuttujen, kuiskattujen, ajateltujen tai laulettujen sanojen ketjuja, joilla on tarkoitus vaikuttaa tapahtumien kulkuun tai aikaansaada jotain tapahtumaan yliluonnollisesti. Loitsut luetaan muistista tai loitsukirjoista, ja tätä kutsutaan loihtimiseksi, loitsuamiseksi tai manaamiseksi."
Luterilaiset sakramentit ovat loitsuamista, joilla yritetään saada tavallinen vesi muuttumaan ikuisen elämän antajaksi ja viini muuttumaan vereksi.
Sana varoittaa luterilaisesta kirkosta. tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
Kolmen otsaan valutetun vesitilkan avulla uudestisyntyminen on väkevä eksytys.>>>"vedenvaluttelu"<<<
"Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä"
4 Moos: 8: 7
minkäs nimityksen helluntailaiset antaa edelliseen RAAMATUN sanaan !! - Anonyymi
"Sekä Luther että Hitler olivat vaarallisten pakkomielteiden vaivaamia mielisairaita. Mielisairaina yksilöinä heitä voidaan jopa ymmärtää. Sen sijaan on vaikeaa ymmärtää, että kokonaiset kansat seuraavat mielisairaita. Ankaran uskonnollinen koulutus sai Lutherin kokemaan Raamatun normit pakonomaisesti ja hyökkäämään raivoisasti kirkon piirissä vallitsevaa leväperäisyyttä vastaan. Myös Hitleriä voidaan pitää jossain määrin koululaitoksen uhrina. Huono arkkitehti olisi varmaan ollut maailmalle pienempi paha kuin huono valtiomies. Mikäli vapaan kasvun arvoa ei tunnusteta, maailma tuottaa vielä monia pakkomielteiden vallassa olevia valtiomiehiä ja uskonnollisia johtajia, joita toiset kaavoihin kasvatetut ihmiset seuraavat arvostelukyvyttömästi.
Lutherin kirjan avulla lietsottiin juutalaisvihaa kansallissosialistisessa Saksassa. Tuntuu kohtalon ivalta, että sodan jälkeisessä Länsi-Saksassa perustettiin kristillisdemokraattinen puolue, jottei kaikki toistuisi. Juuri kristillisporvarillinen normisto teki Hitleristä sen, mikä hän oli. Kohtalon ivalta tuntuu sekin, että jäljelle jääneet juutalaiset soveltavat arabeihin varsin hitlerimäisiä menetelmiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uudestikastajat ovat taikureita ja loitsuajia. He kieltävät Jeesukseen. Uudestikastajien kaste on pelkkä loitsu ilman Jeesuksen tuomaa sovituksta. Se on pelkkkää vettä.
Pakanallinen uudestikaste ei ole Raamatusta, eikä uudestikastajien kaavat tai temppelirituaalit auta ketään. Vain uudestikastajien kieltämässä Jeesuksessa on turva!!sinun Raamatun pätkäsi eivät ole Jumalan ilmoitus, vaan ISÄSISI PERKELEEN VALHETTA!
1 Ja Herra puhui Moosekselle ja Aaronille sanoen:
2 "Tämä on lakimääräys, jonka Herra sääsi sanoen: Käske israelilaisia tuomaan sinulle ruskeanpunainen, virheetön hieho, jossa ei ole mitään vammaa ja jonka päälle iestä ei vielä ole pantu.
3 Antakaa se pappi Eleasarin haltuun, ja vietäköön se leiristä ulos ja teurastettakoon hänen edessänsä.
4 Sitten pappi Eleasar ottakoon sen verta sormeensa ja pirskoittakoon sen verta ilmestysmajan etupuolta kohti seitsemän kertaa.
Ja hieho poltettakoon hänen nähtensä; nahkoinensa, lihoinensa ja verinensä ynnä rapoinensa se poltettakoon.
6 Mutta pappi ottakoon setripuuta, isoppikorren ja helakanpunaista lankaa ja viskatkoon ne tuleen, missä hieho palaa.
7 Sitten pappi pesköön vaatteensa ja pesköön ruumiinsa vedessä; sitten menköön leiriin. Mutta pappi olkoon saastainen iltaan asti.
8 Sekin, joka hiehon poltti, pesköön vaatteensa vedessä ja pesköön ruumiinsa vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti.
Sitten joku, joka on puhdas, kootkoon hiehon tuhan ja pankoon sen talteen leirin ulkopuolelle puhtaaseen paikkaan. Ja säilytettäköön se israelilaisten seurakunnalle puhdistusvettä varten. Tämä on syntiuhri.
Ja joka hiehon tuhan kokosi, pesköön vaatteensa ja olkoon saastainen iltaan asti. Tämä olkoon israelilaisille ja muukalaiselle, joka asuu heidän keskellänsä, ikuinen säädös.
Joka koskee kuolleen ihmisen ruumiiseen, kenen hyvänsä, olkoon saastainen seitsemän päivää.
Hän puhdistakoon itsensä tällä vedellä kolmantena ja seitsemäntenä päivänä, niin hän tulee puhtaaksi. Mutta jos hän ei puhdistaudu kolmantena ja seitsemäntenä päivänä, niin hän ei tule puhtaaksi.
Jokainen, joka koskee kuolleeseen, kuolleen ihmisen ruumiiseen, eikä puhdistaudu, hän saastuttaa Herran asumuksen, ja hänet hävitettäköön Israelista, koska puhdistusvettä ei ole vihmottu häneen; hän on saastainen, hänen saastaisuutensa pysyy hänessä yhä.
Tämä on laki: Kun joku kuolee telttamajassa, niin jokainen, joka menee siihen majaan, ja jokainen, joka on siinä majassa, olkoon saastainen seitsemän päivää.
Ja jokainen avoin astia, johon ei ole peitettä sidottu, olkoon saastainen.
Ja jokainen, joka ulkona kedolla koskee miekalla surmattuun tai muulla tavoin kuolleeseen tai ihmisluuhun tai hautaan, olkoon saastainen seitsemän päivää.
Mutta näin saastunutta varten otettakoon poltetun syntiuhrin tuhkaa ja kaadettakoon sen päälle astiaan raikasta vettä.
Ottakoon sitten joku, joka on puhdas, isoppikorren ja kastakoon sen siihen veteen ja pirskoittakoon sitä tuohon majaan ja kaikkiin sen esineihin ja ihmisiin, jotka siellä olivat, samoinkuin siihen, joka on koskenut luuhun tai surmattuun tai muulla tavoin kuolleeseen tai hautaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sinun Raamatun pätkäsi eivät ole Jumalan ilmoitus, vaan ISÄSISI PERKELEEN VALHETTA!
1 Ja Herra puhui Moosekselle ja Aaronille sanoen:
2 "Tämä on lakimääräys, jonka Herra sääsi sanoen: Käske israelilaisia tuomaan sinulle ruskeanpunainen, virheetön hieho, jossa ei ole mitään vammaa ja jonka päälle iestä ei vielä ole pantu.
3 Antakaa se pappi Eleasarin haltuun, ja vietäköön se leiristä ulos ja teurastettakoon hänen edessänsä.
4 Sitten pappi Eleasar ottakoon sen verta sormeensa ja pirskoittakoon sen verta ilmestysmajan etupuolta kohti seitsemän kertaa.
Ja hieho poltettakoon hänen nähtensä; nahkoinensa, lihoinensa ja verinensä ynnä rapoinensa se poltettakoon.
6 Mutta pappi ottakoon setripuuta, isoppikorren ja helakanpunaista lankaa ja viskatkoon ne tuleen, missä hieho palaa.
7 Sitten pappi pesköön vaatteensa ja pesköön ruumiinsa vedessä; sitten menköön leiriin. Mutta pappi olkoon saastainen iltaan asti.
8 Sekin, joka hiehon poltti, pesköön vaatteensa vedessä ja pesköön ruumiinsa vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti.
Sitten joku, joka on puhdas, kootkoon hiehon tuhan ja pankoon sen talteen leirin ulkopuolelle puhtaaseen paikkaan. Ja säilytettäköön se israelilaisten seurakunnalle puhdistusvettä varten. Tämä on syntiuhri.
Ja joka hiehon tuhan kokosi, pesköön vaatteensa ja olkoon saastainen iltaan asti. Tämä olkoon israelilaisille ja muukalaiselle, joka asuu heidän keskellänsä, ikuinen säädös.
Joka koskee kuolleen ihmisen ruumiiseen, kenen hyvänsä, olkoon saastainen seitsemän päivää.
Hän puhdistakoon itsensä tällä vedellä kolmantena ja seitsemäntenä päivänä, niin hän tulee puhtaaksi. Mutta jos hän ei puhdistaudu kolmantena ja seitsemäntenä päivänä, niin hän ei tule puhtaaksi.
Jokainen, joka koskee kuolleeseen, kuolleen ihmisen ruumiiseen, eikä puhdistaudu, hän saastuttaa Herran asumuksen, ja hänet hävitettäköön Israelista, koska puhdistusvettä ei ole vihmottu häneen; hän on saastainen, hänen saastaisuutensa pysyy hänessä yhä.
Tämä on laki: Kun joku kuolee telttamajassa, niin jokainen, joka menee siihen majaan, ja jokainen, joka on siinä majassa, olkoon saastainen seitsemän päivää.
Ja jokainen avoin astia, johon ei ole peitettä sidottu, olkoon saastainen.
Ja jokainen, joka ulkona kedolla koskee miekalla surmattuun tai muulla tavoin kuolleeseen tai ihmisluuhun tai hautaan, olkoon saastainen seitsemän päivää.
Mutta näin saastunutta varten otettakoon poltetun syntiuhrin tuhkaa ja kaadettakoon sen päälle astiaan raikasta vettä.
Ottakoon sitten joku, joka on puhdas, isoppikorren ja kastakoon sen siihen veteen ja pirskoittakoon sitä tuohon majaan ja kaikkiin sen esineihin ja ihmisiin, jotka siellä olivat, samoinkuin siihen, joka on koskenut luuhun tai surmattuun tai muulla tavoin kuolleeseen tai hautaan.helluntailaisen kommentissa,
heti ensimmäisessä lauseessa sana , PERKELE . . . on se kumma kun ne helluntailaiset muistaa kyllä tuon PERKELEEN mainita , se ei helluntailaisilta unohdu . .
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 991418
Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2251377Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta
Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav1661128Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori311001- 50886
Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_183821Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?
Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks8815- 64806
Kristinuskon arvot käyttöön
Maailma on niin sekaisin että kristinuskon arvot on otettava köyttöön. Tämän myöntää jo uskottomatkin. Änkyräateisti Ric248766- 45750