Tulisivat tänne suomeenkin varkaisiin

Ruotsissa varastettu ainakin 100 yli­nopeus­kameraa – epäillään päätyvän venäläisten sotilas­käyttöön
Ukrainan armeija julkaisi aiemmin videon, jossa venäläiset vaikuttavat käyttävän droneissaan samanlaisia kameroita kuin mitä Ruotsista nyt varastetaan.

RUOTSISSA on varastettu merkittäviä määriä ylinopeuskameroita, joista ainakin osan epäillään päätyvän Ukrainan sotaan. Venäläisten tiedetään käyttävän kadonneiden kameroiden tyyppisiä valokuvauskoneita kotitekoisissa droneissaan, kertoo Aftonbladet.

Tällä viikolla Ruotsissa katosi yhden vuorokauden aikana 3 kameraa E16-tiellä Hoforsin ja Falunin välillä. Lisäksi Taalainmaalta varastettiin samaan aikaan 2 kameraa. Ruotsin liikenneviraston mukaan viime kuukausien aikana maassa on varastettu ainakin 100 ylinopeuskameraa.

Avatut peltipoliisit sisältävät samanlaisia Canonin peilillisiä järjestelmäkameroita, joita on tavattu Ukrainassa venäläisten improvisoimissa miehittämättömissä lennokeissa. Ukrainan armeijan huhtikuussa julkaisemalla videolla puretaan venäläinen drone, johon on kiinnitetty Canonin järjestelmäkamera tarranauhalla. Vaikka viritys on yksinkertainen, improvisoituja droneja kuvaillaan tehokkaiksi tiedustelu- ja tulenohjauslaitteiksi.

Aftonbladetin mukaan Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo on tietoinen varkauksista, muttei kommentoi omia tutkimuksiaan.

Venäjän puolustusteollisuus on pulassa komponenttipulan kanssa. Esimerkiksi mikrosirut on määritelty Venäjää koskevien talouspakotteiden piiriin, ja venäläiset ponnistelevat saadakseen hankittua asejärjestelmien komponentteja.

https://urly.fi/2QiZ
44245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Ja miksi tänne pitäisi tulla kameroita varastamaan? Asennevammaista edes kirjoittaa tuollaista.

Äänestä
  • Juuri näin ja lisäksi jos niitä kameroita käytetään ihmisten tappamisen mahdollistamiseen, niin entistä asennevammaisempi on tuo aloitus.

    Äänestä

Ompa noita peltiheikkejä varsin monilla teillä turhankin paljon, useasta kaupungista puhumattakaan.

Äänestä
  • Yksikään niistä ei ole itselleni aiheuttanut yhtään mitään.

    Äänestä

Suomi poika on räjäyttänyt ja ampunut pönttöjä paskaksi?😎

Äänestä
  • Ja siitä hänelle/heille mitä parhaimmat kiitokset. Lisääkin olisi varsin suotavaa valveutuneiden kansalaisten toimesta aikaan saada.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ja siitä hänelle/heille mitä parhaimmat kiitokset. Lisääkin olisi varsin suotavaa valveutuneiden kansalaisten toimesta aikaan saada.

    Siitä sitten sanoista tekoihin. Tosin ei sinusta ole siihen.

    Mutta sinähän voisit, kun sinusta eittämättä siihen on , olla se valveutunut kansalainen joka "suomi pojan" linjalla jatkaisi.

    Eli sinusta ei ole tekemään sitä itse, vaikka lisää haluaisit. Jonkun muun pitäisi, sinä et pysty.

    Totta kai "suomi pojan " linjalla olisi hyvä jatkaa, vaikkapa sinä jos sinusta siihen on. Jos et kykene/ halua niin turhaan tuota haluavaa koitat jotenkin "pystymättömäksi" morkata.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Minä en näe mitään tarvetta viedä kameroita minnekään. Sinun mielestäsi se olisi suotavaa, tosin sinusta itsestäsi ei siihen ole.

    Totta kai näitä peltiheikkejä olisi suotavaa "suomi pojan" hengessä vähentää, ihan riippumatta siitä kuka siihen olisi pystyvä.

    Siihen vaan tarvitaan joku, joka myös tekee eikä vain vingu, että jonkun muun pitäisi tehdä. Sinä et sellainen ole.

    Ethän sinäkään sano pystyväsi mitään muuta tekemään muuta kuin tyhjää asiasta louskuttamaan, joten, näitä peltiheikkejä olisi suotavaa "suomi pojan" hengessä vähentää, ihan riippumatta siitä kuka siihen olisi pystyvä.

    Kieltämättä se on tyhjästä louskuttamista kun toteaa, että mitä sinä kykenet tekemään.

    Sinä voit työntää sen peltiheikin vaikka prrsseseessi.

    Hyvä kun viimein itsekin tajuat tyhjän louskuttamisesi turhuuden.

    Sulla se vain tuo ajatusten tonava aina vaan jaksaa tuottaa yhtä korkea tasoista ja mielet valaisevaa tekstiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Hyvä kun viimein itsekin tajuat tyhjän louskuttamisesi turhuuden.

    Kohteensa mukainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ja siitä hänelle/heille mitä parhaimmat kiitokset. Lisääkin olisi varsin suotavaa valveutuneiden kansalaisten toimesta aikaan saada.

    Tyhmä ajatusmaailma tuollainen. Arvaa kuka ne kamerat maksaa. No kuule esim sinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tyhmä ajatusmaailma tuollainen. Arvaa kuka ne kamerat maksaa. No kuule esim sinä.

    Tietysti veron maksajana osaltani osallistun noiden varsin turhien ja ja ennen kaikkea lukumääräisesti vahvasti ylimitoitetun automaattista valvontaa suorittavan teknisen laitteiston määrään.
    Silti ja siitä huolimatta, kiitokset kameroiden tuhoajille ja toivottavasti trendi olisi tässä toiminnassa ylöspäin.

    Sinun mielestäsi on siis suotavaa varastaa ja tuhota laitteistoa, joiden ansiosta liikenneturvallisuus paranee. Haluat myös maksaa laitteiston uusimisesta ja korjaamisesta nykyistä enemmän. Keskustelun perusteella et kuitenkaan itse tee sen edistämiseksi mitään, vaan näkemyksesi on, että joku muu pippeli tehköön käytännön toimet. Erikoinen asenne, paitsi siis ei ole koska vain trollaat.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kamerapöntöt ei liikenneturvallisuutta yhtään paranna eikä niitä sitä varten ole edes hankittu tai pystytetty, juhlapuheista huolimatta.
    Se mitä poikkeava kehitysvammainen pippeli hemmo jostain käsityksenään esittää on varsin yhdentekevää.

    Peltipoliisit on hankittu vähentämän ylinopeuksia. Se on sitten oma moka, jos haluaa sponsoroida valtiota saamalla ylinopeussakkoja.

    Yksinkertaiset ja tyhmät tykkäävät hokea, ettei se paranna turvallisuutta. Luepa tuo linkin takaa löytyvä juttu.

    https://poliisi.fi/blogi/-/blogs/automaattivalvonta-on-rahastusta-

    "Peltipoliisit on hankittu vähentämän ylinopeuksia."
    Sen pöntön kohdalla juurikin noin.
    Siellä taustalla sitten kuitenkin lienee se sakkotulojen lisäämisen helpompi eli halvempi tapa, kuin jos siellä tiellä olisi konsta tutkan kanssa pusikossa kyttäämässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Yksinkertaiset ja tyhmät tykkäävät hokea, ettei se paranna turvallisuutta. Luepa tuo linkin takaa löytyvä juttu.

    https://poliisi.fi/blogi/-/blogs/automaattivalvonta-on-rahastusta-

    Ei ne pöntöt liikenneturvallisuutta juurikaan lisää muualla kuin sen pöntön kohdalla, kuten myös viittaamassasi linkissä todetaan.
    Joten se yksinkertainen ja tyhmä taitaakin olla se joka ei osaa sisäistää pönttöjen asentamisen todellista motiivia.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ei ne pöntöt liikenneturvallisuutta juurikaan lisää muualla kuin sen pöntön kohdalla, kuten myös viittaamassasi linkissä todetaan.
    Joten se yksinkertainen ja tyhmä taitaakin olla se joka ei osaa sisäistää pönttöjen asentamisen todellista motiivia.

    Kun ajaa rajoitusten mukaista vauhtia, niin ei haittaa, vaikka "pönttöjä" olisi 50 metrin välein.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ei ne pöntöt liikenneturvallisuutta juurikaan lisää muualla kuin sen pöntön kohdalla, kuten myös viittaamassasi linkissä todetaan.
    Joten se yksinkertainen ja tyhmä taitaakin olla se joka ei osaa sisäistää pönttöjen asentamisen todellista motiivia.

    Jos olet asiastasi varma, niin sitten toki todistat sen. Lupaan suhtautua antamiisi todisteisiin avoimin mielin. Ole hyvä!

    Äänestä

Turkki ei ole ihan väärässä kun väittää Ruotsia terroristien pesäksi. Ruotsiin on kokoontunut koko maailman "kerma". Eivät pysty vahtimaan edes peltipoliisejansa. Maa on tehty naurunalaiseksi.

Äänestä
  • Z-väki niitä peltipoliisin kameroita ovat nyysineet sotaa varten.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Z-väki niitä peltipoliisin kameroita ovat nyysineet sotaa varten.

    Ja toivottavasti "nyysivät" myös meiltä eikä pelkästään Ruotsista.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ja toivottavasti "nyysivät" myös meiltä eikä pelkästään Ruotsista.

    Olet siis sodan ja tappamisen kannalta. Melkoinen .... olet.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Olet siis sodan ja tappamisen kannalta. Melkoinen .... olet.

    Mistä mielipuolinen ajatelmasi, että meiltä peltiheikkien radikaali vähentäminen olisi mitenkään yhteydessä sodan ja tappamisen kannattamiseen ?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Mistä mielipuolinen ajatelmasi, että meiltä peltiheikkien radikaali vähentäminen olisi mitenkään yhteydessä sodan ja tappamisen kannattamiseen ?

    Jos on uutisoitu ja tässäkin keskustelussa mainittu venäläisten varastaneen peltipoliiseja niissä olevan kameran vuoksi, jota he käyttävät sodassa lennokeissaan/droneissaan, niin kyseistä yhteyttä ei ole vaikea hahmottaa. Nyysiminen, eli varastaminen tuossakin mainitaan, eikä vähentäminen. Se kuuluisa luetun ymmärtämisen taito.

    Tuossa yhteyden hahmottamisessa sinulla on vielä muutama säe varsin pahoin hukassa.
    Kirjoituksessani mielestäni mainitsin juuri vähentämisen, keinoihin mitenkään puuttumatta, joten se luetun sisäistäminen, ilman omia vääriä lisäyksiä on myös taito jota voisi käyttää, sikäli kun sitä taitoa on.

    Niin, kenellä on milloinkin säikeet hukassa.

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/28650d2a-a13a-4a64-b2aa-3b34a4405818

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Linkissä spekuloidaan, ilman todisteita, ajatuksella, että Ruotsista olisi varastettu liikennekameroiden kameroita Venäläisten sotilaskäyttöön.
    Puhe oli Suomen tienvarsilla olevasta varsin runsaasta kameratolppa viidakosta jonka radikaali vähentäminen olisi varsin tarpeellista. Joten osoittaa varsin erikoista mielenlaadun kieroitumaa loikata yhdistämään Ruotsissa tapahtunutta meillä toivottavaan kameratolppien vähentämiseen.
    "Niin, kenellä on milloinkin säikeet hukassa."

    Otsikossa lukee suoraan että "Tulisivat tänne suomeenkin varkaisiin" ja siihen on vastattu ja siitä keskusteltu. Puhe oli juurikin tästä asiasta, eli varastamisesta, jota toivottiin myös tänne suomeen. Luetun ymmärtäminen hukassa?

    Eihän se luetun ymmärtämisesi voi olla kovin korkealla tasolla kun vastataan kommenttiin aivan eriasiasta kuin mitä vastatussa kommentissa on mainittu.
    Noin yleisellä tasolla mitä liikennekameroihin tulee niin varasti vei tai tuhosi noita kuka tahansa, ja käytti mihin tarkoitukseen tahansa, on varsin yhdentekevää kunhan vaan tolppien määrä teiden varsilla vähenisi.

    Jos ymmärrys on tuota tasoa, niin sitten ei voi mitään.

    Näinhän se on, että kun kirjoitetaan aidasta niin vastailet aidan seipäistä, siinä sitä on ymmärryksen tasoa kerrakseen.

    Äänestä

Venäläinen ydinpommi tekee selvää paitsi pöntöistä myös niiden lukijoista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ruotsissa varastettu ainakin 100 yli­nopeus­kameraa – epäillään päätyvän venäläisten sotilas­käyttöön
Ukrainan armeija julkaisi aiemmin videon, jossa venäläiset vaikuttavat käyttävän droneissaan samanlaisia kameroita kuin mitä Ruotsista nyt varastetaan.

RUOTSISSA on varastettu merkittäviä määriä ylinopeuskameroita, joista ainakin osan epäillään päätyvän Ukrainan sotaan. Venäläisten tiedetään käyttävän kadonneiden kameroiden tyyppisiä valokuvauskoneita kotitekoisissa droneissaan, kertoo Aftonbladet.

Tällä viikolla Ruotsissa katosi yhden vuorokauden aikana 3 kameraa E16-tiellä Hoforsin ja Falunin välillä. Lisäksi Taalainmaalta varastettiin samaan aikaan 2 kameraa. Ruotsin liikenneviraston mukaan viime kuukausien aikana maassa on varastettu ainakin 100 ylinopeuskameraa.

Avatut peltipoliisit sisältävät samanlaisia Canonin peilillisiä järjestelmäkameroita, joita on tavattu Ukrainassa venäläisten improvisoimissa miehittämättömissä lennokeissa. Ukrainan armeijan huhtikuussa julkaisemalla videolla puretaan venäläinen drone, johon on kiinnitetty Canonin järjestelmäkamera tarranauhalla. Vaikka viritys on yksinkertainen, improvisoituja droneja kuvaillaan tehokkaiksi tiedustelu- ja tulenohjauslaitteiksi.

Aftonbladetin mukaan Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo on tietoinen varkauksista, muttei kommentoi omia tutkimuksiaan.

Venäjän puolustusteollisuus on pulassa komponenttipulan kanssa. Esimerkiksi mikrosirut on määritelty Venäjää koskevien talouspakotteiden piiriin, ja venäläiset ponnistelevat saadakseen hankittua asejärjestelmien komponentteja.

https://urly.fi/2QiZ

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu