Venäjän surkeat vankilat vuotaa kuin seula

Oppositiopoliitikko Navalnyin olisi pitänyt olla vankilassa viimeiset kaksi vuotta, mutta Venäjän syyttäjäviranomaisten mukaan tämä onkin koko ajan kiertänyt ympäriinsä tekemässä uusia rikoksia.

– Olen alamaailman nero. Kaikki te luulitte, että olen ollut eristyksissä vankilassa kaksi vuotta, mutta kävikin ilmi, että olen aktiivisesti tehnyt rikoksia. Onneksi syyttäjä oli tarkkana, eikä häneltä mennyt mikään ohi, Navalnyi kirjoitti ironisesti ja viittasi uusien syytteiden älyttömyyteen.
082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Oppositiopoliitikko Navalnyin olisi pitänyt olla vankilassa viimeiset kaksi vuotta, mutta Venäjän syyttäjäviranomaisten mukaan tämä onkin koko ajan kiertänyt ympäriinsä tekemässä uusia rikoksia.

– Olen alamaailman nero. Kaikki te luulitte, että olen ollut eristyksissä vankilassa kaksi vuotta, mutta kävikin ilmi, että olen aktiivisesti tehnyt rikoksia. Onneksi syyttäjä oli tarkkana, eikä häneltä mennyt mikään ohi, Navalnyi kirjoitti ironisesti ja viittasi uusien syytteiden älyttömyyteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu