Erilaiset uskonnot eivät voi pelastaa

Anonyymi-ap

Jeesus Kristus, Jumalan Poika, syntyi ihmiseksi kaksituhatta vuotta sitten. Hän kuoli sijaisuhrina ristillä, jotta sinä voit vapautua synnin siteistä ja uskonnon kahleista. Jeesus ansaitsi meille pääsyn Jumalan yhteyteen. ”Minä olen ovi. Kuka ikinä tulee sisälle minun kauttani, hän pelastuu. Hän käy sisälle ja ulos ja löytää laitumen.” Joh. 10:9.

Jumala etsii sinua, eksynyttä tuhlaajalastaan. Ja kun sinäkin etsit Häntä ja tahdot kääntyä Hänen puoleensa, saat varmasti nyt tulla Jumalan lapseksi! Hän odottaa voidakseen olla sinulle armollinen: ”Tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra . Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat lumivalkeiksi. Vaikka ne ovat purppuranväriset, ne tulevat villanvalkoisiksi.” Jes. 1:18.

Jumalalla on hyvä tahto sinua kohtaan!

Jeesus on elävä Henkilö, kuningasten Kuningas ja herrain Herra! Hän ei ole uskonnollinen ideologia tai pelkkä Raamatun oppi! ”mutta häntä haavoitettiin meidän rikkomustemme tähden, runneltiin meidän pahojen tekojemme tähden. rangaistus oli hänen päällään, että meillä olisi rauha, ja hänen haavojensa kautta meidät on parannettu.” Jes. 53:5.
Uskontojen avulla et voi löytää pelastusta ja saavuttaa Jumalan mielisuosiota. Jumala on suunnitellut kokonaan toisenlaisen tien. ”Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani.” Joh.14:6.

Väärät uskomukset johtavat ihmisen harhaan. Sellaisia ovat esim. hindulaisuus, katolilaisuus, luterilaisuus, mormonit ja Jehovan todistajat, yms. Vain Jeesuksen veri puhdistaa synnistä!

Näin Raamattu sen opettaa: ”Sanoma rististä on hullutusta niille, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.” 1 Kor. 1:18.
Jeesus ei kehottanut seuraajiaan perustamaan kirkkoa tai muitakaan uskontoja! Uskonnon ja elävän uskon ero onkin siinä, että ihminen on uskontojen perustaja ja ylläpitäjä; elävän uskon perustaja ja ylläpitäjä on Jumalan Pyhä Henki! Paholainenkin hyväksyy erilaiset uskonnot. Se jopa käyttää niitä tarkoitusperiensä toteuttamiseen: pitämään ihmiset erossa Jeesuksesta. Uskonto onkin usein asetettu ihmisten sydämissä sille paikalle, joka kuuluu Jeesukselle! Uskonnot ovat KORVIKE ELÄVÄLLE USKOLLE.

Aidossa uskoon tulemisessa ihmisen sisin henki (persoonallisuuden keskus) herää ja sinne tulee uusi Elämä Pyhän Hengen myötä:

”Jeesus vastasi hänelle: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.” Nikodemos kysyi: ”Kuinka ihminen voi vanhana syntyä? Ei kai hän voi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä uudestaan?” Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha, ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.” Joh. 3:3-6.

Vanhan ihmisen sisälle on syntynyt uusi luomus! Sellainen ihminen on tullut uskoon, saanut syntinsä anteeksi, tehnyt parannuksen, pelastunut eli uudestisyntynyt Pyhästä Hengestä. Tämä on kokonaan eri asia kuin jonkin uskonnon valitseminen. ”Siis jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso uusi on sijaan tullut.” 2 Kor. 5:17.

”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä.” Joh.1:12.

Voit nyt katsoa sydämesi silmin Golgatan ristillä kärsivään ruoskittuun ja ristiinnaulittuun Jeesukseen. Saat pyytää Häneltä syntisi anteeksi. Hän on kärsinyt sinulle kuuluvan rangaistuksen. Hän tahtoo armahtaa sinut. Ota siis vastaan Jeesus ja Hänen pelastustekonsa ja anna elämäsi Hänelle!

Ihmiskunta jakaantuu kahteen eri ryhmään: 1.) Uskossa olevat, jotka ovat menossa Taivaaseen; ja 2.) uskosta osattomat eli synnin tilassa olevat, jotka menevät kadotukseen. Uskontojen jäsenyys ei muuta tätä tosiasiaa! Sinun pitää tulla uskoon, jos aiot päästä Taivaaseen.
Vain uskossa olevat ihmiset ovat Jumalan seurakunta! Uskosta osattomat eivät kuulu Jumalan seurakuntaan, vaikka kuuluvatkin uskontojen jäsenkortistoihin.
Lähetyskäsky

”Hän sanoi heille: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja saa kasteen, pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” Markus 16:15-16.

Uskoontulon jälkeen on vuorossa upotuskaste Jeesuksen Kristuksen nimeen.

”Ne, jotka ottivat Pietarin sanat vastaan, kastettiin, ja uskovien joukkoon tuli sinä päivänä lisää noin kolmetuhatta henkeä.” Apostolien teot 2:41.

19

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Alkuseurakunta oli ENSIMMÄINEN sukupolvi kun kastekäsky vasta annettiin, HE siis olivat aikuisia perhekuntineen,
      ja ALKU-seurakunnan aikaan kaikki otti KIIREESTI kasteen, ei he vuositolkulla ensin opetelleet kirjoituksia, ja sitten vasta joskus pitkän harkinnan . . . jälkeen kasteelle, toisekseen, seurakuntaan ei koskaan ole kuuluneet kastamattomat, vaan kasteen saaneita opetettiin (tietenkin).

      "sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu"
      Apt: 2: 39
      eihän mitään alkuseurakuntaa tule seurata, vaan tehdä niinkuin Jeesus on
      KÄSKENYT:
      "Menkää siis ja TEHKÄÄ kaikki kansat minun opetuslapsikseni KASTAMALLA heitä
      Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" Matt: 28: 19

      • Anonyymi

        Ensin usko, sitten kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen. Jos joku uskoo Jeesukseen kokosydämisesti silloin voi mennä upotuskasteelle Jeesuksen Kristuksen nimeen.

        [Silloin Filippos sanoi hänelle: ”Jos sinä uskot koko sydämestäsi, se tapahtukoon.” Hoviherra vastasi: ”Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika.”] Ap. teot 8:37 FINRK (jae puuttuu joistain käännöksistä)


        "Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan." Apt. 2:38


    • Anonyymi

      Miten sitten kun tavallista ihmistä pilkataan ja runnellaan ja joutuu häväistyksi niin se ei saa siitä mitään. Saihan se jeesus hyvän palkan omistaa koko maailmankaikkeuden vai onko niitä useita kuten nykyään arvellaan.

      • Anonyymi

        Inehmo kaltaiseni: emme nykyään voi olla varmoja , tapahtuuko tämä kokemamme tässä vai jossain rinnakkaismaailmassa. Edes Einstein ei ollut tästä varma.


      • Anonyymi

        Miksi pitäisi saada?


      • Anonyymi

        Jeesus ei ottanut vastaan Saatanan tarjoamia asioita, palkkaa, kuten tiedät.


    • Anonyymi

      Ihminen ainoastaan voi pelastaa tai hävittää älyllään!Takerrutaan näkymättömään,jonka on joku aikoinaan julistanut jumalaksi ja laiksi,ei päivity kuin ihmisen kehittyvän älykkyyden johdattelemana!Uskomukse eivät saa olla lakikirja,jota seurataan ikuisesti epäilemättä!Uskonnon(lakikirjan) puolesta on alistettu,taisteltu ja tapettu(tosin kristityt ovat sivistyneet jo tässä asiassa vuosisatoja sitten)siis uskovaisten ajattelun mukaan syntiä tekemällä on levitetty uskonnon tietämystä!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Pelastavan uskon ja uskontojen ero on se, että uskonnoissa ihminen yrittää omilla teoillaan päästä Jumalan tai jumalien yhteyteen, pelastaa itsensä töillään. Usko Jeesukseen on ainut, mikä pelastaa, ei mikään uskonto. Jeesus sovitti verellään kaikkien synnit. Hän rakasti meitä niin valtavasti, että antoi meille lahjaksi ikuisen elämän. Jos haluamme vaihtaa meille tekojemme takia kuuluvan kohtalon helvetissä ikuiseen elämään Jumalan luona, meidän tarvitsee vain ottyaa Jeesuksen lahja vastaan. Nyt armon ajassa pelastuminen on meille niin helpoksi tehty. Heti uskovien ylöstempauksen jälkeen (uskoakseni hyvin hyvin pian) siirrytään taas kuningaskunnan evankeliumiin. Silloin ei pelastu yksin uskosta, vaan tarvitaan myös tekoja. Viisas uskoo nyt. Vihan aika tulee olemaan suunnattoman kauheaa. Ne, jotka eivät suostu palvomaan petoa (onko hän sitten Macron vai joku muu) Jumalan tähden, joutuvat mestatuiksi tai kuolevat nälkään. Muut joutuvat helvettiin. Nyt on vielä helppo pelastua. Jokainen voi pelastua teoistaan huolimatta, jos uskoo Jeesuksen veren sovituksen oman syntisyytensä kohdalle.

    • Anonyymi

      Sanot luterilaisia vääräuskoisiksi en tiedä mihin lahkoon kuulut mutta minulle opetettiin nämä jo lapsena.

      • Anonyymi

        Luterilainen oppi/kirkko on 1500-luvulla syntynyt. Nykyään he ovat jo liittoutuneet esim. SETAn kanssa.

        Aidossa kristinuskossa pitäydytään terveeseen oppiin, Raamattuun!

        Uskovien on osattava jatkossakin olla irti ihmismielipiteistä ja sieltä nousevista uskonnollisista selitysmalleista. Kol. 2:8. 2 Piet. 1:19-21.

        Esimerkiksi kirkkoisien laatimat katekismukset, uskontunnustukset, kirkkokäsikirjat, raamattukoulut, yms. Raamatun ulkopuoliset opit ovat kaikki eksyttäviä ihmisoppeja, jotka ovat esteenä Raamatun ymmärtämiselle. Tosin tarvitsemme tervettä opetusta Pyhällä Hengellä täytettyjen ja kasteella käyneiden uskovien saarnoista ja opetuskirjoituksista. Tätä opetusta saamme apostolisen seurakuntatoiminnan yhteydessä kirkoista poislähteneinä.

        Myös kirkolliset juhlapäivät ovat orjuttaavia. Sellaisista Paavalikin varoittaa.


    • Anonyymi

      Voihan sitä pesulla käydessään heittää vettä päälleen isän pojan ja pyhänhengen nimeen luulisin että siinä ei ole mitään väärää.

      • Anonyymi

        Tässä sinulle ohjeita:

        "Tietä kulkiessaan he tulivat veden ääreen. Hoviherra sanoi: ”Tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?” [Silloin Filippos sanoi hänelle: ”Jos sinä uskot koko sydämestäsi, se tapahtukoon.” Hoviherra vastasi: ”Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika.”] Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet. " AP. Teot 8:36-38 RK


    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Lisää väärien uskomusten listaan myös ortodoksit ja islam.

      • Anonyymi

        Väärienkö? Myös ortdokseista voi löytyä oikeita uskvaisia niinkuin muualtakin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärienkö? Myös ortdokseista voi löytyä oikeita uskvaisia niinkuin muualtakin

        Vaikka joku ortodoksikirkkoon kuuluva olisikin pelastunut, on se silti eksyttävä väärä oppi kirkkoisien opetuksineen. Ei sellaista tule kannattaa.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6093
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3866
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      252
      2218
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1870
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1313
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1276
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      949
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe