Putiini aloitti Suomen syyllistämisen " Kansanmurhaan " tekosyytä etsitään

Anonyymi-ap

Nyt Putini määräsi Pietarin tuomioistuimen julistamaan Suomen syylliseksi
suuren isänmaallisen sodan aikana tehdystä kansanmurhasta Leningradin piirityksessä. Asiasta kirjoittaa ILtasanomat .

370

4123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Slaavikansaa valmistellaan johonkin !

      • Anonyymi

        Juurikin niin.

      • Anonyymi

        Suomalaiset🇫🇮eivät todellisuudessa eivät osallistuneet Leningradin piiritykseen eikä kansanmurhaan. Suomen 🇫🇮 korpisoturit eivät edes katkaisseet Muurmanskin rataa. Puolustivat vain omia alueitaan.

        "Petrov esittää haastattelussa kuitenkin, että suomalaiset eivät syyllistyneet Leningradin piirityksen aikana kansanmurhaan. Petrovin mukaan suomalaiset osallistuivat Leningradin piiritykseen omalta osaltaan pohjoisesta suunnasta, mutta suomalaisten toiminta ei täytä kansanmurhan tunnusmerkkejä"
        – Suomalaiset eivät harjoittaneet kansanmurhaa, mutta Leningradin piiritykseen he ottivat osaa, se on selvää, Petrov sanoi MK:n mukaan"

        Iltasanomat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mannerheim pelasti Leningradin

        "Päämajassa Mikkelissä Mannerheim johti sotaa pienen maan resurssien mukaisesti, varovaisesti. Jälkeenpäin häntä kiitettiin siitä, että Suomen armeija ei hyökännyt Leningradiin ja että Muurmannin rataa ei katkaistu"

        Tämän päivänvalossa kumpikin olisi täytynyt tehdä.Katkaista ainakin Muurmannin rata. Hajottaa Stalinin kanava.Sehän rakennettiin vankityövoimalla.Siinä teki jo tuo lyhyt pätkä Tikdaattori .Oman maansa ihmisille kansanmurhaa..Nyt tuo pieni riepu jäljittelijä tekee samaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mannerheim pelasti Leningradin

        "Päämajassa Mikkelissä Mannerheim johti sotaa pienen maan resurssien mukaisesti, varovaisesti. Jälkeenpäin häntä kiitettiin siitä, että Suomen armeija ei hyökännyt Leningradiin ja että Muurmannin rataa ei katkaistu"

        ai kun munasillaan uralilla ratsasteli...?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaiset🇫🇮eivät todellisuudessa eivät osallistuneet Leningradin piiritykseen eikä kansanmurhaan. Suomen 🇫🇮 korpisoturit eivät edes katkaisseet Muurmanskin rataa. Puolustivat vain omia alueitaan.

        "Petrov esittää haastattelussa kuitenkin, että suomalaiset eivät syyllistyneet Leningradin piirityksen aikana kansanmurhaan. Petrovin mukaan suomalaiset osallistuivat Leningradin piiritykseen omalta osaltaan pohjoisesta suunnasta, mutta suomalaisten toiminta ei täytä kansanmurhan tunnusmerkkejä"
        – Suomalaiset eivät harjoittaneet kansanmurhaa, mutta Leningradin piiritykseen he ottivat osaa, se on selvää, Petrov sanoi MK:n mukaan"

        Iltasanomat

        Ylität logiikan välttelyn maailman ennätyksen. Ihan kun ihmisten sulkeminen keskitysleirille ilman ruokaa ei olisi kansan murha.

        Samaa logiikkaa suuri oikeiston johtaja käytti sisällissodan vankileireillä, joissa ihmisten annettiin kuolla itsekseen nälkään, hyökkäämättä vankileireille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa logiikkaa suuri oikeiston johtaja käytti sisällissodan vankileireillä, joissa ihmisten annettiin kuolla itsekseen nälkään, hyökkäämättä vankileireille.

        Oho, samaa holokaustia käyttää nyt jauhohallitus.

      • Anonyymi

        Tapahtuu aikana kun presidenttinä on Bidenin hönöttämä yksiniitinen Niinistö.

      • Anonyymi

        Apua NY kuollaan jo NAURUUN VOO HERRA JEESUS NAURATTAA IHAN SAIRAASTI😂😂😂🤩🤩😂😂😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaiset🇫🇮eivät todellisuudessa eivät osallistuneet Leningradin piiritykseen eikä kansanmurhaan. Suomen 🇫🇮 korpisoturit eivät edes katkaisseet Muurmanskin rataa. Puolustivat vain omia alueitaan.

        "Petrov esittää haastattelussa kuitenkin, että suomalaiset eivät syyllistyneet Leningradin piirityksen aikana kansanmurhaan. Petrovin mukaan suomalaiset osallistuivat Leningradin piiritykseen omalta osaltaan pohjoisesta suunnasta, mutta suomalaisten toiminta ei täytä kansanmurhan tunnusmerkkejä"
        – Suomalaiset eivät harjoittaneet kansanmurhaa, mutta Leningradin piiritykseen he ottivat osaa, se on selvää, Petrov sanoi MK:n mukaan"

        Iltasanomat

        Kauheeta ku naurattaa nää vitsit on kauheita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mannerheim pelasti Leningradin

        "Päämajassa Mikkelissä Mannerheim johti sotaa pienen maan resurssien mukaisesti, varovaisesti. Jälkeenpäin häntä kiitettiin siitä, että Suomen armeija ei hyökännyt Leningradiin ja että Muurmannin rataa ei katkaistu"

        Suomi olisi voittanut sodan pitänyt Viipurin jos noita apinoita ei olisi päästetty päätetään Suomen asioista totuus on tämä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ai kun munasillaan uralilla ratsasteli...?

        Mannerheim palkkasotilaana pelasti venäjän Esaun Kiinan käsistä 🎃🎃🎃

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylität logiikan välttelyn maailman ennätyksen. Ihan kun ihmisten sulkeminen keskitysleirille ilman ruokaa ei olisi kansan murha.

        Onhan ihmisiä nytkin leireillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylität logiikan välttelyn maailman ennätyksen. Ihan kun ihmisten sulkeminen keskitysleirille ilman ruokaa ei olisi kansan murha.

        Pohjoiskoreassa Vietnamista löytyy varmasti leirejä ja Ukrainasta. Turkissa niitä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa logiikkaa suuri oikeiston johtaja käytti sisällissodan vankileireillä, joissa ihmisten annettiin kuolla itsekseen nälkään, hyökkäämättä vankileireille.

        Saksan,Puolan ym leireillä tapahtui muutakin josta ei ole kirjoissa ja koulussa kerrottu.
        Ne olivat työleirejä ja mengelöintiä ihmisillä. Hyvin on valheet edenneet läpi.
        Jos osaa laskeskella ja analysoida ei ole ollut siinä ajassa ja paikassa 6m polttaa tms tehdä. Mitä,suurempi valhe sitä helpommin menee läpi. Kuolinsyyt oli yleisimmin,kidutus,taudit olosuhteet. Määrä ei todellakaan niin suuri.
        Sitten ketä ne N oli ? Mitä H teki, H oli Rotschild sukua kuten moni muukin politiikan huipulla ollut ja oleva viime vuosina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pohjoiskoreassa Vietnamista löytyy varmasti leirejä ja Ukrainasta. Turkissa niitä on.

        Globalistien ne Korean leirit ovat ja maa ollut heidän vallassa kokoajan . NWO kokeilua siellä on ollutkuten Kiinassa. Hassua EU orjuuttamat ottavat esimerkin" niin kuin koreassa" tajuamatta mikä EU on mihin pyrkii. Valheessa elämää tämä on ollut koko ajan. Lammaslauma uskoo kaiken ja menee piikille vapapaa ehtoisesti kuten suuri pahis Kissinger sanonut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mannerheim pelasti Leningradin

        "Päämajassa Mikkelissä Mannerheim johti sotaa pienen maan resurssien mukaisesti, varovaisesti. Jälkeenpäin häntä kiitettiin siitä, että Suomen armeija ei hyökännyt Leningradiin ja että Muurmannin rataa ei katkaistu"

        Putinin pitää keksiä tekosyitä, kun yrittää luikerrella tuosta Ukrainan hävityksestä syyttämällä vuosikymmenien takaisia juttuja, joissa ei ole edes minkäänlaista pohjaa.

        Kyllä Putin on tainnut muuttaa historiankirjatkin niin, että löytää sitten tekaistuja aiheita muita maita kohtaan.

        Kuinka monesta murhasta voidaa välillisesti syyttää Putinia. Noita tapettuja on lukemattomia. Minäkin voisin nimetä tuosta vain 20 nimeä ja myrkytetyt lisäksi.
        Ei pitäisi otsaa olla ruveta syyttelemään ketään ja vielä tekaistusta jutuista.

        Herätkää Venäjän kansa ja syöskää hänet vallasta, ennen kuin hän ehtii pilata koko Venäjän kansan maineen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ai kun munasillaan uralilla ratsasteli...?

        Putin matki Marskia hevosella ratsastaessaan paitasillaan,vehkeet vaan on niin mitättömät et piti housut jalassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin niin.

        Kauanhan ne on sitä tehneet Putinin aikakaudella, jo ennen Krimin valtausta itäkarjalassa kun eräs venäläinen tutkija löysi Stalinin vainojen aikaisen joukkohaudan ja rehellisesti ilmoitti siitä niinkuin se on. Mutta sepä ei kelvannutkaan Putinisteille, mies pantiin lusimaan jonkun tekosyyn takia ja vängätään se Suomalaisten tekemäksi joukkomurhaksi.
        Samaten siellä taas puhutaan, että mainilan laukaukset on suomalaisten ampumia. Kun Suomessa siitä nousi äläkkä, niin pyysivät anteeksi, jos se loukkaa Suomalaisten tunteita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pohjoiskoreassa Vietnamista löytyy varmasti leirejä ja Ukrainasta. Turkissa niitä on.

        Ei tarvitse kovin kaukaa hakea, kun Venäjällä noita pakkotyöleirejä on ollut aina ja on edelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylität logiikan välttelyn maailman ennätyksen. Ihan kun ihmisten sulkeminen keskitysleirille ilman ruokaa ei olisi kansan murha.

        Etpä taida edes tietää, mitä kansanmurha tarkoittaa...

        Ei taida venäjätrollin sanavarasto riittää...

      • Anonyymi

        Slaavikansaa valmistellaan johonkin !

        Homostelemaan..jos te ette ymmärrä miten voimakas armeija meillä ,Suomi.Niin ei ole mitään hätää.
        Millä maalla on koulutettu 900.000 reservi?
        Millä maalla on isompi tykistö kuin Suomella?
        Mikä maa on osannut varautua ?
        Meillä on mm.1000km yltäviä Jasmm ohjuksia,Kreml/Pietari.
        Mikä maa on talvisodan opetuskäytännössä PARAS ?
        Mikä maa on sissisodan mestari?
        Millä maalla on kansalaisten puolustus todella korkea ?
        Me olemme Pohjolan Sparta !

        SUOMI !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa logiikkaa suuri oikeiston johtaja käytti sisällissodan vankileireillä, joissa ihmisten annettiin kuolla itsekseen nälkään, hyökkäämättä vankileireille.

        Samaa logiikkaa suuri oikeiston johtaja käytti sisällissodan vankileireillä, joissa ihmisten annettiin kuolla itsekseen nälkään, hyökkäämättä vankileireille.

        Vasemmisto kommunismia ja pelkuruutta kirjoittajalta.
        Et tiedä vasukki todellisuuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan ihmisiä nytkin leireillä.

        Tarkoitatko rippikoululeiriä? Ne on tosiaan suosittuja. Rippikoululeiri on suositumpi kuin rippikoulu. Eihän kaikki toki mene kumpaankaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Apua NY kuollaan jo NAURUUN VOO HERRA JEESUS NAURATTAA IHAN SAIRAASTI😂😂😂🤩🤩😂😂😂

        Mikäs nytten naurattaa sekö että saletti Sauli on presidenttinä.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin matki Marskia hevosella ratsastaessaan paitasillaan,vehkeet vaan on niin mitättömät et piti housut jalassa.

        Mistäs sen tiedät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mannerheim pelasti Leningradin

        "Päämajassa Mikkelissä Mannerheim johti sotaa pienen maan resurssien mukaisesti, varovaisesti. Jälkeenpäin häntä kiitettiin siitä, että Suomen armeija ei hyökännyt Leningradiin ja että Muurmannin rataa ei katkaistu"

        Manne pelasti itsensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oho, samaa holokaustia käyttää nyt jauhohallitus.

        Niin tekee, sähköt ja lämmitys poikki ruuan hinta pilviin sekä tappava boosteripakotus jokaiselle niin saadaan tulijoille vapaita asuntoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pohjoiskoreassa Vietnamista löytyy varmasti leirejä ja Ukrainasta. Turkissa niitä on.

        Ukrainassa lapsi leirejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi olisi voittanut sodan pitänyt Viipurin jos noita apinoita ei olisi päästetty päätetään Suomen asioista totuus on tämä.

        Jälkeenpäin on hyvä ajatella toivekkailla jossitteluilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukrainassa lapsi leirejä.

        Kiinassa, Tiibetissä... Mätä maailma, aika tuhoutua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mannerheim pelasti Leningradin

        "Päämajassa Mikkelissä Mannerheim johti sotaa pienen maan resurssien mukaisesti, varovaisesti. Jälkeenpäin häntä kiitettiin siitä, että Suomen armeija ei hyökännyt Leningradiin ja että Muurmannin rataa ei katkaistu"

        Totta. Mannerheim oli alunperin Venäjän armeijan upseeri, tästä oli myöhemmin hyötyä meille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaiset🇫🇮eivät todellisuudessa eivät osallistuneet Leningradin piiritykseen eikä kansanmurhaan. Suomen 🇫🇮 korpisoturit eivät edes katkaisseet Muurmanskin rataa. Puolustivat vain omia alueitaan.

        "Petrov esittää haastattelussa kuitenkin, että suomalaiset eivät syyllistyneet Leningradin piirityksen aikana kansanmurhaan. Petrovin mukaan suomalaiset osallistuivat Leningradin piiritykseen omalta osaltaan pohjoisesta suunnasta, mutta suomalaisten toiminta ei täytä kansanmurhan tunnusmerkkejä"
        – Suomalaiset eivät harjoittaneet kansanmurhaa, mutta Leningradin piiritykseen he ottivat osaa, se on selvää, Petrov sanoi MK:n mukaan"

        Iltasanomat

        "MILJOONA KUOLI NÄLKÄÄN"!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ai kun munasillaan uralilla ratsasteli...?

        putini tottelee kun yhdeksän millinen osuu otsaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Slaavikansaa valmistellaan johonkin !

        Homostelemaan..jos te ette ymmärrä miten voimakas armeija meillä ,Suomi.Niin ei ole mitään hätää.
        Millä maalla on koulutettu 900.000 reservi?
        Millä maalla on isompi tykistö kuin Suomella?
        Mikä maa on osannut varautua ?
        Meillä on mm.1000km yltäviä Jasmm ohjuksia,Kreml/Pietari.
        Mikä maa on talvisodan opetuskäytännössä PARAS ?
        Mikä maa on sissisodan mestari?
        Millä maalla on kansalaisten puolustus todella korkea ?
        Me olemme Pohjolan Sparta !

        SUOMI !

        Millä maalla ei ole ydinpommia
        heh heh suomella,mut kohta on koe suomen yllä

    • Anonyymi

      No, aika moni niistä kuolikin. Koko kansa ilmaisesti ei.

      • Anonyymi

        Ahaa. Eli kansanmurha on vain kansanmurha jos siinä onnistutaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahaa. Eli kansanmurha on vain kansanmurha jos siinä onnistutaan.

        Tappoihan Stalin venäläisiä ennen sotaa jopa yhtä paljon kuin sodassa kuoli. 20 miljoonaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tappoihan Stalin venäläisiä ennen sotaa jopa yhtä paljon kuin sodassa kuoli. 20 miljoonaa.

        Josef Stalin oli khazaari mafiaa,jezuiitta,muurari yms. kuuluva eikä edes syntyperäinen venäläinen. NL muodostivat ulkopuoliset toimijat. Kommunismi on juutalaisten tavoite ja ihanne valtio jossa he omistavat kaiken ja käskyläiset toteutaa loput. NWO sama juttu ja samat tavoitteet. EU on samaa ja Ukraina myös siksi tämä vouhotus. Ihmiset haluavat olla vapaita rikollisista orjuutavista tahoista. Uktainassa oli Bioase laboratorioita jotka venäläiset erikoisjoukot tuhosi ennen helmikuuta. Ukraina on maa jossa suunniteltiin ja tehtiin joukkotuho aseita muita kansoja vastaan. Ihmiskauppa kaikkine muotoineen.

        Ukrainassa ei ole ollut mitään bioaseita eikä niiden kehittelyä. Biolaboratorioita kylläkin elintarvike teollisuuteen ja tuotantoon. NL eli nykyinen fasisti Putinin Venäjä on aina kehitellyt joukkotuhoaseiden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tappoihan Stalin venäläisiä ennen sotaa jopa yhtä paljon kuin sodassa kuoli. 20 miljoonaa.

        Älkää nyt pohjoiskoreassa on massat leireillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Josef Stalin oli khazaari mafiaa,jezuiitta,muurari yms. kuuluva eikä edes syntyperäinen venäläinen. NL muodostivat ulkopuoliset toimijat. Kommunismi on juutalaisten tavoite ja ihanne valtio jossa he omistavat kaiken ja käskyläiset toteutaa loput. NWO sama juttu ja samat tavoitteet. EU on samaa ja Ukraina myös siksi tämä vouhotus. Ihmiset haluavat olla vapaita rikollisista orjuutavista tahoista. Uktainassa oli Bioase laboratorioita jotka venäläiset erikoisjoukot tuhosi ennen helmikuuta. Ukraina on maa jossa suunniteltiin ja tehtiin joukkotuho aseita muita kansoja vastaan. Ihmiskauppa kaikkine muotoineen.

        Ton siitä saa kun päästää maahan ulkomailta johtajiksi selviä rikollisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahaa. Eli kansanmurha on vain kansanmurha jos siinä onnistutaan.

        Putin tekee juuri nyt kansanmurhaa Ukrainassa ja koettaa pestä puhtaaksi omat rötöksensä syyttämällä jopa Suomea vuosikymmenien takaisista jutuista, joihin Suomella ei juuri ollut mitään tekemistä.

        Hulluksi on Putin tullut. Koettaa etsiä turhia syitä, että voisi peittää omat rikoksensa syyttämällä muita vuosituhansien takaisista tapahtumista, joilla ei ole mitään phjaa.

        Hullu mies Venäjältä, huutaa mölöttää pestäkseen pois omat suuret rikoksensa kansan murhaan Ukrainassa.

        Kuinka kauan Venäjän viisaat ihmiset sietävät tuota hullua diktaattoria!!?

        Ei. Vaan oikeuttamaan etukäteen väestölleen Suomen täystuhon. Sosiaalinen prevalidaatio mentaalisemotinaalistenmassa-hologrammijäsentelyjärjestelyiden kautta.

        Suututtaisi, ellen olisi itkenyt tätä jo kaksi, nyt yli kolmekin ennen kirjoitteluani, vuotta putkeen rukoillessani Luojalta lisäajanlisäaikaa.

        Nyt ei pahemmin enää edes jaksa itkettääkään, ei harmita, on vain levollinen olo kuten kuollessa tuleekin olla. Enempään en aidostikaan jollain epäkätevällä nettinaputtelulla kyennyt.

        Ne strategiset liikkeet joilla Suomi annetaan suden suuhun tässä.. Olivat vain yksiselitteisesti liikaa, ilman täyttä tukea ne torjuaksemme.

        Tukholman profetia on äärimmäisen kova sana nykyrealiteetit huomioiden. Ihme jopa, lopputulemana.. todella, aidosti on ihme jossei tässä ensiaallossa lähdekään koko kansa kertaheitolla vaihtoon, niin käsittämättömän tehokkaasti ulkosanelevat tahot osasivat tän nyt pelata.

        Nerokastahan tuo sotastrategisesti oli. Luotikaan ampumatta kokonainen kansa exitoida näin eksistentiaalikriisin kokevan suurvallan neutroni-iskujen alle.. Lienee pakkokin kunnioittaa sitä, kuinka hyvin tän maan kasipallonkin pussiin tässä pelasivat.

        Ja olisi ollut aika vitun omituista jos olisivat epäonnistuneet, ottaen huomioon mitä minulta Lontoossa saivat, kun tämä kappale siellä taustalla silloin soi:

        Ludovico Einaudi - Oltremare

        Ilman sitä hetkeä, sitä valintaa, tätä ei olisi meidän aikanamme koskaan tapahtanut. Siksi minä olen tämän maailman syntisin ihminen. Koko vitun maailman.

        :(

        Suomi on delleen sinisilmäinen venäjän suhteen. Venäläinen on venäläinen vaikka asuisi täällä 10 vuotta ja sitten ns. pakolaiset. Ei me tarvita raja aitoja koska Putinille kaikki on jo täällä. Mustamaalausta vain niin kansa hyväksyy niinkuin Ukrainan.

        Mitkä viisaat?Tuo kansa ei osaa ajatella omilla aivoillaan,aina niitä on pitänyt joku ohjata,kieroja ne kyllä on.

        Mitä ole ottanut?.

        Älä puhu paskaa! Venäjän tsarin ansiosta Suomi sai autonomian ja alkoi kehittyyä, mitä ei ole tapahtunut Ruotsin vallalla, kaikki arvokiinteistöt ym. on rakennettu Venäjän rahalla jne. Luepas juntti enemmän, saat kenties sivistystä ja tietoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Josef Stalin oli khazaari mafiaa,jezuiitta,muurari yms. kuuluva eikä edes syntyperäinen venäläinen. NL muodostivat ulkopuoliset toimijat. Kommunismi on juutalaisten tavoite ja ihanne valtio jossa he omistavat kaiken ja käskyläiset toteutaa loput. NWO sama juttu ja samat tavoitteet. EU on samaa ja Ukraina myös siksi tämä vouhotus. Ihmiset haluavat olla vapaita rikollisista orjuutavista tahoista. Uktainassa oli Bioase laboratorioita jotka venäläiset erikoisjoukot tuhosi ennen helmikuuta. Ukraina on maa jossa suunniteltiin ja tehtiin joukkotuho aseita muita kansoja vastaan. Ihmiskauppa kaikkine muotoineen.

        Khzaarit parkkeerasivat aikanaan Ukrainaan josta on jäljellä Panderistit monine Nazi-muistomerkkeineen eli pahiksilla on pitkä historia Ukrainassa.
        Hitlerin isän isä eli vaari oli Rotchildt.
        Suomella oli merkittävä rooli Lenskin pirityksessä ja oli syy mikä tahanasa on Suomi osallistunut kansanmurhaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tappoihan Stalin venäläisiä ennen sotaa jopa yhtä paljon kuin sodassa kuoli. 20 miljoonaa.

        Oikeasti hän tappoi Venäjän maan tappamalla kaikki sivistyneet, taitavat, oppineet, ajattelukykyiset, Rupusakki sai jatkaa lisääntymistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin tekee juuri nyt kansanmurhaa Ukrainassa ja koettaa pestä puhtaaksi omat rötöksensä syyttämällä jopa Suomea vuosikymmenien takaisista jutuista, joihin Suomella ei juuri ollut mitään tekemistä.

        Hulluksi on Putin tullut. Koettaa etsiä turhia syitä, että voisi peittää omat rikoksensa syyttämällä muita vuosituhansien takaisista tapahtumista, joilla ei ole mitään phjaa.

        Hullu mies Venäjältä, huutaa mölöttää pestäkseen pois omat suuret rikoksensa kansan murhaan Ukrainassa.

        Kuinka kauan Venäjän viisaat ihmiset sietävät tuota hullua diktaattoria!!?

        Silmänsä tuskaiset. Tietää kyllä. Ei kadu, mutta pelkää. Vain oma henki kallis, ei muiden,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ole ottanut?.

        Ei mitään, meillä natokannattajilla on aina kuuppa sekaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Josef Stalin oli khazaari mafiaa,jezuiitta,muurari yms. kuuluva eikä edes syntyperäinen venäläinen. NL muodostivat ulkopuoliset toimijat. Kommunismi on juutalaisten tavoite ja ihanne valtio jossa he omistavat kaiken ja käskyläiset toteutaa loput. NWO sama juttu ja samat tavoitteet. EU on samaa ja Ukraina myös siksi tämä vouhotus. Ihmiset haluavat olla vapaita rikollisista orjuutavista tahoista. Uktainassa oli Bioase laboratorioita jotka venäläiset erikoisjoukot tuhosi ennen helmikuuta. Ukraina on maa jossa suunniteltiin ja tehtiin joukkotuho aseita muita kansoja vastaan. Ihmiskauppa kaikkine muotoineen.

        Josef Stalin oli khazaari mafiaa,jezuiitta,muurari, alieni, suomalainen, arabi, englantilainen, kiinalainen, sosdemi, kommunisti, nazi, fasisti ja listaa voisi jatkaa loputtomiin ja siitä voit jatkaa kaikin mokomin kun vauhtiin pääsit .. Mutta, kun historiaa on vääristelty ja paljon, niin keksitty tarina väittää Stalinin syntyneen Gruusiassa ja nimeksi Josif Vissarionovits Tshugashvili, myöhemmin "Koba" ja sittemmin Josif Stalin "Teräsmies" suomeksi sanottuna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitkä viisaat?Tuo kansa ei osaa ajatella omilla aivoillaan,aina niitä on pitänyt joku ohjata,kieroja ne kyllä on.

        Holhouksen alainen se Suomikin on aina ollut.Ennen oli se kuuliainen Ruotsille,Venäjälle sekä Saksalle.Ja nyt on sen mentalisteina EU sekä Nato .

    • Anonyymi

      Pian alkaa desinfiointi.

      • Anonyymi

        Ukroina oli ja on sikolätti. Puhdistettava.

      • Anonyymi

        Zyklon.B?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukroina oli ja on sikolätti. Puhdistettava.

        Ole punikki jo hiljaa, et ole kovassa suosiossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukroina oli ja on sikolätti. Puhdistettava.

        Kannattaa katsoa tuo näytelmä YLE areenassa dokumentti HARKOVA nykyään hoitajat tappaa potilaat väärään hoitoon. Vähän kuin jalasta vuotaa verta aletaan sydän elvytys tyyliin tai perseessä on haava aletaan laittaa tippaa suoneen.

      • Anonyymi

        Toivottavasti alkaakin desifiointi Venäjällä. Eikö nuo suuret upseerit uskalla nousta tuota yhtä hullua vastaan. Miksi antaa mellastaa hullun, joka vaarantaa koko suuren valtion maineen noilla suuruuden hulluilla jutuillaan ja hävitysinnollaan.

        Eikö Venäjän kansa halua sivistyä elää kuten muutkin eurooppalaiset ilman Putinin kahleita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukroina oli ja on sikolätti. Puhdistettava.

        Voi ressukka. Taidat ite olla kotoisin sikolätistä, vaikuttaa hieman siltä. Ukraina oli länsimaistumassa hyvää matkaa, kun Putinin mieltä alkoi kaihertaa, että pian koko Venäjän kansa huomaa, mistä kiikastaa tuo Venäjän surkea , ahdistunut tila.

        Niinpä oli Ukraina nopeasti hävitettävä, jitta Venäjän kansa ei ehdi huomata, miten hyvin Ukrainalla menee länsimaisten maitten rinnalla. Sitähän Putin ei voinut sietää, että Ukrainalla menee paremmin kuin Venäjällä konsaan.

        Putin haluaa pitää Venäjän tiukasti näpeissään, ettei vain kansa pääsisi liikaa jyvälle länsimaisesta hyvinvoinnista.

        Sääliksi käy Venäjän kansaa diktaattorin hulluissa kynsissä.

        no ei!

        "Sääliksi käy Venäjän kansaa".

        Sama täällä. :(
        Eikä ainoastaan venäjän. Vaan meitä kaikkia.

        Tällaista on elämä ja sen päättyminen, jos kristinuskolle käännetään ylpeinä selkä..

        Ihan sama missä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti alkaakin desifiointi Venäjällä. Eikö nuo suuret upseerit uskalla nousta tuota yhtä hullua vastaan. Miksi antaa mellastaa hullun, joka vaarantaa koko suuren valtion maineen noilla suuruuden hulluilla jutuillaan ja hävitysinnollaan.

        Eikö Venäjän kansa halua sivistyä elää kuten muutkin eurooppalaiset ilman Putinin kahleita?

        Eivät. Hehän ainoastaan kannustavat putinia lisäpuuhiin. On äärimmäisen harvinaista, että koko elämän hierarkiaa noudattanut nousee kenraali vehviläisen tasolle, puhtaaseen altruismiin, toimimaan aidosti sotilaskunnian mukaisesti.

        Tuo mies on elävä kansallissankari, jolle Suomen kansa on kaikki kaikessa. Tinkimättömästi avoin ja täysin rehellinen tosimies. Eikä ole suinkaa ainoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukroina oli ja on sikolätti. Puhdistettava.

        Ryssäthän sen on sikolätiksi tehnyt,samoin kuin Suomenkin.Sama koskee arabeihin,paskaavat joka paikan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti alkaakin desifiointi Venäjällä. Eikö nuo suuret upseerit uskalla nousta tuota yhtä hullua vastaan. Miksi antaa mellastaa hullun, joka vaarantaa koko suuren valtion maineen noilla suuruuden hulluilla jutuillaan ja hävitysinnollaan.

        Eikö Venäjän kansa halua sivistyä elää kuten muutkin eurooppalaiset ilman Putinin kahleita?

        Kaikki ne siellä ovat Putinisteja. Slaavit on slaaveja. Aikanaan kun Serbejä alettiin syytellä kansan murhasta ja Slobodan Milojasevitsiä kovistella, niin toimittajalle kadunmies Serbiassa. "Älkää ahdistelko Slobodania kaikki me täällä olemme Slobodaneja".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ryssäthän sen on sikolätiksi tehnyt,samoin kuin Suomenkin.Sama koskee arabeihin,paskaavat joka paikan.

        Tsuhna tarkoittaa - tyhmä ja likainen, ja sitä samaa tarkoittaa -poro...niin hidas. Oletko käynyt Venäjällä saatanan juntti ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tsuhna tarkoittaa - tyhmä ja likainen, ja sitä samaa tarkoittaa -poro...niin hidas. Oletko käynyt Venäjällä saatanan juntti ?

        Ei tarvitse käydä Viipuria kauempana kun näkee millanen sikolätti Venäjä on. Voisitte sotien häviämisen sijaan joskus tehdä jotain sille omallekin maallenne. Vaikutatte koko maapallon tyhmimmälle kansalle tällä hetkellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tsuhna tarkoittaa - tyhmä ja likainen, ja sitä samaa tarkoittaa -poro...niin hidas. Oletko käynyt Venäjällä saatanan juntti ?

        Ei ole tosiaankaan Venäjällä käytyä , ei , ..Eräässä itäisessä naapurimaassamme joka itseään suvaitsi "Suureksi ja Mahtavaksi" tituleerata , tuli kyllä käytyä useaankin kertaan... semmoisena aikana jolloin paikallinen kontrollantti sanoi ; " hyvä , te teette asiat oikein ja millilleen , meillä 200 miljoonaa tekee sutta ja sekundaa minkä ehtii.. " Sittemmin siitä "puulaakista" on joitain kymmeniä miljoonia "ottanut lopputilin" ja lähtenyt omilleen...mitä en yhtään ihmettele...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ole punikki jo hiljaa, et ole kovassa suosiossa.

        Sun henkilökohtainen mielipiteesi ei mun suosioon vaikuta hevonvitunvertaa.

    • Anonyymi

      Tekosyytä mille? Voisitko täsmentää?

    • Anonyymi

      Putleristit vain unohtivat oman liittonsa natsien kanssa sekä omat sotarikoksensa,joita riittää myös Suomen osalle.

      Hätä näkyy olevan suuri Ukrainassa ilmitulleiden sotarikosten takia ja huomio halutaan kiinnittää niistä pois.

      • Anonyymi

        Kuules kettutyttö. Liittolaisuus ei tarkoita sitä että ollaan samaa valtiota

      • Anonyymi

        Venäjän historian kirjoitus on muuttunut niin monta kertaa Tsaarien ajoista, että totuus asioista on kadotettu täysin Venäläisistä historian kirjoituksista ja kirjoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuules kettutyttö. Liittolaisuus ei tarkoita sitä että ollaan samaa valtiota

        Eipä tarkoita ei. Etupiiriit jaettiin Molotov- Ribbetrp -sopimuksella. Isot diktatuurit keskenään.

        Meidän pojat ei sitä hyväksyneet. Eikä tytötkään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä tarkoita ei. Etupiiriit jaettiin Molotov- Ribbetrp -sopimuksella. Isot diktatuurit keskenään.

        Meidän pojat ei sitä hyväksyneet. Eikä tytötkään!

        Se oli ihan suomen oma valinta, kun suomi ei liittoutunut saksan kanssa vielä 1939

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuules kettutyttö. Liittolaisuus ei tarkoita sitä että ollaan samaa valtiota

        Palstalle on pesiytynyt joku turkistarhaaja-eläinrääkkääjäkin. Eikös niitä ole vielä häkkiin laitettu???

      • Anonyymi

        Sitäpaitsi tuo hullu pieni mies on aivan ilmiselvä natsi itse, mitä tulee toimintaan Venäjän yksinvaltiaana. Miten tuo muka oikeasti eroaa Hitleristä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä tarkoita ei. Etupiiriit jaettiin Molotov- Ribbetrp -sopimuksella. Isot diktatuurit keskenään.

        Meidän pojat ei sitä hyväksyneet. Eikä tytötkään!

        Juurikin niin .

      • Anonyymi

        Kiitos kommentista. On hyvä tosiaan muistaa, että nämä kaksi suurvaltaa ja diktatuuria oli liitossa keskenään juuri vähän ennen Saksan aloittamaa sotaa. Ei Suomi olisi aloittanut sotaa enää mistään hinnasta. Saksan rohkaisemana se toki ryhtyi sotaan, mutta ennen kaikkea palauttaakseen talvisodassa menetettyjä alueita takaisin. Myös Itä-Karjalaan hyökättiin, jossa suurin osa ihmisistä oli suomensukuisia karjalaisia. Tämä ehkä oli väärin, mutta Mannerheim ajattelikin niiden alueiden toimivan hyvänä neuvotteluvalttina, jos ja kun sota kääntyy toiseen suuntaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitäpaitsi tuo hullu pieni mies on aivan ilmiselvä natsi itse, mitä tulee toimintaan Venäjän yksinvaltiaana. Miten tuo muka oikeasti eroaa Hitleristä?

        Kysyppä sitä Moktar.Gubta - trollilta maahanmuuttopalstalla. Hän kun on erikoisasiantuntija kaikessa, myös hitlerimäisenä palstaputlerina toimiessaan.
        Toki heppu on jihadismiin kallellaan ja tahtoo Suomeen mahdollisimman paljon maahanmuuttoa. Kuulemma maahanmuuttoa EI saa vastustaa hänen mielestään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuules kettutyttö. Liittolaisuus ei tarkoita sitä että ollaan samaa valtiota

        Kuules Putinin peppupaapoja, Hitlerin Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto olivat syyskuussa 1939 Puolaan hyökätessään liittolaisia ja aseveljiä ja toisen maailmansodan aloittajavaltioita Euroopassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se oli ihan suomen oma valinta, kun suomi ei liittoutunut saksan kanssa vielä 1939

        Suomi ei liittoutunut Neuvostoliiton kommunismidiktatuurin kanssakaan vuonna 1939, kuten Saksa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos kommentista. On hyvä tosiaan muistaa, että nämä kaksi suurvaltaa ja diktatuuria oli liitossa keskenään juuri vähän ennen Saksan aloittamaa sotaa. Ei Suomi olisi aloittanut sotaa enää mistään hinnasta. Saksan rohkaisemana se toki ryhtyi sotaan, mutta ennen kaikkea palauttaakseen talvisodassa menetettyjä alueita takaisin. Myös Itä-Karjalaan hyökättiin, jossa suurin osa ihmisistä oli suomensukuisia karjalaisia. Tämä ehkä oli väärin, mutta Mannerheim ajattelikin niiden alueiden toimivan hyvänä neuvotteluvalttina, jos ja kun sota kääntyy toiseen suuntaan.

        Stalin ja Hitler aloittivat yhdessä toisen maailmansodan. Hitler ei olisi aloittanut, jos olisi saanut Stalinia mukaan hyökkäämään Puolaan, Ukrainaan ja Baltiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se oli ihan suomen oma valinta, kun suomi ei liittoutunut saksan kanssa vielä 1939

        Suur-suomea valisteltiin 30-luvun alusta, ja siihen kuului yhteyistyö Nazi-Saksan kanssa.
        On aika antaa moraalinen tuomio tuon ajan Suomi-Nazeille ja lopettaa valehtelu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuules Putinin peppupaapoja, Hitlerin Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto olivat syyskuussa 1939 Puolaan hyökätessään liittolaisia ja aseveljiä ja toisen maailmansodan aloittajavaltioita Euroopassa.

        Ainoastaan Nazi-Saksa yritti laajentaa alueensa Neuvostoliiton alueelle, kyseessä oli "elintila"-aate eli Lebensraum
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Lebensraum

        Sivuutat valehtelussasi faktan että Suur-Suomi-pyrkimyksen yhteydessä käytettiin myös Nazi-Saksan Lebensraum-termiä.

        Ihminen ei käy täysillä kierroksilla kun yrittää piilotella Nazi-historiaa 80 vuoden päästä tapahtumista, ? Vai kuvitteletteko tosiaan nykymaailmassa perustavanne jonkin "puhtaan rodun" suurvaltion. 🤣

        Näitä Nazeja löytyy nykyaikanankin tutkijoista, poliitikoista, talouselämästä ja ties mistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuules kettutyttö. Liittolaisuus ei tarkoita sitä että ollaan samaa valtiota

        Joo ei Suomi ole koskaan mikään deuzland ollut germany on ihan eri kielinen maa kuin Suomi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän historian kirjoitus on muuttunut niin monta kertaa Tsaarien ajoista, että totuus asioista on kadotettu täysin Venäläisistä historian kirjoituksista ja kirjoista.

        Shamaanit myös ryösteli

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän historian kirjoitus on muuttunut niin monta kertaa Tsaarien ajoista, että totuus asioista on kadotettu täysin Venäläisistä historian kirjoituksista ja kirjoista.

        TATAARIT ON RYÖSTÖ RAISKANNUT KASAKAT OSMANNIT .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitäpaitsi tuo hullu pieni mies on aivan ilmiselvä natsi itse, mitä tulee toimintaan Venäjän yksinvaltiaana. Miten tuo muka oikeasti eroaa Hitleristä?

        Jos laitetaan Valko-Venäjän pukille ja Venäjän kaalimaan asukille mustat hiukset ja viikset niin kovin kuin on turkin ukko Egyptistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos kommentista. On hyvä tosiaan muistaa, että nämä kaksi suurvaltaa ja diktatuuria oli liitossa keskenään juuri vähän ennen Saksan aloittamaa sotaa. Ei Suomi olisi aloittanut sotaa enää mistään hinnasta. Saksan rohkaisemana se toki ryhtyi sotaan, mutta ennen kaikkea palauttaakseen talvisodassa menetettyjä alueita takaisin. Myös Itä-Karjalaan hyökättiin, jossa suurin osa ihmisistä oli suomensukuisia karjalaisia. Tämä ehkä oli väärin, mutta Mannerheim ajattelikin niiden alueiden toimivan hyvänä neuvotteluvalttina, jos ja kun sota kääntyy toiseen suuntaan.

        Onko Berlusconin hiusväristä huolimatta sekin joku Egyptin arabian löytö.

      • Anonyymi

        Onneksi noita sotarikoksia tutkitaan ja kaikki kirjataan. Häpeä suurelle Venäjälle, käy pienempänsä kimppuun ja hävittää ja tappaa hirveällä vauhdilla, jotta ehtisi tehdä mahdollisimman paljon pahaa.

        Luuleeko tuo hullu Putin, että hänelle alkaa kunniankukko laulaa hävitystyön tehtyään.? Turha luulo. Ikuinen häpeä tuolle roistolle lankeaa. Kukaan ei halua olla tuin roiston kanssa tekemisissä tuo hävityksen jälkeen.

        Luulisi Venäjän kansan häpeävän koko johtoporrasta, jolla ei ole sen vertaa puhtia, että panisivat pisteen tuin hullun Putinin touhuille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoastaan Nazi-Saksa yritti laajentaa alueensa Neuvostoliiton alueelle, kyseessä oli "elintila"-aate eli Lebensraum
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Lebensraum

        Sivuutat valehtelussasi faktan että Suur-Suomi-pyrkimyksen yhteydessä käytettiin myös Nazi-Saksan Lebensraum-termiä.

        Ihminen ei käy täysillä kierroksilla kun yrittää piilotella Nazi-historiaa 80 vuoden päästä tapahtumista, ? Vai kuvitteletteko tosiaan nykymaailmassa perustavanne jonkin "puhtaan rodun" suurvaltion. 🤣

        Näitä Nazeja löytyy nykyaikanankin tutkijoista, poliitikoista, talouselämästä ja ties mistä.

        Kunhan nyt kaivelevat, jotta saavat pohjaa omalle sotapuolusteluilleen. Suomi sai apua Saksalta Venäjää vastaan taistellessa aikoinaan.

        Nyt tuosta on jo aikaa vaikka kuinka paljon ja Venäjäkin on ehtinyt olla Neuvostoliittona ja jos minkäkinlaisena mallina tuo hallinto on ollut ja paljon siellä on ehditty tappaa ihmisiä jokaisen vallassa olijan aikana. Niin Nytkin Putinin vallassa ollessa. Siellä ei henki paljin paina.

        Ihmiset ammutaan kylpyhuoneissa ja parvekkeilla ja jopa perhekunnittain tapetaan, kun Putinilta käsky kuuluu. Ikkunastakin on pudoteltu ei toivottuja henkilöitä, että sellainen valtio on meidän naapurina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitäpaitsi tuo hullu pieni mies on aivan ilmiselvä natsi itse, mitä tulee toimintaan Venäjän yksinvaltiaana. Miten tuo muka oikeasti eroaa Hitleristä?

        Ei ole viiksiä.
        Partahan ei pahoille kasva.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suur-suomea valisteltiin 30-luvun alusta, ja siihen kuului yhteyistyö Nazi-Saksan kanssa.
        On aika antaa moraalinen tuomio tuon ajan Suomi-Nazeille ja lopettaa valehtelu.

        Kyllä ! Suur- Suomi rojekti ei onnistunut, myöntäköön !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoastaan Nazi-Saksa yritti laajentaa alueensa Neuvostoliiton alueelle, kyseessä oli "elintila"-aate eli Lebensraum
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Lebensraum

        Sivuutat valehtelussasi faktan että Suur-Suomi-pyrkimyksen yhteydessä käytettiin myös Nazi-Saksan Lebensraum-termiä.

        Ihminen ei käy täysillä kierroksilla kun yrittää piilotella Nazi-historiaa 80 vuoden päästä tapahtumista, ? Vai kuvitteletteko tosiaan nykymaailmassa perustavanne jonkin "puhtaan rodun" suurvaltion. 🤣

        Näitä Nazeja löytyy nykyaikanankin tutkijoista, poliitikoista, talouselämästä ja ties mistä.

        Mutta eivät nykyajan ihmiset osallistuneet 80 vuotta sitten tapahtuneisiin. Vai oletko joku uudelleensyntymään uskova hihhuli? Ja joka toista natsiksi syyttää, se itse se on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi noita sotarikoksia tutkitaan ja kaikki kirjataan. Häpeä suurelle Venäjälle, käy pienempänsä kimppuun ja hävittää ja tappaa hirveällä vauhdilla, jotta ehtisi tehdä mahdollisimman paljon pahaa.

        Luuleeko tuo hullu Putin, että hänelle alkaa kunniankukko laulaa hävitystyön tehtyään.? Turha luulo. Ikuinen häpeä tuolle roistolle lankeaa. Kukaan ei halua olla tuin roiston kanssa tekemisissä tuo hävityksen jälkeen.

        Luulisi Venäjän kansan häpeävän koko johtoporrasta, jolla ei ole sen vertaa puhtia, että panisivat pisteen tuin hullun Putinin touhuille.

        Vaikka Venäjä voittaisi Ukrainan, niin Putin on jo menettänyt kaiken kunnioituksensa lännessä. Kukaan ei häntä haluaisi tavata. Selät käännettäisiin, jos jossain nähtäisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suur-suomea valisteltiin 30-luvun alusta, ja siihen kuului yhteyistyö Nazi-Saksan kanssa.
        On aika antaa moraalinen tuomio tuon ajan Suomi-Nazeille ja lopettaa valehtelu.

        "Suur-Suomea "... niinhän niissä muutamalta vintiltä tuoduissa kirjoissa tosiaan lukee ja enemmän kuin pikkuisen moittien ja vastustaen...kovasti ihmettelin kun asiat esitettiin aikalailla eri tavoin kuin koulussa oltiin luettu....vaan satuinpa vilkaisemaan missä opukset oli painettu : Petroskoi , Karjalan sosialistinen neuvostotasavalta , 1957.. ja sama kyrillisin kirjaimin ..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuules kettutyttö. Liittolaisuus ei tarkoita sitä että ollaan samaa valtiota

        Samassa suossa, nilkkoja myöten, pää edellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole viiksiä.
        Partahan ei pahoille kasva.

        Ehkä ei, eikä turpajouhet joutaville, ylikehittyneitä nenäkarvoja ei nyt tässä räknätä.

    • Anonyymi

      Saanko linkin aihetta koskevaan uutiseen?

      • Anonyymi

        Kuule, hae joskus itse. Niin me nuutkin tehdään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuule, hae joskus itse. Niin me nuutkin tehdään.

        Hyvä vastaus tuolle ainaiselle linkin pyytäjälle.

      • Anonyymi

        Mannerheimin tausta ja mitä oli takana? Ruotsi on vehkeillyt kaikenlaista ja sekin saatava tietää. Mieshän ei,ollut suomalainen vaan juutal ruotsal kasari?
        Voivuori jutut keksittiin jotta saatkin epäterveellimånen margariini markkinoille.
        Maatalous ym alas Suomessa jotta Ruotsi sai työvoimaa suomalaisista.
        Meidät on ryöstely peruutettu ja alistettu ruotsalaisille. Ja hölmöt umpitollot meillä haukkuu kaikesta Venäjää. Nuoremmat on aivopesty koulussa valhe historiaan.

        Voi pyhä yksinkertaisuus, mikä vuodatus!! Voisit lähteä jo sinne Venäjälle, ehkä siellä sinun loruilusi uskottaisiin. Meille on turha pötyä haastaa. Hulluja on monenlaisia, niitä ei kylvetä eikä kynnetä, näyttää ilmestyvän aivan itsestään.

        Puhu mitä puhut. Venäjä on alikehittynyt maa ja kuinka se muuta voisi ollakaan diktaattorin hallinnassa.

        Niinpä. Olisi voinut, kristillisellä asioiden hallinnalla, olla maailman ykkönen esimerkillisyydessä.

        Mutta koska tsaarin mukana meni kristinusko, ja kommunistinen ateismi tuli tilalle, katsokaa mihin se verrattuna Suomeen, siellä johti. Alkukantainen oli. Ja nyt, sodan kautta, pian villi.

        Kristinusko on avain KAIKKEEN mikä on hyvää. Selänkääntö Jeesukselle varmistimenpoisto kaikelle sille mikä tuhoaa, masentaa ja tappaa.

        Noista sitten yksilö ja yhteiskunnat saavat vapaasti valita omansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mannerheimin tausta ja mitä oli takana? Ruotsi on vehkeillyt kaikenlaista ja sekin saatava tietää. Mieshän ei,ollut suomalainen vaan juutal ruotsal kasari?
        Voivuori jutut keksittiin jotta saatkin epäterveellimånen margariini markkinoille.
        Maatalous ym alas Suomessa jotta Ruotsi sai työvoimaa suomalaisista.
        Meidät on ryöstely peruutettu ja alistettu ruotsalaisille. Ja hölmöt umpitollot meillä haukkuu kaikesta Venäjää. Nuoremmat on aivopesty koulussa valhe historiaan.

        Sellainen poika kuin on isänsäkin, kovin on kehno kotikasvatus sulla.

    • Anonyymi

      Ei nykysukupolvella ole mitään tekemistä, eikä osaa asian kanssa, joka on tapahtunut joskus yli 80 vuotta sitten, ei nykysukulpolvi ollut edes vielä syntynyt,
      Venäjä itse on tehnyt kansanmurhaa Ukrainassa tämän vuoden puolella hyökkäämällä Ukrainaan ja Venäjä hyökkäsi myös suomeen silloin, kun se väittää suomalaisten tehneen kansanmurhaa venäjällä.

    • Anonyymi

      Kyllä juttu on jo niin, että venäläiset täytyy häätää Suomesta ja heti!

      • Anonyymi

        Kyllä Venäläiset pois Suomesta ja heidän omistuksensa luovutettava Suomen valtiolle.Suomi realisoi ne ja antaa avustuksena Ukrainalle.

      • Anonyymi

        Onko slaavilaisuus väärää rotua Nazille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko slaavilaisuus väärää rotua Nazille?

        Slaavit KASAKAT JA TATAARIT ON

      • Anonyymi

        Kyllä sellaiset venäläiset, jotka eivät hyväksy Putinia, on annettava tietysti asua täällä, mutta se on ikävää,että joukossa on näitä Putinin vakoojia ja ihailijoita. Heidät pitäisi karkottaa, koska he vain myrkyttävät ilmapiiriä meidän kotimaassamme.

        Putinia kannattavat tuottavat vain hallaa täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Venäläiset pois Suomesta ja heidän omistuksensa luovutettava Suomen valtiolle.Suomi realisoi ne ja antaa avustuksena Ukrainalle.

        Kaikki maa-alueet, jotka ovat venäläisille myyty, mitää lunastaa valtion omaisuudeksi. Täällä ei tarvita mitään tukikohtia venäläisiä varten, He ovat ainainen uhka Suomessa. Eikö myöskään pidä myydä minkäänlaista maapalstaa tai rakennusta venälöisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Venäläiset pois Suomesta ja heidän omistuksensa luovutettava Suomen valtiolle.Suomi realisoi ne ja antaa avustuksena Ukrainalle.

        Kyllä ne omistukset kuuluu Suomalaisille.nehän on kieroudella ja veronkierrolla hankittu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko slaavilaisuus väärää rotua Nazille?

        Venäläiset eivät ole slaavit! Ukrainalaiset on ! Ukrit pitää venäläisiä tsuhnina, eli suomensukuisina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko slaavilaisuus väärää rotua Nazille?

        Suomalaiset ovat väärää rotua kommunisteille.

    • Anonyymi

      Taas haetaan Mainilan laukauksia syyksi hyökätä Suomeen.

      • Anonyymi

        Kuuntelevat kremlissä suomalaisten poliitikoiden puheita ukrainan puolesta ja venäjää vastaan, niistä ärsyyntyvät. Siksi nyt yrittävät luoda uhkaa ja painostusta kostoksi, tiedä vaikka hyökkäystäkin hautovat, jos ukrainasta selviävät.
        Siksi on tärkeää auttaa ukrainaa ja lyödä russukat siellä mahdollisimman raskain tappioin, suomen armeijasta ei siihen ole.

        Onneksi NATOn pääsihteeri lupasi NATOn tarttuvan Suomen ja Ruotsin puolustamiseen,jos sairaat Ryssykät uhkaa jollakin tavoin.Ne ajetaan rajalta ryysyt riekaleina takaisin.

        NATO:n Nazit nimittävät Suomen Nazeja Suomeksi. Nimittäköön rauhassa, mutta sodassa jäävät yksin.

        sanat vs teot.

        Jos norjan jens tekee tuon, venäläiset perforoivat sukkana norjaan, Häntä henk koht tasollakin (ja strategisesti vielä enemmän omistajiaan) valit. suosii se, että sotatoiminta tapahtuu ... täällä meillä.

        ja niin se tulee olemaan.

        Hyvät ihmiset, ainoa asia mihin voimme tässä vaiheessa PERIAATTEESSA enää vaikuttaa on sodan INTESITEETTItaso.

        Eli neutronipommitus, konventionalinen täyskontakti vaiko kanavoittaminen norjan rajalle meidän tuhoomisen sijaan. KOSKA me emme ole liittoutuneita, vaan vielä teknisesti neutraaleita. Ja mikä putinia näköjään kiinnostaa hyvin paljon on toimiensa juridinen taustaoikeudenmukaisuus.

        Tuohon voimme vaikuttaa suomenvenäläisässän pelaamisella SUOJELEVASTI jos muka aikaa vielä on ja jos tekevät siirtonsa ennen kun olemme osa sotilasliittoa, niin sillä, on suuri helpottava merkitys ettemme ole prioriteettinsa. Kun liitymme, meistä tulee samalla sekunnilla venäjän ykköskohde, paljon yli ukrainan ja jopa yli itse yhdysvaltojen. Koska mieltävät sen siten, että meidän vahva armeijamme on nyt täysin usan kontrollissa, naapurissaan jossa vallat sotii heitä viimeiseen suomalaiseen, armotta. Tuolloin täystuhomme on taattu. Koska se on joko me 5m taikka pietarin 5m. Noin tämän ajattelevat moskovassa.

        Uskon, että venäjä saa itsekin damagea tuon tehtyään art 5 mukaisesti, muttei ydinasein, vaan koventionaalisena, toisaalta tietysti, jos todella kostavat Suomen perikadon ydinasein, venäjä lähettää kaiken ilmaan suojaten sitä kaikkea suoraan laserpeilein, tarkoittaen suomeksi sitä, että ohjukset tulevat osumaan kohteisiinsa.

        Tuosta sitten seuraa -7.5mrd väestönvähennys tilanne, kertalaakista. Ja nää, jtk tän paskavatkaamon aihettivat tulevat jäämään JUURIKIN kuten ilmestyskirja sanoo, 5km vuortensisäisiin bunkkereihinsa - runkkaamaan toisiaan kilpaa.

        surullistahan tää kaikki tietenkin on. mutta, nämä olivat ajat ja ylpeys esti täyden Finskilän sisäisen reaali aivo kapasiteetin hyödyntämisen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NATO:n Nazit nimittävät Suomen Nazeja Suomeksi. Nimittäköön rauhassa, mutta sodassa jäävät yksin.

        Ihan sama yksin tai kaksin,ryssää tippuu sitä mukaa kun rajan ylittävät,ei sieltä ole ennenkään juoksemalla läpi tultu.

      • Anonyymi

        Mainilan laukauksia ampuneet suomalaiset! ja Suomen hallitus tietää sen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sanat vs teot.

        Jos norjan jens tekee tuon, venäläiset perforoivat sukkana norjaan, Häntä henk koht tasollakin (ja strategisesti vielä enemmän omistajiaan) valit. suosii se, että sotatoiminta tapahtuu ... täällä meillä.

        ja niin se tulee olemaan.

        Hyvät ihmiset, ainoa asia mihin voimme tässä vaiheessa PERIAATTEESSA enää vaikuttaa on sodan INTESITEETTItaso.

        Eli neutronipommitus, konventionalinen täyskontakti vaiko kanavoittaminen norjan rajalle meidän tuhoomisen sijaan. KOSKA me emme ole liittoutuneita, vaan vielä teknisesti neutraaleita. Ja mikä putinia näköjään kiinnostaa hyvin paljon on toimiensa juridinen taustaoikeudenmukaisuus.

        Tuohon voimme vaikuttaa suomenvenäläisässän pelaamisella SUOJELEVASTI jos muka aikaa vielä on ja jos tekevät siirtonsa ennen kun olemme osa sotilasliittoa, niin sillä, on suuri helpottava merkitys ettemme ole prioriteettinsa. Kun liitymme, meistä tulee samalla sekunnilla venäjän ykköskohde, paljon yli ukrainan ja jopa yli itse yhdysvaltojen. Koska mieltävät sen siten, että meidän vahva armeijamme on nyt täysin usan kontrollissa, naapurissaan jossa vallat sotii heitä viimeiseen suomalaiseen, armotta. Tuolloin täystuhomme on taattu. Koska se on joko me 5m taikka pietarin 5m. Noin tämän ajattelevat moskovassa.

        Uskon, että venäjä saa itsekin damagea tuon tehtyään art 5 mukaisesti, muttei ydinasein, vaan koventionaalisena, toisaalta tietysti, jos todella kostavat Suomen perikadon ydinasein, venäjä lähettää kaiken ilmaan suojaten sitä kaikkea suoraan laserpeilein, tarkoittaen suomeksi sitä, että ohjukset tulevat osumaan kohteisiinsa.

        Tuosta sitten seuraa -7.5mrd väestönvähennys tilanne, kertalaakista. Ja nää, jtk tän paskavatkaamon aihettivat tulevat jäämään JUURIKIN kuten ilmestyskirja sanoo, 5km vuortensisäisiin bunkkereihinsa - runkkaamaan toisiaan kilpaa.

        surullistahan tää kaikki tietenkin on. mutta, nämä olivat ajat ja ylpeys esti täyden Finskilän sisäisen reaali aivo kapasiteetin hyödyntämisen

        Ehkä olet oikeassa, Putin hoitaa loppuun sen mikä Stalinilla jäi kesken.

    • Anonyymi

      Muistutus jälleen kerran. Saksan tekemiset tiedetään ja ne on tutkittu ja läpikäyty. Neuvosto-venäjän ei.

      Venäläisen pahin vihollinen on ollut ja ilmeisesti valitettavasti tulee olemaan heidän oma valtakoneistonsa. Ihmiselämä ei merkitse siinä maassa mitään.

      • Anonyymi

        Naulan kantaan. Bingo !

      • Anonyymi

        Tuo totta on!! Ei Putin nytkään välitä, kuinka monta venäläisparkaa menettää henkensä tuossa aiheettomassa hyökkäyksessä tai kuinka paljon invalideja tulee takaisin kotimaahan ja aivan turhassa sodassa.

        Putinin ylpeys sai kolauksen, kun ei saanut Ukrainaa tahtonsa alle, niin nyt on sitten hävitettävä koko Ukraina. Hullulta tuo kaikki näyttää onnistuvan.

    • Anonyymi

      Kiitos syytöksistä kuuluu natokannattajille, mitäs teitte meistä vihamielisen valtion.

      • Anonyymi

        Jo EU jäsenyys ja kuuluminen läntiseen maailmaan tekee suomesta venäjän vihollisen. Nato on elinehto suomelle. Sinulle kelpaisi valkovenäjän kaltainen asema rautaesiripun väärällä puolella, mutta ei muulle kansalle.

        Eikä tee, EU on talousliitto ja kaupankäyntimme toimi erinomaisesti Venäjän kanssa.
        Syyllisiä ovat Natokannattajat alkaen presidentistä, heidän "ansiostaan" me olemme nyt Venäjän vihollisia.

        Helpompi on pienen Ryssien kannattaja porukan mennä Ryssälään ,kuin pakottaa koko kansaa.Jotka ei halua.Sen jälkeen tiivis sulku rajalle.

      • Anonyymi

        Venäjä sen teki, emmekä ole vihamielinen, jos autamme sodan ja kansanmurhaksi joutunutta kansaa.
        Joten pidähän vähän paremmin kiinni totuuden helmasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä tee, EU on talousliitto ja kaupankäyntimme toimi erinomaisesti Venäjän kanssa.
        Syyllisiä ovat Natokannattajat alkaen presidentistä, heidän "ansiostaan" me olemme nyt Venäjän vihollisia.

        tämä totuus on natonasseille vastenmielinen, mutta mitään eivät voi.

      • Anonyymi

        Venäjä tais tehdä meistä epäystävällisen valtion hyökkäämällä Ukrainaan. Kun ei vaan voitu sitä hyväksyä. Mutta Suomi on elänyt sovussa ja rauhassa naapureidensa kanssa. Velivenäläinen päästi pedon irti!

      • Anonyymi

        Stalinin kommunistidiktatuuri Neuvostoliitto olisi pitänyt lyödä samalla kertaa kuin Hitlerin Natsisaksa. Maailma olisi säästynyt paljolta pahalta. Japani oppi kerrasta, Italia ja Saksa joten kuten. Neuvostoliitto ei vähääkään ja nyt se on näkyvissä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä tais tehdä meistä epäystävällisen valtion hyökkäämällä Ukrainaan. Kun ei vaan voitu sitä hyväksyä. Mutta Suomi on elänyt sovussa ja rauhassa naapureidensa kanssa. Velivenäläinen päästi pedon irti!

        Natokannattajat ovat syvästi noloina, kun vasta nyt tajuavat mitä kaikkea ikävää ja vakavaa liittymisestä seuraakaan.
        Ydinasesodan maalitauluksi ryhtyminen!
        Olisi pitänyt ajatella ensin, ennen kuin alkaa öyhökannattamaan....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä tee, EU on talousliitto ja kaupankäyntimme toimi erinomaisesti Venäjän kanssa.
        Syyllisiä ovat Natokannattajat alkaen presidentistä, heidän "ansiostaan" me olemme nyt Venäjän vihollisia.

        Olisiko pitänyt kääntää toinen persposki, kun Putin kyseenalaisti Suomenkin itsemääräämisoikeuden? Ei käy! Mutta raja on vielä auki ja sinulla on täysi vapaus hakea turvaa Venäjältä.:)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä tais tehdä meistä epäystävällisen valtion hyökkäämällä Ukrainaan. Kun ei vaan voitu sitä hyväksyä. Mutta Suomi on elänyt sovussa ja rauhassa naapureidensa kanssa. Velivenäläinen päästi pedon irti!

        Meistä tuli epäystävällinen sillä hetkellä, kun Suomenkin itsemääräämisoikeus kyseenalaistettiin. Ukrainan sota vain vahvistaa vakaumusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natokannattajat ovat syvästi noloina, kun vasta nyt tajuavat mitä kaikkea ikävää ja vakavaa liittymisestä seuraakaan.
        Ydinasesodan maalitauluksi ryhtyminen!
        Olisi pitänyt ajatella ensin, ennen kuin alkaa öyhökannattamaan....

        Minä olen kannattanut Natoa vuosia ja olen myös perustellut kantani kirjallisesti. Arkistoista löytyy.:)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo EU jäsenyys ja kuuluminen läntiseen maailmaan tekee suomesta venäjän vihollisen. Nato on elinehto suomelle. Sinulle kelpaisi valkovenäjän kaltainen asema rautaesiripun väärällä puolella, mutta ei muulle kansalle.

        Valko-Venäjän tyyppi on seonnut vielä enemmän kuin muut paskat housuissa pelkää länsi tulee kimppuun syö koko ukon jumal auta että ukko pelkää.

      • Anonyymi

        Kyllä se on Putin itse, joka aiheuttaa tuon vihamielisyyden Venäjää kohtaan. Ihmettelen, että tuosta maasta ei löydy rehtiä upseeristoa, jotka osaisivat ajatella oikeudenmukaisesti maailman asioista.

        Miksi ihmeessä antavat tuollaisen diktaattorin mellastaa naapurimaassa ilman mitään todellista syytä. Putin haluaa pitää sotatilaa yllä aina jossain, jotta hänen omat rosvouksensa säilyisivät salassa.
        Roiston antavat mellastaa ja tappaa syytöntä kansaa Ukrainassa. Eikö teillä Venäjän upseereilla ole minkäänlaista oikeudentajua, vai oletteko aivan Putinin talutusnuorassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä tee, EU on talousliitto ja kaupankäyntimme toimi erinomaisesti Venäjän kanssa.
        Syyllisiä ovat Natokannattajat alkaen presidentistä, heidän "ansiostaan" me olemme nyt Venäjän vihollisia.

        Juu, itse aiheutti Putin tuin tilanteen. Olisi käyttänyt hieman harkintaa, ennen kuin hyökkää sukulaiskansaansa tappamaan ja hävittämään.

        Ei tuota juuri voi mikään sivistynyt valtio oikein sivusta katsoa ystävällisellä mielellä. Vihaa tuo nostaa ja aivan oikein, koko Eurooppa, USA ja Kanada ja monen monta muuta maata ovat panneet poikki ystävälliset suhteet roistovaltioon, Venäjään!!

        Onko teistä venäläisistä hauskaa olla roistomaisen maan kansalaisia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natokannattajat ovat syvästi noloina, kun vasta nyt tajuavat mitä kaikkea ikävää ja vakavaa liittymisestä seuraakaan.
        Ydinasesodan maalitauluksi ryhtyminen!
        Olisi pitänyt ajatella ensin, ennen kuin alkaa öyhökannattamaan....

        Voi raukka RYSSÄ!! Olemme onnellisia, kun pääsemme tuohon suureen kansalliseen yhteisöön, NATOON ja olemme turvassa tuolta roisto naapurita.

        Luulenpa, että sinä et ole oikein ajan tasalla näissä asioissa. Ydinaseiden käyttö on kielletty ja jos Venäjä tuohon ryhtyy, ei se enää ole itsekään suojassa. Noita aseita kyllä maailmasta löytyy ja Putin kyllä tietää sen.

        Putin on kylläkin niin itseriittoinen hullu, että luulee hänellä vain on oikeus tarttua tuollaiseen aseeseen. Hullulla on hullun aatteet!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on Putin itse, joka aiheuttaa tuon vihamielisyyden Venäjää kohtaan. Ihmettelen, että tuosta maasta ei löydy rehtiä upseeristoa, jotka osaisivat ajatella oikeudenmukaisesti maailman asioista.

        Miksi ihmeessä antavat tuollaisen diktaattorin mellastaa naapurimaassa ilman mitään todellista syytä. Putin haluaa pitää sotatilaa yllä aina jossain, jotta hänen omat rosvouksensa säilyisivät salassa.
        Roiston antavat mellastaa ja tappaa syytöntä kansaa Ukrainassa. Eikö teillä Venäjän upseereilla ole minkäänlaista oikeudentajua, vai oletteko aivan Putinin talutusnuorassa?

        ei näy olevan sääli niiden nuoria joilta tapetaan oikeudenmukaisuus ja näytetään sairasta harhaista johtajaa joka tekee vääryyttä kaikille saa jatkaa mellastusta

      • Anonyymi

        Kyllä Venäjä itse teki itsestään vihan kihteen koko Euroooassa, USA:ssa ja Kanadassa. Syyttäköön Putin vain itseään. Koko kurjuuden aikaan saaja on tuo herra Putin, joka on itseään täynnä kuin kalja tynnyri.

        Hän onm kuin pahansisuinen kakara, ei millään voi vääryyttään lopettaa, vaan täytyy mahtiaan näyttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natokannattajat ovat syvästi noloina, kun vasta nyt tajuavat mitä kaikkea ikävää ja vakavaa liittymisestä seuraakaan.
        Ydinasesodan maalitauluksi ryhtyminen!
        Olisi pitänyt ajatella ensin, ennen kuin alkaa öyhökannattamaan....

        Voi ressukka!! Sinulla on aivan väärät luulot meidän mielialoista Naton suhteen. Olemme erittäin onnellisia, jotta Putin ei pääse tänne hyökkäilemään noin vain, vaikka on mukavasti haalinutkin alueita täältä, jotta olisi helpompi soluttautua tänne kuten Krimille aikoinaan.

        Nyt Nato on armeijamme kanssa hyvänä suojana maallemme ja nuo Putinin tukikohdat jäävät onneksi käyttämättä.

        ELÖKÖÖN NATO!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä sen teki, emmekä ole vihamielinen, jos autamme sodan ja kansanmurhaksi joutunutta kansaa.
        Joten pidähän vähän paremmin kiinni totuuden helmasta.

        Olette taas väärällä puolella samoin kun silloin saksalaisten puolella 40 luvulla. Idiotit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä tee, EU on talousliitto ja kaupankäyntimme toimi erinomaisesti Venäjän kanssa.
        Syyllisiä ovat Natokannattajat alkaen presidentistä, heidän "ansiostaan" me olemme nyt Venäjän vihollisia.

        Me on oltu aina venäjän vihollisia,kuka hullu ruvenu niihin luottamaan?Näitä Otto Kuusisia näkyy riittävän vieläkin täällä,tyrmään nuo maanpetturit kuuluu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olette taas väärällä puolella samoin kun silloin saksalaisten puolella 40 luvulla. Idiotit.

        Ei siinä ollut mitään huonoa -40 luvulla että oltiin Saksan liittolaisia,se oli pöljää että Suomen herrat menivät liian kauas omalta rajalta itään päin.Olisi pitänyt vain pysähtyä vanhalle rajalle ja jäädä sitä puolustamaan,se Suur-Suomen ajatus oli väärä.Olisi säästetty paljon ihmishenkiä,sanoi Ukkini joka tuolla oli täydet 5v.(sitaatti häneltä)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi raukka RYSSÄ!! Olemme onnellisia, kun pääsemme tuohon suureen kansalliseen yhteisöön, NATOON ja olemme turvassa tuolta roisto naapurita.

        Luulenpa, että sinä et ole oikein ajan tasalla näissä asioissa. Ydinaseiden käyttö on kielletty ja jos Venäjä tuohon ryhtyy, ei se enää ole itsekään suojassa. Noita aseita kyllä maailmasta löytyy ja Putin kyllä tietää sen.

        Putin on kylläkin niin itseriittoinen hullu, että luulee hänellä vain on oikeus tarttua tuollaiseen aseeseen. Hullulla on hullun aatteet!!!!

        Huoh miten paljon idioottia tässä !! Eli tyhmät TSUHNAT ! Olivat, ovat ja tulevat olemaan, jos rakas Nato ei pyyhki tämän maan veke!

      • Anonyymi

        Onko Venäjä jokin Jumala,jonka mielisuosiota pitäisi kilvoitella?

    • Anonyymi

      Emme liity Venäjään...!

      • Anonyymi

        -orjuus pois vaikka menköön henki
        -niin kuin mennyt on isienki

    • Anonyymi

      Julistaako Pietarin tuomioistuin myös venäläisten tarkoituksella tekemän Holomodorin kansanmurhaksi? Enpä usko.

      Holodomor oli Ukrainan neuvostotasavallassa vuosina 1932–1933 raivonnut nälänhätä, jossa kuoli eri arvioiden mukaan 3–14 miljoonaa ukrainalaista.

      • Anonyymi

        Länsimaisetkaan tutkijat eivät usko tuohon. Tuo on värittynyttä historiaa. Ukrainassa menehtyi elintarvikepulaan ihmisiä, mutta sen yhteyttä Stalinin toimiin ei voida suoraan yhdistää.
        Paremminkin oli kyse elinkeinoelämän ja valtiollisen elämän muutoksista.

        Venäläiset ryöväsivät Ukrainan viljat, ja aiheuttivat nälänhädän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläiset ryöväsivät Ukrainan viljat, ja aiheuttivat nälänhädän.

        Eli ei mitään uutta itärintamalla.

      • Anonyymi

        MITÄÄN NÄLÄN HÄTÄÄ EI OLE OLLUT VAAN VARKAAT VEI VILJAT MYYNTIIN

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Länsimaisetkaan tutkijat eivät usko tuohon. Tuo on värittynyttä historiaa. Ukrainassa menehtyi elintarvikepulaan ihmisiä, mutta sen yhteyttä Stalinin toimiin ei voida suoraan yhdistää.
        Paremminkin oli kyse elinkeinoelämän ja valtiollisen elämän muutoksista.

        Saahan sitä selitellä! Stalin oli tuin kansanmurhan takana. Nyt syyllistyy Putin samaan eli historia toistaa itseään. Venäjällä on verinen historia.

        Mahtaako koskaan olla oikea länsimainen demokratia, jossa ihmisillä olisi hyvä elää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MITÄÄN NÄLÄN HÄTÄÄ EI OLE OLLUT VAAN VARKAAT VEI VILJAT MYYNTIIN

        Juu, ja ne varkaat olivat Venäjän armeijan sotilaita. Käskystä varmaan varastivat. Hyvinhän he varastivat Ukrainassa kaiken mitä kodeista irti saivat. jopa naisten alusvaatteet. Kenties Venäjällä on niin huono elintaso, jotta pitää varastaa pärjätäkseen. Ajatella, että kodinkoneetkin matkasivat postilähetyksenä Ukrainasta Venäjälle. Oli melkoinen roistojoukko Ukrainassa mesomassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Länsimaisetkaan tutkijat eivät usko tuohon. Tuo on värittynyttä historiaa. Ukrainassa menehtyi elintarvikepulaan ihmisiä, mutta sen yhteyttä Stalinin toimiin ei voida suoraan yhdistää.
        Paremminkin oli kyse elinkeinoelämän ja valtiollisen elämän muutoksista.

        Länsimaiset itsekin valehtelijoita, heidän uskomusta ei tarvitaan, eikä ketään muita. Fakta on fakta vaikka kuulostaa suomalaisille katkeralta, myös toisten erityiset reaktiot ja kieltämiset toteavat oikean kirjoittamisen totuudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, ja ne varkaat olivat Venäjän armeijan sotilaita. Käskystä varmaan varastivat. Hyvinhän he varastivat Ukrainassa kaiken mitä kodeista irti saivat. jopa naisten alusvaatteet. Kenties Venäjällä on niin huono elintaso, jotta pitää varastaa pärjätäkseen. Ajatella, että kodinkoneetkin matkasivat postilähetyksenä Ukrainasta Venäjälle. Oli melkoinen roistojoukko Ukrainassa mesomassa.

        Ensiksi pitää kai tietää, kuka ei päästänyt laivoja ukrainasta?itse ukraina. Ja minne sitten laivat menivät? Euroopan, eikä nälkäisille Afrikalaisille. Ja nyt voi miettiä kuka varasti viljaa, ja miksi tällainen kohu tehtiin?- Syytäksen Venäjää.

    • Anonyymi

      Miten voidaan tuomita kansanmurhasta, kun kansa ei kuollut?

      • Anonyymi

        Venäjällä on aina rikos ja tuomio valmiina, kun sopiva syyllinen löytyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjällä on aina rikos ja tuomio valmiina, kun sopiva syyllinen löytyy.

        Nyt osuit just asian ytimeen hyvä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt osuit just asian ytimeen hyvä !

        niinhän se näyttää olevan sullakin

      • Anonyymi

        Menepäs nyt hiekkalaatikolle, niin äiti tuo kohta piparia.

      • Anonyymi

        Paljin on ruumiita kaivettu maasta venäläisten jäljiltä Ukrainassa, joten melkoinen kansan murha on tapahtunut ja koko ajan tapahtuu. Jatkuvasti ilmoitetaan henkilöitä kuolleiksi, jopa perhekunnittain.

        Putinia tuista saa syyttää!! Todellinen kansanmurha on tapahtunut ja tapahtuu ja todellinen maan hävitys on tapahtunut ja tapahtuu koko ajan.

        Putin on murhaaja ja tuhopolttaja.!!

      • Anonyymi

        Kun jonkun KANSAAAAA murhataan,on kansan murha.

    • Anonyymi

      Huvittavaa on että saksalaiset eivät olisi koskaan päässeet Leningradiin asti ilman venäläisten liittolaistensa toimittamaa bensaa 39-41.

      • Anonyymi

        TARKOITTAA LENIN NIMISTÄ MIESTÄ jonka mukaan aluetta nimitettiin ihmispalvonta kuolleita palvoo. KALININGRAD on kalinka Juri kalinkan mukaan kaalimaan mukaan muutettu nimi alue on oikeasti PUOLAA. ALUEELLA OLI KATOLINEN KIRKKO KÖNINGS BERG NO stalinistit varasteli kristittyjen taloja kouluja kenkiä koteja.

    • Anonyymi

      Surkuhupaisaahan tämä on. Puolet maapallon ihmisistä kohta kuolee tämän takia.

    • Anonyymi

      Voisko Sauli soittaa Puttelle ja pyytää anteeksi?

      • Anonyymi

        Voisitko hankkia selkärangan ja ryhtyä mieheksi?

      • Anonyymi

        Putte istuu syntejään kohta vanhuus painaa synti painaa omatunto kolkuttaa.

      • Anonyymi

        Eiköhän Putinin olisi nyt syytä lopettaa tuo aiheeton Ukrainan tuhoaminen ja ihmisten tappamine ja pyyttä nöyrästi anteeksi tuota roistomaista hyökkäystään ja hävitystään Ukrainassa. PUTININ on nöyrryttävä tuohon anteeksi pyyntöön, ei suinkaa kenenkään muun.

        Se ei kyllä enää pelasta juuri mitään, mutta voisi tuo Putin-Stalin osoittaa katumustaan ja pelastaa kansansa maineen maksamalla Ukrainan uudelleen rakentamisen tuosta hävityksen tilasta.

      • Anonyymi

        Voi, voi!! Olet aivan kaistapäinen trolli, ressukka!! Sinulta ei oikein enää synny todellista juttua, niin varmaan on parempi, että menet nukkumaan, ettet enää häpäise itseäsi.

      • Anonyymi

        🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän Putinin olisi nyt syytä lopettaa tuo aiheeton Ukrainan tuhoaminen ja ihmisten tappamine ja pyyttä nöyrästi anteeksi tuota roistomaista hyökkäystään ja hävitystään Ukrainassa. PUTININ on nöyrryttävä tuohon anteeksi pyyntöön, ei suinkaa kenenkään muun.

        Se ei kyllä enää pelasta juuri mitään, mutta voisi tuo Putin-Stalin osoittaa katumustaan ja pelastaa kansansa maineen maksamalla Ukrainan uudelleen rakentamisen tuosta hävityksen tilasta.

        No vois tietysti lopettaa, mutta kun nato ja kaveriit lähettelee himarsia ja muuta..miks lopettaisi

      • Anonyymi

        Jokohan putte on katsonut peiliin?Salehan teki asiat jo puten kans selväks.

    • Anonyymi

      Suomessa pitäisi alkaa vaatia Neuvostoliiton raakoihin siviilimurhiin ja raiskauksiin syyllistyneitä ryssän desantteja oikeuden eteen. Näitä ihmissaastoja on kuulemma vielä elossa Natsi-Venäjällä. Siellä ne ovat muka suuria "isänmaallisen sodan sankareita"!

      Ei muuta kuin totuus esiin näistä paskiaisista ja tuomiolle!

      • Anonyymi

        Ai ai. Sotakukka on lietsonut pahaa oloa.

    • Anonyymi

      Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun venäjä kirjoittaa historiaa mieleisekseen. Totuudella ei niin väliä.

    • Anonyymi

      Voisko Pirkka- Pekka P . käydä pyytämässä anteeks.

      • Anonyymi

        Ei tarvi pyytää anteeksi mitään vitsejä tai totuutta . Jos tekee vääryyttä se muistetaan kyllä.

    • Anonyymi

      Putte kirjoittaa taas kerran historiaa uusiksi.
      Sairas ja hullu.

      • Anonyymi

        Ja Nitte senkun vaan tuijottelee Islannin sulavaa jäätikköä ja vaatii ilmastonmuutokseen esteitä.

      • Anonyymi

        Ihmetellä vaan voi kuinka kauan yksi sairas mätä yksilö saa kavereineen tuhota maailmaa. Eikö kukaan pysäytä?? Miten noille ei saada loppua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmetellä vaan voi kuinka kauan yksi sairas mätä yksilö saa kavereineen tuhota maailmaa. Eikö kukaan pysäytä?? Miten noille ei saada loppua?

        Klovni saa mitä tilasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja Nitte senkun vaan tuijottelee Islannin sulavaa jäätikköä ja vaatii ilmastonmuutokseen esteitä.

        Niinistö voi rehtinä miehenä katsella vaikka jäätiköitä. Hänet kutsutaan valtiovierailuille, mutta Putinilta taitaa olla kaikkien sivistyneiden maitten ovet suljettuna melko pitkäksi aikaa. Kukaan ei tuollaista roistoa kutsu valtiovierailulle paitsi tietysti tuo Lukasenka, joka oin aivan yhtä suuri rikollinen kuin Putinkin.

        Ahaa..no mitä sitten G-20? Jopa jengit pelkkää ettei Putin Baidenin kanssa törmäilee tai vahingossa yhdessä kuvassa. Kyllä hän ei pelkästään Lukashenka kanssa tapailee.

    • Anonyymi

      Antaahan Putini syyttää.. Putinilla on tällähetkellä paljon painavammat syytteet niskoillaan.

    • Anonyymi

      Setä Putin haluaa tehdä kaikista itselleen vihollisen ja yrittää sillä saada kansan tuen hölmöilylleen. Ei tuolla Venäjälläkään kauaa elä.

      • Anonyymi

        Venäläistä, siis suurta enemmistöä tuossa valatavassa maassa, ei kiinnosta. Tuore limppu ja leka votkaa riittää yllättävän pitkälle landella ja sotilaan pieni palkkakin voi olla ihan riittävä syy pysyä apaattisena alamaisena.

        Se on kyllä totta. Tuo Venäjän kansa on niin aivopesty noilla Putinin ideoilla, että heillä ei ole omaa ajatuskykyä päätellä, mitä tapahtuu Ukrainassa. Vanh väestö on vuosikausia ollut tuon Putinin vallan pimennossa, että nuorison täytyisi nousta kapinaan ja saada aikaan muutosta.

        Tuo vanha kansa on niin vähään tyytyväisiä ja uskovat kaiken Putinin hapatuksen. Ressukat, ivat niin vähään tyytyväisiä!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläistä, siis suurta enemmistöä tuossa valatavassa maassa, ei kiinnosta. Tuore limppu ja leka votkaa riittää yllättävän pitkälle landella ja sotilaan pieni palkkakin voi olla ihan riittävä syy pysyä apaattisena alamaisena.

        Jos kansalla ei ole sananvapautta eikä juuri muutakaan vapautta, niin kyllä siinä vähitellen vaipuu apatiaan ja noille ihmisille näyttää olevan aivan sama, mitä Putin tekee. He ovat kokeneet vääryyttä vuosikausia ja tottuneet siihen.

        Diktatuurissa ei ole sananvapautta!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläistä, siis suurta enemmistöä tuossa valatavassa maassa, ei kiinnosta. Tuore limppu ja leka votkaa riittää yllättävän pitkälle landella ja sotilaan pieni palkkakin voi olla ihan riittävä syy pysyä apaattisena alamaisena.

        Voi voi chuhnat ei pääsee viipuriin vodkaa juomaan.

    • Anonyymi

      Suomen kansa voi olla julmaa. Jos ette usko, katse vankiloihin, siellä ne on.

      • Anonyymi

        Voi ressukka!! Etkö enää muuta keksinyt. Suomen vankikat alkavat olla kaikki uuden aikaisia.
        Toista ne on nuo Venäjän vuosisadan takaiset vankikat, jossa ihmiset on ahdettu kärsimään, jopa syyttömästi vuosikausia.

    • Anonyymi

      Jotain Järkyttävää sodassa tapahtui. Kun miehet palas tuppisuina, ja alkoholisoituivat.

      Monien alkoholisoituminen niin voimakasta, että se näkyy vakavana viellä kolmannessa, jopa neljännessä sukupolvessa.

      Se, kertoo, että karmeuksia on nähty.

      • Anonyymi

        Sodassa kuolee ihmisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sodassa kuolee ihmisiä.

        sotahullut eivät ole ihmisiä, he ovat manipuloituja robotteja.

      • Anonyymi

        Kun 17 vuotias raahataan rintamalle ja kaverin pää räjähtää vieressä, niin ei se mielenterveyttä edistä. Nykyään sentään jo tunnistetaan traumaperäinen stressi.

      • Anonyymi

        Sodassa tapahtuu aina järkyttävyyksiä. Niin tapahtuu nytkin Ukrainassa. Sodasta palaa, jos palaa, traumatisoituneet sotilaat ja kestää kauan, enne kuin palaavat ennalleen. Sota ei ole hyväksi kenellekään.

        Putinin siellä pitäisi vieressä olla katsomassa, kuinka poikansa haavoittuvat ja kuolevat hänen turhan sotansa vuoksi.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Suomi on jo maksanut vaaditut sotakorvaukset joten Pietarin tuomioistuimet voivat tehdä asian suhteen mitä päätöksiä hyvänsä, ne eivät johda mihinkään.

      Sitä paitsi Suomen armeija ei tulittanut Leningradia tykistöllä eikä muillakaan asein ja Suomen ilmavoimat eivät pommittaneet Leningradia kertaakaan. Joten mitään asia perustetta tuolle syytökselle kansanmurhasta ei edes ole.

      Sen sijaan Stalinin neuvotonliitto murhasi 1930-luvulla itä-karjalassa kymmeniätuhansia suomalaisia jotka olivat paenneet Suomesta vuoden 1918 sodan jälkeen henkensä kaupalla sinne itä-Karjalaan.

      Ihan vastavuoroisesti Suomi voisi pyytää joko Haagin kansainvälistä tuomioistuinta tai vaikkapa Ivalon raastupaa nostamaan syytteen Neuvostoliiton partisaanien vuosien 1941-44 välisenä aikana tekemistä iskuista Suomen itärajan kyliin. Niissä iskuissa surmattiin pelkästään suomalaisia siviilejä joten ne iskut olivat sotarikoksia kansainvälisten lakien mukaan ja murhia suomen lakien mukaan. Ja Suomen laissa murha on rikos joka ei vanhene.

    • Anonyymi

      Piirrtys mielestäni tarkoittaa sitä, että sotavoimat ovat joka puolelta esim. kaupungin ympärillä. Saksalaiset tekivät todella näin. Suomen joukkojakin toki maaniteltiin mukaan, mutta Mannerheim ei suostunut. Toki Suomen alueet ja silloin suomalaisten miehittämät Itä-Karjalan alueet ovat melko lähellä Pietaria. Joka tapauksessa aktiivista juuri Pietarin piirittämistä ei suomalaisten taholta tapahtunut. Päin vastoin suomalaiset olisivat voineet katkaista ja hankaloittaa vieläkin enemmän Venäläisten ainoita pohjoisia huoltoreittejä Pietarin suuntaan, mutta käsittääkseni sitäkään ei suomalaisten toimesta tehty. Voimia!

      • Anonyymi

        Juu, Mannerheim ei halunnut jostain syystä tehdä Venäjälle kiusaa!! Kysyn vain, että Miksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, Mannerheim ei halunnut jostain syystä tehdä Venäjälle kiusaa!! Kysyn vain, että Miksi?

        Mannerheim oli syntyjään venäläistä aatelia ja tunsi ilmeisesti jonkinlaista "lukkarin rakkautta"venäläisiä kohtaan, vaikka sitten olikin ylipäällikkönä Suomen sotiessa Venäjää vastaan.

        Se, oliko oikein, että venäläinen oli, ylipäällikkönä, sitä sopii kysyä. Ehkä olisikin sodan kulku ollut toinen, jos olisi ollut suomalainen ylipäällikkö.????

        On siellä sukupuussa paljon muutakin kuin venäläisiä.

    • Anonyymi

      Nyt kaikki Nato Tiltut!

      Lähtekää ÄKKIÄ Natooooon - Pakoooooooooooon!

      • Anonyymi

        Vaikea lähteä, kun Natossa ei ole sosiaalitoimistoa eikä kelaa, joka elättäisi suomalaiset kannattajansa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikea lähteä, kun Natossa ei ole sosiaalitoimistoa eikä kelaa, joka elättäisi suomalaiset kannattajansa!

        totta, makkarapaketti ja kaljakeissi ei riitä evääksi kuin ekaksi päiväksi 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikea lähteä, kun Natossa ei ole sosiaalitoimistoa eikä kelaa, joka elättäisi suomalaiset kannattajansa!

        NATOssa hymyillään, peukutetaan ja ollaan tyytyväisiä liittymishakemuksesta, mutta siihen tuki tykinruuaksi ilmoittautuneille sitten loppuikin.

      • Anonyymi

        Pysy putinisti vaan palvomasi idolin seurassa hamaan surkeaa loppuisi saakka, joka ei ole kaukana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikea lähteä, kun Natossa ei ole sosiaalitoimistoa eikä kelaa, joka elättäisi suomalaiset kannattajansa!

        Totta, NATO ottaa trumpilaisessa hengessä kaiken aseella uhaten.

        Ennen toimintaa kutsuttiin barbarismiksi, nykyään "länsimaisten arvojen turvaamiseksi".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pysy putinisti vaan palvomasi idolin seurassa hamaan surkeaa loppuisi saakka, joka ei ole kaukana.

        hei, NYT SÄ saat HYMYPOIKA PATSAAN.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        totta, makkarapaketti ja kaljakeissi ei riitä evääksi kuin ekaksi päiväksi 🤣

        Venäläinen sotilas näyttää juoksuhaudoissa syövän lähinnä ei mitään kun pitää kaupoista varastaa. Ei näy edes kaalinpäätä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, NATO ottaa trumpilaisessa hengessä kaiken aseella uhaten.

        Ennen toimintaa kutsuttiin barbarismiksi, nykyään "länsimaisten arvojen turvaamiseksi".

        Haikalat on syötäviä kaloja ja krokotiilit niitä on miljoonia sen kun teurastatte niin on Afrikassa spagettikastikkeena krotiiliä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NATOssa hymyillään, peukutetaan ja ollaan tyytyväisiä liittymishakemuksesta, mutta siihen tuki tykinruuaksi ilmoittautuneille sitten loppuikin.

        Juu, Turvassa olemme Putinilta ja siitä olemme onnellisia.!! Puhu mitä puhut, ei auta enää!!
        Jos Natoa pelkäät, niin muutapa sinne Venäjälle, siellä ei ole Natoa eikä kohta varmaan leveää leipääkään kansalla. Putin haluaa tuhlata sotimalla kaikki varat paitsi tietysti noita omia varastamiaan varoja, jotka oivat varmassa piilossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, NATO ottaa trumpilaisessa hengessä kaiken aseella uhaten.

        Ennen toimintaa kutsuttiin barbarismiksi, nykyään "länsimaisten arvojen turvaamiseksi".

        Mitä se on tuo Venäjän käytös tuolla UKrainassa? Eikö tuo ole mitä suurinta barbarismia hävitää sukulaiskansansa maan tasalle ja tappaa kansan turhia säälimättä.

        Siinäpä sinulle barbarismia on yllin kyllin. Kerropa minulle, mitä arvoja Putin oin säilyttämässä Ukrainassa??

        Ne arvot säilyvät pitkään Ukrainalaisten ja koko Euroopan ja USA:n ja Monen muun maan mielessä ja Kyllä Putin saa sen tuntea vuosikymmenet nahoissaan ja koko Venäjän kansa saa kärsiä tuon yhden hullun toilauksista.
        Isien synnit seuraavat pitkään sukukuntia, eikä niitä jätetä rankaisematta.

      • Anonyymi

        Ressukka venäläisTiltu!! Luuletko sinä raukka, että me täältä lähdemme mihinkään? Nato tulee meille ja me olemme sen kanssa sulassa sovussa ja ennen kaikkea turvassa!!QQ

        ÄHÄ KUTTI trolliparka!!

    • Anonyymi

      Putten isoveli katosi piirityksen aikana. Aikalaiset kertoivat, että he söivät naapurien pikkulapset. Puttella taitaa olla jotain hampaankolossa.

      • Anonyymi

        lisäsit oman lukusi "historiaan" 🤣🤣

    • Anonyymi

      Suomi tuki pääosin Saksan oman armeijan suorittamaa Leningradin piiritystä, mutta kuitenkin, lounais-pohjoisrintamalla myös osallisena siinä.

      Te eräät yritätte kovasti muunnella ja kieltää totuutta.

      Suomi, Saksa, Italia ja Japani sotivat kaikki yhdessä, koko länsimaailmaa, nk. Liittoutuneita vastaan.

      Liittoutuneisiin kuului USA:n ja Neuvostoliiton lisäksi koko brittiläinen kansainyhteisö, mukaanlukien mm. Australia ja Uusi-Seelanti! Suomi näiden vihollinen ja nämä Suomen.

      A. Aimo ja Dallape-orkesteri - Uraliin!

      >>Uraliin, taakse sen juoksee vanjat,
      kuuluu vinha läiske tossujen!
      " Miksi niin, Englantiin luotin"
      huokaa Stalin hiuksiansa repien..."

      "Nyt on kimpussa jo pian Suomikin!"
      "Auttakaa, iivanaa! Suomen hirmut kohta
      talloo koko Kaalimaan...!"
      "... Ja japsit pistää lämpimästi (tulittavat) minkä ennättää,
      Saksa Liittolaisten tonnistoja ilmaan lennättää...!"<<

      Soi Suomen radiossa aamusta aina Maamme-lauluun asti.

      Minäkin uskoin aikoinaan kuten meille (ruotsalaisten hallitsemassa) kansakoulussamme opetettiin. Oppikoulu sitten jo alkoi hieman ravistella vanhoja näkemyksiä.

      Kunnes sitten aikuisiällä maailmaa matkatessani, kuin myös täällä koto-Suomessakin sain kuultavakseni myös nk. Liittoutuneiden järjestelmällisiä versioita tapahtuneista.

      Teidän eräiden mukaan "Putinin valheet" muuten edelleenkin pitävät yhtä muiden, aiempien liittoutuneiden kanssa. Se oli NATO ja sen edustamat länsimaat, kuin etenkn juutalainen talouseliitti, jotka pettivät aiemmat rauhansopimukset.

      Näin, vuosia näitä erilaisia maailmanversioita kuunnellessa ja lukiessa olen tajunnut: "Ei perkele. Meille Suomessa on valehdeltu ja valehdellaan (lähes) joka asiassa. Se on toi Itte Paha Ryssä, joka onkin aina puhunut ja puhuu totta!"

      Kaikki tämänkin vuoden tapahtumat, uutisoinnit ja mediapropaganda, tietoinen toisinajattelevien, eli Venäjän maata ja kansaa kohtaan rauhantahtoisten suomalaisten identiteetin jatkuva, julkinen kieltäminen (rikkoo mm. YK:n ihmisoikeusjulistusta), maastakarkoitus- ja tappouhkailut, ym:t perättömät maalitukset (esim tällä "SUOMI"-foorumilla) ovat vain vahvistaneet tämän vakaan käsitykseni.

      On tullut täysin todistetuksi, mikä on Suomi. Mikä on EU, Ukraina, USA, Israel, maailman juutalainen kulttuuri ja sitä suoraan edustava rahaeliitti.

      Kusettivat nuo minuakin aikoinaan, mutteivät enää vähään aikaan.

      Myös itse Venäjä, kaikkineen, on todistanut itse itsestään. Sen maa, kansa, usko, kulttuuri ja maan päättäjät.

      Syvä kumarrukseni kohti Itärajaa.🌹
      Vilkutan teille ystävällisesti.

      Let's make love, not war! 😉
      *

      • Anonyymi

        Me kumarrettiin, vilkutettiin ja oltiin ystäviä yli 70 -vuotta, mutta mitään se ei paina Putinin porukassa. Nyt on uus aika ja Putin on varmaan itse neonatsi.

      • Anonyymi

        Kepulta loppuu nytkin elin tila kun hki-tre juna rata aiheuttaa itkupotkuraivarin ja psykoosin. Tarvitaan elintilaa uralin takaa. Siellä on myös kaasua, ei tarvitse yskiä savupirtissä enää!

      • Anonyymi

        YOUTUBE NJET VLADIMIR ( UKRAINAN VERSIO )

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepulta loppuu nytkin elin tila kun hki-tre juna rata aiheuttaa itkupotkuraivarin ja psykoosin. Tarvitaan elintilaa uralin takaa. Siellä on myös kaasua, ei tarvitse yskiä savupirtissä enää!

        Uralilla asuu juutalaisia ja Esau nimisiä arabeja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uralilla asuu juutalaisia ja Esau nimisiä arabeja.

        Juutalaisilla on kaukana Uralin takana, lähellä Tyynenmeren rantoja Stalinin heille lahjoittama ikioma, Jevreijskaja oblast. Ei kelvannut juutalaisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me kumarrettiin, vilkutettiin ja oltiin ystäviä yli 70 -vuotta, mutta mitään se ei paina Putinin porukassa. Nyt on uus aika ja Putin on varmaan itse neonatsi.

        Eihän Putin ole meitä uhkaillut.
        Mutta esim. tämä foorumi on täynnä Putinin ja venäläisten uhkailua.

        Myös meiltä, suomalaisilta, jotka olemme halunneet osoittaa heitä kohtaan ystävällisyyttä ja kunnioitusta, on foorumin ylläpidon ja poliisin puuttumatta saanut julkisesti riistää ihmisoikeudet.

        Jokainen julkaistu viesti toimii todisteena myös sotaoikeudessa.

        Kukin meistä on kirjoittanut oman sydämensä tuntemukset nettiin.

        Viimekädessä S24-ylläpito ja nettipoliisi vastaa näiden laillisuuksista, mitä ovat sallineet levittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uralilla asuu juutalaisia ja Esau nimisiä arabeja.

        Arabejahan Israelin jutikat alunperin ovat.
        Nyt on vaan eri uskonto ja siksi napit vastakkain arabien kanssa.

      • Anonyymi

        Sanopa tuo Putinille, että NOT WAR!!! Luuletko, että Putin sinua uskoo!! Putin nauttii sodasta, silloin ei Venäjällä tutkita mitään muita roistomaisuuksia, kun ihmisten ajatukset ovat vain tuossa sodassa. Äidit ja isät, vaimot ja lapset ovat huolissaan jamosottelevat sinkkiarkuissa omaisiaan tuolta Putinin turhasta sodasta.

        Kukaan ei kyllä Putinia , juuri kiittele, vaikka antaisi kuun taivaalta omaisille. Luvattu on autoja ja ilmaisia hautajaisia, mutta tuskin tuo surevia lohduttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän Putin ole meitä uhkaillut.
        Mutta esim. tämä foorumi on täynnä Putinin ja venäläisten uhkailua.

        Myös meiltä, suomalaisilta, jotka olemme halunneet osoittaa heitä kohtaan ystävällisyyttä ja kunnioitusta, on foorumin ylläpidon ja poliisin puuttumatta saanut julkisesti riistää ihmisoikeudet.

        Jokainen julkaistu viesti toimii todisteena myös sotaoikeudessa.

        Kukin meistä on kirjoittanut oman sydämensä tuntemukset nettiin.

        Viimekädessä S24-ylläpito ja nettipoliisi vastaa näiden laillisuuksista, mitä ovat sallineet levittää.

        Vai ei.? Juuri tänään oli tietoa, että Putin syyttää Suomea jostain Leningradin aikaisista jutuista, jotka nekin ovat tuulesta temmattuja. Yrittää keksiä juttuja, kun häntä niin korpee tuo Suomen liittyminen Natoon. Mitä mahtaa vielä keksiä Suomen pään menoksi?

        Jännittyneenä odotamme, mitä hulluja päähänsä saa. Putin on sotajalalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepulta loppuu nytkin elin tila kun hki-tre juna rata aiheuttaa itkupotkuraivarin ja psykoosin. Tarvitaan elintilaa uralin takaa. Siellä on myös kaasua, ei tarvitse yskiä savupirtissä enää!

        Eipä siellä taida enää muuta ollakaan kuin tuota kaasua. Saavat tappaa itsensä kaasuun, kun oikein tukalaksi menee elämä!!

    • Anonyymi

      Entä isovihan aikaiset tapahtumat. Milloin syylliset saadaan vastuuseen

      • Anonyymi

        Ukrainalaiset kasakat ovat syyllisiä, ota zelenovskiin yhteyttä ja kysy.

      • Anonyymi

        Koska länsimaat tuomitsevat Katlerin hyökkäysodan Pultavassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska länsimaat tuomitsevat Katlerin hyökkäysodan Pultavassa.

        Siirtomaista ja orjakaupasta ollaan tietenkin hipi hiljaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siirtomaista ja orjakaupasta ollaan tietenkin hipi hiljaa.

        Kyllä, venäläiset veivät suomalaisia lapsia aikoinaan orjiksi. Tästä ei Kekkonen puhunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, venäläiset veivät suomalaisia lapsia aikoinaan orjiksi. Tästä ei Kekkonen puhunut.

        Tuo venäläisten tapa. Nythän on viety Venäjälle satoja perheitä pakosta ja yhä viedään. Ei taida Venäjällä ihmiset lisääntyä tarpeeksi, kun pitää väkipakolla viedä ihmisiä orjiksi uudelleen "koulutettaviksi", kuten siellä nyt tapahtuu.

        Onko tuo sivistyneen maan touhua?? Kysynpä vaan.

        Viedään Venäjälle suojaan.

    • Anonyymi

      Putella alkaa jo omakin lätti epäillä tuon riehumisen ja sotimisen järkevyyttä ja syytä ja pitäähän nyt jotenkin saada syyt ja syylliset siirrettyä toisaalle ja tietenkin länteen.
      Uskomattoman tyhmä kansakunta kun ovat ikuisesti alistuneet ja uskoneet noihin riistäjiin, murhaajiin ja kansallisomaisuuden ryöstämiseen. Saapa nähdä kuinka paljon Putte joutuu tappamaan omaa kansaansa jotta saa pidettyä vallankahvasta kiinni?
      Toisaalta en tunne tuota lammaskansaa kohtaan minkäänlaista empatiaa, sillä itsehän ovat kaiken hyväksyneet.

      • Anonyymi

        Entäs Zelevinskyin lätti, kyllä kansa Ukrainassakin tietää, että kymmeniä miljoonia luksusasuntoihin yms. Usan lahjomana tienannut klovni on maan sisällissotaan ja sen seurauksiin syyllinen.

      • Anonyymi

        Näin suomalaisena on hyvä pysytellä ulkomaiden asioiden ulkopuolella, minkä viisauden jauhohallitus taustajoukkoineen on unohtanut.
        Mutta houreileva lässytyksesi tilanteessa jossa on liitetty alueita ja julistettu puolustus-sotatila, on naurettavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs Zelevinskyin lätti, kyllä kansa Ukrainassakin tietää, että kymmeniä miljoonia luksusasuntoihin yms. Usan lahjomana tienannut klovni on maan sisällissotaan ja sen seurauksiin syyllinen.

        Trolli, vituttaako kun venäjäsi paljastui heikoksi mätäpaiseeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs Zelevinskyin lätti, kyllä kansa Ukrainassakin tietää, että kymmeniä miljoonia luksusasuntoihin yms. Usan lahjomana tienannut klovni on maan sisällissotaan ja sen seurauksiin syyllinen.

        Tuota sinun lätinääsi ei kukaan usko, joten aivan turha tänne on tulla kertomaan valheita. Venäjä on aivan tarpeeksi tehnyt tuhojaan Ukrainassa eikä nuo sinun valheesi puhdista Venäjän ja Putinin mainetta.

        Venäjä on roistoin valtio Euroopassa ja tulee säilyttämään tuon maineensa hamaan vuosituhansia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs Zelevinskyin lätti, kyllä kansa Ukrainassakin tietää, että kymmeniä miljoonia luksusasuntoihin yms. Usan lahjomana tienannut klovni on maan sisällissotaan ja sen seurauksiin syyllinen.

        Nyt sinä valheita oikein roppakaupalla sysäsit tälle sivulle. Voitko hyvällä omalla tunnolla syyttää Zelenskyitä moisesta. Ei Ukrainan kansa ole syyttänyt johtajaansa varastamisesta.
        Päin vastoin, he arvostavat johtajaansa todella paljon ja onkin todella kunnioitettavasti ollut kansansa tukena tuossa irvokkaassa hyökkäyksessä.

        Missä on Herra Putin!! ?? Ei ainakaan sotatantereilla. Siellä Kremlissä piilottelee ja tapattaa syyttömiä ihmisiä Ukrainassa ja hävittää sukulaiskansansa maata tuusan nuuskaksi.

        Siinäpä kunniakasteko suuren maan pomolle PUTINILLE!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs Zelevinskyin lätti, kyllä kansa Ukrainassakin tietää, että kymmeniä miljoonia luksusasuntoihin yms. Usan lahjomana tienannut klovni on maan sisällissotaan ja sen seurauksiin syyllinen.

        On se vaan kova,meinaa tuo klovni.Pistää suuren venäjän armeijan sekä heidän hullun päällikkönsä kyykkyyn ilman muitten apuja.On se vain kova äijä! Slava Ukraena🇺🇦👍

    • Anonyymi

      Pitäisiköhän kaivaa esille myös isovihan aikaiset ryssien tekemät hirmuteot kaikkine kansanmurhineen, koska Putleri on ne näköjään unohtanut.

      • Anonyymi

        Ei täällä venäläisiä ollut, pohojammmaalaiset eivät vieläkään tajua, että ryöstelijät ja murhaajat olivat silloin Ukrainalaisia kasakoita.
        Pohojammmaalaisten viha kohdistuu täysin väärin venäläisiin.

      • Anonyymi

        Suuri pohjan sota https://en.wikipedia.org/wiki/Great_Northern_War
        oli aikansa "maailman sota" jossa ympärysvallat kukistivat Nazi-Ruotsin jonka ristiretket ulottuivat Ukrainan Poltavaan asti, kuin Nazien retki Moskovan porteille II-maailmansodassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei täällä venäläisiä ollut, pohojammmaalaiset eivät vieläkään tajua, että ryöstelijät ja murhaajat olivat silloin Ukrainalaisia kasakoita.
        Pohojammmaalaisten viha kohdistuu täysin väärin venäläisiin.

        Noin varmaan Putinin historiankirjat kertovat. Siellä on muutettu kokonainen kansakunnan historia positiiviseksi Venäjälle. Kaikki muuta ovat olleet riistäjiä ja Venäjä on aina ollut auttamassa naapureitaan ahdingosta! Näin varmaan Venäjän historia kertoo.

        Onkohan siellä mikään täysin totta tuolla Venäjällä? Uskooko tuo kansaraukka kaikki Putinin valheet?

        Ihmeellistä, jos uskovat. Ovat varmaan hieman yksinkertaisia koko kansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei täällä venäläisiä ollut, pohojammmaalaiset eivät vieläkään tajua, että ryöstelijät ja murhaajat olivat silloin Ukrainalaisia kasakoita.
        Pohojammmaalaisten viha kohdistuu täysin väärin venäläisiin.

        Notta tuota jotta lähretäänkö lyömää keppipalloa.

    • Anonyymi

      Suomen media on jo pitkään syyllistänyt ryssiä kaikesta maailman pahuudesta. Todellisesta ja kuvitellusta. Nyt ryssäkin on pikku hiljaa masinoimassa viholliskuvaa suomalaisista.

      • Anonyymi

        Saa nähdä, millaisia valheita sieltä alkaa kertyä, kunhan Putin ehtii noilta kiireiltään. Naurattaa jo nyt, miten Suomen historia lyö totuutta Putinin silmille. Meiltä nimittäin riittää totuuden mukaista historiikkia. Meillä ei ole kukaan muuttanut sitä ajan kuluessa, se vain totuus.

        Olihan meidänkin historian kirjoituksissa puolitotuuksia, kun oltiin Neuvostoliitolle kuuliaisia eikä kaikkea totuutta saanut kirjoittaa. Se oli sitä " suomettumista". Jälkeen päin on kaikki muutettu todellisekseksi tapahtumiksi, ilman valhekiemuroita.

        Venäjällä taas on historia kirjoitettu aina niin, että se on Venäjälle parhain päin.

    • Anonyymi

      80 vuotta myöhässä...

      No, ehkä meilläkin pitää tuomioistuimen kokoontua ja tuomita isonvihan aikainen miehitys, johon syyllistyi tsaari Pietari (heillä päin Suuri).

      • Anonyymi

        ei ollut silloin rajavalvonta-asemia, ukrainalaiset kasakat pääsivät suomeen ilman passia.

    • Anonyymi

      Nato-Suomi tarvitsee ydinaseen turvakseen. Ryssä, valtiollinen "psykopotilas" hakee jo selvästi syytä erikoisoperaatiolleen suomea vastaan. Ovat käynnistäneet paskaseparaattorin löytääkseen jonkin täysin epäolennaisen syyn ilkeämielisyyteensä.
      Kumma kyllä. Stalinin aikainen valvontakomissio ei puuttunut ko. aiheeseen.

      • Anonyymi

        Nyt nähdään, vaikka Suomi ei olisi osallistunut mihinkään, siellä osataan kyllä pitää "oikeudenkäyntejä" asiasta kuin asiasta.
        Tällaisilla vaan valmistellaan tosiaankin erikoisoperaatioden ns. tarvetta.
        Droonit lentelee, mutta meidän viranomaisetkin on koulutettu sanomaan että ei hätää.
        Ehkä baltit ovat ainoat oikeat sanomaan totuuden, kun täälläkin vaan se finnlandisierung senkun jatkuu ja jatkuu.

        Koivisto totesi aikoinaan osuvasti: "jos provosoidaan, ei pidä provosoitua". Vissiin sitten vaan "pää kylmänä eteenpäin". Saulikin antoi ymmärtää jotenkin näin.

        olemme jo nyt syvällä mukana ukrainan sodassa, olemme asetoimittajia vaikka venäjä ei ole meitä mitenkään uhannut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        olemme jo nyt syvällä mukana ukrainan sodassa, olemme asetoimittajia vaikka venäjä ei ole meitä mitenkään uhannut.

        Aivan totta. Ryssä ei ole uhannut meitä ... VIELÄ.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan totta. Ryssä ei ole uhannut meitä ... VIELÄ.

        Olemme toki jonotuslistalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        olemme jo nyt syvällä mukana ukrainan sodassa, olemme asetoimittajia vaikka venäjä ei ole meitä mitenkään uhannut.

        Se on niin, että auta miestä mäessä, älä mäen alla. Tämän mukaan me olemme oppineet elämään ja nyt autamme Ukrainaa, Se on todellisessa hädässä tuon roistoPutinin kynsissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        olemme jo nyt syvällä mukana ukrainan sodassa, olemme asetoimittajia vaikka venäjä ei ole meitä mitenkään uhannut.

        Länsimaisilla aseilla Ukrainassa tuhottu venäläiskalusto on poissa pelistä mahdollisia muita erikoisoperaatioita ajatellen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koivisto totesi aikoinaan osuvasti: "jos provosoidaan, ei pidä provosoitua". Vissiin sitten vaan "pää kylmänä eteenpäin". Saulikin antoi ymmärtää jotenkin näin.

        Myös tuo sinisilmäisyys on saatava loppumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Länsimaisilla aseilla Ukrainassa tuhottu venäläiskalusto on poissa pelistä mahdollisia muita erikoisoperaatioita ajatellen.

        Niin, muille operaatioille jää enää ne kauhuaseet. Ja mekö ollaan se muu??

    • Anonyymi

      Putin itse puuhaa kansanmurhaa Ukrainassa.

    • Anonyymi

      Pirkka-Pekan tulee pyytää sitä anteeksi.

    • Anonyymi

      Niitä on täällä jo yli 60 000. Joko pitää tulla vapauttamaan.

      • Anonyymi

        Tuo on vasta 1 %. Koko maailman väestöstä niitä on 2 %. Suurin osa asuu Venäjällä. Siellä olisi tavetta vapauttamiselle - kajahtaneen keisarin pauloista.

    • Anonyymi

      putlerin pääkoppa on aika hajalla...

      mutta ei kiinnosta....

    • Anonyymi

      Mitä tosta yhdestä harhaisesta hörhöstä! Eihän siellä riitä edes tuomarit oikeussalitkaan saati sellit ! Harhapätkä kymmenittäin säätää uusia lakeja aamusta iltaan.

    • Anonyymi

      Jumankautsi, että keksivätkin ajankohtaisen ja päivänpolttavan ongelman! Voisivat samalla ottaa käsittelyyn 1700-luvulla tekemänsä kansanmurhan Suomessa, ns. isovihan. Nämä on tosi hyödyllisä aiheita pohdittaviksi. Siinä Ukrainan pikku erikoisoperaatiokin menetää merkityksensä saman tien.

      • Anonyymi

        Ukrainalaisia olivat isovihankin ryöstömurhaaja kasakat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukrainalaisia olivat isovihankin ryöstömurhaaja kasakat.

        Kaskat olivat mistä tahansa tahansa Venäjältä. He olivat puolisotilaallista soitilasporukkaa jotka saivat erityisoikeuksia palvellessaan Tsaaria.

        "Kasakat ovat alkuperältään lähinnä sortoa paenneiden venäläisten maaorjien ja talonpoikien jälkeläisiä. Mahdollisesti talonpoikien pako etelään alkoi jo 1200-luvulla Kultaisen ordan aikana ja jatkui myöhemmin Venäjän maaorjuuden kehityttyä etenkin Iivana Julman hallituskaudella. Myöhemmin kasakoihin liittyi pienemmissä määrin myös muita etnisiä ryhmiä kuten tataareita ja kalmukkeja.[4][5]

        Koska kasakoihin saattoi lähes kuka tahansa Jumalaan uskova mies liittyä, heidän etninen koostumuksensa oli kirjava, mutta se säilyi pääosin venäläisenä sulauttaen muut ryhmät"

        Jumalaan uskovat kasakat tappoivat ja ryöstivät pohjanmaan jumalaan uskovia hörhöuskovaisia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukrainalaisia olivat isovihankin ryöstömurhaaja kasakat.

        Trollit ovat aika hauskoja. He ovat saaneet nyt ukrainalaisista sijaiskärsijät.vrmaan siellä taas kirjoitetaan historiankirjoja uusiksi ja pannaan kaikki vuosisatojen pahat teot ukrainalaisten syyksi.

        Niin venäläisten tapaista!!!!!

    • Anonyymi

      Putin voi painua hevon kuuseen syytevaatimuksineen tämänpäivän suomesta.
      Ei tuolloin syntyneet ja myöhemmin syntyneet ole millään tavoin syyllisiä putinin öyhöttämään kansanmurhaan, kun ei ollut silloin edes syntynyt tähän maailmaan.

      • Anonyymi

        Mutta häpeä jäi jälkipolville....

    • Anonyymi

      Kenkäs nyt tuomitaan kun syytetyt ovat jo kuolleet?

    • Anonyymi

      Oikeuden päätöksestä vielä kuullaan. Jostain syystä se on tehty ja perästä kuuluu.

    • Anonyymi

      Miten valkoinen Suomi puolusti isänmaata Petroskoissa?
      Suomi yritti Saksan kanssa Syvärin eteläpuolella saarron täydellistä sulkemista mutta epäonnistuivat. Suomi oli osallinen Leningradin saarrossa saksalaisen fasismin eduksi.

    • Anonyymi

      Venäjä ainoa ja kunnioitettu meidän vanhojen suomalaisten tunnustama hallitsija oli Keisari Nikolai II. Hänen jälkeensä maata ovat hallinneet pelkät tsuhnat.

      Monesko tsuhna siellä nyt on hallitsijana ?

    • Anonyymi

      Se "kansanmurha" näyttää rippileiriltä, jos erehytte hyökkimään tännepäin.
      Ei jää ehjiä patoja, voimaloita, polttoainevarastoja, kaasunsiirtoputkia jne. venäjänmaalle.
      ps. myös juomaveteenne pissitään. Ai niin, sehän on jo :D:D

    • Anonyymi

      Eihän suomalaiset osallistuneet Leningradin piiritykseen. Putin lukee omaa, vääristeltyä historiaansa.

      • Anonyymi

        Te luette väärää historiaa.
        Ryti ja Hitler sopivat Leningradin täydellisestä saarrosta. Saksa hyökkää yhtä aikaa Orelista pohjoiseen ja Suomi Syväriltä etelään. Suomi pääsi muutaman kilometrin ja Saksakaan ei saanut saartoa täydelliseksi. Leningradin täydellinen saarto epäonnistui ja kaupunki selvisi suurin ponnistuksin nipin napin. Mannerheim ei uskaltanut hyökätä Kannaksella vahvasti linnoitettua Leningradin puolustusvyöhykettä vastaan. Suomen armeija kokonaisenakin olisi kokenut valtaisan mieshukan. Saksa kyllä pyysi rynnimään linnoitusalueen läpi.
        Liittoutuneet voittivat sodan ja sillä hyvä.
        Suomen sotahallitus oli halukas tuhoamaan Leningradin mutta ei kyennyt.
        Ensimmäisen kerran Valkosuomi hyökkäsi virolaisten ja Venäjän valkoisten mukana vuonna 1919 ja pääsivät Pietarin rajoille.

        Suomi ei jatkanut hyökkäystään Pietarin suuntaan Mannerheimin käskystä. PISTE.

        Miksi valvontakommissio ei puuttunut asiaan jo heti tuoreeltaan 1944 ???
        Vastaa kysymykseen, tai olet naurettava pelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi valvontakommissio ei puuttunut asiaan jo heti tuoreeltaan 1944 ???
        Vastaa kysymykseen, tai olet naurettava pelle.

        Noh ????

      • Anonyymi

        Juuri niin. Tuostahan on jo täällä totuuttakin kirjoitettu, On vaan niin, että trollien pitää etsiä tekaistuja juttuja, kun oikeita ei oikein ole.

        Tyhmyytensä tuolla osoittavat, raukat. Ei heillä ole mikään kiitollinen tehtävä kertoa Putinista myönteisiä juttuja ja valehdella muista kielteisisä juttuja.

        Aina vaan pitäisi pitäisi laskea luikuria. Ei sekään ole aivan helppo tehtävä. Pitäisi olla satuilulahjakkuuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Te luette väärää historiaa.
        Ryti ja Hitler sopivat Leningradin täydellisestä saarrosta. Saksa hyökkää yhtä aikaa Orelista pohjoiseen ja Suomi Syväriltä etelään. Suomi pääsi muutaman kilometrin ja Saksakaan ei saanut saartoa täydelliseksi. Leningradin täydellinen saarto epäonnistui ja kaupunki selvisi suurin ponnistuksin nipin napin. Mannerheim ei uskaltanut hyökätä Kannaksella vahvasti linnoitettua Leningradin puolustusvyöhykettä vastaan. Suomen armeija kokonaisenakin olisi kokenut valtaisan mieshukan. Saksa kyllä pyysi rynnimään linnoitusalueen läpi.
        Liittoutuneet voittivat sodan ja sillä hyvä.
        Suomen sotahallitus oli halukas tuhoamaan Leningradin mutta ei kyennyt.
        Ensimmäisen kerran Valkosuomi hyökkäsi virolaisten ja Venäjän valkoisten mukana vuonna 1919 ja pääsivät Pietarin rajoille.

        Tuo on varmaan sitä Neuvostoliiton sotahistoriaa. He kun välttämättä haluavat Suomen esiintyvän juuri noin kuin he kirjoittavat ja sehän on suuri valhe.
        Turhaan jankkaavat tuota asiaa. Suomi tietää tasan tarkkaan, miten asia meni.

    • Anonyymi

      Ryzzät on hidas älyisia siksi otti näin kauan:

    • Anonyymi

      Väärin tapettu.

      • Anonyymi

        Näillä mennään :/

    • Anonyymi

      Tämä Puuttini on niin selvästi natsi kuin olla voi! Globaali iljetyshallitsija ykkönen! Sotarikollinen ja murhaaja!

    • Anonyymi

      Listalla oli melkein koko eurooppa.

      • Anonyymi

        vain idioottimaiset natomaat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vain idioottimaiset natomaat

        Mee sää hölmö jo maate ;)

    • Anonyymi

      persut hihkuvat ja heittävät voltteja "uutisen" tiimoilta.

    • Anonyymi

      Aihe on sellainen ,että taustalla on Suomen kansan itsenäisyys, vanhempien polvien kärsimykset joiden taustalla on totaalien luottamuspula sekö viha.

      Tuo on syntynyt menetyksien pohjalta .Nuoremmalla polvella ei ole harmaintakaan käsitystä tuota pelosta ja katkeruudesta joka istutettiin ww2 :den myötä vanhempiimme. Me emme sitä enää voi ymmärtää siinä mittapuussa jonka kokivat kotaan ajetut ja isänsä tai äitinsä menettäneet .Jos asia otetaan esille tällaisien ihmisten puitteissa ,pelko ja viha on niin suuri että keskustelua ei synny .Se mikä syntyy on riita .

      Politiikassa ja maailmassa mennään eteenpäin.

      Itse näen Kekkosen politiikan liennyttävänä ja elämää edsitävänä, sekä Suomen asemaa ymmärtävänä. Tuo on myös syy siihen misi tuen tuota linjaa sillä yksikään vastuullinen politiikko ei vaaranna kansakuntaansa . Siihen en ota kantaa mikä on oikein ja mikä väärin maailmassa sillä vääryyksiä riittää, kuten sotia

      Katson että kunkin valtakunnan johtajan on turvattava oman kansakuntansa tulevaisuus. Suomalaisia on viety sotiin milloin Eurooppaan saksaan ,milloin minkin vallan alla ,kuten Ruotsin ,mm pohjansotaan ja milloin mihinkin kuten esim jopa kiinan rajoille asti. Meillä on itsenäisyys syytä ja ansaittu sellainen. Kukin sitten luokoon oman mielipiteensä ,mutta tuskin 5 miljoonainen kansa on se joka sanelee ehtoja ,vaan pikemminkin luo oman kohtalonsa diplomatian kautta jos luo.

      • Anonyymi

        Ja syyllisyys kysymyksiä puntaroidessa tulee eteen se että haluammeko olla kansakunta vai tuomaroitu alusvaltio ,sillä tuossa suhteessa kaikelle tulee lopputulos joka ei välttämättä ole tuomaroivalle mieluinen ,jollin peloille löytyy hinta ja ne käy todeksi. Siksi on punnittava mihin suhtaudumme mitenkin .

    • Anonyymi

      Avaaja LIsää

      Kikkelinin jäi ovenväliin kuin tuon avauksen keksin.
      Pahoittele EN.

    • Anonyymi

      Putinin on syytä pitää pää kiinni ettei tule kansanmurha 2.0 prkele !

      • Anonyymi

        natokannattajat tekee kansanmurhan suomalaisista, putinin avustuksella.

    • Anonyymi

      Niinhän se elukka aloitti Ukrainankin kanssa.
      Orjakansa on hyvä vain yhdessä asiassa, nimittäin uhriutumisessa.

      • Anonyymi

        Ne kaikki jotka täällä pesii voi lähteä Kiinasn hakemasn Suomesta turvapaikkaa tai Pohjois-Koreasta. Siellä on venäläisille ystävällismieliset kansat.

    • Anonyymi

      Tuo oli varsin huvittava tuomio. En edes tiennyt että Leningradia piiritti myös natsien puolella belgialaisia ja puolalaisia sotilaita, luulin että Saksa miehitti nuo maat jo heti toisen maailmansodan alussa.

      Sotarikoksiin Leningradin piirityksessä oli lueteltu pitkä lista EU maiden kansalaisia ja miksi oikeus pidettiin vasta nyt 80-vuotta tapahtumien jälkeen? Todellinen syy on tietenkin siinä että venäläisille kerrotaan narratiivia siitä kuinka lähe koko EU on natsien hallussa ja tuota narratiivia sitten yritetään vahvistaa oikeusistuimen tuomiollakin.

      • Anonyymi

        Putler tarvitsee ulkoista vihollista valtansa pitimiksi. Puna-armeijan sotarikoksia ei ole koskaan selvitelty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putler tarvitsee ulkoista vihollista valtansa pitimiksi. Puna-armeijan sotarikoksia ei ole koskaan selvitelty.

        "putler" tulee tukehtumaan omaan puuroonsa. Katselkaamme sitä "tyynesti" sivusta.

    • Anonyymi

      Onpa komeeta tekstiä. Venäjän oikeuslaitos on yksipuolisella päätöksellään, yksikseen löytänyt syylliset toisen maailmansoan kaupunkipiiritykseen.

      "Saksan sotavoimat apureinaan aseistettuja joukkoja, jotka oli koottu
      Belgiassa, Italiassa, Espanjassa, Hollannissa, Norjassa ja Suomessa
      – sekä erilliset vapaaehtoisjoukot, jotka koostuivat itävaltalaisista,
      latvialaisista, puolalaisista, ranskalaisista ja tshekkiläisistä ajanjaksolla,
      joka alkoi 8. syyskuuta 1941 ja päättyi 27. tammikuuta 1944”.

      Stalin itse hyökkäsi Puolaan 1939, vain 2 viikkoa Hitlerin hyökkäyksen jälkeen. Nyt Venäjän tuomioistuin on yksikseen tehnyt päätöksen, että puolalaisethan ne ovatkin syyllisiä muun muassa Leningradin piiritykseen.

    • Anonyymi

      Kun ny vittu jo koittasi tulla rajan yli ni nähtäsiin onko suomen nyky armeijasta enään mihinkään onko tässä maassa yhtään miestä edes maataan puollustamaan

    • Anonyymi

      Venäjän oikeuslaitoksen päätökset ovat pelkkä vitsi, niitä ei kukaan ota vakavasti. Mitään, mitä siellä päin sanotaan ei kukaan järkevä ihminen usko. Ne ovat valheita kaikki ja oikeuslaitoksen vääristelyä. Heillä menee nyt lapsi pesuveden mukana, jos johonkin asiaan pitäisi todella ottaa kantaa, kukaan ei usko, eikä joku Putinin sanelema valhe mene maailmalla läpi. Näkeehän kaikkien naamasta, että suurta johtajaa vain säälitään.

      Eiköhän Venäjä ole "kansanmurhannut" suomalaisia viime sodan aikana paljon enemmän. Entä kaikki Siperiaan tms. pakkotyöleireille karkotetut suomensukuiset?

      Milloin pietarilaiset toteavat ukrainalaisten tappamisen kansanmurhaksi? Olisi jo korkea aika. Kun ei maassa ole oikeuslaitosta, kansan on sanottava sanansa.

      • Anonyymi

        Juurikin niin.

      • Anonyymi

        suomessa ja ukrainassa ei kummassakaan ole TOIMIVAA oikeuslaitosta! Suomi gangsteriliikojen luvattu maa! USA:n lapsien haistelija presidentti on kiinnostunut kuinka suomen "hyökkäysvoimat" voivat auttaa demokraatteja kannatusalhosta kun laitetaan meidät isoa naapuria vastaan provosoimalla ja kyllä jenkit provosoivatkin typeriä suomalaisia!

      • Anonyymi

        Putinhan ilmoitti jo alkuvuodesta etukäteen, että Ukrainassa tapahtuu kansanmurha. Kuulemma natsit tekevät sen... sanoi omia miehiään natseiksi. Jo ennen sotaa oli selvää, että se oli uhkaus. Tai lupaus. Ja nyt he ovat sen toteuttaneet.

    • Anonyymi

      "Venäjän oikeuslaitoksen päätökset ovat pelkkä vitsi, niitä ei kukaan ota vakavasti."

      He saattavat ottaa kyseiset päätökset vakavasti. Se riittää. Yksi osapuoli voi aloittaa sodan. Ja toinen on pakotettu siihen, uskoi asiaan tai ei.

    • Anonyymi

      Hän vinoutuneisuudessaan keksii typeryyksiä jotka voi valheella kääntää muita vastaan vaikka ovat itse syyllisiä. Mitä oli Mainilan laukaukset? Kieron ihmismielen provokaatiota.
      Suomen kommunistit ovat pelkonsa alla kääntyneet tuhoojansa puolelle. Vakoojia?
      Venäläiset ovat vakoilleet Suomeakin jatkuvasti. Eri tehtävissä on heidät huomioitu.
      Kun paljastuksia on tullut lisääkin nyt Ukrainan sodan aikana heitä ykskaks katoaa työpaikoilta. Tämä on toki pantu merkille kansalaistenkin toimesta.

    • Anonyymi

      Ehkä tuo uutinen on tarkoitettu venäjän kansalle. Jollain se on yritettävä kansaa aivopestä. Voiko putte olla noin säälittävän tyhmä.

      • Anonyymi

        No kyllä voi Putte olla säälittävän tyhmä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      USA heikentää Venäjää. Ensin käytetään ukrainalaiset. Jos ne loppuvat, niin sitten baltit ja suomalaiset. Eipä ole Venäjä sotkemassa USA:n öljykauppoja Lähi-Idässä.

    • Täytyhän saada Venäjän kanssa vihaiseksi Suomalaisiin että voivat heittää pommia meidän niskaan hyvällä omatunnolla.

    • Anonyymi

      Mitä enemmän Venäjä uhittelee meille, sen enemmän Suomessa asuvat venäläiset kokevat sen jokapäiväisessä elämässään. Lapsia kiusataan ja aikuisille huudellaan yms

      • Anonyymi

        Mitä aikuiset kotona sitä lapset koulussa ja pihalla.

      • Anonyymi

        Sitähän Venäjä juuri haluaa, kylvää epäsopua maahamme. Se haluaa täällä asuvista venäläisistä apureita meitä vastaan.

        Sen sijaan, että kiusaa Suomessa asuvia venäläisiä, voi isänmaallisuutensa osoittaa hakeutumalla maanpuolustusorganisaatioihin ja kantaa kortensa kekoon mamme puolustautumiskyvyn parantamiseksi.

    • Anonyymi

      Jäitä hattuun! Putinin pelko kasvaa. Olaan rauhallisia. Luodaan kansainvälisiä suhteita, lisätään puolustusvalmiutta. Ollaan itsenäisiä! Annetaan Venäjälle olla se mikä on, omalla maallaan.

      • Anonyymi

        Jos ukrainan sota ahdistaa ,kannattaa kuvitella että sota on lähi-idässä ja ukraina on Irak ja Venäjä on USA niin lakkaa ahdistus!
        Samoin voi kuvitella ukrainan olevan palestiina ja Venäjä on Israel niin kummasti lakkaa sota-ahdistus!

        Vielä parempi ajatella, että Ukraina on Jemen ja Venäjä on Saudi-Arabia. Aivan sama mitä siellä tapahtuu.

    • Anonyymi

      Joo, mutta Suomelle on tässä tilanteessa tärkeintä saada Ruotsi yhtäaikaa Natoon ja lykätä omaa jäsenyyttä määräämättömiin.
      Lieneekö jenkkien vaatimus ja ehto, Ruotsin sijainti ja vauraus kultakimpale Natolle.

      • Anonyymi

        Halonen sanonut "auttaneensa" Viroa pääsemään Natoon, kun ei Suomi silloin hakenut. Vai ymmärsinkö väärin puheensa?

    • Anonyymi

      Päästyään teurastuksen makuun Putler janoaa vain lisää verta ja uusia alueita. Niinkuin ei olisi jo tarpeeksi ihmisiä tapattanut. Onnettomia tekosyitä. Yhden miehen osalta jo pahuutta riittävästi.

    • Anonyymi

      Vladimir Suurehko pitää vetää munista hirteen.

      • Anonyymi

        Lapsien nuuskija-pedofiili bidee pitäisi vetäistä kuivista munistaan hirteen, aiheuttaessaan ukrainan sodan kannatuksensa nostamiseksi! demokraatit hirteen jenkeissä!
        usa on KAIKKIEN SOTIEN takapiru!

    • Nyt kun sodan ajan sukupolvi on jo melkein kokonaan haudassa, voidaan historiaakin kirjoittaa jo levollisesti. Sota meni Suomen kannalta hämmästyttävän hyvin siitä huolimatta, että Mannerheim oli ylipäällikkönä, ei suinkaan hänen ansiostaan.

      Sotapropagandan mukaisesti Venäjällä uskottiin Stalinin nerouteen, Suomessa Mannerheimin. Henkilöpalvontaa, joka jäi päälle, kunnes tuli uusi sukupolvi. 🌹👀

    • Anonyymi

      Venäläiset ryssivät itse typeryyttään Leningradin kuolemat. Koko suuren kaupungin ruokavarasto oli yhdessä jättimäisessä paikassa ja saksalaisten oli helppo pommittaa se maan tasalle.

    • Anonyymi

      Eipähän toverit olleet kovinkaan reiluja karjalaisia kohtaan jatkosodan päätyttyä ottamalla karjalaisten historiallista maata haltuunsa korvaamalla vähemmistö asukkailla. Ties mistä päin Venäjää.
      Sama juttu menossa Ukrainassa 2022 lokakuussa.

      • Anonyymi

        Miten niin ottamalla. Kyllä silloiset suomen päättäjät luovutti nuo alueet korvaukseksi suomen aiheuttamasta vaivasta ja haitasta. Eikö sivistysvaltiot oikein valvoneet tuota tehtyä rauhansopimusta?

        Englannin edustaja oli mukana rauhanneuvotteluissa.

    • Anonyymi

      Kaivaako Putin verta nenästään? Nimenomaan sen takia, että me jätimme Nevan läntisen rannan vapaaksi, Leningrad ylipäätään selvisi piirityksestä. Joukkomme olisivat voineet edetä Nevan rantaan jo paljon ennen saksalaisia syyskuussa 1941, mutta eivät tehneet sitä, vaikka vastassa ei ollut mitään. Viipurin taistelussa venäläisten joukkojen yhteydet oli katkaistu Porlammilla, jonne muodostui koko Pohjolan sotahistorian suurin motti ja josta saatiin enemmän roinaa kuin mistään motista sitä ennen tai sen jälkeen ja ainoa tie, jota pitkin osa venäläisistä sieltä pakeni, johti aivan eri suuntaan eli Koivistolle. Suomalaisten joukkojen ja Leningradin välissä ei ollut kuin hajalle lyötyjä rippeitä, jotka eivät kyenneet vastarintaan lainkaan, vaan meikäläiset itse pysäyttivät hyökkäyksen ja näin myös rintaman pohjoisosassa, jossa Leningradin yhteydet Laatokalle olisi voitu katkaista täysin.

      Toki Leningradin huoltaminen oli vaikee, koska Laatokan pohjoisranta oli meikäläisten hallussa ja ainoa alueelle johtanut rautatie eli Muurmannin rata oli meikäläisten hallussa Syvärille saakka. Venäläiset joutuivat rakentamaan asumattoman korven läpi pitkän tien Arkangelin radalta Staraja Ladogaan ja pelkästään tietä rakennettaessa kuoli monia syksyn alkaessa kylmetä ja ravintotilanteen ollessa mitä oli. Ruokavarastot kun olivat paljolti Leningradissa ja osa tuhoutui saksalaisten pommituksissa ja tykkitulessa on saarron alkuvaiheessa.

      Myöskään tykistömme ja ilmavoimamme eivät ahdistelleet venäläisten huoltotietä kuten olisivat voineet tehdä. Mannerheim ei halunnut Leningradin tuhoutuvan. Hän oli todennut, että saksalaisten ajatus Leningradin hävittämisestä ja alueen tulvittamisesta järveksi on turha, koska sitkeät venäläiset rakentavat sen kuitenkin uudestaan. Leningrad oli Pietarina ollut Mannerheimille hyvin rakas kaupunki, eikä hän pitänyt natsien suunnitelmista. Mutta osittainenkin saarto takasi rauhan meidän rintamillemme, joten piiritykseen osallistuttiin sen verran kuin osallistuttiin. Jos olisimme sallineet jonkinlaisen humanitaarisen liikenteen linjojemme läpi Syvärillä, olisivat Leningradin siviiliuhrit ehkä jääneet pienemmiksi, jos liittoutuneet olisivat toimittaneet Murmanskin kautta elintarvikkeita ja lääkkeitä. Tai venäläiset itse muualta Neuvostoliitosta, tosin siinä vaiheessa, kun NL oli menettänyt niin suuret alueet, pulaa oli siellä kaikkialla ja kaikesta. Länsiliittoutuneet eivät edes ehdottaneet humanitaarista apua, vaikka heillä oli siihen mahdollisuuksia ja varaa.

      Putinkin on mitä todennäköisemmin koko elämänsä velkaa meille suomalaisille. Me olisimme voineet päättää toisin ja Leningrad olisi aivan varmasti nääntynyt niin, että sen puolustus olisi romahtanut ja siviiliuhrit olisivat olleet vielä paljon kauheammat.

      Mitä ikinä Putin suunnitteleekin, hänen on hyvä muistaa se, että seuraavalla kerralla me emme ehkä ole niin armollisia!

      Pietarin infra on erittäin haavoittuva. Jos Putin päättää iskeä meitä vastaan, hän saa varautua myös siihen, että hänen rakas kotikaupunkinsa kokee saman, mitä hän nyt kylvää Ukrainaan. Muutamalla ohjuksella 5 miljoonaa pietarilaista on ilman sähköä, vettä ja rautatieyhteyksiä, jopa kaupungin sillat voidaan helposti tuhota. Putin taas tarvitsee satoja ohjuksia jos hän aikoo tehdä saman edes osittain 5 miljoonalle suomalaiselle. Minä ainakin laitan vain aggregaatin pyörimään, kuten olen tehnyt kymmeniä kertoja myrskyjen aiheuttamien sähkökatkojen takia ja polttoainetta riittää silläkin tavalla ainakin vuodeksi. Säästämällä riittää vielä pidemmäksi aikaa. Ja niin tekevät kaikki naapuritkin.

      Murmanskin rautatie voidaan pilkkoa vaikka metrin pätkiin ja sen jälkeen mahtavassa ydinasekaupungissa saavat muuttaa ruokavalion pelkäksi kapakalaksi. Sama voidaan tehdä Arkangelille ja käyttämällä hieman enemmän ohjuksia mille tahansa pohjoisen Venäjän kaupungille, joiden elintarvikehuolto on käytännössä täysin rautateiden varassa. Asumattomien korpitaivalten läpi kulkevia rautatietä riittää tuhottavaksi. Kun yhden katkon saavat korjattua, ammutaan siihen seuraava.

      Meillä on pakasteet täynnä ruokaa ja hyllyt notkuu kuivamuonaa, vitamiinipillereitäkin on varastossa, vesi saadaan hätätilassa omasta kaivosta, tilaa on majoittaa kaupungeista evakkoon lähteneitä. Ryssä siinä leikissä ensin hyytyy vaikka olisi tottunut miten kurjaan ja rikolliseen elämään.

      Jutut Pohjois-Venäjän alueiden liittymisestä Suomeen olivat vitsi, mutta jos Putin tosiaan niin haluaa, niin äkkiä niistä voidaan tehdä täyttä totta. Silloin ei Kremlissä paljon naurata, kun satoja tuhansia pietarilaisia on rajalla polvillaan rukoilemassa pääsyä Suomeen ja lisää on vaeltamassa muualta Pohjois-Venäjältä!

    • Anonyymi

      Eivät venäläiset aikaisemmin ole tuosta asiasta suomalaisia syyttäneet. Itse asiassa Mannerheim saattoi pelastaa Leningradin, koska ei suostunut Saksan painostamisesta huolimatta piiritykseen mukaan.
      Ryssät kirjoittaa tarpeen mukaan uutta historiaa.

      • Anonyymi

        Stalin kielsi leningradilaisia lähtemästä pois kaupungista. Piti jäädä sinne sodan jalkoihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stalin kielsi leningradilaisia lähtemästä pois kaupungista. Piti jäädä sinne sodan jalkoihin.

        Kyllä sieltä ensisijassa lapsia pelastettiin sen verran kuin suomalaisten jättämää käytävää myöten pystyttiin. Talvella kun Laatokan yli oli jäätie, pelastettiin enemmänkin, mutta siitä huolimatta kuolleisuus oli valtaisaa. Yksi jäätie ei mitenkään riittänyt miljoonakaupungin ruokkimiseen eikä sen evakuointiin.

        Siksi Stalinin päätös puolustaa kaupunkia loppuun saakka ja pitää sen sotatarviketuotanto toiminnassa oli ilmeisesti oikea. Jos Leningradia olisi niissä oloissa yritetty tyhjentää, olisi väestö luultavasti tuhoutunut täysin ja saksalaiset olisivat saaneet vallattua koko alueen, vapauttaen joukkonsa sieltä muille rintamasuunnille.

        Kaupungin suojana oli vahvat puolustusvyöhykkeet, mutta saarroksiin joutumiseen ei oltu juuri varauduttu. Kuten tuolla joku mainitsikin esim suuri osa ruokavarastosta oli keskitetty yhteen paikkaan ja saksalaiset tuhosivat sen ilmapommituksin hyvin varhaisessa vaiheessa. Sen jälkeen kun neukut olivat talvisodassa siirtäneet Suomen rajaa kauemmas ja ottaneet Baltian haltuunsa 1940, he tuskin odottivat vihollisen pääsevän edes Leningradin puolustusvyöhykkeille, saati pystyvän saartamaan koko kaupungin. Saksalaisten hyökkäysvoima ja taito tulivat neukuille yllätyksenä, kuten myös Puna-armeijan heikkous.

        Ja siis koko kuljetuskapasiteettia ei käytetty ruuan ja lääkkeiden tuomiseen kaupunkiin, sikäli kuin niitä oli sinne tuodakaan, kun Muurmannin rata oli Syvärille saakka suomalaisten hallussa ja yhteydet etelään päin pitkään poikki myös Leningradin varsinaisen saartokehän ulkopuolella. Kuljetukissa kaupunkiin tuotiin nimittäin paitsi välttämättömiä taistelutarvikeita, myös raaka-aineita yms muuta sotatarviketeollisuuden tarvitsemaa. Moskovan taistelun aikana menokuljetuksissa ei viety vain haavoittuneita ja evakuoitavia pois kaupungista, vaan myös sotatarvikkeita, Saksalaisten hyökkäyksen Leningradia vastaan alkaessa hiipua ei asetehtaiden tuotantoa enää tarvittu kaupungin omalle rintamalle niin paljon, mutta sitäkin enemmän Moskovan suunnalle, jossa saksalaisten eteneminen jatkui aina joulukuun alkupäiviin saakka.

        Sodankäyntikyvyn ylläpitäminen siis maksoi jonkin verran siviilien elämiä. Tappio olisi maksanut luultavasti vielä enemmän, ainakin jos saksalaiset olisivat toteuttaneet suunnitelmansa kaupungin tuhoamisesta. Heilläkään ei ollut ylimääräistä ruokaa ja oli tietoinen päätös, että esim vankien annettiin kuolla suurinkin määrin, että ruokaa riitti saksalaisille joukoille ja saksalaisille siviileille. Hitler tiesi hyvin, että puute ja varsinkin nälkä voisi nopeasti nostaa saksalaiset häntä vastaan siinä mitassa, ettei edes Gestapo tai SS eikä propaganda pystyisi estämään vallanvaihtoa. Hän oli itse nähnyt vallankumouksen, joka johti Saksan antautumiseen ensimmäisessä maailmansodassa ja pyrki kaikin keinoin välttämään sen toistumista. Se oli yksi syy siihen, miksi saksalaiset rosvosivat miehittämiään alueita niin perusteellisesti: kun miehet olivat tehtaista ja maatiloilta rintamilta, oli Saksan kotirintaman elintaso ja tyytyväisyys pidettävä yllä rosvotulla ruualla ja tavaralla sekä pakkosiirretyllä ja muulla orjatyövoimalla. Juutalaisten omaisuuden riistäminen ja heidän sulkemisensa pakkotyöhön ja työkyvyttömien tappaminen tapahtuivat tietenkin samasta syystä ja kiihtyivät sitä mukaa, kun liittoutuneiden pommitukset tuhosivat saksalaisten asuntoja ja omaisuutta.

        Brutaaliin viholliseen vaikuttaminen, niin sotatoimin kuin taloudellisin pakottein, on vaikeaa ilman, että sillä on merkittäviä haitallisia seurauksia myös viattomille. Sen olemme taas nähneet myös nykyisen konfliktin aikana. Siksi parasta olisi estää konfliktit jo ennalta tai ainakin pitää huolta, että on voimaa ratkaista ne sotilaallisesti hyvin nopeasti. Jälkimmäinenkin tapa voi osua siviileihin, jos he jäävät nopeasti liikkuvien sotajoukkojen jalkoihin kuten Ukrainassakin tapahtui, joten ensimmäinen vaihtoehto on se paras. Siinäkin tarvitaan sotilaita, uhkaamaan hyökkääjää jo etukäteen riittävästi.

    • Anonyymi

      Iltasanomat ja Iltalehti ovat täynnä näitä asiantuntijoita ja asiantuntija arvioita koskien itänaapuria, kuinka moni heistä oikeasti edes ymmärtää mitä puhuvat tai kirjoittelevat.

    • Anonyymi

      Venäläinen muokkaa omia historiankirjoituksiakin tilanteeseen sopiviksi vaikka useamminkin. Tuo kertoo kuinka paha hätä ja tilanne Putella on ja lisää valheita ja kieroilua peliin kokoajan. Tuollainen yhteiskunta on syöpä ja häpeä maailmalle.

      • Anonyymi

        Putiini sai pelattua Venäjän ulos kaikesta kansainvälisestä yhteistyöstä ja kaupasta.
        Venäjästä tuli ryöstelevä ja raiskaava terroristivaltio.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putiini sai pelattua Venäjän ulos kaikesta kansainvälisestä yhteistyöstä ja kaupasta.
        Venäjästä tuli ryöstelevä ja raiskaava terroristivaltio.

        Juurikin niin kävi.

      • Anonyymi

        Putin on lukenut Eläinten vallankumouksen ja 1984:n ja ammentanut oppinsa niistä.

    • Anonyymi

      Aikooko Putin hyökätä hautausmaille hakemaan korvausta piirityksen syyllisille? Eläviä syyllisiä kun on enää äärimmäien vaikeata yli 100-vuotiaista löytää?
      Todistaa paljön Putinin sekavasta ajattelusta.

    • Anonyymi

      Tekosyitä ja syyttihän se muitakin kun suomalaisia. Ryssä tarvii rahaa ja haluaa nyt että Suomi kun aina kaikkeen myöntyy niin alkaisi maksamaan uudestaan sotakorvauksia ja jos ei maksa niin lupaa varmaan tulla hakemaan. Jostainhan se riita nyt pitäisi saada aikaan että kansan katseet ja tyytymättömyys kääntyisi Ukrainasta pois. Höpö juttuja niillä kaikki.

    • Anonyymi

      ei kannata välittää koska syyllistäjä on maailman suurin valehtelija.

    • Anonyymi

      Hiljaista tänään kuin huopatossutehtaalla! Johtuu siitä kun pikku-pili kumppaneineen ymmärtää vain väkivaltaa ei puhetta. Nyt on sitten tulossa ihan omasta tilauksesta niille sitä itteensä enimmissä määrin .Siitä hiljaisuus samalla todiste pullistelu niiden osalta pelkkää pelkoa. Nyt on Usa, n joukot saapuneet Romaniaan ja suuri ydinsukellusvene seilaa lähistöllä. Hiljaista on padon räjäytyskään ei ole enää mieluista puuhaa. Pili piileksii bunkkerissa pureskelemassa kynsiään kun ei kuulu pullistelua tänään mistään? Tyyntä myrskyn edellä…

      • Anonyymi

        No on sentään jotain tehty tänäänkin saatiin " ILmaherruushävittäjä SU - 30 " syöksymään päin asuintaloa Siperiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No on sentään jotain tehty tänäänkin saatiin " ILmaherruushävittäjä SU - 30 " syöksymään päin asuintaloa Siperiassa.

        Mikä niitä vaivaa eikö ne osaa lentää vai puuttuuko niistä mutterit? Pesukoneet jo käytetty? Miksi ne lentää kerrostaloihin? Onko ne itsemurhalentäjiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä niitä vaivaa eikö ne osaa lentää vai puuttuuko niistä mutterit? Pesukoneet jo käytetty? Miksi ne lentää kerrostaloihin? Onko ne itsemurhalentäjiä?

        Huollon rahat menneet olikarkkien ylellisiin jahteihin ja huviloihin.

    • Anonyymi

      Vihaan venäläisiä ; ne ovat eläimiä.

    • Anonyymi

      Putin vihaa demokratiaa , pelkää että venäjän kansa herää joskus apatiastaan eikä enää alistu aina vain samaan turvallisuuspalvelun diktatuuriin.

    • Anonyymi

      Käsittämätöntä että Suomen historia ei ole nuorisolla hallussa. Vuoden 1918 sisällissodassa kuoli yli 30 000 ihmistä, joista noin 90 % sai surmansa sodan jälkeen. Eli sen jälkeen kun punaiset olivat antautuneet ja laskeneet aseensa. Kyllä, se oli kansanmurha. Tunnustakaa tosiasiat.
      Leningradin piirityksen jaloissa oli noin 50 000 inkerinsuomalaista henkilöä, jotka Saksan armeija toimitti Suomeen turvaan jatkosodan aikana. Leningradin piirityksessä kuoli tuhansia suomalaisia ihmisiä, jotka asuivat Inkerinmaan alueella. Heidän äidinkielensä oli suomi ja he olivat geneettisesti ja identiteetiltään suomalaisia. Suomalaiset saivat kokea siellä oman osuutensa kansanmurhasta. Sandarmohin mullassa lepää tuhansia poliittisista syistä teloitettuja suomalaisia.
      Putinin logiikalla kerrottuna uhrit ovat tekijöitä ja toisin päin.

    • Anonyymi

      Mikään ei muutu ryssällä. Gulagin leireistä ei puhuta mitään, ei myöskään ryssän ja Hitlerin hyökkäämättömyyssopimuksesta. Sopimus solmittiin 23.8.1939 liittyi euroopan jakoon. Ryssän puolelta ei tule muuta rehellistä kuin auringonnousu.

    • Anonyymi

      ROSKALEHTI TUO ILTASANOMAT
      SUOMESSA ON MRNA-MYRKKYRUISKEILLA KYLLÄ TEHTY KANSANMURHA.

      • Anonyymi

        Nyt päästiin asiaan. Minut pakotettiin ottamaan mrna myrkkyruiske. Zelenskyi antoi sen ja Bill Gates piti minua paikoillaan että en voinut estellä.

    • Anonyymi

      Vasemmistoliitto eli sen edeltäjä skdl oli samaa mieltä neuvostoliiton ja nyt venäjän kanssa. Kaikki oli suomalaisten natsien syytä ja suomi ampui mainilan laukaukset, sanoivat vas.kommunistit.

    • Anonyymi

      Pian soditaan.

    • Anonyymi

      Putin on jotenkin reppanan oloinen ja elää harhoissaan uusiksi Neuvostoliiton "loistokkuuden" aikoja, aikoja jolloin valtiojohtoinen terrori murhasi miljoonia tuota onnelaa rakentaneita.
      On jotain aivan käsittämätöntä ja antaa kuvaa venäläisistä, että katselevat Putinia presidenttinään. Luulisi ettei nuori venäläinen välttämättä kaipaa Gulag-leiritystä sen vuoksi, että sattuu olemaan eri mieltä kuin tämä Kremlin päänatsi.

    • Anonyymi

      suomessa asuvat venäläiset ajettava pois, myös venäjänkieliset uutiset lopetettava, ei meidän kustannuksella niitä tarvi lähettää ÖRKEILLE.

    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet mielenkiintonen ja kiehtova. Erikoinen epänormaali ihminen

      Siksi kiinnostava. Hyvää yötä. Saan kai sanoa ystäväni? Saanhan ?
      Ikävä
      44
      1144
    2. Linnanjuhlat: Tiina Kaukasen asu aivan kauhea lankaviritelmä

      Ja loukkaus arvokkaita juhlia, maata, veteraaneja, Salea ja muita juhlijoita kohtaan. Siis miten joku kehtaa alittaa riman niin pahasti, koska voisi t
      Maailman menoa
      124
      1077
    3. Mikä nyt on

      Ihmisiä katoaa, ruumiita löytyy. Suntista löytynyt ruumis...
      Kokkola
      78
      1045
    4. Nyt mies ryhdistäydytään

      molemmat IRL. Jos molemmilla on tunteita. Ei heitetä niitä roskiin. Hyvää yötä.
      Ikävä
      122
      1044
    5. Oho! Dannyyn liitetty Helmi Loukasmäki poseeraa sensuellissa pitsiasussa! Some kuumana: "Merenneito"

      Onko tämä sitten Suomineito vai merenneito? Helmi Loukasmäki tuli julkisuuteen Dannyn assistenttina. Nuori nainen on totuttu näkemään somessa varsin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      794
    6. Haapaveden hiippari

      Jokos sen kylillä pyörivät hiipparin henkilöllisyys on selvinny joka tuijottelee ikkunoista ja tulee yöllä taloihin sisälle?
      Haapavesi
      25
      686
    7. Mulle kyllä riittäisi

      🥰 kun ekaksi vaan pitäisit kädestä kiinni 🤝 ja katselisit silmiin. 👀
      Ikävä
      34
      600
    8. Sille Rakkaudelle joka on tarkoitettu

      Meijän on pakko yrittää kun muita vaihtoehtoja ei ole. Eikä sitä voi jättää tekemättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      74
      572
    9. Ano Turtiaisen kättely huipentaa Linnan juhlat!

      Koska kaikki kansanedustajat on aina kutsuttu Linnan juhlin, siellä tulee pian näkymään myös Ano Turtiaisen mahtava urheilijanvartalo! Ei ole epäilys
      Maailman menoa
      96
      534
    10. Nyt on irvokas kuva Sannasta

      Sanna Marinille lämmin vastaan­otto Albaniassa suomen itsenäisyyspäivänä https://is.mediadelivery.fi/img/658/c0b897a1f79adf3fb623b0485bdec65f.jpg.web
      Maailman menoa
      231
      525