Minne katosi Pupusaari -yhtiöt Espoosta?

Edistyksellinen, amerikkalaisen unelman täyttymys, nopean kasvun ravintolaketju.

Olisiko Suomessakin laitettava yrityksen perustajaksi aikovalle jonkinlainen peruskoulutusvaatimus. Opetettaisiin esim. prosenttilaskua ja kirjanpitoa. Niin ja arjentajua esim. siitä mihin ajankohtaan yrityksensä perustamisen ajoittaa.
3340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei ne ravintolatkaan kasva kuin sienet sateella.
Aikaa siihen menee. Ellei ole pätäkkää, ja ostaa kilpailijat pois.
Itse olen moisiin ketjuihin kyllästynyt ajat sitten.
Harvakseltaan tulee käytyä, hyvin harvoin.

Äänestä

Pupusaari oli yhden pariskunnan idea ja alusta asti itse luoma brändi.

Se perustettiin keskellä pahinta korona-aikaa, ei missään nimessä helppo juttu eikä liiketoiminta sen vuoksi kunnolla päässyt käyntiin - tai pääsi mutta se vaati pariskunnalta lähes ympärivuorokautista taistelua. Kannattiko? Ehkä ei. Jälkiviisas on aina helppo olla. Haluttiin jotain maanläheistä vaikeankin ajan keskelle.
Sitten alkoi Ukrainan sota ja kaiken muun vaikeuden keskellä raaka-aineiden, kuljetusten ym. hinnat nousivat eikä niitä haluttu laittaa asiakkaiden maksettaviksi.

Yksinkertaisesti - kaikki oli henkisesti pariskunnalle liikaa. Tämän he ovat rehellisesti ja avoimesti kertoneet.

Äänestä

Vähän yhtä typerää, kuin mennä alkutalvesta heikoille jäille, kun jo etukäteen tietää ettei se kannata.
No olihan tässä se etu, että nämä ravintolat tullaan aina muistamaan täydellisen väärän ajankohdan tuotelmiksia ja sokean laajentumishimon seuraukseksi. Tuonhan näki jo otsallaankin, ettei Lidlistä ostettuja croissantteja täyttämällä ja kauniita facebook-päivityksiä suoltamalla, voi karussa espoolaislähiöissä menestyä Hinnatkin olivat niin korkean puoleiset, ettei ensimmäisen käynnin jälkeen varmaan monikaan tullut toistamiseen.
Onneksi toiminta loppui, ennen kuin "ketju" ehti laajentua "PupuGym" kuntosali ryppääksi ja "Pupu On Wheels" -autovuokraamoksi.
Jonkinlaisen yrityskummin neuvojen kysyminen olisi säästänyt ehkä tältä lopputulokselta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Edistyksellinen, amerikkalaisen unelman täyttymys, nopean kasvun ravintolaketju.

Olisiko Suomessakin laitettava yrityksen perustajaksi aikovalle jonkinlainen peruskoulutusvaatimus. Opetettaisiin esim. prosenttilaskua ja kirjanpitoa. Niin ja arjentajua esim. siitä mihin ajankohtaan yrityksensä perustamisen ajoittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu