ex-piispa Kantola

Kantolan uusi työ alkaa maanantaina Helsingin Diakonissalaitoksen lapsi- ja perhetyön johtajana. Kun ihminen epäonnistuu oman perheensä kohdalla johtajana, minua kummastuttaa, että hän on heti tämän jälkeen sovelias kirkon perhetyön johtajaksi. Se on myös kummallista, että kirkossa Jumalan sanan arvovalta on korvattu liberaali etiikalla. Kantolan mukaan voimme tukea lähimmäistämme hänen hyvässä silläkin uhalla, että astumme Jumalan varpaille. Kantolan mukaan eettiset arvot ovat tärkeämpiä kuin Raamatusta nousevat moraaliarvot. Näitä ajatuksia Kantola kertoi keväällä Kaleva lehdessä. Minua todella ihmetyttää ja huolestuttaa tällainen ajattelu suuntaus kirkon toiminnassa. Kirkko on ajautuu rappiotilaan etsiessään ihmisten suosiota enemmän kuin Jumalan tahtoa. Se toimii niin kuin mikä tahansa järjestö, joka voi puhua kristillisistä arvoista, mutta toimii Jumalasta luopuneena. Olemme vastuuttomia tekemisistämme ja löydämme syylliset itsemme ulkopuolelta sanomalla - älä tuomitse!
231244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Kantolalla on erinomainen kokemus nykyajan avioelämästä. Hän osaa parhaiten opastaa nuoria avioon ja vapautumaan avion kahleista. Tätä kirkkokansa tarvitsee...

Äänestä

koko ajan kirkosta, vaikka tarkoitatte luterilaisuutta? Eikö niin?

Äänestä

Ollenkaan, että emerituspiispa Rimpeläinen "pyhitti" koko pappisvirkansa ajan
tahtomattaan naispappeja kohtaan harjoitettuun
diskrininaatioon, syrjimiseen sukupuolen perusteella.

Veikkaan, että "nettirabbikin" ajaa takapenkiltä hyvällä palkalla tai virkaeläkkeellä
vanhoillisia, kirkon vähemmistöön nykyisin kuuluvia, taantumuksellisia asenteitaan.

Lällätän muuten avoimesti "Jumalan varpaille astumismentalitteettikäsitettä"!

Äänestä

sitä selkärangattomuutta, mitä olen saanut seurata tässä Kantola-jutussa. Tottakai piispakin on ihminen ja voi erehtyä. Mutta, onko se erehtymistä, jos asuu vuositolkulla avoliitossa toisen karanneen kanssa? Jos kirkonmies pitää sellaista sopivana, eikö sellaisella pitäisi olla Jumalan sanan mukainen elämäntapa, Jumalan edessä nuhteettomuuteen pyrkivää kristillisyyttä kirkossamme? Vaikka tuollainen kaikki on tänäpäivänä arkipäivää, kyllä kirkon piirissä odottaisi olevan vielä edes jotain ulkonaista kunnioitusta sanalle, jota nämä papit ja piispat ovat luvanneet kunniassa pitää. Tottakai piispakin saa syntinsä anteeksi ja voi aloittaa alusta, mutta tuo uusi virka osoittaa, että halutaan tehdä asiasta mahdollisimman hyväksytty ja inhimillinen, ettei vaan tule entinen piispa luule, että he kauhistelisivat tapahtunutta.

Äänestä

täst sanoisin,, oikein näin se on"""Olemme vastuuttomia tekemisistämme ja löydämme syylliset itsemme ulkopuolelta sanomalla - älä tuomitse! ""
Aika jännä että ihmiset käyttää älä tuomitsee peloiltteluna ja hiljennellä toisia huomaamatta että ne juuri tuomitsee sanoen älä tuomitse!

Jatkakaa varoittamlla ja kehoittmalla kaikki uskovaiset,, pelastuxeen!! Hyvä pistetään uusrasvahengellisyyden matalax joka tän ajan maailma syöttää uskovaisille ja saa ne istua synnissä ja makaa ja luulla että jos Jeesus tulee takaisin että ne on ylös menossa? huh missä raamattu niin sanotaan että juomarit, valehtelija ja huorintekijät perivät Jumalan valtakunta? ja monen muun synintekijät? Olkaa valmiita voitte kuolla mikä hetki tahansa? Onko sulla asiat kunnossa Jeesuxen kanssa on kysymys joka jokainen tulis ajoissa kysyä itseltäs!
Kristuxsessa pyhitetään ihminen puhtaax!
Sinne ja äkkiä,,, on mun kehoitus kaikkille joka ei viel kokee itseäs tarpeex puhdas! Amen! (savis)!!!

Äänestä

Kirjoitat Kantolan "epäonnistuneen" avioliitossaan ja että hän ei olisi sen tähden kelvollinen virkaansa.

Eipä totisesti Pietarikaan olisi ollut kelvollinen apostoliksi, koska kolme kertaa epäonnistui ja kielsi Jeesuksen.

Sinun oppisi mukaan Pietari ei olisi ollut kelvollinen apostoliksi epäonnistumisensa tähden. Oppisi mukaan häntä siis tulisi rangaista, eikä antaa anteeksi eikä antaa uutta mahdollisuutta.

Hyvä sentään, että sinua ei ollut olemassakaan silloin alkuseurakunnassa!

Hyvä sentään, että Jeesuksella on päinvastaiset opit kuin sinulla!

Jeesus kehoitti antamaan anteeksi 77 kertaa seitsemän, eikä ainoastaan kolmea kertaa kuten Pietarille tuli hänen kolme epäonnistumistaan heti hänen uransa alkuvaiheessa antaa anteeksi.

Syntinen nainenkin sai anteeksi, eikä häntä rangaistu, eikä Jeesus katsonut häntä epäkelvoksi jatkamaan elämäänsä, vaan päin vastoin, Jeesus antoi hänelle uuden mahdollisuuden ja suuren luottamuksen: mene, äläkä syntiä tee - sanoi Jeesus, eikä lainkaan suhtautunut kuin sinä, joka haluat määritellä ihmisiä epäkelvoiksi heidän vanhojen syntiensä tähden.

Jos soveltaisimme sinun oppiasi sinuun, sinä et itse olisi kelvollinen mihinkään töihin, koska sinun vanhat syntisi tekisivät sinusta epäkelvon.

Kantola on mitä parhain tuohon virkaansa! Ihminen, joka on syntiä tehnyt ja tehnyt parannuksen, on tuolaiseen virkaan hyvä. Hän ei ole virassaan ylhäältäpäin katselevä tekopyhä hurskas, joka julistaa toisia epäkelvoiksi heidän vanhojen synteiensä tähden (kuten sinä), vaan hän on varmasti saanut oivaltaa Herran suuren armon:

anteeksi antamus ja aina uusi mahdollisuus elämässä.

Äänestä
  • Mutta onko piispa Kantola tehnyt parannuksen? Näkeekö hän avioliiton ulkopuoliset suhteet nyt synniksi?

    Äänestä

  • Onko sinun mielestä enää millään väliä, voit tehdä syntiä niin paljon kuin haluat - vastaamatta seuraamuksista. Luterilaisuudessasi taitaa olla vallalla näkemys, että ei synti miestä pahenna! Jeesus tulee roska-autolla joka päivä ja suoranaisesti hyppii ilosta kärrätessään syntejäsi! Synti päivässä pitää armon tuoreena - YES!

    "Meitä herjataan, mutta me siunaamme: meitä vainotaan, mutta me kestämme; meitä parjataan, mutta me puhumme leppeästi; meistä on tullut kuin mikäkin maailman tunkio, kaikkien hylkimiä, aina tähän päivään asti."(1 Kor. 4:13)

    Äänestä

  • nettirabbi kirjoitti:

    Onko sinun mielestä enää millään väliä, voit tehdä syntiä niin paljon kuin haluat - vastaamatta seuraamuksista. Luterilaisuudessasi taitaa olla vallalla näkemys, että ei synti miestä pahenna! Jeesus tulee roska-autolla joka päivä ja suoranaisesti hyppii ilosta kärrätessään syntejäsi! Synti päivässä pitää armon tuoreena - YES!

    kirjoitat. Mutta tänä päivänä luterilaisen kirkkomme uudet ja "pehmeämmät" käsitykset koitta-
    vat polkea maahan entisen ja hyväksi koetun.Olen palvellut kirkkoamme yli 30 vuotta ja nykysuunta on huolestuttava.Elän ihmisten mukana arjessa, mutta pasuunan ääni ei saa koskaan vaieta!

    Äänestä

  • yksi ev.lut. kirjoitti:

    Mutta onko piispa Kantola tehnyt parannuksen? Näkeekö hän avioliiton ulkopuoliset suhteet nyt synniksi?

    Onko sinulla perusteltuja syitä epäillä sitä? Eikö se ole hänen ja hänen läheistensä sekä hänen ja hänen Jumalansa välinen asia? Turha heittää enää lisää varjoa kärsineen ja julkisuudessa nöyryytetyn ylle. Vai halutaanko julkista rippiä kaikkien niiden osaksi, jotka ovat saman kokeneet. Ymmärrän, että yhteiskunnassamme on vuosikymmenten ajan haluttu purkaa sen kaltaisia rakenteita (pakollinen sovittelu kirkkoherran luona, syyllisen etsintä eroprosesseissa mm.). Kirkon työntekijöitä pitää kohdella yhteiskunnassa samojen periaatteiden mukaan kuin muitakin.

    Äänestä

  • yksi ev.lut. kirjoitti:

    Mutta onko piispa Kantola tehnyt parannuksen? Näkeekö hän avioliiton ulkopuoliset suhteet nyt synniksi?

    Todellakin, milloin Kantola on tehnyt parannuksen?
    Tunnustanut synnin synniksi, katunut ja hyljännyt syntinsä. Näin opettaa Raamattu, Silloin on olemassa täysi anteeksiantamus ja uusi alku. Mitään merkkejä ei ole ilmaantunut tällaisesta. Asuu kuulemma naisystävänsä kanssa ja aikoo vihille. Eli jatkaa elämää synnissä. Lisäksi noin korkeassa kirkon virassa olevalta odotetaan julkista parannusta toisin kuin jonkun tavallisen seurakuntalaisen kohdalla.

    Äänestä

  • Anneto kirjoitti:

    Harrastat Raamatun vastaista vainoa käyttäen Raamattua vainon välineenä. Sielunvihollisen työtä.

    Oletko itse tehnyt parannuksen siten, että kaikki sukulaisesi, opiskelutoverisi/ tai työpaikkasi ihmiset näkevät koko ajan, että taas teit synnistäsi parannuksen?

    Jos olet, niin hyvä.

    Toivoisin sinun raportoivan siitä koulussasi tai työpaikallasi, sillä muutoin et ole sovelias kutsumaan itseäsi kristityksi - vielä vähemmän uskovaiseksi.

    raporto siitä myös tällä pastalla, jotta me muut saisimme arvioida, oletko todella tehnyt parannuksen vai et. Sillä parannuksen tekemisesi ei ole sinun ja Jumalan välinen asia, kuten Raamattu esittää, vaan se on julkinen asia eikä niinkään asinun ja Jumalan välinen juttu, kuten sinä esität.

    Suoraan sanottuna: Olet uskovaisen ihmisen kauhukuva ja teet kristinuskosta pelleuskonnon näkemyksilläsi.

    Äänestä

  • Anneto kirjoitti:

    Todellakin, milloin Kantola on tehnyt parannuksen?
    Tunnustanut synnin synniksi, katunut ja hyljännyt syntinsä. Näin opettaa Raamattu, Silloin on olemassa täysi anteeksiantamus ja uusi alku. Mitään merkkejä ei ole ilmaantunut tällaisesta. Asuu kuulemma naisystävänsä kanssa ja aikoo vihille. Eli jatkaa elämää synnissä. Lisäksi noin korkeassa kirkon virassa olevalta odotetaan julkista parannusta toisin kuin jonkun tavallisen seurakuntalaisen kohdalla.

    Kirjoituksesi on pelkkää juorujen kertomista ja panettelua. Olisi oikein, jos sinustakin juoruiltaisiin kuten sinä juoruilet kirjoituksessasi.

    Äänestä

  • Anneto kirjoitti:

    Todellakin, milloin Kantola on tehnyt parannuksen?
    Tunnustanut synnin synniksi, katunut ja hyljännyt syntinsä. Näin opettaa Raamattu, Silloin on olemassa täysi anteeksiantamus ja uusi alku. Mitään merkkejä ei ole ilmaantunut tällaisesta. Asuu kuulemma naisystävänsä kanssa ja aikoo vihille. Eli jatkaa elämää synnissä. Lisäksi noin korkeassa kirkon virassa olevalta odotetaan julkista parannusta toisin kuin jonkun tavallisen seurakuntalaisen kohdalla.

    Piispa Paarma taas juuri siunasi avoliitot ja kertoi, että avopareille pitäisi antaa hedelmällisyyshoitojakin.

    Avoliitto on hyväksyttyä lut.kirkossa. Lut.kirkon virkaan Kantola on paikallaan, vaikka avoliitossa elääkin, koska kirkko ja Paarma hyväksyvät avoliiton, eikä sitä pidetä synnissä elämisenä.

    Jos sinä et hyväksy avoliittoja, niin eroa kirkosta, jos avoliitoissa eläviä tahdot syntisyydestä sättiä ja heistä juoruilla kuin juoruämmät.

    Äänestä

  • Niin olen samaa mieltä kanssasi, tässä asiassa.
    Me olemme vain ihmisiä.

    Äänestä

  • Anneto kirjoitti:

    Todellakin, milloin Kantola on tehnyt parannuksen?
    Tunnustanut synnin synniksi, katunut ja hyljännyt syntinsä. Näin opettaa Raamattu, Silloin on olemassa täysi anteeksiantamus ja uusi alku. Mitään merkkejä ei ole ilmaantunut tällaisesta. Asuu kuulemma naisystävänsä kanssa ja aikoo vihille. Eli jatkaa elämää synnissä. Lisäksi noin korkeassa kirkon virassa olevalta odotetaan julkista parannusta toisin kuin jonkun tavallisen seurakuntalaisen kohdalla.

    Kyllä. Parannuksen perään kyselevät ovat oikeassa.

    Luopumusta edistävät (liberaalit) ovat perustamassa uutta kirkkokuntaa. Jos sellaista voi yleensä kirkoksi kutsua.

    Äänestä

  • kyllä, kirjoitti:

    Kyllä. Parannuksen perään kyselevät ovat oikeassa.

    Luopumusta edistävät (liberaalit) ovat perustamassa uutta kirkkokuntaa. Jos sellaista voi yleensä kirkoksi kutsua.

    Kiitos kaikille kannanotoista. Monet eivät alkuunkaan halua ymmärtää mitä olen kirjoittanut. Enää ei saisi näköjään Raamatun totuutta käyttää laisinkaan, heti saa likasangon päälleen. Mutta ilma ei muutu siitä mustaksi, jos joku heittää mustaa maalia ilmaan. Jeesus tietää jokaisen ja sanoo viimeisen sanan. Minä en ole ketään tuominnut, aivan turha syyttää juoruamisesta, nämä asiat ovat olleet täysin julkisia mediassa. Mutta olkoon jokainen mitä mieltä haluaa. Aiheetta enempään.

    Kantolan asiat eivät ole olleet julkisuudessa. Sinä vain olet mennyt juorulehden juoruihin mukaan ja kritisoinut toisen ihmisen uskonelämää ja elämää väärien juorujen perusteella.

    kukaan aikuinen ihminen ei käyttäydy noin kuin sinä ja muutama muu, jotka uskovaisina esiinnytte, mutta käyttäydytte kaikkea muuta kuin Raamatullisesti.

    Te olette viimeisiä ihmisiä arvioimaan sitä, onko joku tehnyt parannuksen!

    Älä mene arvioimaan toisen ihmisen elämää, josta et voi mitään tietää. Vielä vähemmän: älä mene arvioimaan toisen ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta, koska mitään et voi siitä tietää.

    Tee itse ensin parannus juoruihin uskomisesta ja niihin mukaan menemisestä!

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000100&posting=22000000008433550

    Äänestä

  • nettirabbi kirjoitti:

    Onko sinun mielestä enää millään väliä, voit tehdä syntiä niin paljon kuin haluat - vastaamatta seuraamuksista. Luterilaisuudessasi taitaa olla vallalla näkemys, että ei synti miestä pahenna! Jeesus tulee roska-autolla joka päivä ja suoranaisesti hyppii ilosta kärrätessään syntejäsi! Synti päivässä pitää armon tuoreena - YES!

    "Meitä herjataan, mutta me siunaamme: meitä vainotaan, mutta me kestämme; meitä parjataan, mutta me puhumme leppeästi; meistä on tullut kuin mikäkin maailman tunkio, kaikkien hylkimiä, aina tähän päivään asti."(1 Kor. 4:13)

    Kantolaa on herjattu (mm. sinä olet häntä syyttä herjannut), mutta hän on siunannut. Kantolaa on syyttä vainottu (mm. sinä olet aiheuttanut tätä syyttömän vainoamista), mutta hän on kestänyt.

    Kantolaa on parjattu (mm. sinä olet niin tehnyt ja yllyttänyt siihen syyttä muitakin), mutta hän on puhunut lempeästi. Hänestä on tehty kuin mikäkin maailman tunkio, ja useiden hylkäämä,

    mutta hän on kestänyt kristuksessa.

    ja kuten hän mediassa on lausunut näistä teidänkin juoruistanne (jotka ovat pelkkää valhetta, eivätkä perustu todellisuuteen): hän lempeästi naurahtaa teille ja uskon, että hän rukoilee puolestanne.

    Äänestä

  • tähän kirjoitti:

    Kantolan asiat eivät ole olleet julkisuudessa. Sinä vain olet mennyt juorulehden juoruihin mukaan ja kritisoinut toisen ihmisen uskonelämää ja elämää väärien juorujen perusteella.

    kukaan aikuinen ihminen ei käyttäydy noin kuin sinä ja muutama muu, jotka uskovaisina esiinnytte, mutta käyttäydytte kaikkea muuta kuin Raamatullisesti.

    Te olette viimeisiä ihmisiä arvioimaan sitä, onko joku tehnyt parannuksen!

    Älä mene arvioimaan toisen ihmisen elämää, josta et voi mitään tietää. Vielä vähemmän: älä mene arvioimaan toisen ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta, koska mitään et voi siitä tietää.

    Tee itse ensin parannus juoruihin uskomisesta ja niihin mukaan menemisestä!

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000100&posting=22000000008433550

    Selvitäpä itsellesi, mistä johtuu perimmältään kiihkeä vihastumisesi ja hyökkäyksesi. Taustalta voisi löytyä mielenkiintoisia seikkoja, joihin olisi syytä kiinnittää huomiota. Vihasi kertoo jotain sinusta itsestäsi. Työstä asioitasi. Tämä saa loppua nyt tähän.

    Äänestä

  • nettirabbi kirjoitti:

    Onko sinun mielestä enää millään väliä, voit tehdä syntiä niin paljon kuin haluat - vastaamatta seuraamuksista. Luterilaisuudessasi taitaa olla vallalla näkemys, että ei synti miestä pahenna! Jeesus tulee roska-autolla joka päivä ja suoranaisesti hyppii ilosta kärrätessään syntejäsi! Synti päivässä pitää armon tuoreena - YES!

    "Meitä herjataan, mutta me siunaamme: meitä vainotaan, mutta me kestämme; meitä parjataan, mutta me puhumme leppeästi; meistä on tullut kuin mikäkin maailman tunkio, kaikkien hylkimiä, aina tähän päivään asti."(1 Kor. 4:13)

    Et näemmä osaa muodostaa omia mielipiteitä.
    Lainaat muiden juttuja ja leikit viisasta.
    Vaan eihän se ole sinun vikasi että olet yksinkertainen älynlajoiltasi, eihän? Sehän on tietty Raamatun vika se, totta Mooses!

    Äänestä

Tuntuu, että ennen kirkkossa oli ihmiset ja nyt ihmiset ovat ilman kirkkoa. Jokainen juoksee omaan suuntaansa ja kenelläkään ei ole mitään käsitystä Raamatun Jumalasta. Tämä Jumala antoi meille itsenäisyyden, jonka nyt unohdamme omassa viisaudessamme. Missä on nyt sydämesi, siellä on elämäsi!

Äänestä
  • Ole antaneet kenellekään neliötuumaakaan maata, sotaa tai itsenäisyyttä!

    Uskoni ja vakaumukseni mukaan Jumalatulkinnat ovat luoononlakien tulkitsemista.

    Ihmiset meitä hallitsee, eivät jumalat!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nettirabbi kirjoitti:

Kantolan uusi työ alkaa maanantaina Helsingin Diakonissalaitoksen lapsi- ja perhetyön johtajana. Kun ihminen epäonnistuu oman perheensä kohdalla johtajana, minua kummastuttaa, että hän on heti tämän jälkeen sovelias kirkon perhetyön johtajaksi. Se on myös kummallista, että kirkossa Jumalan sanan arvovalta on korvattu liberaali etiikalla. Kantolan mukaan voimme tukea lähimmäistämme hänen hyvässä silläkin uhalla, että astumme Jumalan varpaille. Kantolan mukaan eettiset arvot ovat tärkeämpiä kuin Raamatusta nousevat moraaliarvot. Näitä ajatuksia Kantola kertoi keväällä Kaleva lehdessä. Minua todella ihmetyttää ja huolestuttaa tällainen ajattelu suuntaus kirkon toiminnassa. Kirkko on ajautuu rappiotilaan etsiessään ihmisten suosiota enemmän kuin Jumalan tahtoa. Se toimii niin kuin mikä tahansa järjestö, joka voi puhua kristillisistä arvoista, mutta toimii Jumalasta luopuneena. Olemme vastuuttomia tekemisistämme ja löydämme syylliset itsemme ulkopuolelta sanomalla - älä tuomitse!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu