Hallituksen työ on alkanut taas tökkiä ja rivit rakoilla

Seuraavat kolme viikkoa ratkaisevat, mikä on hallituksen toimintakyky mahdollisen kriisitalven aikana. Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen rivit ovat alkaneet rakoilla ja työskentely tökkiä lokakuun aikana.

Hallituksessa on riidelty syksyn aikana muun muassa arvonnousuverosta, ruuhkamaksujen käyttöönoton mahdollistavasta laista, euroistamisen nimellä kulkevasta työllisyystoimesta, alueellisesta opintolainahyvityksestä, metsäpolitiikasta, saamelaislaista, biopolttoaineiden jakeluvelvoitteesta, palkka-avoimuutta koskevasta laista, tutkimus- ja kehitysrahojen verovähennyksestä, keskussairaaloiden sote-korvauksista ja noin paristakymmenestä muusta laista.

Osa hallituspuolueiden välisistä riidoista koskee lakeja, jotka hallitus on jo antanut eduskunnalle.
Hallituksessa on näkynyt samoja piirteitä kuin viime syksynä ja kesällä, kun eri puolueet puivat hallituksen kriisejä julkisuudessa ja arvostelivat julkisuudessa myös pääministeriä.
”Vaikeampaa tämä on kuin viime talvena”, sanoo yksi hallituslähde. Kaikista hallituspuolueista vahvistetaan, että hallituksessa on useita vaikeita jumeja.

Lokakuun toistaiseksi vakavin kiista on käyty eduskunnan käsittelyssä olevasta EU:n metsäasetuksesta.

Sen mukaan EU-maiden pitää ennallistaa vähintään 20 prosenttia unionin maa- ja merialueista vuoteen 2030 mennessä.

Kaikkialla metsiä ei kovin paljon ole, joten Suomen pitäisi ennallistaa metsiään hyvin laajasti, jotta EU pääsisi tavoitteeseensa. Suomelle se tulisi maksamaan alkuperäisten arviolta mukaan jopa lähes miljardi euroa vuodessa, mutta merkittävästi alhaisempiakin arvioita on esitetty.
Kriitikkojen mukaan asetus siirtää liikaa toimivaltaa komissiolle asiassa, joka kuuluu Suomelle itselleen. Hallituksen kanta on myös, että asetus on liian kallis Suomelle.
Hallituksessa on jo kertaalleen saatu aikaiseksi yksimielinen kanta metsäasetuksesta.

Se asetusta kohtaan varsin kriittinen, ja siinä vaaditaan monia muutoksia. Keskustan mielestä Suomen kannan pitää olla vielä tiukempi. Myös Sdp ja Rkp ovat varsin kriittisellä kannalla.
Kun eduskunnan talousvaliokunta käsitteli asetusta perjantain kokouksessaan, hallituksen rivit hajosivat.
Pääministeripuolue Sdp ja keskusta asettuivat oppositiopuolue kokoomuksen ehdottoman päätöstiivistelmän taakse. Vihreät ja vasemmistoliitto olisivat halunneet lievemmän loppukirjauksen, jossa kritiikkiä valtioneuvoston kantaa kohtaan ei olisi korostettu.

5

194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asia kuulostaa pieneltä, ja hallitusryhmät ovat väheksyneet tapahtumaa. Kyse on kuitenkin erimielisyydestä, joka voi saada jopa hallitusta keikuttavia piirteitä.

      Keskustan kansanedustaja Pekka Aittakumpu sanoi maanantaina, että EU:n ennallistamisasetuksen torppaaminen on keskustan osalta hallituskysymys.
      Eduskunnan kannan päättää lopulta suuri valiokunta.
      ”Kriittinen kanta ei riitä, sen pitää olla kielteinen. Suomen tulee ehdottomasti vastustaa asetuksen käyttämistä sääntelyvälineenä ja komission himoamaa valtaa metsiemme käytöstä. Tämän tulee olla keskustalle hallituskysymys. Niin isosta asiasta on kyse”, Aittakumpu kirjoitti tiedotteessaan.

      Sunnuntaina Marin piti Ylen Pääministerin haastattelutunnilla mahdollisena, että Suomi äänestää ennallistamisesitystä vastaan, mikäli esityksestä ei saada riittävän hyvää.
      Vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö hermostui Marinin ulostulosta.
      ”Pääministeri Sanna Marinin (sd) kyky pettää hallituksensa ohjelmassaan antamat luontolupaukset ei kyllä enää yllätä”, Niinistö ilmoitti maanantaina.

      Myös arvonnousuvero voi nousta suureen rooliin seuraavien viikkojen aikana, vaikka kyseessä on vero, joka kohdistuu varsin pieneen joukkoon hyvin varakkaita ihmisiä. Arvostelijoiden maastapoistumis­veroksi nimittämä vero kohdistuisi Suomesta pois muuttavien henkilöiden omaisuuteen, jos omaisuus on kertynyt henkilön asuessa Suomessa.

    • Anonyymi

      Itselleen kun vastaa, ei tule riitaa, mutta mitenkäs tää liittyy Suomen Keskustaan?

      • Anonyymi

        Vastaa sinäkin, niinhän teetkin. Niin ei tarvi itkeä.


    • Anonyymi

      Pankkopojulla on yksinäistä ja tilanteen korjaakseen juttelee palstalla itselleen. Fingerpori-nikkikuvat eivät hämää.

      • Anonyymi

        Miten pitäisi hämätä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      108
      2707
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      120
      2107
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      70
      1657
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      28
      1304
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      25
      1169
    6. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      96
      1094
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      53
      1082
    8. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      85
      1064
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      128
      1057
    10. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      987
    Aihe