Sairaalaan joutuneiden koronapotilaiden kasken tehtiin tutkimus siitä oliko läkkeistä apua vai ei koronan hoidossa.
Ei ollut.
Huomiota herätti kuitenkin se, että pitkittyneen koronan oireet ovat sellaiset, joita kuka tahansa ikääntynyt tai huonokuntoinenkokee myös ilman koronaa. Kolottaa, jomottaa eikä jaksa.
Olisi ollut mielenkiintoista saada kolman verrokkiryhmä, jolla ei ollut koronaa ja kysyä josko 95 vuotias tuntee itsensä vanhemmaksi kuin vuosi, pari aikaisemmin.
Taitaa pitkittynyt korona vaivat vuosi vuodelta enemmän jokaista yli 40-vuotiasta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.