Aikoinaan eräässä uneliaassa maalaiskaupungissa asui kylähullu rappioalkoholisti nimeltä Munkin Kale. Kukaan ei tuntunut tietävän hänen oikeaa nimeään. Joku epäili, että se on Kaj Munck, mutta se oli vain arvaus. Ja eikös Kaj Munck ollut ollut joku puolikuuluisa norjalainen?
Tämä Munkin Kale oli kaikin puolin hassu tyyppi. Kova viinamies, ja nuorempana kuulemma ääriväkivaltainenkin. Viinan ylikäyttö kuitenkin pehmitti miehen ja teki hänestä nöyrän, ja uskoontulo pehmitti vanhaa pultsaria vielä lisää.
Hän oli ennen uskoontulemistaan sillä tavoin kaikkien maalaiskaupungin asukkaiden tuttu, että torilla ja keskustassa liikkuessaan hän pysähtyi juttelemaan jokaisen kanssa ja kyseli kuulumiset tuntemattomilta niin kuin tutuiltakin, ja halusi jutella päivän uutisaiheista.
Lopulta, uskoontultuaan ja lopetettuaan juopottelun Kale teki niin, että osti vähistä rahoistaan ruusuja ja jakeli niitä torin liepeillä vastaantuleville naisille. (Rakkaus kukkiin johtui siitä, että hän oli aiemmin toiminut paikallisen kukkakaupan lähettipappana). Samalla hän tietenkin kyseli kuulumiset, mutta nyt myös kertoi nöyrästi Jeesuksesta. Kaupunkilaisten mielestä hän oli kylähullu, ja hyvä sellainen. Ennen uskoontuloaan ja sen jälkeen.
Kun Munkin Kale kuoli, urbaanilegendan mukaan -ja miksei silminnäkijätodistustenkin- hänen hautajaisiinsa osallistui enemmän väkeä kuin samalla paikkakunnalla myöhemmin kuolleen kuuluisan ministerin hautajaisiin.
Tämä Munkin Kale oli kaikin puolin hassu tyyppi. Kova viinamies, ja nuorempana kuulemma ääriväkivaltainenkin. Viinan ylikäyttö kuitenkin pehmitti miehen ja teki hänestä nöyrän, ja uskoontulo pehmitti vanhaa pultsaria vielä lisää.
Hän oli ennen uskoontulemistaan sillä tavoin kaikkien maalaiskaupungin asukkaiden tuttu, että torilla ja keskustassa liikkuessaan hän pysähtyi juttelemaan jokaisen kanssa ja kyseli kuulumiset tuntemattomilta niin kuin tutuiltakin, ja halusi jutella päivän uutisaiheista.
Lopulta, uskoontultuaan ja lopetettuaan juopottelun Kale teki niin, että osti vähistä rahoistaan ruusuja ja jakeli niitä torin liepeillä vastaantuleville naisille. (Rakkaus kukkiin johtui siitä, että hän oli aiemmin toiminut paikallisen kukkakaupan lähettipappana). Samalla hän tietenkin kyseli kuulumiset, mutta nyt myös kertoi nöyrästi Jeesuksesta. Kaupunkilaisten mielestä hän oli kylähullu, ja hyvä sellainen. Ennen uskoontuloaan ja sen jälkeen.
Kun Munkin Kale kuoli, urbaanilegendan mukaan -ja miksei silminnäkijätodistustenkin- hänen hautajaisiinsa osallistui enemmän väkeä kuin samalla paikkakunnalla myöhemmin kuolleen kuuluisan ministerin hautajaisiin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllä oli, mutta eri syistä kuin ministerin hautajaisissa. Väkijoukko nimittäin oli paikalla iloitsemassa. Hautaamisen jälkeen ei haudalle heitetty kukkia vaan kustiin porukalla.
Niin paljon vihamiehiä tuo Munkin Kalu oli hankkinut koko muusta maasta. Kaiketi ihmiset olivat vihoissaan juuri siitä, että tuo sairas, mutta sangen ovela juoppo, oli tartuttanut koko kylään sairauden nimeltä uskonto?
Eipä näkynyt haudallekuseskelijoita. Lämmöllä muistavia sitäkin enemmän.
hampuuseja. Jos on hautakivien kaatajia, niin varmaan on hautoihin kuseskelijoitakin. Jos kiinni saataisiin, niin sakot siitä rapsahtaisi. Ei kannta leuhkia tuollaisella niin kuin ei tapoilla tai varkauksillakaan.
Sinä vastasit juuri jonkun kirjoittajan provokaatioon eli provoon. Tuo kirjoittaja laittoi tekstinsä vain ärsyttääkseen. Hän ei todellisuudessa tiedä mitään Munkin Kalen tai Johannes Virolaisen hautajaisista.
ihmisissä ennenkaikkea se kun he ovat aitoja. He uskaltavat olla erilaisia, omanlaisia, he elävät oikeasti.
Ihmisluonne on kiehtova alue, viimeinen käymätön korpimaa.
vain legendaa...
Atesitien paikoissa he kirjoittelevät yleisesti tällaisia kuseskelujuttuja, joten taidanpa epäillä, että ateisti halusi pahoittaa tahallaan sinun mielesi sillä pissajutullansa.
siis ateistien, mutta äh olkoon...!