Norjan Poliisi pidätti Venäläisen vakoojan Tromssa eilen

Milloin Suomen poliisi uskaltaa pidättää Venäläisen vakoojan Suomessa ?
Supo jatkaa vain Suomettuneella linjalla tarkailemalla vakoojia. On ihan turha väittää ettei noita Venälisiä vakoojia ole Suomessakin. Kun vielä ottaa huomion tuon Itärajan vuotamisen molempiin suuntiin. Iltalehti.
1655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Onko taas arka aihe.

Äänestä
  • Siltä vaikuttaa.

    Äänestä

Kai kymmenkunta sabotööriä kyttää Olkiluoto 3stakin droonit mukana. Mutta mitäs me näistä. LINTUKODOSSA KUN OLLAAN JA KAIKKI TOIVOVAT MEILLE PELKKÄÄ HYVÄÄ.

Äänestä

Epäilys vakoojaksi. Sellaisen täytyy olla todellakin vahvat perusteet eikä mutu olettamukset riitä alkuunkaan. Vaikka palstan kipeitten nettipoliisien mielestä jokainen palstalla huvikseen venäjää kumarteleva olisi vakooja.

Äänestä
  • Suomi on jo vuosia sitten karkoittanut vakoilusta epäiltyjä Suomesta, ei asia ole mitenkään uusi nyt. Pitää vai vain olla halua ja tahtoa toimia.

    Äänestä

Kuukauden sisällä on tullut yli 50 000 venäläistä tänne Suomeen. Kyllä tuohon lukuun mahtuu pahantekijöitäkin ja vakoojia jotka toimivat puhtaasti venäjän lukuun.

Äänestä
  • No juurikin niin ja jo ajat sitten tulleiden joukossa on vakoojia . Sinisilmäisyys on lujassa Suomettuneessa yhteiskunnassa ja päättäjissä.

    Äänestä

Kyseessä on illegaali eli väärän identiteetin omaava henkilö. Eli venäläiselle oli luotu muodollisesti oikealta näyttävä brasililainen henkilöys. Tällaisten paljastaminen on vaikeampaa kuin lähetystössä työskentelevän 3. kalastusattashean osoittaminen tiedustelupalvelun edustajaksi. On varmaa että illegaaleja on syötetty eri maihin. Ne voivat olla ns. nukkuvia agentteja odottamassa aktivointikäskyä.

Äänestä
  • No tuo Supohan aina sanoo seuraavansa ja tarkkailevansa ja siihen se jääkin. En edes muista milloin Supo olisi jonkun vakoojan pidättänyt Suomessa.

    Äänestä

Onko Supo Suomettuneiden politiikkojen suojelupoliisi ?

Äänestä

Desantit tekee tuhotöitä kaiken aikaa, kymmenisen kertaa katkottu junien ohjauskaapelit ja teollisuushalleja palanut useita vähälle. Juuri poltettu Fortumin muovijalostamo ja viime päivinä lennätelleet droneja öljynjalostamon lähellä.

"Palo roihusi Fortumin muovijalostamolla Havin kynttilätehtaan naapurissa Kynttilätiellä."
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009153761.html

"Poliisi laajensi Porvoon jalostamon lento­kielto­aluetta, syynä viime aikojen lento­havainnot kielto­alueella"
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009158349.html

Saksassakin ryssät katkoneet junien ohjauskaapeleita. merikaapeleita katkoneet monessa paikassa.

Kiinteistöjen myynti ryssille kiellettävä kokonaan ja entisetkin viisumit pois kaikilta. Jopa kymmeniä omistajia yhdellä kiinteistöllä vain että saaneet viisumin.

Äänestä
  • Osuit just asian ytimeen hyvä !

    Äänestä

Siellä on munaa täällä ei.

Äänestä
  • Syttymissyystä ei kerrota mitään koska ryssät, ei niitä valokuitukaapeleitakaan kuparivarkaat katko.

    Äänestä

Suomessa eräs puolue suojelee vakoojia ja se on Suomesta Demokratia Pois.
Näyttöä on pres, päämiehistä lähin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Milloin Suomen poliisi uskaltaa pidättää Venäläisen vakoojan Suomessa ?
Supo jatkaa vain Suomettuneella linjalla tarkailemalla vakoojia. On ihan turha väittää ettei noita Venälisiä vakoojia ole Suomessakin. Kun vielä ottaa huomion tuon Itärajan vuotamisen molempiin suuntiin. Iltalehti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu