Kepu on kivi suomalaisten kengässä - tappelee kaikkien kanssa pahassa olossaan

Anonyymi-ap

Marinin ja Saarikon viisikkoa uhkaa Sipilän ja Stubbin sirkus. Suomeen on muodostettu kriisikabinetti, mutta sisäpolitiikka on muuttumassa sirkukseksi, koska keskustaa ahdistaa. Keskusta päätyy jälleen äänestämään omia esityksiään vastaan, kuten keskustalaisen pääministerin Juha Sipilän hallituskin, joka jätti teatraalisesti eronpyyntönsä ennen aikojaan.

Nyt samalla tiellä on SDP:n Sanna Marinin ja keskustan Annika Saarikon hallitus. Sitä ei uhkaa niinkään hajoaminen, vaan toimintakyvyttömyys ja vapaa pudotus kohti ensi huhtikuun eduskuntavaaleja. Keskustalaisilla on paha mieli gallupeista, ja se vaikuttaa kaikkeen, kertoo toisen hallituspuolueen keskeinen vaikuttaja.

Taloustutkimus mittasi keskustalle Ylen edellisessä kannatuskyselyssä 10,3 prosentin suosion. Maalaisliitto–keskustan kannatus ei ole ollut toisen maailmansodan jälkeen yhtä heikoissa kantimissa kuin nyt. Keskustalaiset eivät ole päässeet irti edellisen vaalikauden pääministerin Sipilän käännöksestä, jossa he hylkäsivät vanhan aluepolitiikan, kilpailija ruotii armottomasti.

Keskusta on puhunut valtiontalouden tasapainon tarpeesta, mutta tehnyt itsestään epäuskottavan, kun hallitus on ottanut kymmeniä miljardeja euroja lisää valtionvelkaa.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pian tuo Saarikko tilaa Sipilän lennättämään kierroksen ja palaamaan hetkeksi takaisin hallitukseen, kunnes kepulaiseen tapaan alkaa lopullisen hallituskumppaneitten haukkumisen ja poistuu pettäen kaikki kumppaninsa ja koko Suomen kansan. Tuttu peli kepulta. Kepu pettää aina.

    • Anonyymi

      Kaikki me jo tiedämme kuinka tässä taas käy, koska niin käy aina ja joka kerta kun kepukat ovat mukana päätöksenteossa. Toivottavasti tämä on nyt sitten se viimeinen kerta kun tuo Kepu pääsee maamme asioita sotkemaan. Tämä on kaikkien meidän harras toive.

    • Anonyymi

      Keskusta on tienhaarassa, jossa ei tiedä valitsisiko ruton vaiko koleran?

    • Anonyymi

      Katsokaapa tämän päivän Hesarin yleisönosaston kirjoituksia. Ihmiset ovat huolissaan Kepun elinympäristön tuholaisuudesta.

    • Anonyymi

      Mikä tahansa puolue ahdistuisi, jos kannatus puolittuisi kuudessa vuodessa.

      Millaista säntäilyä nähtäisiin Kokoomuksessa vuonna 2028, jos heidän kannatus olisi tuolloin 12 %?

      Suomessa puolueiden kannatusmuutokset ovat perinteisesti olleet hyvin pieniä, luokkaa 1-3 % (populistisia SMP:tä ja Perussuomalaisia lukuunottamatta). Se mitä Keskustalle nyt tapahtuu, on historiallista.

    • Anonyymi

      Keskustapuolueen jäsenillä on paha olo. Syyt pitää selvittää, muuten meillä ei ole tulevaisuutta lainkaan.

    • Anonyymi

      Kepu on Suomen Freak Show.

    • Anonyymi

      Kepu on aina ollut riitelijä. Kotiseudulla riitelevät teistä ja rajoista naapureidensa kanssa, puolueen koko muun Suomen kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe