Valtonen sanoi Ilta-Sanomille, että pääministeri Sanna Marin on täysin epäonnistunut sekä Suomen intressien ajamisessa EU:ssa että oman valtioneuvostonsa koossa pitämisessä. Kokoomus on jättänyt muun opposition kanssa välikysymyksen EU:n ennallistamisasetuksesta, joka on hajottanut hallituksen rivejä eduskunnan valiokunnissa.
Nyt pöyristytään.
Nyt pöyristytään.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Näytellään yllättyneitä ja pöyristyneitä
Olen pöyristynyt. Hyvinhän ne nuorisoboleet meni pääministerin johdolla.
Totuus kirpaisee. Kyllähän sitä varmasti demukat haluaisi kuulla itsestään vain kehuja ja ylistyksiä, mutta ei näytä demukat tajuavan, että ne on ansaittava.
Kirpaisee ja pyöristyttää niin paljon, että kuulemma hän ei pestinsä jälkeen enää halua julkisuuteen. En kyllä minäkään, kaiken sen hommaamisen jälkeen mitä on tehnyt ja mitä jättänyt tekemättä.
Ei pitäisi päästää liian nuoria päättäviin asemiin, niillä on juhlimisaika vielä kesken.
Myöhemmin on sitten aika pyöristyä ja pöyristyä.
Sanna haluaa jo pestistä eroon.
Demarit yleensä pöyristyvät totuudesta
Elinan puolue on aloittanut tämän EU-paketteihin osallistuminen Kataisen johdolla 2010. Silloin oli ainoa kerta mahdollisuus sanoa ei, mutta kokoomus ja kepu sanoi kyllä.
Sen jälkeiset hallitukset ovat tavallaan Vanhasen hallituksen surkean ujouden vankeja.
Ja kyllä, demarit ovat aivan oikeassa. Elina Valtosen ja muiden kokoomuslaisten todellakin syytä katsoa peillin, sieltä löytyy se syyllinen Suomen EU-elpymispakettillinjan aloittajina.
ei elina muista eikä se toinen sarkomaa ymmärrä että 20€ eurolla köyhäkään ei saa mitään