Janus Putkonen

Näin Janus Putkonen kirjoittaa ”Kiitän kutsustanne ajankohtaiseen ja tärkeään konferenssiin Murmanskissa, jossa minulla oli suuri ilo ja kunnia vierailla äskettäin Arktisen neuvoston konferenssissa ja tutustua ensimmäistä kertaa kauniiseen Murmanskin kaupunkiin ja koko Pohjois-Euroopan kannalta erityisen tärkeään alueeseen. Käsittämätöntä, että tällaisia lausumia sallitaan julkaistavaksi, ei pitäisi sallia edes sananvapauden nimissä. Henkilö joka ylistää ja kannatta Venäjän aggressiota ja silmitöntä tappamista Ukrainassa pitäisi eristää kaikesta sivistyneestä maailmasta tavalla tai toisella. Tähän samaan populaan kuuluu monia muita suomalaisia, valitettavasti. Törkeimpinä Jonathan Widell, dosentti Backman, J. Moilanen ja monet muut. Häpeän suomalaisuutta niin pitkään ku nämä maanpetturit kirjoittelee ja kulkee vapaana muun kansan seassapeitenimillä tai omilla nimillään.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Näitä on ollut aina. Tosin ei heidän hullut taipumuksensa leviä laajalle suomalaisiin. Suomalaiset ovat fiksua kansaa.

Äänestä

Putkonen ja Bötmän pitäisi laittaa oksalle roikkumaan narun päähän. Putkonen sössi kaiken ollessaan Suomessa . Pakeni thaikkuihin ja sitten keksi alkaa ryssäksi.

Äänestä

Olipa hyvä tuo Miki S:n video Kosti Heiskasesta. Semmonen kuva tuli, että Kosti ei saanut lainkaan palkkaa työstään. Miksi tämä Janus ei itse lähtenyt matkanjohtajaksi, kun oli vielä 1. matka. Taitaa olla niitä delegoijia, jotka teettävät omat työt muilla mieluiten ilmaiseksi. Kostista tuli sellainen kuva, että on Venäjällä kuin kotonaan. Semmostahan siellä on elämä, että toimeentulo ainakin osittain saadaan varastamalla. Joka paikassa joka käänteessä vähän vedetään omaan taskuun. Se on maan tapa. Jos Janus luulee,että Venäjän viranomaiset puuttuvat jollakin tavalla Kostin toimintaan, niin erehtyy. Venäjälläkin pitää asua ja elää maan tavalla.
Ihan olisi mielenkiintoinen tuo Murmanskin matka. Lähtisin,jos uskaltaisin. Voi puota ikkunasta tai vain muuten kadota. Olishan se aikamoinen extreme-matka.
Kyllähän tämä on aikamoinen hupiohjelma. Tuo Janus on liian tosikko, vai "natseja",höpö,höpö, kyllä se diktaattori on suurin natsi.

Äänestä

Putkonen on punikki.Tänne jos tulee saa tervaa ja höyheniä:)

Äänestä

Eihän tätä putkista voi ottaa vakavasti. Hyvä koomikko, vaikka onkin tosissaan eikä itse sitä ymmärrä.

Äänestä

Kyllä Putkosen ottoisä hävennee vaikka onkin entinen taistolainen. Ukraina valmistelee suurhyökkäystä Luhanskissa, jossa J. Anus majailee. Tyyppi on Ukrainan mustalla listalla, joten voi jäädä kiinni ellei pötki pakoon.

Äänestä

Yllättävän vähän mediassa on ollut, ehkä ihan tarkoituksella jätetty näin vaalien alla uutisoimatta? erään demarikansanedustajan pitkä tuttavuus suhde Janus Putkoseen. Ovat aikoinaan pyörittäneet netin keskustelufoorumiakin yhdessä.

SDP:n Hussein al-Taee nimittäin kertoo YLE vanhassa jutussaan:

https://yle.fi/a/3-10748400

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Näin Janus Putkonen kirjoittaa ”Kiitän kutsustanne ajankohtaiseen ja tärkeään konferenssiin Murmanskissa, jossa minulla oli suuri ilo ja kunnia vierailla äskettäin Arktisen neuvoston konferenssissa ja tutustua ensimmäistä kertaa kauniiseen Murmanskin kaupunkiin ja koko Pohjois-Euroopan kannalta erityisen tärkeään alueeseen. Käsittämätöntä, että tällaisia lausumia sallitaan julkaistavaksi, ei pitäisi sallia edes sananvapauden nimissä. Henkilö joka ylistää ja kannatta Venäjän aggressiota ja silmitöntä tappamista Ukrainassa pitäisi eristää kaikesta sivistyneestä maailmasta tavalla tai toisella. Tähän samaan populaan kuuluu monia muita suomalaisia, valitettavasti. Törkeimpinä Jonathan Widell, dosentti Backman, J. Moilanen ja monet muut. Häpeän suomalaisuutta niin pitkään ku nämä maanpetturit kirjoittelee ja kulkee vapaana muun kansan seassapeitenimillä tai omilla nimillään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu