Vihreät nostattaa Helsingin energian hintoja

Anonyymi-ap

Muka maailma sillä pelastuu kun rahaa jaetaan ulkomaille.

Energiakonserni Helenin liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat merkittävästi heinä–syyskuussa.

Helen kertoi perjantaina, että konsernin liikevaihto kasvoi kolmannella neljänneksellä 295 miljoonaan euroon edellisvuoden 195 miljoonasta. Myös liikevoitto kasvoi selvästi ja oli 58 miljoonaa euroa.

Helenin lämpöenergian myynti pieneni kolmannella neljänneksellä 10 prosenttia edellisvuoden vertailukaudesta, mutta sähkön kokonaismyynti kasvoi 14 prosenttia.

Myös tammi–syyskuussa Helen takoi kovaa tulosta. Konsernin liikevaihto oli 1 116 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten samaan aikaan liikevaihtoa kertyi 827 miljoonaa.

Helenin liikevoitto kasvoi tammi–syyskuussa 111 miljoonaan euroon vertailukauden 93 miljoonasta.

Helen on hyötynyt nousseista sähkönhinnoista. Sen liikevaihto ja -tulos ovat kasvaneet alkuvuonna, vaikka sähkön kokonaismyynti on laskenut samaan aikaan 16 prosenttia ja lämmön myyntikin on notkahtanut.

Helen on samaan aikaan suututtanut asiakkaitaan ilmoittamalla kovista hinnankorotuksista.

Yhtiö kertoi aiemmin tällä viikolla korottavansa toistaiseksi voimassa olevien sähkösopimusten hintoja noin 60 prosentilla joulukuun alussa.

Edellisen kerran isot, noin 58 prosentin hinnankorotukset astuivat voimaan lokakuun alussa.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        63
        6183
      2. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        25
        3966
      3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

        Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
        Sinkut
        255
        2349
      4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

        Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
        Kokkola
        26
        1920
      5. MAKEN REMPAT

        Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
        Suomussalmi
        26
        1383
      6. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        95
        1306
      7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

        Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
        Hindulaisuus
        304
        1077
      8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

        5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
        Ähtäri
        54
        1040
      9. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        77
        986
      10. Mulla on kyllä

        Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
        Ikävä
        39
        951
      Aihe