Tervehdys taas aikaan

Anonyymi-ap

Ei tässä nyt isompaa tule mieleen.
Mutta muistuttaisin nyt olevista halvoista kalojen hinnoista mm muikkua nyt tulee paikoin niin että kalastajat ihmeissään, kun kaikkea ei tahdo saada kaupaksi, sanoi kalamyyjä että 5 eurolla kilo lähtee. Kun muikun mäti sitten satasen paikkeilla kilo,
ja juuri mädin takia pyydetään paljon, joka sitten muikun hinnan tuo alas. Lohikin tullut kohtuu hintoihin esim. kirjoplohi jo 8 euron kg hujakoilla. Kasvatus lohta näkyi olevan Norjasta vähän päälle kympin kilo halvimillaan. Itse villiä lohta ei juurikaan ole mainittavasti, se useimmin tätä ns allaslohta. Sitä joskus Norjan reissulla saanut ostettua suoraan viljelijältä, jolla suuret aituukset verkoista vuonoissa. siinä 2-3 kiloisina lähtee myyntiin, joka hyvin kysyttyä.

Siinä kiukaan puu palaa iloisesti kun laitoin tähän viimeiseenpesälliseen tavan mukaan vähän pienempää pilkettä. Siinä ½ TUNNIN PÄÄSTÄ SAA PELLIN KIINNI.
Varton tässä sen aikaa, niin saa ensimmäiset tulla kylpemään... niin kuin linnut mekin kylvetään, he ei vain noin kuumassa.

Huomennissa käväsitään naapurin kanssa Nauvon mökillämme, vaihdamma pari ikkunaa jotka huurtuneet sisältä, kun kosteutta päässy 3-kertaisen lasin väliin, se laittaa sameaksi. Nämä helppoja vaihtaa vaikka lasi suht suuri, kun ei ole pokia lainkaan, lasipaketti tulee seinään tehtyyn sopivan kokoiseen aukkoon, tiivistenauha pohjalle ja listalla ulkoapäin kiinni. Peräkärryssä jo valmiina kun hain lasiliikkestä, jotka taytyy pystyasennossa kuljettaa, iso lasipinta muuten saattaisi rikkoontua ylä-ala liikkeessä, kun lasi on suht painavaa.

Sellaista !

Viimeinen kohennus hiilille, vähän aikaa niin pellin kiinni.

Kelloja sitten taas siirrellään, joka mielestäni täysin turhaa, riittäisi tämä oikea aika joka talviajalla, johon taas palataan tunti siirtämällä taaksepäin.

4

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hullu kepulainen, jolla on kohta "pellit kiinni"?

      • Anonyymi

        Hai ! niinkö meinaat veli "!
        t Valte


    • Anonyymi

      Muikku on hyvä kala syödä, ei tarvitse ruotia paistaessa.

      • Anonyymi

        Jaa muikku. Maailmalla lentelee lohikäärmeitä. Ne on siis kalan ja eläimen risteymiä. Suomessa on kaksikin vastaavaa, nimittäin särkimato ja muikkukukko. Ai niin ja kalalokki.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sinä olit jotain, mitä ei pitänyt olla olemassa

      Hei kaunis, maailmani pysähtyi, vaikka en ollut valmis pysähtymään. Yhtäkkiä, arvaamatta, olit siinä edessäni valmiina riisumaan kaiken. Ja voi armas
      Ikävä
      194
      3080
    2. Rasmus Takaluoma

      Poliisi oli pahoinpidellyt Rasmuksen baarissa julkisesti. Virkaveljet salailevat nyt tapahtuneen julki tuomista. Usko meni poliisiin täysin.
      Kadonneet ihmiset
      12
      2811
    3. Paperittomille täydet Kelan edut! Suomalaiset 1500:- kk palkalla töihin.

      Ohisalo ja vihreet vihaa Suomalaisia , kuinka paperittomalle joka livahtaa jostain vaan Suomeen .annetaan paremmat edut kuin Suomalaiselle?
      Helsinki
      149
      2153
    4. Mies, olen tullut siihen tulokseen

      ..Että tempperamenttini on sinulle liikaa.
      Ikävä
      139
      1265
    5. Sannan "valtiovierailu" nyt

      Sanna pitänyt puheen valtiovierailun aluksi. Toimittajat aivan äimänä, kaikki vittuilee Sannalle ja kyselee mitä vittua se siellä tekee. Joku jopa ott
      Maailman menoa
      410
      1129
    6. Marin myönsi, ei kunnon syytä matkustaa Uutseen-seelantiin ja Australiaan

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b910963d-bfe4-4e77-9ad9-c501b10596d5 Kukaan muu pääministeri suomessa ei ole koskaan tehnyt vastaavaa matkaa. N
      Maailman menoa
      343
      1124
    7. Vähän välillä tuntuu kuin jos.

      Sinullakin on ikävä. Voin kyllä olla väärässä. Mistäpä sen tietää.
      Ikävä
      91
      1119
    8. Kyllä minä sen myönnän

      että minua varmasti joskus vtuttaa jos ja kun sinulla on joku, toivottavasti joku hyvä, ettet pilaa elämääsi. Ajattele järkevästi ja rauhoitu joskus
      Ikävä
      46
      1104
    9. Saavuttamattomalle

      Leikin kotia täällä ja sydän vaeltaa jossain..
      Ikävä
      62
      1004
    10. Hyvää yötä

      Mukavimmalle miehelle. Vältän yhtä tiettyä sanaa kun heti sotketaan.
      Ikävä
      99
      766
    Aihe