Surkea tapa tuo venäläisten syyttely ja valehtelu

Anonyymi-ap

Venäjän puolustusministeriö syyttää Britanniaa Nord Stream -putkien räjähdyksistä, Britannia tyrmää väitteet
Venäjän puolustusministeriö väitti lauantaina Britannian olleen syyskuisten Nord Stream -kaasuputkien räjähdysten takana, kertovat uutistoimistot Reuters ja AFP.

Ministeriön mukaan Britannian merivoimat osallistui kaasuputkien sabotaasin ”suunnitteluun, järjestelyyn ja toteuttamiseen”, mutta se ei esittänyt väitteidensä tueksi minkäänlaisia todisteita.

Britannian puolustusministeriö tyrmäsi pian Venäjän väitteet kutsuen niitä ”valtavan mittaluokan valheiksi”.

Venäjä on syyttänyt Nord Stream -kaasuputkien räjähdyksistä länsimaita aiemminkin, mutta syytökset ovat jääneet yleiselle tasolle.

"Nord Stream 1 ja 2 -kaasuputkissa havaittiin vuotoja 26. syyskuuta. Seismologisten mittausten perustella vuotopaikkojen luona tapahtui räjähdyksiä, minkä vuoksi vuotoja epäillään tahallaan aiheutetuiksi. Vuotopaikoista kaksi on Ruotsin ja kaksi Tanskan talousalueella kansainvälisellä merialueella."

16

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Venäjältä ei tälle vuodelle ole tullut lausuntoa jossa olisi edes yksi lause faktosesti totta. Totuuteen tai sen lähelle tuskin palataan putlerin sortokaudella.

      • Anonyymi

        No, pari asiaa ainakin on totta.
        1). Kaasuputket räjäytettiin.
        2). Venäjä ei räjäyttänyt putkia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, pari asiaa ainakin on totta.
        1). Kaasuputket räjäytettiin.
        2). Venäjä ei räjäyttänyt putkia.

        Kirkosta alkaen ovat hallinneet lupaamalla parempaa tulevaisuutta. Vuosisatoja ihmiset ovat saaneet pettyä mahdollisuuksiinsa vaikuttaa tulevaisuuteensa. Toivon pilkahdukset ovat olleet kuin hetken valaisevia tulikärpäsiä pimeässä syysyössä.

        On ollut helppo valita menneen ja tulevan välistä apaattisuus, keskittyä omiin asioihinsa ja yrittää pysyä niin kaukana hallitsijoiden maailmasta kuin mahdollista.

        Mutta aina on ollut myös niitä, jotka ovat halunneet elää toivossa, tunteneet sen velvollisuudekseen. Jotkut harvat ovat uskaltaneetkin, siis hyvin harvat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, pari asiaa ainakin on totta.
        1). Kaasuputket räjäytettiin.
        2). Venäjä ei räjäyttänyt putkia.

        Nimenomaan Venäjä räjäytti putket, se on fakta, satavarmasti.

        Nyt Venäjä estää viljakuljetykset ja se on taas sitä venäläistä pahuutta, joka ei missään ole hyväksyttävää.


      • Anonyymi

        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/viovio/61486-ovatko-venalaiset-tunnetusti-kovia-valehtelemaan/

        Ovathan he, vaikka mitä joku väittäisi. Se on nähty aikaisemmin ja se näkyy nytkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan Venäjä räjäytti putket, se on fakta, satavarmasti.

        Nyt Venäjä estää viljakuljetykset ja se on taas sitä venäläistä pahuutta, joka ei missään ole hyväksyttävää.

        Voivoi teitä salaliittoteoreettikkoja.


    • Anonyymi

      Punaterrori osaa vain terrorisoida niin kuin se on tehnyt jo vuodesta 1917 lähtien

    • Anonyymi

      Korona oli älykkyystesti, Nord Streem jatkoa, koska tajuatte median idean?

      TV: jumala

    • Anonyymi

      Surkeinta kaikessa on Putinin hallinnon uhriutuminen ja heti perään uhkailu ydinaseilla. Se on jotain säälittävintä, mitä maailma on nähnyt vuosikymmeniin.

      • Anonyymi

        Putin on säälittävä muinaisjäänne kylmän sodan juoksuhaudoista. KGB-upseeri joka uskoo vain valehteluun ja väkivaltaan ja voimaan eli vahvemman oikeuteen, eikä tajua että sivistysmaissa KGB-käytännöt herättävät vain halveksuntaa.


    • Anonyymi

      Nuo kaikki jutut on tarkoitettu tyhmille venäläisille jotta ne uskoisivat Puten sodan olevan tarpeellinen.

    • Anonyymi

      Jokainen normaaliärkinen valistunut ihminen ymmärtää jo viimeinkin, että Putin on sadistinen ja valehteleva diktaattori, jonka hallintoon ei voi luottaa enää pätkääkään.

      • Anonyymi

        Kyllä. Juuri sen vuoksi putinistit eivät sitä koskaan ymmärrä. Eivät ole normaaleja eivätkä täysjärkisiä, eikä typeryksillä ole mitään yleissivistystä.


    • Onko joku huomannut että venäjän suunnalta olisi viimevuosina tullut totuudenmukainen lausunto? Valehtelua kyllä, kuten tämä kaasuputken räjäytys. Olikohan siellä panokset jo valmiina, vai laittoko putini pommit menemään vasta nyt sodan aikana?

    • Anonyymi

      "Valehtelu on oleellinen osa venäläistä neuvottelutaktiikkaa"
      Sikäläisellä moraalilla ei edes hävetä valehdella vastoin kaikkia argumentteja ja jäädä siitä kiinni.

    • Anonyymi

      Putin jopa valehtelee että Puola yrittää valloittaa osia Ukrainasta.
      Putin kääntää kaikki asiat päälaelleen.
      Väittää että länsi tekee kaikki ne järkyttävät asiat jotka juuri venäjä tekee.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskallanko vielä kaivata sinua?

      Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun
      Ikävä
      41
      8417
    2. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      89
      3883
    3. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      82
      3315
    4. Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus
      Maailman menoa
      342
      3131
    5. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      46
      2463
    6. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      56
      2311
    7. Missä meetwursti on keksitty?

      Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo
      Ruoka ja juoma
      26
      1710
    8. Hymyilyttää

      Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi
      Ikävä
      36
      1586
    9. Riku Rantala OUT, Matti Rönkä IN - Hengaillaan visailuohjelmaan astuu kova nimi: "Olen kasvanut..."

      Matti Rönkä jäi eläkkeelle yli 30 vuoden työuran jälkeen loppuvuodesta 2024. Uutistenlukija-toimittaja-kirjailija ei kui
      Suomalaiset julkkikset
      31
      1564
    10. Oletko surullinen

      Pahoillaan, pettynyt vai jotain muuta
      Ikävä
      56
      1515
    Aihe