Professorin mukaan korona selittää Suomen ylikuolemia

Matti Jantunen kyseenalaistaa väitteen, että koronavirus olisi ollut vain läsnä muista syistä johtuvissa kuolemissa.

https://www.verkkouutiset.fi/a/professorin-mukaan-korona-selittaa-suomen-ylikuolemia/

"– Keskikesällä 2022 koronakuolemia vahvistettiin keskimäärin 70 viikossa ja laskennallisia ylikuolemia oli saman verran. Nyt koronakuolemia on keskimäärin 145, ylikuolemia 175 viikossa. Ylikuolemia on siis enemmän ja ne ovat lisääntyneet koronakuolemia nopeammin. Tämä ampuu upoksiin väitteen, että korona olisi vain läsnä muista syistä johtuvissa kuolemissa.

Jantunen huomauttaa, että ylikuolemia on selitetty väestön ikääntymisellä. Hän kiinnittää huomiota siihen, että väestö ei kuitenkaan ikäänny vain muutamassa vuodessa.

– Se (väestön ikääntyminen) on jatkunut jo vuosikymmeniä, ja sen vuoksi suomalaisten kuolemat lisääntyivät läpi vuosien 2005-2019 varsin tasaisesti noin 450 viikossa. Koronapandemian aikana kuolemien vuosikasvu kuitenkin loikkasi kerralla keskimäärin 3000 viikossa tasolle. Ikään kuin Suomen väestö olisi vanhentunut kolmen pandemiavuoden aikana yhtä paljon kuin ennen pandemiaa koko 2000-luvulla.

– Koko pandemian aikana Suomessa vahvistettujen koronakuolemien määrä on nyt 6568, joista [ohi-on] vuonna 2022 osuus on 4870, 74 prosenttia. Koko pandemia-ajan tähänastisten ylikuolemien määrä on 9800, joista 5500, 56 prosenttia, on kertynyt vuonna 2022, Jantunen jatkaa."

.

Kummasti kun koronakuolemat lisääntyvät vuodenajan mukaan (talvikausi pahin) , myös ylikuolleisuus lisääntyy, johtuuko siitä että myös yli 30 päivää virallisesta positiivisesta koronatestistä kuolee ihmisiä koronaan, joka olisi täysin ymmärrettävää ja että ihmisiä kuolee myös toiseen, kolmanteen..jne. tartuntaan 12 kuukauden sisällä, joita THL ei huomioi tai myönnä ollenkaan, ja näin uusintatartunnan vuoden sisällä edellisestä virallisesta positiivisesta koronatestistä saanut ei voi tilastojen mukaan kuolla koronaan.

Covidiin lienee kuollut pandemian ajan ylikuolleisuus huomioiden noin 9 000 - 10 000 ihmistä Suomessa ja vauhti kiihtyy.
56174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Injektio vaarallisempi kuin covid-flunssa.
Enemmän haittoja jopa ylikuolleisuutta. Nuoria sporttimiehiä äkkikuolllut maailmalla.
Rajoitteet ja pakkotoimenpitteet ovt olleet erittäin haitallisia psyykkisesti ja taloudellissesti.

Äänestä
  • Joo, parveilualojen MaRa, tapahtumateollisuus yrittäjille.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Joo, parveilualojen MaRa, tapahtumateollisuus yrittäjille.

    Itse asiassa Suomen Der Spiegelin mukaan maailman parhaan Krista Kiurun koronanhoidon tuhosivat porvarit elinkeinoelämän mm. MaRa ja Tapahtumateollisuus paineesta Antti Kurvisen johdolla kesällä 2021, jolloin koronakuolemat ja ylikuolleisuus lähtivät lentoon, joka jatkuu edelleen.

    Ministeri Kurvinen luopuisi koronarajoituksista – "Yhteiskunta ei voi olla pienen vähemmistön panttivankina"

    https://yle.fi/uutiset/3-12065788

    Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen sanoi Ylen aamussa, että yhteiskunta pitäisi saada käyntiin. Suomen tulisi hänen mielestään luopua koronarajoituksista Britannian tyyliin. Kurvisen mukaan koronapassi voisi valmistua käyttöön aikaisintaan syyskuussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Maailman parhaaseen koronan torjuntaan ei kuulu lääkekokeeseen pakottaminen eikä ohjailu koeasteella olevalle piikille. Valinnan on oltava vapaa.

    Äänestä

  • Radio Novan uutiset tiesi kertoa, että Suomessa kuoli alkuvuonna enemmän ihmisiä kuin koko mittaushistorian aikana eli vuodesta 1945 lähtien. Luku käy ilmi Tilastokeskuksen torstaina julkaisemasta väestön ennakkotilastosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Radio Novan uutiset tiesi kertoa, että Suomessa kuoli alkuvuonna enemmän ihmisiä kuin koko mittaushistorian aikana eli vuodesta 1945 lähtien. Luku käy ilmi Tilastokeskuksen torstaina julkaisemasta väestön ennakkotilastosta.

    Ikävintä on, että näitä et kuule päämedioilta. Kuinka korkeaksi ylikuolleisuuden pitää nousta, ennenkuin asia menee tutkintaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Radio Novan uutiset tiesi kertoa, että Suomessa kuoli alkuvuonna enemmän ihmisiä kuin koko mittaushistorian aikana eli vuodesta 1945 lähtien. Luku käy ilmi Tilastokeskuksen torstaina julkaisemasta väestön ennakkotilastosta.

    Ylikuolleisuusluvut ovat valtavia ympäri Euroopan. Islanti, joka oli mRNA-piikitysten uljas mallimaa on ylikuolleisuus on nyt 55.8%!
    https://mobile.twitter.com/mislavkolakusic/status/1583377222152654848

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    professori-mafia salaa tilastot kuolemista psykiatriassa? eikö olekin outoa että sitä tilastoa et löydä mistään...

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/14210045/uutiset--suomessa-psykiatrisia-keskitysleireja

    ps.

    et kyllä löydä tilastoa Suomessa kadonneistakaan...

    Suomi = vapaamuurarit, satanistit?

    Äänestä

Onko tutkittu mikä vaikutus on ollut rokotteiden ottaneiden määrä kuolleisuudessa
Paljonko ensimmäisen,toisen,kolmannen ,neljännen ottaneiden määrät.Nyt jo viidettä riskirymille.Myös ikäjakauma olisi tärkeää selvittää.

Äänestä
  • On tutkittu. Rokotettuja on kuollut vähemmän kuin rokottamattomia.

    1Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    On tutkittu. Rokotettuja on kuollut vähemmän kuin rokottamattomia.

    Joo, varmaan jos katsotaan koko pandemian aikana, koska rokotteet tulivat vasta myöhemmin. Sen sijaan esim. vuonna 2022 rokotetut ovat olleet rokotekattavuuteen nähdenkin tilastoiduissa koronakuolemista enemmistö. Jojainen voi katsoa tämän THL Sampo tilastoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Joo, varmaan jos katsotaan koko pandemian aikana, koska rokotteet tulivat vasta myöhemmin. Sen sijaan esim. vuonna 2022 rokotetut ovat olleet rokotekattavuuteen nähdenkin tilastoiduissa koronakuolemista enemmistö. Jojainen voi katsoa tämän THL Sampo tilastoista.

    Jojainen = äitini

    Huhut Regin nolosta epäonnistumisestani levisivät nopeasti, ja pian kaikki hänen koulunsa ja lähiseudun nuoret tiesivät apahtumasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Joo, varmaan jos katsotaan koko pandemian aikana, koska rokotteet tulivat vasta myöhemmin. Sen sijaan esim. vuonna 2022 rokotetut ovat olleet rokotekattavuuteen nähdenkin tilastoiduissa koronakuolemista enemmistö. Jojainen voi katsoa tämän THL Sampo tilastoista.

    Niin, tämän voi jokainen itse tarkistaa THL:n sivuilta. Prosenttilaskurit löytyy netistä, joihin voi luvuta laittaa ja nähdä prosentit rokottamattomien ja rokotettujen kohdalla.
    https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/epirapo/covid19inci/fact_epirapo_covid19inci?row=quadrimestermonth-669811.678958.701573.702008.737117.738497.747989.748300.758280.&column=incivacstatus-639350&filter=measure-639168#

    THL luvut esitetään tietty niin, ettei heitä vastaan voida esittää syytteitä murhista.

    Yksikään hyväkuntoinen rokottamaton ei ole flunssaan kuollu.

    Äänestä

  • Teeppä nyt prosenttilaskut yllä linkatullaa THL:n sivulla. Suomen rokotekattavuus 81% joka löytyy mm
    täältä: https://www.koronatilastot.fi/fi/

    Äänestä

  • Rokottamattomat lasketaan väärin! Tämän huomasi jo alussa Lääkäri Mikael Kivivuori mutta häntä vain pilkattiin. Tämä hupivideo kertoo totuuden https://www.youtube.com/watch?v=CAKCw7uaH9I

    Äänestä

Aletaanko tämäkin jo myöntää?

Äänestä

Ilkka Rauvola
https://mobile.twitter.com/jukka235/status/1586020066910695424

28. lokak.
"Suomen epidemia 28.10.2022: ylikuolemien määrä on noussut tämän vuoden selvästi korkeimmalle tasolle. Yli 80-vuotiailla, joiden saamat 4. rokotukset ovat vanhentuneet, ylikuolleisuus on noussut koko epidemian ennätykseen."

Äänestä

Koko epidemian ylikuolleisuuden määrä on noussut yli kymmeneen tuhanteen. Vuodessa tulee 8300 ylikuolemaa lisää.

Äänestä
  • THL:ssa on ainakin yksi, joka sanoo asian niinkuin se on.

    Äänestä

Lasse Lehtonen Twitterissä:

28. lokak.
Tilastokeskus raportoi ennätysmäärän kuolemia jaksolta 1-9/2022 (46111 kuolemaa eli 4 239 enemmän kuin vuotta aiemmin). Ylil. Asko Järvinen väittää kuitenkin, että korona on hyvin harvalle enää henkeä uhkaava tartuntatauti...

Äänestä
  • Että ei jäisi epäselväksi, jos korona olisi varsinainen kuolinsyy vain osalle vahvistetuista koronakuolemista, ylikuolemia olisi koronakuolemia vähemmän. Tilastojen mukaan ylikuolemia on kuitenkin Suomessa ollut tänäkin vuonna lähes 1000 enemmän kuin vahvist koronakuolemia.

    Äänestä

Eläkkeellä oleva THL:n tutkimusproffa Matti Jantunen twiittaa: "Keskikesällä 2022 koronakuolemia vahvistettiin keskim 70/vko ja laskennallisia ylikuolemia oli samanverran. Nyt koronakuolemia on keskim 145, ylikuolemia 175/vko."

Eli YLIKUOLEMIEN KÄYRÄ SEURAA KORONAN KÄYRÄÄ!

Äänestä

Ylipäätään idea, että kun on uusi virus, jonka pitäaikaisvaikutuksia ei vielä tunneta, mutta jonka tiedetään jäävän elimistöön pitkäksi aikaa ja vaurioittavan ainakin aivoja, hermostoa, maksaa ja sydäntä, niin sen voi antaa vain levitä väestöön ja toivoa että kaikki menee hyvin

Äänestä

- Oho, hybridi-immuniteetti ei suojannutkaan uusilta varianteilta. Päin vastoin tartunnat heikensivät immuniteettia myös muita tartuntatauteja vastaan ja nyt kaikki sairastelevat koko ajan ja melkein joka alalla kärsitään työvoimapulasta.

Äänestä

Ilmoitettuja koronakuolemia on nyt 160 viikossa eli vuositasolla 3,5-kertaisesti vuoden 2020 luku. Jos THL:n tämän aamun selityksiin Ylellä voi uskoa, 86%:ssa näistä korona on myös kuolintodistuksissa perus-, välitön tai myötävaikuttava kuolinsyy. Ja tätä kehtaavat vähätellä!

Äänestä

Kun on sumutettu ettei ole vaarallinen melkein kenellekään enää ja että käsienpesu muka auttaisi aerosolivälitteiseen tautiin niin senkö tiedon perusteella ihmisten pitäisi muka tehdä realiteetteihin perustuvaa riskiarviota itselleen.. Kauheeta saastaa..

Äänestä

Aivan, mutta ylikuolleet ovat enimmäkseen vanhuksia tai ainakin yli 70-vuotiaita, ja THL ei siis paskaakaan välitä, että he kuolevat, kun se edellinen pomo jo julisti, että korona on nyt ohi.
Vaikka se pahenee koko ajan.
THL istuu persuksillaan suunnattoman rokotevuoren päällä, joka kuitenkin nyt annettuna toimisi vakavaa tautia vastaan sen pari kuukautta, jolloin lähes kaikki tulevat sairastumaan. Monelle jää jälkikorona ja heistä 4-5 prosenttia saa mielenterveysongelmia. Niinkuin maailman hulluudesta jo huomaa.

Äänestä

Suomalaisia kuolee 15 prosenttia enemmän kuin ennen epidemiaa. Tammi-syyskuussa (viikot 1-39) on kuollut 46111 henkeä, kun vuonna 2019 tammi-syyskuussa kuoli 40097 henkeä. Kasvu on 46111/40097 = 15.0 prosenttia.

Äänestä

Eli jokaisen pitäisi sairastaa korona 1-4 kertaa vuodessa, että ei saisi koronaa (hybridi-immuniteetti). Mutta 1/8 saa pysyvät oireet. Joka kierrokselta.

Miten tämä ei minusta kuulosta kovin voittajaidealta?

Äänestä
  • Ei ole voittajaidea. Mutta ideoijatkaan eivät ole voittajia.:D

    Äänestä

  • Laumasuojaamisessa on siirrytty laumakuoppaamis-vaiheeseen. Turhat Huolet on Lööperiä.

    Äänestä

  • Selkeästi sairaalapotilaiden määrä lähtenyt laskuun😙🙃

    Äänestä

  • Korjataan huoltosuhdetta ☹️

    Äänestä

  • On lottovoitto vanheta ja sairastua koronaan Suomessa. Joka muuta väittää on pelkopandemian sokaisema. 🤡

    Äänestä

!Matti Juhani Jantunen on ympäristöterveyden tutkimusprofessori emeritus ja entinen osastonjohtaja Kansanterveyslaitoksessa. Hänen erikoisalaansa ovat altistustutkimus, riskit ja vaikutusarviointi."

Jantunen ei siis ole epidemiologi tai virologi, lähinnä ympäristötieteilijä

Äänestä
  • Aivan. Jantusen ammattiosaaminen ja työtehtävät ovat ilmastonmuutoksen kaltaisten asioiden tutkimisessa. Yhtä hyvin joku hitsari voisi selittää asiantuntijana, tappaako ihmisiä rokote vaiko virus.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Aivan. Jantusen ammattiosaaminen ja työtehtävät ovat ilmastonmuutoksen kaltaisten asioiden tutkimisessa. Yhtä hyvin joku hitsari voisi selittää asiantuntijana, tappaako ihmisiä rokote vaiko virus.

    Tilastoitujen koronakuolemien kuukausimäärät korreloivat ylikuolleisuuden kuukausitason kanssa, joten jopa hitsari osaa laskea yhteen 1 1 =2.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Tilastoitujen koronakuolemien kuukausimäärät korreloivat ylikuolleisuuden kuukausitason kanssa, joten jopa hitsari osaa laskea yhteen 1 1 =2.

    Vaatii melkoista hallinnon, poliitikkojen, terveysviranomaisten ja valtamediauutisoinnin salaliittoa ettei tätä ole laajemmin tutkittu ja ihmetelty. Elon Muskin omistama Twitter taitaa olla ainoa alusta, jossa tämän tiedon saa nykyään läpi suuremmalle yleisölle.

    Äänestä

Järvisen mielestä "yhteiskunnan päähuomion pitäisi keskittyä muihin asioihin."

Ahaa.

Voisihan "yhteiskunnan päähuomio" keskittyä vaikka siihenkin, miksi koronaa, siihen kuolevia ja sen pitkäaikaisesti vammauttamia ihmisiä jatkuvasti vähätellään ja maalataan mustaa valkoiseksi.

Äänestä
  • Se on omaa tyhmyyttä jos painostuksen alla sortuu rokotteisiin kun ei uskalla olla eri mieltä vaikka rokotehaittoja havaittiin heti.

    Ei mitään koronaa ollu. Oli vain valepandemia ja mRNA rokotetutkimus.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Se on omaa tyhmyyttä jos painostuksen alla sortuu rokotteisiin kun ei uskalla olla eri mieltä vaikka rokotehaittoja havaittiin heti.

    Ei mitään koronaa ollu. Oli vain valepandemia ja mRNA rokotetutkimus.

    Suomessa on teitä mielenterveysongelmaisia aivan liikaa.

    Äänestä

Kuinka moni on kuollut turhaan näihin testaamattomiin ja tutkimattomiin koepiikkeihin?

Koko maailmassa n. 20 miljoonaa.

Äänestä

Ylikuolleisuus korreloituu täysin injektio piikitysten kanssa kaikissa maissa tilastollisesti.
Kauhistuttavinta on sikiökuolleisuuden nousu kontra covid piikitys.
Suomessa on kuolleisuus korkein sitten nälkävuosien 1866 ja syntyvyys pienintä ikinä historiassa..

Äänestä

Mielestäni on aika lopettaa rokotekommunismi koronarokotteiden osalta. Jokainen maksakoon oman uhkapelaamisensa. Rokotteet eivät ole toimivia, joten niitä ei ole syytä maksaa verorahoilla.

Äänestä

Muutama mielenkiintoinen seikka

Vuonna 1999 tutkittiin koirien koronavirusrokotteen kehityksen yhteydessä yli 99,9% identtistä koronavirusta. Nyt SARS-CoV-2 -virukseksi nimetty koronavirus on siis kiertänyt jo kymmeniä, ellei jopa huomattavastikin kauemmin.

Kaikki SARS-CoV-2 -viruksessa olevat ominaisuudet, osat yms. on yksityiskohtaisesti kuvailtu ja tallennettu mm. USA:n virologisissa tietokannoissa ja ne ovat patentoitu vuosina 2008-2019.

Moderna aloitti mRNA-koronarokotteen sekvensoinnin marraskuussa 2019, eli kuukautta aiemmin kuin havaittiin ensimmäinen koronatapaus.

Rokotteessa oleva mRNA-partikkeli ei ole luonnollinen "messenger RNA -partikkeli", vaan laboratoriossa valmistettu synteettinen "modifioitu RNA -partikkeli". Tämä synteettinen partikkeli on se, joka ohjelmoi solun tuottamaan luonnonvastaisesti virusproteiinia. Ihmisen solut eivät siis luontaisesti tuota virusproteiineja. Tällainen kajoaminen on tottakai vaarallista ja nyt ne vaarat on nähtävissä.

Covid19 myytiin siis valheellisesti "uutena virustautina", vaikka meilläkin Suomessa todettiin vuoden 2020 perusteella (ennen rokotesotkua), että kansalaisten immuunipuolustus tunnisti viruksen suoraan, eikä siihen tarvittu immuunipuolustuksen oppimista. Tästä näyttönä mm. se, että useista tutkituista tartunnansaaneista ei löydetty mitään jälkiä "uudesta" viruksesta, esim. vasta-aineita. Sellaisia uusia jälkiä ei tietenkään voitu löytää, koska kyseinen virus on jo tuttu meille ja jättää jälkeensä niitä vasta-aineita, jotka jo ennestään on tunnistettu. Viruksen muuntuessa jää sitten muunnoksille tyypillisiä tunnisteita kehoon. Nämä muunnokset ovat uusia, mutta virus itsessään jo vanha tuttu. Vakavien tapausten äärimmäisen vähäinen osuus myös vahvistaa, että virus tunnistettiin jo vanhana tapauksena. Jos virus olisi todellakin sellainen kuin valehdeltiin, eli "uusi, jota vastaan ei ole luontaista suojaa", olisi maailmanlaajuisesti ollut vastaava tilanne kuin esim. espanjantaudissa, isorokossa tai ebolassa. Nyt sellainen "isorokkomainen" tilanne näkyy vain valheellisessa valtamedian narratiivissa ja somessa, kun taas lääketieteellisesti ja tilastollisesti meillä on menossa tavanomainen infektiotauti, joka on kiertänyt jo pitkään ihmiskuntaa.

Covid19 on yksi ihmiskunnan suurimmista ja härskeimmistä huijauksista.

Äänestä
  • Onko edellisen liirum-laarumin kirjoittaja nimimerkki "Anonyymi 2022-10-30 04:00:03" lääkäri, tutkija vai sekatyömies-Hessu, jonka kirjoituksista ei järkevien ihmisten tule eikä kannata välittää.

    - Mikä onkaan motiiivisi ja kannustimesi esiintyä suurena (vale-) korona-asiantuntijana? 🤣😂😅

    Äänestä

Näin tekee.

Äänestä

Ne tahot, jotka ovat pakottaneet ihmisiä ottamaan korona rokotteen, tulevat kokemaan lähimmän parin vuoden aikana kovia. Tässä on Malesiassa annettu tuomio lääkärille, joka tappoi potilaansa koronarokotteella:
https://beforeitsnews.com/alternative/2022/11/new-nuremberg-precedent-for-the-world-malaysian-doctor-put-to-death-for-giving-covid-injection-3783661.html
Sotilastuomioistuimet tulevat käymään läpi kaikki maat maailmassa. Siksi rokottajat ovat alkaneet keräämään nimiä armahduksen puolesta rokottajille. He vain unohtavat, että Nyrnbergin koodi on ollut voimassa jo 40-luvulta lähtien, eikä se tunne poikkeuksia.

Äänestä
  • Tietoisku: sinä päädyt kohta suljetulle osastolle. Ellet lopeta noiden valeuutisten levittämistä.

    Äänestä

  • Mitä Pietarissa suola on loppu???

    Äänestä

On selvää, että moni olisi voinut elää ilman koronaa perussairautensa kanssa vuosia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Mikä tahansa infektio voi olla vaarallinen perussairauden yhteydessä. Koronahan tappoi myös perusterveitä ennen kuin rokotteet tulivat.

Äänestä

Jantusen epäilijöille tiedoksi, että asiantuntijatkaan eivät osaa sanoa, miksi jotkut sairastuvat vakavasti koronaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Matti Jantunen kyseenalaistaa väitteen, että koronavirus olisi ollut vain läsnä muista syistä johtuvissa kuolemissa.

https://www.verkkouutiset.fi/a/professorin-mukaan-korona-selittaa-suomen-ylikuolemia/

"– Keskikesällä 2022 koronakuolemia vahvistettiin keskimäärin 70 viikossa ja laskennallisia ylikuolemia oli saman verran. Nyt koronakuolemia on keskimäärin 145, ylikuolemia 175 viikossa. Ylikuolemia on siis enemmän ja ne ovat lisääntyneet koronakuolemia nopeammin. Tämä ampuu upoksiin väitteen, että korona olisi vain läsnä muista syistä johtuvissa kuolemissa.

Jantunen huomauttaa, että ylikuolemia on selitetty väestön ikääntymisellä. Hän kiinnittää huomiota siihen, että väestö ei kuitenkaan ikäänny vain muutamassa vuodessa.

– Se (väestön ikääntyminen) on jatkunut jo vuosikymmeniä, ja sen vuoksi suomalaisten kuolemat lisääntyivät läpi vuosien 2005-2019 varsin tasaisesti noin 450 viikossa. Koronapandemian aikana kuolemien vuosikasvu kuitenkin loikkasi kerralla keskimäärin 3000 viikossa tasolle. Ikään kuin Suomen väestö olisi vanhentunut kolmen pandemiavuoden aikana yhtä paljon kuin ennen pandemiaa koko 2000-luvulla.

– Koko pandemian aikana Suomessa vahvistettujen koronakuolemien määrä on nyt 6568, joista [ohi-on] vuonna 2022 osuus on 4870, 74 prosenttia. Koko pandemia-ajan tähänastisten ylikuolemien määrä on 9800, joista 5500, 56 prosenttia, on kertynyt vuonna 2022, Jantunen jatkaa."

.

Kummasti kun koronakuolemat lisääntyvät vuodenajan mukaan (talvikausi pahin) , myös ylikuolleisuus lisääntyy, johtuuko siitä että myös yli 30 päivää virallisesta positiivisesta koronatestistä kuolee ihmisiä koronaan, joka olisi täysin ymmärrettävää ja että ihmisiä kuolee myös toiseen, kolmanteen..jne. tartuntaan 12 kuukauden sisällä, joita THL ei huomioi tai myönnä ollenkaan, ja näin uusintatartunnan vuoden sisällä edellisestä virallisesta positiivisesta koronatestistä saanut ei voi tilastojen mukaan kuolla koronaan.

Covidiin lienee kuollut pandemian ajan ylikuolleisuus huomioiden noin 9 000 - 10 000 ihmistä Suomessa ja vauhti kiihtyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu