jotka ovat mielikuvituksellisia...Saramon mukaan tulee Nobel voittajia, ja
orjapalkkaalalle VASEMMISTOLAINEN TYÖVÄEN MOITTIA haluaa olla
maailmanpelastaja.
Ohisalo haluaa kasvattaa Afgaaneja 1200 -> 2000 heti...Hienoa eikö totta
Mites mahtaa olla kustannusten laita ? No, kerrotaan mitä tapahtuu !
Kanniaisen laskema maakohtainen auttamiskerroin kertoo, kuinka montaa pakolaista voitaisiin auttaa lähialueilla sen sijaan, että yksi heistä tuodaan esimerkiksi Suomeen.
– Ehdotettu kriteeri ei poista kansainvälisten sopimusten merkitystä. Niitä tulisi kuitenkin soveltaa niin, että lukumääräisesti yhä useampia ihmisiä voidaan auttaa, professori huomauttaa aluksi.
Kanniaisen mukaan eräiden julkisuudessa esillä olleiden arvioiden mukaan pakolaisuuden nettokustannus vuosittain Suomessa on viime vuosina ollut yli 3 miljardia euroa eli seitsemässä vuodessa yli 21 miljardia.
Hän antaa esimerkin.
– Tarkastellaan kuvitteellista tapausta, jossa ulkopuolisella avulla apua tarvitsevan tulo nostetaan 50 prosentin tasolle siitä, mitä hänen kotimaansa tulot ovat keskimäärin. Kun Suomen ostovoimakorjattu keskitulo on päivässä 50,81 USD, on se esimerkiksi Afganistanissa 2,09 USD. Afganistanin laskennalliseksi auttamiskertoimeksi saadaan 50. Sen mukaan Afganistanissa tai sen lähialueella olisi autettavissa yhden Suomeen tuodun pakolaisen sijaan viittäkymmentä ihmistä.
– Lisäksi heidän anomustensa käsittely ja toimeentulonsa sitovat vastaanottajamaan resursseja. Mainituista syistä johtuen pakolaisten vaikutukset julkiseen talouteen ovat usean vuoden ajan julkisen talouden tasapainoa heikentäviä ja julkista velkaa kasvattavia, hän selventää.
Kanniainen viittaa OECD-maiden ulkopuolisten maahanmuuttajien saamien tulonsiirtojen eroon kantaväestön saamien tulonsiirtojen kanssa. Maahanmuuttajat nostavat enemmän tulonsiirtoja noin 20 vuoden ajan.
– Humanitaarisen maahanmuuton osalta tämä ei kuitenkaan päde, jos pakolaisten työllistämisaste jää matalaksi. Olen aikaisemmin arvioinut tätä ongelmaa tutkimuksissani vuonna 2020. Siinä olivat mukana Ruotsin ja Itävallan aineistoihin perustuvat vertaisarvioidut, tieteellisissä julkaisuissa julkaistut tutkimukset, hän tarkentaa.
– Informaation talousteoriassa tämäntyyppiset ongelmat tunnetaan informaation vääristämisongelmina – ”moral hazard”. Suojelun tarpeen arviointi perustuu usein kertomukseen, jonka uskottavuutta tulomaan viranomaisten on vaikea varmistaa
Ja nyt tullaan mikä on syy miksi pakolaisia halutaan !
Migrin vastapuolella turvapaikkaprosessin hyötyjät
Kannainen antaa esimerkin Maahamuuttoviraston eli Migrin turvapaikkaprosessista.
– Migri hylkää perusteettomina puolet turvapaikkahakemuksista. Sen päätöksistä voi valittaa useita kertoja eri oikeusasteissa. Migrillä on usein vastapuolenaan lobbarit, jotka itse hyötyvät rahallisesti turvapaikkaprosessista, etenkin valitusprosesseista, hän selventää.
Ongelma konkretisoitui taannoin, kun irakilainen maahanmuuttaja väitti Suomesta Irakiin palautetun isänsä tulleen siellä surmatuksi. Tapaus kirvoitti eduskunnassa kirjallisen kysymyksen:
– Suomi sai langettavan päätöksen 2019 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT). Sittemmin paljastui, että kyseessä oli lavastus ja asiakirjojen väärennys. Surmatuksi väitetty mies olikin elossa Irakissa. EIT kumosi Suomea koskeneen langettavan päätöksensä heinäkuussa 2021."
Että sillai, PAKOLAISBISNESS porskuttaa ja tavallin kansa lisää vyöhön lisää reikiä, kun ei ole varaa ostaa ruokaa, lääkkeitä, sähköä yhtä aikaa; vaan on kuukaisittain tigitävä jostain...
Arvaa mistä : Elintasopakolainen joutuu tinkimään: EI MISTÄÄN
Kaikki tulee välittömästi yksityisen puolen lääkäreillä, hammaslääkäreillä, diabetteshoidot, syöpähoidot, sukupuolitartuntahoidot...ja teitysti vielä keritty muutamia teinitytöjä ja poikia raiskata, ryöstellä,pahoinpidellä...ym
Jumala Suomea varjelkoon...
Kun nyt taas ollaan lisäämässä pakolaisia, aivan kaikilla syillä...
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.583713Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j723085Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin562290Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141510Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m651299- 861156
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä261004Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?1981Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55955- 47942